Markja on aika provosoiva ellei sitten helposti provosoituva. Mielestäni kaikilla on oikeus esittää mielipiteensä tässä ketjussa, toiset asiallisemmin ja toiset vähemmän asiallisesti. Kuitenkin, suurin osa tästä joukosta koittaa olla asiallisia eivätkä solvaa toista osapuolta noin radikaalisti kuin Markja tekee keskustelijalle, joka on hänen kanssaan eri mieltä. Ihmisiähän tässä ollaan, joten hermoilla on rajansa. Se raja joskus ylittyy ja yksinkertaisesti ei jaksa enää koittaa olla asiallinen ja kypsä. Markjan tapauksessa taas tuntuu, että hän ei edes yritä pitää keskusteluaan ja väittelyään asiallisena vaan paiskaa kaiken paskan vastakeskustelijan naamalle jos tämä on eri mieltä. En näe sitä pahana, että porukka koittaa saada Markjankin kaltaisen takaisin maan pinnalle vaikka se vaatisi "koviakin otteita". Mutta kiusaamisesta en kuitenkaan tässä yhteydessä menisi puhumaan. Markjalla on putkikatse ja melko mustavalkoinen näkemys maailmasta, joten olen huomannut, että hänen kaltaisensa ihmisen kanssa on lähes mahdotonta koittaa käydä kypsää keskustelua tulematta haukutuksi. Kuitenkin, ihan vaikka vaan viihteen vuoksi pyörin tällä palstalla ja kommentoin kun siltä tuntuu.
Markja vs. naiset
Re: Markja vs. naiset
Kirsi

Jos Markjalla on oikeus solvata muita JOKAISESSA viestissään, on muilla palstalaisilla oikeus solvata Markjaa takaisin.
Markja on aika provosoiva ellei sitten helposti provosoituva. Mielestäni kaikilla on oikeus esittää mielipiteensä tässä ketjussa, toiset asiallisemmin ja toiset vähemmän asiallisesti. Kuitenkin, suurin osa tästä joukosta koittaa olla asiallisia eivätkä solvaa toista osapuolta noin radikaalisti kuin Markja tekee keskustelijalle, joka on hänen kanssaan eri mieltä. Ihmisiähän tässä ollaan, joten hermoilla on rajansa. Se raja joskus ylittyy ja yksinkertaisesti ei jaksa enää koittaa olla asiallinen ja kypsä. Markjan tapauksessa taas tuntuu, että hän ei edes yritä pitää keskusteluaan ja väittelyään asiallisena vaan paiskaa kaiken paskan vastakeskustelijan naamalle jos tämä on eri mieltä. En näe sitä pahana, että porukka koittaa saada Markjankin kaltaisen takaisin maan pinnalle vaikka se vaatisi "koviakin otteita". Mutta kiusaamisesta en kuitenkaan tässä yhteydessä menisi puhumaan. Markjalla on putkikatse ja melko mustavalkoinen näkemys maailmasta, joten olen huomannut, että hänen kaltaisensa ihmisen kanssa on lähes mahdotonta koittaa käydä kypsää keskustelua tulematta haukutuksi. Kuitenkin, ihan vaikka vaan viihteen vuoksi pyörin tällä palstalla ja kommentoin kun siltä tuntuu.
A good way to threaten somebody is to light a stick of dynamite. Then you call the guy and hold the burning fuse up to the phone. "Hear that?" you say.
"That's dynamite, baby.".
- Jack Handy -
"That's dynamite, baby.".
- Jack Handy -
Re: Markja vs. naiset
No tuota ainakin on tehty. En muista kuka ja missä sanoi, että "kun tekee mielesi vastata tuleen tulella, muista, että palokunta käyttää vettä." Näihin sanoihin, hyvät viikonloputserialist kirjoitti:Jos Markjalla on oikeus solvata muita JOKAISESSA viestissään, on muilla palstalaisilla oikeus solvata Markjaa takaisin.
Anteeksiantaminen on taakkansa pudottamista maahan. Armo on välttyä saamasta sitä varpailleen. Ymmärrys on huomata, ettei ollutkaan mitään anteeksiannettavaa. (Bertil Martinsson)
Re: Markja vs. naiset
No tähän nyt sellainen kommentti että Kirsi on hyvä ja seuraa Julietin ja Markjan keskusteluja tällä palstalla.Kuinka usein Juliet vastaa tuleen vedellä eli vastaa asiallisesti,kertoo omat mielipiteensä jne, niin tästä saa vastineeksi AINA Markjalta ala-arvoisia muutamissa edellisissä viesteissä mainittujen kaltaisia vastauksia.Kirsi kirjoitti: No tuota ainakin on tehty. En muista kuka ja missä sanoi, että "kun tekee mielesi vastata tuleen tulella, muista, että palokunta käyttää vettä." Näihin sanoihin, hyvät viikonloput
Markjalle riittää nimittelyyn/solvaamiseen ja muuhun ala-arvoiseen tekstiin pelkästään se että joku uskaltaa olla asiasta erimieltä ja kertoo oman mielipiteensä.
Se että uskaltaa olla toista mieltä asioista ja asioihin on näkemyseroja ei tee kenestäkään tyhmää,kuten Markja asian tulkitsee.
Sinulla on pää, mutta niin on nuppineulallakin !
Re: Markja vs. naiset
Ja vaikka olisi jollakin tapaa samaa mieltäkin kun arvon markja niin silti saa takkiinsa. Eihän kenenkään kuulu olla yhtä viisas kun hänen. Eli sanoipa mitä tahansa niin silti on väärässä, idiootti, juntti tai muuten vaan saisi mennä ja ampua aivonsa pihalle.
Kyllä se markjan murrosikä vielä hellittää joskus. Tätä toivon lähinnä hänen itsensä kannalta. Muuten saat kyllä jatkaa meidän hervotonta viihdyttämistä samaan tapaan kun ennenkin.
Kyllä se markjan murrosikä vielä hellittää joskus. Tätä toivon lähinnä hänen itsensä kannalta. Muuten saat kyllä jatkaa meidän hervotonta viihdyttämistä samaan tapaan kun ennenkin.
Kumpi on pahempi: totuus joka saa itkemään vai valhe joka saa hymyilemään?
век живи, век учись.
век живи, век учись.
- maija turjukka
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4939
- Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm
Re: Markja vs. naiset
Mike peräänkuulutti edellisellä sivulla kokonaiskuvan realistista arviointia. Tässä mun näkemykseni tapaus markjasta (tästä saa toki olla eri mieltäkin, koska itse en ole läheskään kaikkia markja-ketjuja kovin tarkkaan lukenut)
Hän on aloittanut kirjoittelun minfossa ajaakseen omaa agendaansa (miesasiaa ja sitä naisetkin väkipakolla armeijaan -juttua) ja saanut voimakastakin ryöpytystä osakseen kärkevien mielipiteidensä takia. Suurin syy tähän ryöpytykseen on nähdäkseni se, että vastaväittäjät ottavat (markjan tavoin) tärkeän asian ehkä sittenkin hieman liian henkilökohtaisesti, eivätkä kykene löytämään sitä punaista lankaa noitten provosoivien vittuilujen seasta.
Sääli sinänsä, koska osa markjan teeseistä on ihan järkeenkäyviä. Hän vaan esittää ne omalla, ainutkertaisella tyylillään ja saa sitten vastineeksi sitä, mitä itse tilaa...
Mun mielestäni parhaan arvion tuosta tilaamisesta esitti Chopper tuossa pikkuisen ylempänä:
Hän on aloittanut kirjoittelun minfossa ajaakseen omaa agendaansa (miesasiaa ja sitä naisetkin väkipakolla armeijaan -juttua) ja saanut voimakastakin ryöpytystä osakseen kärkevien mielipiteidensä takia. Suurin syy tähän ryöpytykseen on nähdäkseni se, että vastaväittäjät ottavat (markjan tavoin) tärkeän asian ehkä sittenkin hieman liian henkilökohtaisesti, eivätkä kykene löytämään sitä punaista lankaa noitten provosoivien vittuilujen seasta.
Sääli sinänsä, koska osa markjan teeseistä on ihan järkeenkäyviä. Hän vaan esittää ne omalla, ainutkertaisella tyylillään ja saa sitten vastineeksi sitä, mitä itse tilaa...
Mun mielestäni parhaan arvion tuosta tilaamisesta esitti Chopper tuossa pikkuisen ylempänä:
Markjalle riittää nimittelyyn/solvaamiseen ja muuhun ala-arvoiseen tekstiin pelkästään se että joku uskaltaa olla asiasta erimieltä ja kertoo oman mielipiteensä.
Se että uskaltaa olla toista mieltä asioista ja asioihin on näkemyseroja ei tee kenestäkään tyhmää,kuten Markja asian tulkitsee.
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
Re: Markja vs. naiset
Exactly.Kirsi kirjoitti:Mä aikanaan tarkastin A:sta Ö:hön yhden ketjun (ettei ollut juuri tämä) tapahtumat siitä miten Markus aloitti asiatasolla ja kun ei samalla tasolla pärjätty, alkoi tuo joukkovittuilu, joka vain jatkuu ja johon markjalla oli ja on tottakai oikeus vastata.
Lisäisin tähän vielä, että minusta ei ole väärin kutsua ihmistä idiootiksi, jos tämä ei useista saman faktan toistamisista huolimatta kerta kaikkiaan kykene ymmärtämään kyseistä asiaa, vaan alkaa puhua ummet ja lammet jostain muusta. Jos ihminen on aivan täysi idiootti, eikä tajua edes pitää suutaan kiinni asioista, joista ei sitä vähääkään tiedä, niin mitä pahaa on sanoa tuo ääneen?
Kova väite, mutta, mutta, missäs ne todisteet ovat? Copy/pastaa tänne tarkkoine lähteineen kirjoituksiani, joissa totean heti kättelyssä jotain tollaista? Ei ole, eikä tule. Siinä vaiheessa, kun samasta asiasta pitää jauhaa samalle idioottille jo toista, kolmatta, tai sadatta kertaa, viljelen ihan syystäkin tiettyjä voimasanoja. Tietenkin jotkut ovat niin idiootteja, että kun eivät tajua, mitä olen jo vastannut, niin eivät siis tajua, mitä olen jo vastannut ja luulevat minun vain soittavan suutani...minun vastaukseni ikäänkuin eivät ikinä tavoita näiden ihmisten pikkuriikkisiä aivoja, niiden sisältö on kokonaan heidän käsityskykynsä ulkopuolella ja ainoa mitä he siis näkevät viestistäni ovat nuo haukkumasanat. Kun on sokea ja tyhmä, eikä tajua, mitä kirjoitetaan ja että siihen on jo sata kertaa vastattu (jos se teksti alunperinkään oli minkään arvoista, loogisesti kulkevaa asiapitoista tekstiä), niin niin vain käy. Ei se mun vika.Chopper kirjoitti:Kuinka usein Juliet vastaa tuleen vedellä eli vastaa asiallisesti,kertoo omat mielipiteensä jne, niin tästä saa vastineeksi AINA Markjalta ala-arvoisia muutamissa edellisissä viesteissä mainittujen kaltaisia vastauksia. Markjalle riittää nimittelyyn/solvaamiseen ja muuhun ala-arvoiseen tekstiin pelkästään se että joku uskaltaa olla asiasta erimieltä ja kertoo oman mielipiteensä. Se että uskaltaa olla toista mieltä asioista ja asioihin on näkemyseroja ei tee kenestäkään tyhmää,kuten Markja asian tulkitsee.
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Re: Markja vs. naiset
Taas lisää vettä myllyyn
Miksi näin? Voisiko sillä olla jotain tekemistä sen kanssa, että miehet ovat syrjitty sukupuoli yhteiskunnassamme? Mitä arvelette?
Että silleen. Hupaisinta on tietysti se, että kukaan ei nosta meteliä tai syytä naista femakoksi hirviöksi, jos tämä toteaa, että miehet ovat vain naisen seksikästä vartaloa kuolaavia piirua vaille raiskaajia...mutta auta armias mikä meteli ja sovistiksi syyttely alkaa, jos mies väittää naisten olevan rahan perään kuolaavia piirua vaille huoria.http://www.taloussanomat.fi/raha/2009/0 ... ?offset=10
...naiset arvostavat miesten varallisuutta ja statusta, miehet puolestaan naisten ulkonäköä. Asiasta kertoo British Journal of Psychology -lehti. Walesin yliopiston tutkijat näyttivät naisille valokuvia, joissa sama mies istui 70 000 punnan Bentley Continentalissa ja Ford Fiestassa. Tutkimuksen mukaan naiset arvostivat miestä enemmän silloin, kun hän istui Bentleyssä.
Miksi näin? Voisiko sillä olla jotain tekemistä sen kanssa, että miehet ovat syrjitty sukupuoli yhteiskunnassamme? Mitä arvelette?
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
- maija turjukka
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4939
- Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm
Re: Markja vs. naiset
^Koska et millään tavalla kommentoinut mun näkemystäni kirjoitushistoriastasi, kiinnostuin hieman lisää ja katsoin tarkemmin viestihistoriaasi.
Olin näköjään hieman väärässä tuon aloituksesi suhteen. Ilmeisesti et aloittanut täällä kirjoittamista ajaaksesi miesasiaa, koska ensimmäisten kahden kuukauden aikana kirjoittamasi viestit jakaantuivat kovinkin monille osastoille (seksuaalirikoksista Madde-ketjuun, insuliinihoitaja-keissiin ja tietoturva-asioihin)
Mutta siinä olin oikeassa, että ryöpytyksen kohteeksi olet joutunut nimenomaan noitten sukupuolten välistä (epä)tasa-arvoa koskevien mielipiteittesi takia. Nähdäkseni kuitenkin ensimmäiset kaksi kuukautta (elokuusta lokakuun loppuun 2007) menivät kohtuullisen sopuisasti.
Tämä loppukaneettini on sitten tarkoitettu muidenkin mietittäväksi...
Olisikohan sittenkin niin, että rikosaiheisella foorumilla kannattaisi nykyistä paremmin pitäytyä niissä rikosaiheissa, niin näitä Lautamies-kähinöitäkin tulisi paljon vähemmän?

Oletko Markja miettinyt, että ehkä asiat menisivät paremmin perille jos lopettaisit sen solvaamisen ja väittelisit/keskustelisit asiallisesti? Jos joku ei heti vain ymmärrä mitä koitat sanoa, ei häntä tarvitse heti alkaa haukkumaan. Olet sen verran kärkäs, että ihmiset eivät ehkä haluakaan ymmärtää mitä koitat sanoa juurikin tuon solvaamisesi takia ja vastata tuleen tulella. Eivät kaikki muutkaan menetä hermojaan heti siltä istumalta jos joku ei tajua ekalla kerralla, pientä kärsivällisyyttä.
Sanot etteivät ihmiset huomaa kirjoituksistasi mitään muuta kuin haukkumasanasi. Eivät tietenkään huomaa, koska kirjoituksesi ovat 80% haukkumasanoja ja 20% asiaa.
Kokeilisit edes kypsää keskustelua, yllättyisit miten paljon siitä saa irti tulistumatta.
Sanot etteivät ihmiset huomaa kirjoituksistasi mitään muuta kuin haukkumasanasi. Eivät tietenkään huomaa, koska kirjoituksesi ovat 80% haukkumasanoja ja 20% asiaa.
Kokeilisit edes kypsää keskustelua, yllättyisit miten paljon siitä saa irti tulistumatta.
A good way to threaten somebody is to light a stick of dynamite. Then you call the guy and hold the burning fuse up to the phone. "Hear that?" you say.
"That's dynamite, baby.".
- Jack Handy -
"That's dynamite, baby.".
- Jack Handy -
- Juliet Jones
- Axel Foley
- Viestit: 2475
- Liittynyt: La Elo 23, 2008 10:40 pm
- Paikkakunta: Little Stempington
Re: Markja vs. naiset
Tässä yksi otos "keskustelusta". Kun markja kiihkoissaan kirjoittelee kaikenlaista kannanottoa, ei hän oikeastaan välitä tuleeko ymmärretyksi vai ei. Samanlaista harkitsematonta kirjoittelua häneltä on useammassakin ketjussa ja jos ajattelee tuota hänen lauseensa muotoilua, ei siitä kyllä saa hyvällä tahdollakaan selvää. Mikä oli tuossa se lopullinen pointti, sitä kysyin ihan kohteliaasti ja asiallisesti. Markjan vastaukset vastaavissa "keskusteluissa" ovat useimmiten täysi hiljaisuus, tai äärimmäisyyksiin meneminen ja kanssakirjoittajien solvaaminen.Juliet Jones kirjoitti:En ymmärtänyt lausetta. Siis jos tulee vahingossa raskaaksi, niin eikö kannata tehdä aborttia vai kannattaako? Eli kumpi olisi lapsesta välittämistä ja kumpi ei olisi? Pikkuisen täsmennystä tuohon, niin ymmärrän tarkoituksesi.markja kirjoitti: Vinkki: Jos ei halua välittää lapsen tulevaisuudesta, ei kannata hankkiutua raskaaksi tai tehdä abortti jos vahingossa tulee raskaaksi.
-
Porin
Re: Markja vs. naiset
Maailmassa on kuulemma korkein totuus.markja kirjoitti: Miksi näin? Voisiko sillä olla jotain tekemistä sen kanssa, että miehet ovat syrjitty sukupuoli yhteiskunnassamme? Mitä arvelette?
Sen sanelee sellainen elämässä epäonnistuneen, usein töistä kenkää saaneen homomiehen blogi. Kannattaa tutustua!
Se on joku Jansson joka sitä kirjoittaa.
Re: Markja vs. naiset
Kuten jo sanoin, minä kyllä vastaan ja totean asiallisesti asiat, mutta siinä vaiheessa, kun jengi ei tajua ja jauhaa idioottimaista paskaansa kerta toisensa jälkeen, pystymättä mitään loogista, perusteltua kommenttia heittämään minulle, minä alan kutsumaan heitä esim. idiooteiksi ja ääliöksi, koska juuri sitähän he ovat. Jos taas joku provosoituu ja vittuuntuu jo siitä, että totean karuja tosiasioita esim. miesten syrjinnästä, se on hänen oma ongelmansa sitten.serialist kirjoitti:Sanot etteivät ihmiset huomaa kirjoituksistasi mitään muuta kuin haukkumasanasi. Eivät tietenkään huomaa, koska kirjoituksesi ovat 80% haukkumasanoja ja 20% asiaa. Kokeilisit edes kypsää keskustelua, yllättyisit miten paljon siitä saa irti tulistumatta.
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Re: Markja vs. naiset
Et siis oikeasti tajua, mitä tarkoittaa:"Jos ei halua välittää lapsen tulevaisuudesta, ei kannata hankkiutua raskaaksi tai tehdä abortti jos vahingossa tulee raskaaksi."Juliet Jones kirjoitti:Tässä yksi otos "keskustelusta". Kun markja kiihkoissaan kirjoittelee kaikenlaista kannanottoa, ei hän oikeastaan välitä tuleeko ymmärretyksi vai ei. Samanlaista harkitsematonta kirjoittelua häneltä on useammassakin ketjussa ja jos ajattelee tuota hänen lauseensa muotoilua, ei siitä kyllä saa hyvällä tahdollakaan selvää. Mikä oli tuossa se lopullinen pointti, sitä kysyin ihan kohteliaasti ja asiallisesti.
Siis OIKEASTI, et tajua, mitä tuossa sanotaan. Sitten olet juurikin aivan vitun tyhmä ääliö ja idiootti, tai et vain ymmärrä suomea pätkän vertaa. Jokainen selkopäinen ihminen ymmärtää 100%, mitä tuossa sanon ja tarkoitan.
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Re: Markja vs. naiset
Torjuntareaktio ja olkinukke.Porin kirjoitti:Maailmassa on kuulemma korkein totuus.
Olen esittänyt perustellut, asiatietoihin pohjautuvat loogiset väitteeni. Kumoa ne, tai myönnä niiden paikkaansa pitäminen, pelle.
Muuten hyvin, mutta täysin väärin. En ole elämässäni epäonnistunut, en ole saanut koskaan kenkää töistä (puhumattakaan, että useasti), enkä ole homo. Taas kerran valehtelet ja vääristelet, koska sinua vituttaa suunnattomasti se, että 1) Olen oikeassa 2) Et halua hyväksyä esittämiäni tosiasioita 3) Et pysty kuitenkaan järkiperäisesti kumoamaankaan niitä.Sen sanelee sellainen elämässä epäonnistuneen, usein töistä kenkää saaneen homomiehen blogi. Kannattaa tutustua! Se on joku Jansson joka sitä kirjoittaa.
Voisit mennä ja vetää itsesi kiikkuun. Olet täysin hyödytön idiootti.
Kotisivu: http://www.markusjansson.net
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
Blogi: http://markusjansson.blogspot.com
PGP: 6E9E375EC50A27FDB9DA1672A78C27BF735ADADA
PGP2: 9966C10DDC7F0DEDEC480A75FE952445F24D55DD
- Juliet Jones
- Axel Foley
- Viestit: 2475
- Liittynyt: La Elo 23, 2008 10:40 pm
- Paikkakunta: Little Stempington
Re: Markja vs. naiset
Peruskoulun kielioppimäärällä pitäisi jokaisen osata muotoilla lauseensa selkeään ja oikeaan muotoon, josta tarkoitus tulee selväksi, mutta sinä et osaa.markja kirjoitti:Et siis oikeasti tajua, mitä tarkoittaa:"Jos ei halua välittää lapsen tulevaisuudesta, ei kannata hankkiutua raskaaksi tai tehdä abortti jos vahingossa tulee raskaaksi."Juliet Jones kirjoitti:Tässä yksi otos "keskustelusta". Kun markja kiihkoissaan kirjoittelee kaikenlaista kannanottoa, ei hän oikeastaan välitä tuleeko ymmärretyksi vai ei. Samanlaista harkitsematonta kirjoittelua häneltä on useammassakin ketjussa ja jos ajattelee tuota hänen lauseensa muotoilua, ei siitä kyllä saa hyvällä tahdollakaan selvää. Mikä oli tuossa se lopullinen pointti, sitä kysyin ihan kohteliaasti ja asiallisesti.
Siis OIKEASTI, et tajua, mitä tuossa sanotaan. Sitten olet juurikin aivan vitun tyhmä ääliö ja idiootti, tai et vain ymmärrä suomea pätkän vertaa. Jokainen selkopäinen ihminen ymmärtää 100%, mitä tuossa sanon ja tarkoitan.
Sama lause olisi oikein vaikkapa näin:"Jos ei halua välittää lapsen tulevaisuudesta, ei kannata hankkiutua raskaaksi tai tehdä abortti jos vahingossa tulee raskaaksi."
"Jos ei halua välittää lapsen tulevaisuudesta, ei kannata hankkiutua raskaaksi, tai tehdä aborttia jos tulee vahingossa raskaaksi."
Tai:
"Jos ei halua välittää lapsen tulevaisuudesta, ei kannata hankkiutua raskaaksi, eikätehdä aborttia jos tulee vahingossa raskaaksi."
Tai:
"Jos ei halua välittää lapsen tulevaisuudesta, ei kannata hankkiutua raskaaksi mutta jos tulee vahingossa raskaaksi kannattaa tehdä abortti."
Vieläkin epäselvä tuo ajatuksesi asiasta, ihan vain siksi että jälleen hiillyit, kua asiaa kysyin.
Jos nyt joutuu tulkitsemaan tuota käytöstäsi, niin sanoisinpa, ettet edes uskalla selventää mitä tarkoitit. Naisen "hankkiutuessa" raskaaksi hänellä olisi mahdollisuus itsenäiseen päätökseen, minkä puolesta tietysti et voi ottaa kantaa, kun siitä naisen oikeudesta päättää raskaudesta(kin) täällä jatkuvasti vikiset.