Ryssälän valtiollinen propagandakoneisto valehtelee nyt muun muassa mansikoiden mätänevän Suomessa pelloille, kun ukrainalaiset vaan elelee valtion tuilla sohvalla makoillen. Ei se ihme, että ryssätkin haluaisivat viisumijakelun rullaavan, että pääsisivät myös osille...
IS
"”Siellä jossain hän on nyt, ja äitinsä itkee kotona”
Elämä Pietarin kaduilla jatkuu näennäisen normaalina, aivan kuin Venäjän sotaa Ukrainassa ei olisikaan. Ihmisten puheissa – ja puhumattomuudessa – sota on läsnä kuitenkin koko ajan, kirjoittaa
Arja Paananen.
MATKUSTIN elokuun toisella viikolla Pietariin pitkästä aikaa. Edellisen kerran olin käynyt tammikuun lopulla, kun Venäjän hyökkäystä Ukrainaan osattiin jo pelätä, mutta silti kukaan ei halunnut uskoa pelkojen käyvän toteen.
Mietin, millä tavoin sota näkyisi arkielämässä. Samaa kyselivät myös tutut ja kollegat. Tee sitten juttu siitä, miten sota näkyy Pietarissa, he sanoivat.
Ei näy. Ei kuulu. On aivan kuin sitä ei olisikaan. Tai pikemminkin: kaikki yrittävät olla kuin sitä ei olisikaan.
PÄÄTÄN tehdä kokeen enkä ota ensimmäisinä päivinä tapaamieni venäläisten kanssa sotaa puheeksi lainkaan itse. Hoitelen arkisia asuntoasioita, käyn pankissa ja kaupassa sekä matkustan taksilla – ja rupattelen siinä ohessa ihmisten kanssa siitä, mistä he itse haluavat puhua.
Yllättäen useampi ottaa puheeksi Suomen mansikkasadon.
– Miten teillä siellä Suomessa menee? Kuulin, että teidän taloutenne on nyt aivan sekaisin. Jopa mansikat mätänevät teillä pelloille, kun ukrainalaiset eivät halua poimia niitä, ihmiset päivittelevät.
Käy ilmi, että Venäjän propagandauutisissa on kerrottu juuri, että suomalaisille pelloille uhkaa jäädä miljoonia kiloja mansikoita mätänemään sen vuoksi, että ukrainalaiset pakolaiset eivät suostu keräämään mansikoita, vaan he elävät mieluummin valtion tukien varassa Suomessa.
Juuri näin ovelasti toimii Venäjän informaatiovaikuttaminen.
Syy saadaan vieritettyä aina tavalla tai toisella ukrainalaisten itsensä niskaan, vaikka alkusyy myös Suomen maatilojen kausityöntekijäpulaan on Venäjän Ukrainassa aloittama raakalaismainen hyökkäyssota.
Ukraina-syyttelyn ohella toinen johtava propagandakertomus Venäjän mediassa on mielikuva Suomen ja koko Euroopan yhteiskuntien taloudellisesta ja poliittisesta kaaoksesta.
KÄYN puhelinliikkeessä uusimassa kännykkäni suojakotelon. Liikkeen armenialaistaustainen omistaja kertoo, että hän on päättänyt myydä yritystoimintansa ja muuttaa Armeniaan.
– Minulla on Venäjän kansalaisuus, mutta en halua enää elää tämä yhden hullun valtakunnassa, mies sanoo.
Hullun nimeä hän ei mainitse ääneen. Selväksi käy, että hänen mielestään kaikki muutkin ovat tulossa hulluiksi Venäjällä.
– Tällä hetkellä meillä odotetaan aivan vakavissaan, että koko Eurooppa hajoaa muutaman kuukauden kuluessa. Niin käy kuulemma viimeistään talvella, kun te jäädytte energiapulan vuoksi – ja silloin voitto on Venäjän, mies selittää.
Hän itse ei usko Euroopan kaatumiseen, mutta sanoo useiden asiakkaidensa uskovan. Nämä samat ihmiset uskovat hänen mukaansa myös siihen, että Venäjä toteuttaa ”erikoisoperaatiollaan” jotain suurta ja pyhää ”eurooppalaisen natsismin” kitkemisen tehtävää.
– En ymmärrä, miksi Venäjän pitää koko ajan yrittää valloittaa itselleen uusia alueita, mutta Venäjän omasta sisämaasta kukaan ei pidä huolta. Eikä valmisteta itse mitään: minunkaan puhelinliikkeessäni ei ole yhtä ainoaa Venäjällä valmistettua tuotetta, hän vertaa.
Myöskään omaa nimeään mies ei halua sanoa eikä hänestä saa ottaa valokuvaa. Vladimir Putinin sotasensuurilait näkyvät pietarilaisten elämässä juuri näin. Pelko joutua syytteeseen tai jopa vankilaan on konkreettinen uhkakuva. Muutos on valtava sitten edellisen käyntini, jolloin ”valetietolakia” ei vielä ollut säädetty.
OTAN lennosta taksin Pietarin laitakaupungille. Kumpikaan meistä ei puhu mitään pitkään aikaan, mutta kysyn lopulta kuljettajalta, miten Venäjän sota näkyy hänen mielestään Pietarissa.
– Ei näy mitenkään, mies vastaa ensiksi.
Matka jatkuu taas muutaman minuutin hiljaisuuden vallitessa, mutta sitten mies sanoo yhtäkkiä:
– Mutta minun ainoa poikani lähti sinne. Siellä jossain hän on nyt, ja äitinsä itkee kotona, kun ei ole taas viikkoon kuulunut mitään pojasta.
Kontrasti miehen aiempaan repliikkiin on niin suuri, että en hetkeen osaa sanoa mitään. Ensin ”ei näy mitenkään”, ja sitten oma poika onkin parhaillaan rintamalla.
Juuri tähän tiivistyy itse asiassa Venäjän sodan pirullisuus: sitä ei ikään kuin ole, vaikka samaan aikaan sen hintaa maksavat aivan tavalliset perheet jopa näennäisen huolettomassa Pietarissa.
Kuljettaja kertoo, että poika saa yleensä soittaa kerran viikossa lankalinjalla kotiin lyhyen puhelun. Armeijassa monia erityislahjakkuuksia osoittanut poika on tällä hetkellä jossain päin Ukrainaa, mutta ei aivan etulinjassa, vaan ”älytehtävissä”. Luvattu hyvä palkka ja ”operaation” jälkeen avautuvat uudet uramahdollisuudet olivat syy, miksi hän oli suostunut lähtemään Venäjän sopimussotilaaksi.
– Sanoin hänelle, että kotiin ei ole tulemista, jos sinulla on verta käsissäsi. Mutta eihän hän sitä minulle saisi kertoa, vaikka olisikin, kuljettaja ehtii sanoa vielä ennen kuin tulemme määränpäähän.
Juuri tähän tiivistyy itse asiassa Venäjän sodan pirullisuus: sitä ei ikään kuin ole, vaikka samaan aikaan sen hintaa maksavat aivan tavalliset perheet jopa näennäisen huolettomassa Pietarissa.
SODAN konkreettisia merkkejä näkee, jos matkustaa metrolla. Joka ikisellä asemalla osa mainostelineistä on vuorattu julisteilla, joissa on oranssimustasta Yrjön nauhasta tyyliteltyjä Z-merkkejä Putinin ”erikoisoperaation” kunniaksi.
Virallisen selityksen mukaan metron työntekijöiden oma ammattiliitto äänesti, että he haluavat Z-mainokset metroon, ja yksityinen mainostoimisto kustansi ne omalla rahallaan. Todellinen syy lienee kuitenkin se, että Pietarin johto ei halua ärsyttää sotaa vastustavia asukkaitaan, joten metro sopii Z-propagandaan paremmin kuin maanpäällinen katukuva.
Sodan epäsuoria seurauksia löytyy paljonkin.
Prismat ja McDonald’sit ovat kadonneet katukuvasta ja liiketiloihin ovat tulleet uudet venäläiset yrittäjät. Ruokaa ja tavaroita on tarjolla silti yhä yllin kyllin, vaikka hinnat ovat nousseet ja valikoimat kaventuneet.
Ruplan vaihtokurssi on keinotekoisen vahva, eli ulkomaalainen joutuu maksamaan ruplista paljon. Venäläisillä itsellään on silti vaikeuksia saada pankista ulos käteisiä euroja, joten mustan pörssin vaihtokauppa on palannut takaisin ruplamarkkinoille..."
koko juttu ->
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009009027.html
