Sivu 13/420
Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2017 7:13 am
Kirjoittaja Alida
Ei tähänkään katoamiseen liity ampuma-ase mitenkään muuten kuin joidenkin mielikuvituksessa. Se, että oli tehnyt joitakin omaisuusrikoksia, ei tee henkilöstä tappajaa. Enemmänkin epäonnistunut venevarkaus, auton jumittuminen ja tulipalo (jossa ilmeisesti kadonneen puhelin paloi) ja riita miehen kanssa ovat voineet vaikuttaa kadonneen mielialaan ja mahdolliseen itsetuhoisuuteen.
Sekin on mahdollista, että ABC:n valvontakameran kuvissa Riina ei enää liiku miehen seurassa tai näkyy, että lähtevät eri suuntiin. Tai muuten todisteet tukevat miehen kertomusta, koska poliisin mukaan sitä ei ole syytä epäillä.
Toivottavasti Riina löytyy myös senkin takia, että asiaan syyttömät eivät joudu tästä kärsimään.
Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2017 9:56 am
Kirjoittaja terbmis
Poliisihan on todennut ettei Riinaa ja Jarvaa nähty yhdessä siellä ABC:llä, joten pidän selvänä että niissä valvontakameran kuvissa 11.5 näkyy pelkästään Riina. Eli Jarvan kertoman mukaan hän on nähnyt Riinan viimeisen kerran 10.5. kun tämä lähti omille teilleen autopalon jälkeen. Jostain syystä poliisi ei epäile tätä tietoa, joten heillä täytyy olla jotain todisteita siitä että Jarva puhuu totta. Eivät poliisitkaan ole sentään niin tyhmiä että uskovat mitä hyvänsä, ilman että tarkistavat asian. Joko ovat pystyneet Jarvan puhelimesta tarkistamaan missä mies on ollut, tai jotain vastaavaa, joka vahvistaa miehen kertoman.
Jossain Riina on kuitenkin harhaillut koko yön, koska tallentui sinne valvontakameraan paloa seuraavana päivänä. Eikä Riinaa tosiaan enää nähty yhdessä Jarvan kanssa autopalon jälkeen, joten Jarvalla tuskin mitään tekemistä asian kanssa. Kuten ei ollut niillä onnettomilla geokätkeilijöilläkään, joiden kuvia ja nimiä postailtiin Nelan ketjussa..
Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2017 1:29 pm
Kirjoittaja UglyBetty
terbmis kirjoitti:Poliisihan on todennut ettei Riinaa ja Jarvaa nähty yhdessä siellä ABC:llä, joten pidän selvänä että niissä valvontakameran kuvissa 11.5 näkyy pelkästään Riina. Eli Jarvan kertoman mukaan hän on nähnyt Riinan viimeisen kerran 10.5. kun tämä lähti omille teilleen autopalon jälkeen. Jostain syystä poliisi ei epäile tätä tietoa, joten heillä täytyy olla jotain todisteita siitä että Jarva puhuu totta. Eivät poliisitkaan ole sentään niin tyhmiä että uskovat mitä hyvänsä, ilman että tarkistavat asian. Joko ovat pystyneet Jarvan puhelimesta tarkistamaan missä mies on ollut, tai jotain vastaavaa, joka vahvistaa miehen kertoman.
Jossain Riina on kuitenkin harhaillut koko yön, koska tallentui sinne valvontakameraan paloa seuraavana päivänä. Eikä Riinaa tosiaan enää nähty yhdessä Jarvan kanssa autopalon jälkeen, joten Jarvalla tuskin mitään tekemistä asian kanssa. Kuten ei ollut niillä onnettomilla geokätkeilijöilläkään, joiden kuvia ja nimiä postailtiin Nelan ketjussa..
Nuo päivämäärät on kyllä käsittääkseni "toisinpäin", ainakin mitä tässä näitä sivuja ja lehtitietoja selailin.
Eli ei enää autopalon jälkeisenä päivänä Riinaa näkynyt ABC.llä.
Mutta onhan nuo lehtijutut paikoitellen sekavia / monitulkintaisia olleet.
Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2017 2:09 pm
Kirjoittaja terbmis
Aluksi minäkin kuvittelin noin päin. Mutta taitaa olla kyllä juuri päinvastoin. Käräjäoikeuden päätöksen mukaan auto paloi 10.5, ja Riina on tallentunut valvontakameraan 11.5. Kieltämättä sekavaa uutisointia, kun on mainittu että auto on palanut joko 10, 11, tai 12.5.
Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2017 2:27 pm
Kirjoittaja ktaina
Riinan äidin katomisilmoitus..." Viimeisin havainto 11.5. vilkkaasti liikennöidyn läpikulku paikan lähettyvillä,joten Riina voi olla pidemmälläkin..kuninkaantien ABC:n lähistö.
Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2017 2:56 pm
Kirjoittaja morbidelli
Alida kirjoitti:Ei tähänkään katoamiseen liity ampuma-ase mitenkään muuten kuin joidenkin mielikuvituksessa. Se, että oli tehnyt joitakin omaisuusrikoksia, ei tee henkilöstä tappajaa. Enemmänkin epäonnistunut venevarkaus, auton jumittuminen ja tulipalo (jossa ilmeisesti kadonneen puhelin paloi) ja riita miehen kanssa ovat voineet vaikuttaa kadonneen mielialaan ja mahdolliseen itsetuhoisuuteen.
Sekin on mahdollista, että ABC:n valvontakameran kuvissa Riina ei enää liiku miehen seurassa tai näkyy, että lähtevät eri suuntiin. Tai muuten todisteet tukevat miehen kertomusta, koska poliisin mukaan sitä ei ole syytä epäillä.
Toivottavasti Riina löytyy myös senkin takia, että asiaan syyttömät eivät joudu tästä kärsimään.
Jotkut tulkitsevat miehen ABC-myymälään jättämän ladatun FN Baby Browningin ampuma-aseeksi mutta onhan se tietenkin sinko-Alidan mielestä pelkkä lelu.
terbmis kirjoitti:Aluksi minäkin kuvittelin noin päin. Mutta taitaa olla kyllä juuri päinvastoin. Käräjäoikeuden päätöksen mukaan auto paloi 10.5, ja Riina on tallentunut valvontakameraan 11.5. Kieltämättä sekavaa uutisointia, kun on mainittu että auto on palanut joko 10, 11, tai 12.5.
Ei ole missään kerrottu että Riina olisi tallentunut valvontakameraan 11.5.
tilannehuone.fi -sivulta voi tarkistaa autopalosta tehdyn hälytyksen ajankohdan. Hakee vain Loviisassa 10.5. klo 17:40 aikoihin tehdyt hälytykset. On lähes varmaa että palo on syttynyt ennen siitä tehtyä hälytystä. Jos jollekin autopalon ajankohta on vielä epäselvää, täytyy kyseessä olla einsteinin reinkarnaatio jolla on työn alla suhteellisuusteoria v2.
Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2017 3:25 pm
Kirjoittaja terbmis
Joo, ei ole todellakaan missään mainittu että Riina olisi tallentunut nimenomaan valvontakameraan 11.5, mutta on kuitenkin kerrottu että viimeinen varma havainto Riinasta on samalta päivältä 11.5. ABC:n lähistöltä. Eli vuorokausi autopalon jälkeen.
Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2017 3:40 pm
Kirjoittaja Alida
Miehen jostakin varastama ase, joka lehtijutun mukaan kylläkin löytyi maastosta kuten patruunoitakin, ei tähän katoamiseen liity mitenkään. Eikä mieskään liity.
Uutisessa on sanottu, että Riina on tallentunut ABC:n valvontakameraan, ja että se on viimeinen havainto Riinasta. Ei se silloin voi mikään muukaan päivä olla kuin se 11.5, jolloin hänet on viimeksi nähty. Lehtijuttu on täällä muutama sivun taaksepäin.
Koska on silloin ollut yksin liikkeellä ja miehen seurassa on nähty viimeksi edellisenä päivänä, on ihan selvää, että miehellä ei katoamisen kanssa ole mitään tekemistä. Se nyt oli tosin selvää muutenkin.
Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2017 4:33 pm
Kirjoittaja morbidelli
Alida kirjoitti:Miehen jostakin varastama ase, joka lehtijutun mukaan kylläkin löytyi maastosta kuten patruunoitakin, ei tähän katoamiseen liity mitenkään. Eikä mieskään liity.
Uutisessa on sanottu, että Riina on tallentunut ABC:n valvontakameraan, ja että se on viimeinen havainto Riinasta. Ei se silloin voi mikään muukaan päivä olla kuin se 11.5, jolloin hänet on viimeksi nähty. Lehtijuttu on täällä muutama sivun taaksepäin.
Koska on silloin ollut yksin liikkeellä ja miehen seurassa on nähty viimeksi edellisenä päivänä, on ihan selvää, että miehellä ei katoamisen kanssa ole mitään tekemistä. Se nyt oli tosin selvää muutenkin.
No sinähän varsinainen runoltaja. Alle vuorokausi sitten väitit että mies ei olisi ehtinyt ampua laukaustakaan kun poliisit ottivat miehen kiinni niin nopeesti. Nyt väität että mies olisi ehtinyt tuossa välissä käydä varastamassa aseen ja viedä sen ABC:lle. Se on erittäin uskottavaa ottaen huomioon sen että autopalopaikalta löytyi juuri tähän aseeseen sopivia patruunoita.
Ymmärtänet että vääristelemällä faktoja lisäät kyseiseen henkilöön kohdistuvia epäilyksiä ja kuten itse aiemmin kirjoitit, siitä voi olla syyttömälle kaikenlaista harmia. Kyllä minä uskon poliisia kun se selvityksessään on päätynyt siihen lopputulokseen että Riina on ollut hengissä silloin kun näiden kahden tiet ovat eronneet. Ei se tieto kuitenkaan poista rikoksen mahdollisuutta. Mitä sellaista mies on voinut kertoa mistä poliisi on tähän johtopäätökseen tullut ? Asiaan liittynee muita henkilöitä joista poliisi tietää mutta ei tutkinnallisista syistä kerro. Poliisihan on kertonut että rikoksen mahdollisuutta ei voi sulkea pois, mutta kiinni otetun henkilön osallisuus siihen on pois suljettu.
Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2017 4:37 pm
Kirjoittaja damfin
Alida kirjoitti:Miehen jostakin varastama ase, joka lehtijutun mukaan kylläkin löytyi maastosta kuten patruunoitakin, ei tähän katoamiseen liity mitenkään. Eikä mieskään liity.
Uutisessa on sanottu, että Riina on tallentunut ABC:n valvontakameraan, ja että se on viimeinen havainto Riinasta. Ei se silloin voi mikään muukaan päivä olla kuin se 11.5, jolloin hänet on viimeksi nähty. Lehtijuttu on täällä muutama sivun taaksepäin.
Koska on silloin ollut yksin liikkeellä ja miehen seurassa on nähty viimeksi edellisenä päivänä, on ihan selvää, että miehellä ei katoamisen kanssa ole mitään tekemistä. Se nyt oli tosin selvää muutenkin.
Ei, vaan Riina oli tallentunut ABC:n valvontakameraan samana päivänä kuin se auto paloi, ja kaikissa tiedotteissa/uutisissa mainitaan nimenomaan että 11.5 hänet on nähty ABC:n lähistöllä, ei ABC:llä, eli melko todennäköisesti tuo 11.5 ABC:n lähistöllä on se jossa Jarva on kertonut viimeksi Riinan nähneensä.
Valvontakamerahavaintoa pidetään viimeisenä varmana havaintona siksi koska se on viimeinen vahvistettu havainto, toisin kuin tuo väite siitä että hänet olisi nähty 11.5 ABC:n lähistöllä, jota ei siis ole pystytty vahvistamaan muusta kuin näkijän kertomuksesta.
Vaikka Jarva ei välttämättä Riinalle mitään olisi tehnytkään, ei silti voi väittää ettei hänellä ja hänen mukanaan olleella aseella olisi mitään tekemistä katoamisen kanssa, koska Jarvan seura ja teot nimenomaan ovat johtaneet Riinan katoamiseen, ja edelleen emme pääse mihinkään siitä tosiasiasta että tämänhetkisten tietojen mukaan Jarva on viimeinen Riinan tavannut henkilö.
Jotenkin se varastettu karkkipussi minun mielessäni saa aikaan ajatuksen siitä että Jarvan on ollut tarkoitus mennä Riinan luokse karkkipussinsa kanssa, eli hänellä ehkä kuitenkin on ollut tieto siitä mihin Riina on jäänyt, jotenkin vaikka sällin kuvankin on nähnyt on silti vaikea uskoa että tuon ikäinen mies olisi karkkivarkaissa käynyt ihan vaan oman karkinnälkänsä takia.
Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2017 5:26 pm
Kirjoittaja ktaina
Nisteillä iskee usein kova makeenhimo kun verensokerit laskee.
Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2017 5:28 pm
Kirjoittaja Alida
Se "nähty ABC:n lähistöllä" tarkoittaa juuri valvontakameroita.
terbmis kirjoitti:Käräjäoikeuden päätöksen mukaan auto paloi 10.5
Jos tämä pitää paikkansa, niin autopalo on tapahtunut edellisenä päivänä. 11.5 voi tarkoittaa kai myös aamuyön ensimmäisiä tunteja, en tiedä, mihin vuorokauden aikaan Riina on siellä nähty. Mutta jos hän on ollut yksin kuvissa, se jo sinänsä näyttää, että hänen ja miehen tiet ovat eronneet aiemmin.
Mistä sä morbidelli olet saanut käsityksen, että ase olisi ollut ABC:lla, kun lehdessä luki, että ase löytyi maastosta kuten patruunatkin?
damfin kirjoitti:Jarvan seura ja teot nimenomaan ovat johtaneet Riinan katoamiseen, ja edelleen emme pääse mihinkään siitä tosiasiasta että tämänhetkisten tietojen mukaan Jarva on viimeinen Riinan tavannut henkilö.
Jos henkilö on päätynyt itsemurhaan, se ei ole kenenkään syy eikä varsinkaan henkilön, jonka hän tunsi vain vähän aikaa.
Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2017 5:39 pm
Kirjoittaja damfin
Alida kirjoitti:Se "nähty ABC:n lähistöllä" tarkoittaa juuri valvontakameroita.
terbmis kirjoitti:Käräjäoikeuden päätöksen mukaan auto paloi 10.5
Jos tämä pitää paikkansa, niin autopalo on tapahtunut edellisenä päivänä. 11.5 voi tarkoittaa kai myös aamuyön ensimmäisiä tunteja, en tiedä, mihin vuorokauden aikaan Riina on siellä nähty. Mutta jos hän on ollut yksin kuvissa, se jo sinänsä näyttää, että hänen ja miehen tiet ovat eronneet aiemmin.
Mistä sä morbidelli olet saanut käsityksen, että ase olisi ollut ABC:lla, kun lehdessä luki, että ase löytyi maastosta kuten patruunatkin?
Laittaisitko nyt jotain linkkiä noille väitteillesi siitä "nähty ABC:n lähistöllä" tarkoittaa sitä valvontakamerakuvaa, ja entä miten tuo väitteesi siitä että hän oli yksin valvontakameran kuvissa sopii yhteen sen uutisoinnin kanssa jossa kerrottiin että hänet nähtiin ABC:llä yhdessä ystävänsä kanssa? onko tuolle yksin olemis-väitteellesi olemassa jotain vahvistusta?
Ellei sinulla ole tuolle väitteellesi virallista vahvistusta, niin minä väitän edelleen että se
"nähty ABC:n lähistöllä" ei tarkoita sitä valvontakamerakuvaa.
Tuo morbidellin väite siitä että ase olisi ollut ABC:llä perustuu poliisin tiedotteeseen jossa kerrottiin että ase löytyi ABC:ltä jonka työntekijä oli korjannut aseen talteen, kyllä se täältä ketjusta löytyy jos vaan viitsit hakea.
edit:
tuohon lisäykseesi itsemurhasta, onko sinulla jotain tukea tuolle väitteellesi itsemurhasta, onko ruumis jo löytynyt vai millä perusteella voidaan olla varmoja siitä että Riina on tehnyt itsemurhan eikä ole tapaturmaisesti päätynyt jonnekkin, tai ole esimerkiksi jumissa jossain kellarissa?
Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2017 5:50 pm
Kirjoittaja Spurgumies
Siis MIKÄ DOORIS!!!!:oP:oP:oP.. mikä kaunotar.. Jos hän on jossain komeiden Rap-vötkyjen seurassa vaikka ulkomailla..esimerkiksi Rodos on mahtava biletys-saari
Re: Kadonnut Riina Mäkinen, 19, Helsinki
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2017 6:04 pm
Kirjoittaja ktaina
Mies jätti jossain vaiheessa aseen – FN Baby Browning -merkkisen pistoolin – Kuninkaantien ABC-myymälään, mistä poliisi sen myöhemmin takavarikoi. Löydettäessä ase oli ladattu ja sen lippaassa oli neljä patruunaa. Miehellä ei ollut lupaa aseeseen.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkel ... a-kaitessa. Alidakaan ei kaikkea muista mutta ei niitä faktoina tarvii esittää..