En tiedä, kuinka aktiivinen tämä keskustelu enää tänä päivänä on, kuitenkin paljon tätä (ja muitakin Bodomiin liittyviä keskusteluja) lukeneena ajattelin tulla kertomaan oman mielipiteeni. Tämä siis täysin oma käsitykseni, mitenkään sitä en voi todeksi väittää, kun kyseessä kuitenkin on selvittämätön murhatapaus. Perustan ajatukseni täysin sille, mitä itse olen aiheesta lukenut ja nähnyt (jonkin verran Nilsin kuulusteluja ja lähinnä tämän keskustelun kautta näitä lainauksia mm. uhrien ja selvinneen Gustafssonin vammoista), joten en todellakaan ole pätevä väittämään kivenkovaan, että "näin ne asiat menivät ja piste", tosiaan siis kyseessä ihan oma tulkintani. Ei vanhene koskaan-dokumentit olen toki katsonut. OT, tänään koitin kirjastosta etsiä Jorma Palon kirjoittamia teoksia Nils Gustafsson ja Bodomin varjo sekä Bodomin arvoitus, ja Markkulan Bodomin murhat, olivatpa vaan lainassa kaikki, ehkä sitten ens kerralla natsaisi.
Yläasteikäisestä saakka mm. kavereiden ja isäni kanssa näitä mahdollisia tapahtumankulkuja pohdiskellut, ja nimenomaan pohdiskeluksi se on jäänytkin, kun olen syntynyt paljon myöhemmin koko tapahtunutta ja näin ollen minun on vaikeampi hahmottaa, että maailma on tosiaan ollut vähän erilainen 60-luvulla. Isäni muistan todenneen, että aikalaispoliisit kyllä sössivät tutkinnat huolimattomuudellaan melko pitkälti; jos tätä ei olisi tapahtunut, olisi saattanut löytyä tärkeitä todisteita tapahtuman tiimoilta. Olihan se rikollistutkinta aivan muuta tuohon aikaan mitä tänä päivänä, sehän on sanomattakin selvää...
Silloin nuorena (tai nuorempana, tuskin vieläkään olen kovin vanha

) pidin Gustafssonia varmasti syyllisenä ystäviensä surmaamiseen. Uskoinpa vielä, että hän olisi itse aiheuttanut vammansa, jotta vaikuttaisi syyttömältä. Silloin se ajattelu ja ajatusmaailma ylipäätään oli niin kovin mustavalkoista.
Nykyään, kynsin hampain pistin tuohon gallupiin syylliseksi Gustafssonin. Enää en kuitenkaan ole asiasta läheskään niin varma. Mutta, jos yksi nimi on sanottava, nimeän hänet ja pitkälti samoista syistä, joita täällä on jo moneen otteeseen lueteltu.
- Gustafssonin vammat (joo, tiedän, että paha sitä on ulkopuolisena arvioida kuinka pahoja ne todellisuudessa ovat olleet, näistäkin on niin ristiriitaista tietoa eri tahoilta), jotka vaikuttavat niin kovin lieviltä verrattuna siihen, miten muut on suorastaan teurastettu.
- Gustafssonin luonne. Eihän se kenestäkään murhaajaa vielä tee, jos kännissä tapana menettää hermonsa tai olla heti valmiina ottamaan matsia, mutta pienikin ärsyke saattaa riittää siihen, että tekee jotain peruuttamatonta tällaisessa tilassa. Joillakin vaan kilahtaa paljon helpommin kuin toisilla.
- Gustafssonin kuulustelut ja esiintyminen mediassa. Ymmärrän, jos todella on menettänyt muistinsa ilman mitään traumaa (jos siis suljetaan pois se, että tappoi ystävänsä ja sulki asian mielestään niin, ettei muista kyseistä tapahtumaa), niin onhan siinä kohtaa tuollaisessa tilanteessa oleminen varsin epämiellyttävää ja saattaa vaan olla hänen tyylinsä käsitellä koko hommaa... olemalla jotenkin välinpitämättömän oloinen. Siltikin, jotenkin hänen käytöksensä vaan pistää silmään erikoisuudellaan.
- Nämä kaikki ristiriidat siinä, mitä muistaa ja mitä ei. Milloin oltiin kalassa Sepon kanssa ja milloin ei, milloin ei nähty ketään rannalla ja välillä nähtiinkin, ei juotu ollenkaan viinaa ja kyllä sitten juotiinkin. Paljon uskottavampaa olisi, että pitäytyisi jommassakummassa. Lisäksi, jos ei oikeasti muista mitään, miten voi sitten olla täysin varma, ettei tappanut ystäviään? "Olen syytön, ja sillä sipuli!"
En silti sulje pois ulkopuolista tekijää. Monet täällä pitävät tekijänä kioskimiestä, tuntuu kuitenkin oudolta nämä hänen kännipäissään tunnustamiset useaan otteeseen, mielestäni niitä ei voi pitää kovin varteenotettavana tunnustuksena. Hänen vaimonsa kuitenkin kuolinvuoteellaan todennut valehdelleensa tämän alibin, miksi? Tiesikö hän miehensä liikkeet murhailtana/yönä?
Kuitenkin, pidän todennäköisimpänä sellaista tapahtumien kulkua, että nuorille on sattunut jonkin sortin kahakka esim. tytöistä, ja Nilsillä sitten vaan kiehunut totaalisesti yli, ei siis ole todellakaan suunnitellut tekoa vaan on tapahtunut ns. spontaanisti suuttumuksen ja alkoholin johdosta.
Pahoitteluni jos on kovinkin sekava viesti, ajatuksia vilisee päässä kauheaan tahtiin ja yritin vaan jotenkin niitä raapustaa tähän. Näin loppuun voisi todeta faktaa olevan ainoastaan kaksi seikkaa: Joku ne murhat teki ja olen lähes satavarma, ettei koskaan selviä, että kuka. Siitä huolimatta onko Gustafsson syyllinen vai ei, on kuitenkin merkattu mies lopun elämäänsä.