Hans-Peter Haulikko kirjoitti: Ti Tammi 10, 2023 4:20 pm
Ensinnäkin on sanottava, että vittu mikä sirkus normaalista kiinniotosta.
Se, että kiinniotettu menehtyi tilanteen yhteydessä on todella surullista, mutta ei se ollut ensimmäinen kerta historiassa, eikä viimeinen.
Kiinniotto tehtiin, niin kuin se tehdään, henkilö vietiin tonttiin, että saatiin rautoihin jne.
Tämä oli aivan normaali työkeikka järkkäreille, henkilö ei halunnut totella kehoituksia, häneen kohdistettiin lisää toimia ja kun vastaanlaittoa tuli, vietiin maahan ja raudoitettiin. Järkkärit tai kukaan muukaan ei voinut tietää, että henkilö menehtyy, tosin emme tiedä vielä miksi menehtyi, mutta ei se kuolema tullut ainakaan siitä, että olisi tehty jotain poikkeuksellista tilanteessa.
Oliko henkilöllä sairauksia, oliko muita ongelmia, terveydentilassa juuri sillä hetkellä jotain menossa, sitä ei vielä tiedetä, mutta varmaa on se, että ainakaan järkkärit ei tienneet henkilön sairaushistoriaa tahi henkilön fyysistä kuntoa ja miten olisikaan voineet tietää, elleivät tunne henkilökohtaisesti ja ole läheisiä.
Myöskään henkilö itse ei tilanteessa kertonut mahdollisista sairauksistaan tai muista ongelmista, ainakaan tietääkseni, ei ainakaan kukaan ole sellaista kertonut kuulleensa, eikä sellaista kuulla videoilla.
Tilanteessa on toimittu niin, kuin normaalistikin toimitaan, mutta jostain syystä on alkanut hirveä huuto, että aivan liikaa voimaa, aivan liian monta järkkäriä, ei saisi olla kuin 1 vs 1 ja kaikkea muuta paskaa. Ihan oikeasti mitä vittua?
Ihmisillä on vintti seonnut, koska normaalin keikan yhteydessä kiinniotettu menehtyi ja siitä on sitten mennyt kaikki sekaisin.
Silminnäkijät huutelee mitä sattuu, todistaa mitä sattuu, kertoo ristiin omia tarinoitaan, peruuttelee sanoissaan ja mitä muuta. Henkilö on hento, pieni ja nuori nainen 50kg, sitten taas korsto 40-50v lihava.
Henkilö on raskaana oleva kahdenlapsen äiti ja samaan aikaan yksin, ilman lapsia asuva.
Henkilö on rauhallinen ja ei tee vastarintaa, mutta samaan aikaan huutaa, rimpuilee, pistää vastaan jne.
Henkilö on pööpöillyt kaupassa setvimässä asioita, mutta ei olekkaan ollut missään kaupassa ja kauppa, jossa väitettiin tapahtuneen vaikka mitä kertoo, että siellä ei olla edes oltu.
Ne videot ja kuvat, joita olen nähnyt, niin niistä päätellen menehtynyt henkilö on isokokoinen, 175-180cm pitkä, painoa voi olla 100kg. Tilanteessa olevat järkkärit ovat keskenään hyvin erikokoisia, yksi on selkeästi pitempi kuin muut ja muutenkin raamikkaampi, kaksi järkkäriä on menehtynyttä henkilöä selvästi heiveröisempiä ja kevyempiä.
Mitä faktoja meillä sitten on:
- järkkärit on kutsuttu paikalle jonkinlaisen häiriötilanteen ollessa menossa
- järkkärit on kohdistanut toimenpiteitä naishenkilöön
- naishenkilö on vastustellut sanallisesti ja fyysisesti järkkäreitä ja heidän toimiaan
- järkkärit on päättäneet ottaa henkilön kiinni ja raudoittaa
- järkkärit ovat vieneet henkilön maahan, normaaleja keinoja käyttäen
- henkilö on menehtynyt tilanteen kuluessa, elvytyksestä huolimatta
Siinä on kaikki, mikä on aivan varmaa. Minun mielestä huutelu ja "jeesustelu", että kiinniotto olisi jotenkin ihmeellinen ja väkivaltainen ja mitä kaikkea, ei vain yksinkertaisesti ole totta. Kyseessä oli normi tilanne, jonka yhteydessä tapahtunut kohdehenkilön menehtyminen oli todella surullinen ja poikkeuksellinen sattumus.
Olen puhunut.