Mietintäaiheena hätävarjelu tavallisen kansalaisen/siviilin suorittamana vs poliisiviranomaisen suorittamana. Alla ensin lyhyt kooste ao tekstilinkin pohjalta. Sen jälkeen pidemmän kaavan mukaan. Ja vielä pidempi pläjäys sisältyy rikostarkastaja/oikeusoppinut Tereniuksen kirjoittamaan
Hätävarjelu ja voimakeinojen käyttö tekstilinkkiin, siellä myös kiintoisia oikeustapausesimerkkejä.
Hätävarjelusta säädetään Rikoslaissa ja sama laki koskee niin tavallisia kansalaisia kuin poliisejakin, kuten muistaakseni ketjussa aiemmin sanottua. Hätävarjeluoikeus kuuluu jokaiselle ihmiselle. Sekaannusta lienee aiheuttamassa se, että poliiseja toisaalta koskee myös voimakeinojen käyttöä koskeva sääntely Poliisilaissa. Hätävarjelutilanteissa poliisejakin koskee RL:n hätävarjelusääntely. Viranomaisen kuten poliisin voimankäyttö on erikseen hätävarjelusta, nämä erotellaan toisistaan ja niistä säädetään erikseen - Rikoslaissa on hätävarjelusta ja eri viranomaistahojen voimankäytöistä heitä koskevissa laeissa kuten Poliisilaissa ja yleistä linjausta Rikoslaissa.
Joskus kuitenkin on virkavallalla tilanteita joissa molemmat jutut voivat tulla kyseeseen peräjälkeen tai samaan aikaan ja voi olla vaikeaakin rajanvetoa niiden välillä oikeuksissa asti. Hätävarjelu mahdollistaa tekstin perusteella voimakkaamman sovellusalan kuin voimakeinojen käyttö, koska suojeltavat oikeushyveet ovat yleensä tärkeämpiä hätävarjelussa (ja kyse puolustavasta toiminnasta, ei hyökkäävästä toiminnasta) mutta toisaalta viranomaiselta vaaditaan koulutuksensa takia parempaa hakintakykyä kuin tavan ihmiseltä ja ehkä tiukemmalla kammalla syynätään (käsitykseni tekstin perusteella). Poliisin puuttumista hätävarjelun käyttöä koskevaan tilanteeseen katsotaan kuitenkin "helpommin" ookoksi (tavan ihmisiin verrattuna) siinä mielessä, että poliisilain mukaan poliisilla on virkavelvollisuus estää toiseen kohdistuva hätävarjelun alaan kuuluva hyökkäys - kun taas rivikansalaisilta saatetaan syynätä tilanteen väistämis/pakenemisolosuhteita hätävarjelun välttämättömyyden arvioinnissa.
/Välihuomio, ei tekstiin perustuvaa. Se miksi ihmisillä saattaa olla käsitystä että poliisit saavat pamputella ja tehdä melkein mitä vain, eivätkä saa samaa kohtelua kuin tavan ihmiset voi johtua ensinnäkin voimankäytön mahdollistavista säännöksistä (onhan niissä rajoitukset, mitä vain ei hyväksyttyä) ja toiseksi siitä, että vaikka virkavalta ylittäisi toimivaltuuttaan ja käyttäisi valtaa väärin, on heillä paremmin mahdollisuus vallankäytön verkoston hyödyntämiseen, periaatteessa. /
Muutamia pointteja aihetta käsittelevästä Tereniuksen kirjoittamasta tekstistä "Hätävarjelu ja voimankäyttö" (todella hyvä/avaava teksti, kannattaa selata läpi kauttaaltaan) :
* Hätävarjelun edellytyksenä hyökkäyksen on oltava oikeudeton = rikostunnusmerkistön mukainen teko, johon ei liity oikeuttamisperustetta. Oikeudettomina hyökkäyksina ei pidetä pakkokeinoja eikä niitä vastaan voi puolustautua vetoamalla hätävarjeluun.
* "Hätävarjelu on oikeutettua aloitettua tai välittömästi uhkaavaa hyökkäystä vastaan. Hyökkäyksen voidaan katsoa saavuttaneen tämän tason, kun suojeltavaan oikeushyvään kohdistuu välitön vaara. Pelkkä uhkaus ei vielä oikeuta hätävarjeluun, ellei olosuhteiden perusteella voida päätellä, että uhkaus on välittömästi johtamassa hyökkäykseen. "
* " (Hätävarjelulla vastattavasta hyökkäyksestä) Hyökkäys on katsottava päättyneeksi, kun hyökkääjä on tehty vaarattomaksi, lähtenyt pakoon tai muuten lopullisesti luopunut hyökkäyksestä. Hyökkäyksen on kuitenkin katsottava jatkuvan niin kauan kuin hyökkäyksen uudistamisen tai vahingon lisäämisen mahdollisuus on olemassa. Hyökkäyksen päätyttyä hyökkääjää vastaan voidaan edellytysten täyttyessä käyttää esimerkiksi pakkokeinolaissa säädeltyä jokamiehen kiinniotto-oikeutta. "
* Hätävarjeluun liittyy tarpeellisuusvaatimus/välttämättömyysperiaate ja siihen sisältyy mm. tarvittavan väkivallan arviointi välttämättömyyden kautta (lievintä mahdollista väkivaltaa käytettävä, jos sillä voidaan torjua hyökkäys) kuin myös tarpeellisten aikarajojen arviointi. Välttämättömyyyden arvioinnissa merkitystä on myös hyökkääjän arvioidulla vaaraallisuudella ja persoonalla, kuin myös hyökkääjän ja puolustajan voimavaroilla ja käytetyillä aseilla.
Jos hyökkäys on mahdollista välttää ja paikalta paeta, kyse ei olisi välttämättömästä puolustautumisesta, joskin yleistä velvollisuutta pakenemiseen hyökkääjä kintereillä hönkien ei ole. Poliisilla sen sijaan on poliisilain 1 §:n perusteella virkavelvollisuus estää sellainen toiseen kohdistuva hyökkäys, jota hätävarjelusäännöksissä tarkoitetaan ja tällöin pakeneminen tai väistäminen ei tule kysymykseen. Rikosoikeuskomitean mukaan tavan ihmisten tulisi pidättäytyä hätävarjelusta, mikäli saatavilla on viranomaisapua/kun voidaan turvautua virkakoneiston apuun. Kun viranomaistaho toimii hätävarjelusäännöksen oikeuttamana, edellytetään tehtävään koulutetulta viranomaiselta suurempaa harkintakykyä ja puolustusteolla aiheutetut vahingot ovat siten yleensä vähäisempiä.
* Hätävarjelun puolustettavuusvaatimus/suhteellisuusperiaate. " Teko on sallittu, jos tekoa on pidettävä kokonaisuutena arvostellen puolustettavana ottaen huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujien ja hyökkääjien henkilö, suojeltavan edun merkitys, hyökkäyksen vaarallisuus sekä puolustuksessa käytetyn väkivallan ja sen aiheuttaminen vahinkojen suuruus. Hätävarjelun relatiivisuuden vaatimus on vakiintunut oikeuskirjallisuudessa ja kirjattu nyttemmin myös URL:iin (uuteen Rikoslakiin). URL:n esitöissä ja oikeuskirjallisuudessa on mainittu seikkoja, jotka saattavat olla perusteena rikosoikeudelliselle anteeksiannolle. Tällaisia ovat tilanteen yllätyksellisyys, vähäinen harkinta-aika ja tekijän subjektiiviset tuntemukset, kuten pelko, paniikki, järkytys, kauhu, hämmennys, myötätunto ja ehkä jopa viha, kiukku ja väsymys.
Suhteellisuusperiaate sallii yleensä sen, että hyökkääjän kärsimä vahinko on jonkin verran suurempi kuin vaara, jonka puolustautuja on hätävarjelulla välttänyt. Ruumiilliseen koskemattomuuteen kohdistuvaan hyökkäykseen voidaan vastata voimakkaammalla väkivallalla kuin hyökkääjän käyttämä ja aiheuttaa myös vakavampia vammoja kuin hyökkäys mahdollisesti aiheuttaisi.
Hyökkääjän henkilön vaikutuksesta arvioitaessa puolustustekojen suhteellisuutta rikoslakiprojekti on todennut, että lapsen tai ymmärrystä vailla olevan hyökkäystä torjuttaessa voidaan edellyttää suurempaa pidättyvyyttä ja joustavuutta verrattuna täysin syyntakeisen hyökkäykseen. On todettu, että “puolustuksen hyväksyttävyyttä arvioitaessa on siis kiinnitettävä huomio myös olosuhteisiin, jotka tekivät hyökkäyksen ymmärrettäväksi siihen katsomatta, onko seikalla merkitystä arvioitaessa puolustuksen välttämättömyyttä”. Tällaisissa tilanteissa hyökkäys voi subjektiivisista syistä jäädä rankaisematta.
Puolustautujan henkilön osalta on katsottu, että myös hätävarjelutilanteessa koulutetulta poliisilta voidaan vaatia enemmän kuin tavalliselta ihmiseltä. " "
* Hätävarjelun ja voimankäytön rajanvedosta. "Olennaiseksi rajanvedon hätävarjelun ja voimankäytön välillä tekee anteeksiantoperusteiden erilainen painotus. Voimakeinojen käytön liioittelun osalta vaaditaan rangaistukseen tuomitsematta jättämiseen erittäin painavia syitä, koska näissä tilanteissa ei toimita itsesuojeluvaiston nojalla, vaan liialliseen voimakeinojen käyttöön on johtanut tehtävän virheellinen painotus. Harkittaessa anteeksiantoperusteen soveltuvuutta voidaan sekä hätävarjelun liioittelu että voimakeinojen käytön liioittelu tilanteissa ottaa huomioon tekijän koulutus ja kokemus.
"Virkavastuun syntymistä pohdittaessa on merkitystä sillä, katsotaanko hätävarjeluoikeuden ja oikeuden voimakeinojen käyttöön olevan ajallisesti päällekkäisiä vai peräkkäisiä. Poliisioikeuden perusteoksissa on rajanvedosta esitetty erilaisia näkemyksiä. Yhtäältä on katsottu, että hätävarjelu ja voimakeinot saattavat esiintyä virkamiesten toiminnassa rinnakkain, jolloin ensisijaisesti tulee soveltaa hätävarjelusäännöksiä. Loman on kuitenkin katsonut, että poliisitehtävät voivat samankin tapahtuman aikana muuttua vastarintatilanteesta hätävarjelutilanteeksi tai päinvastoin, mutta nämä ovat silloin ajallisesti peräkkäisiä eikä päällekkäisiä. Joka tapauksessa poliisin voimakeinojen käyttöä ei Lomanin mukaan tule nähdä kaksinkertaisena oikeutena, vaikka poliisin tuleekin pyrkiä yhtenäiseen menettelyyn. Poliisilain esitöissä puolestaan on todettu, että poliisimies saattaa joutua tilanteeseen, jossa hän hätävarjelusäännösten perusteella saa toimia tavalla, johon poliisivaltuudet eivät häntä oikeuttaisi. Tämä toteamus viittaisi siihen, että ensisijaisesti sovellettaisiin voimankäyttösäännöksiä. "
Tekstin kirjoittajan, Tereniuksen mukaan "... lähtökohtaisesti hätävarjelu ja voimakeinojen käyttö ovat ajallisesti peräkkäisiä eikä rikoslain edellytykset täyttävässä hätävarjelutilanteessa toimivaa virkamiestä voi asettaa eri asemaan kuin niin sanotut tavalliset kansalaiset. Hätävarjelusta säädetään ainoastaan rikoslaissa ja hätävarjelutilanteessa käytettyjä voimakeinoja tulisi siten arvioida ainoastaan rikoslain hätävarjelusäännöksen perusteella. Hätävarjelun osalta ei ole eikä voi olla olemassa erityisiä virkatoiminnassa noudatettavia säännöksiä tai määräyksiä eikä rikoslain 40 luvun mukaista virkavastuuta voi siten lähtökohtaisesti syntyä. "
Lainausmerkeillä olevat kohdat otteita
http://www.oikeus.fi/hovioikeudet/helsi ... renius.pdf :sta.
)väliin vaikkapa perheväkivaltatapaukseen, jossa jompikumpi pariskunnasta olisi tikkaamassa toista ja ampuisin tältä tikkaavalta tyypiltä aivot pellolle, niin olisin syytettynä taposta.
182). Luoti ei tosin osunut aivoihin vaan sydämeen. Voin tietenkin myös kopsata teonkuvauksesta oleellisen: