Sivu 13/81
Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset
Lähetetty: Ma Heinä 13, 2020 1:43 pm
Kirjoittaja Rundi
Clarence kirjoitti: Su Heinä 12, 2020 7:52 pm
-79 tai 80- luvulla tapahtui Porvoossa henkirikos. Nuorimies löi, oliko moukarilla tai vasaralla löi kymmenen kertaa uhria päähän ja uhri luonnollisesti kuoli heti. Muistan kun tämän tekijä oli tutkintolaisen tuosta asiasta. Mustalaispoika nauroi; eikö se yksi lyönti olisi riittänyt. Niinpä niin, kuitenkin tuosta henkirikoksesta oikeuden ratkaisu kiinnostaa. Saiko vuosituomion vai joutuiko Niuanniemeen. En millään muista tekijän nimeä.
Samoihin aikoihin pojat olivat nimitelleet yhtä nynnyksi. Nynny tämä olikin, mutta päätti näyttää toisille ettei ole. Meni puukko kädessä talon pyykkitupaan ja löi pyykkiä pesevää emäntää puukolla selkään. Tuosta tämä 17- vuotias sai muistaakseni 3 vuotta. Tällaisista oman rohkeuden näyttäjistä ei tykkätä. Silloin ei ollut liskoja, ja poika oli kerroksilla. Nupikseenhan meni varmaan ja istui vuoden mainitusta tuomiosta.
Porvoossa vasaran kanssa taisi heilua Orre. Sai jonkun 9 vuotta tuomiota. Heitä oli nuorempikin proidi joka oli yhtä aikaa Sörkan itäpäässä 1980-1981 paikkeilla. Hyvä tatuoija. Vanhempi Orre oli jo pidempiaikainen venkula - ne oli jotain 23 ja 25 ikäisiä. Silloin.
Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset
Lähetetty: Ma Heinä 13, 2020 4:15 pm
Kirjoittaja Clarence
Rundi kirjoitti: Ma Heinä 13, 2020 1:43 pm

Tämä vasara-mies käveli tavalla, josta huomasi jo päällepäin, että on jotain vialla. Voi olla sama, en muista nimeä. Orre niminen vaalea tukkainen mies oli samassa vankilassa joskus. Tuomiota oli muistaakseni 8 vuotta.
Vasara-mies ja pyykkitupa-poika olivat itseä nuorempia.
Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset
Lähetetty: Ti Heinä 14, 2020 6:30 pm
Kirjoittaja Clarence
Vankien yhdennäköisyys sekoitti: Kylmäkosken vankilasta pakeni ensimmäinen vanki koskaan.
Vanki pakeni maanantaina, kun vankila vapautti vahingossa väärän vangin. Vanki on nyt etsintäkuulutettu. YLE uutiset 14.7.2020
Heh heh, minulla tuli mairea hymy. Sen verran venkulaa näin siviilinä, että tapaus alkoi huvittaa. Kuten monissa muissakin vankilapaoissa ei tarvita välttämättä nerokkuutta vaan röyhkeyttä ja uskallusta.
Kun Kylmäkosken vankila valmistui, oli kuulemma jossain siellä ympäristön pubissa lyöty vetoa, milloin tulee ensimmäinen karkaaminen. Nyt tuli, mutta vetoa tuskin voitti kukaan. Ei vankilasta ole helppo karata, kuten jotkut luulevat.
Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset
Lähetetty: Ti Heinä 14, 2020 6:33 pm
Kirjoittaja tokkaukko
Clarence kirjoitti: Ti Heinä 14, 2020 6:30 pm
Vankien yhdennäköisyys sekoitti: Kylmäkosken vankilasta pakeni ensimmäinen vanki koskaan.
Vanki pakeni maanantaina, kun vankila vapautti vahingossa väärän vangin. Vanki on nyt etsintäkuulutettu. YLE uutiset 14.7.2020
Heh heh, minulla tuli mairea hymy. Sen verran venkulaa näin sivilinä, että tapaus alkoi huvittaa. Kuten monissa muissakin vankila paoissa ei tarvita välttämättä nerokkuutta vaan röyhkeyttä ja uskallusta.
Kun Kylmäkosken vankila valmistui, oli kuulemma jossain siellä ympäristön pubissa lyöty vetoa, milloin tulee ensimmäinen karkaaminen. Nyt tuli, mutta vetoa tuskin voitti kukaan. Ei vankilasta ole helppo karata, kuten jotkut luulevat.
Nykyaikaisesta liki mahdoton perinteisesti karata digitaalisoitumisen jälkeen.Pitää olla uskomaton tuuri että muurin yli pääsis tai ees lähellekään vaikka yöllä.en muista edes millon olis ollu semmosta?
Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset
Lähetetty: Ti Heinä 14, 2020 6:37 pm
Kirjoittaja Clarence
tokkaukko kirjoitti: Ti Heinä 14, 2020 6:33 pm

Perinteisen paon lienee viimeksi tehnyt kuusamolainen Luukkonen. Sukevalta puikot poikki ja lakanalla alas. Siitä sitten aitojen yli. Lisäksi Oulusta kaksi kertaa.
Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset
Lähetetty: Ke Heinä 15, 2020 12:03 am
Kirjoittaja Rundi
Clarence kirjoitti: Ti Heinä 14, 2020 6:37 pm

Joku mielikuva on, että aiemminkin sattui vastaava, kaksi veljestä teki saman tempun, pääsikö ulos saakka vai jäikö yritykseksi? En ole varma. Useinhan veljeksissä on samaa näköä. Mutta tatuoinnit tai joku arpi tai muu voi kavaltaa.
Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset
Lähetetty: Ke Heinä 15, 2020 10:34 pm
Kirjoittaja Clarence
Itsellä vuosien takaa muisto, että toiselle oli maksettu kun istuu tuomion maksajan puolesta. Oli alkanut istua jo jossain leirillä ennen kuin tapaus selvisi. Jos joku muistaa tarkemmin voi täydentää. Itsellä ei tämän enempää tietoa.
Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset
Lähetetty: To Heinä 16, 2020 1:31 pm
Kirjoittaja Rundi
Clarence kirjoitti: Ke Heinä 15, 2020 10:34 pm
Itsellä vuosien takaa muisto, että toiselle oli maksettu kun istuu tuomion maksajan puolesta. Oli alkanut istua jo jossain leirillä ennen kuin tapaus selvisi. Jos joku muistaa tarkemmin voi täydentää. Itsellä ei tämän enempää tietoa.
Joku tuollainen se olikin. Sovittu siviilissä etukäteen.
Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset
Lähetetty: To Heinä 16, 2020 6:29 pm
Kirjoittaja Clarence
Muistaako Rundi tai kukaan tapausta, joka oli Helsingissä 80- luvun alussa. Koiravartio miehet olivat purettaneet alkoholisteja raa´alla tavalla. Tuomio oli muistaakseni 3- 4 vuoden välillä. Ihme kun saivat tuon ammattikunnan henkilöt edes syytteeseen, puhumattakaan tuomiosta. Kerkesin nähdä nämä koiramiehet yhdessä vankilassa. En tiedä laittoivatko pojat ukot tiukoille. Uskoisin, että nykyään olisivat pelkääjien osastolla.
Näin kaupungilla joku vuosi sitten kun vartiomies retuutti juoppoa ja laittoi käsirautoihin. Meitä oli muutama utelias katsomassa sivusta. Sanoin: Onko tarpeen käyttää noin kovia keinoja? Onko tarpeen retuttaa miestä. Yksi vanhempi mies tuli kaveriksi retuuttamista vastaan, muut ympärillä olivat hiljaa. Kun jatkoin vartija sanoi: Minä käskytin ja ei totellut niin, minä raudoitin. Niinpä niin! "Minä käskytin, minä raudoitin", vaikka juopon suurin rike oli kova humalatila.
Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset
Lähetetty: To Heinä 16, 2020 11:57 pm
Kirjoittaja L'amourha
Clarence kirjoitti: To Heinä 16, 2020 6:29 pm

Tuolla kirjoiteltiin siitä koirajutusta:
viewtopic.php?t=21678&start=75#p857972
Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset
Lähetetty: Pe Heinä 17, 2020 12:59 am
Kirjoittaja Clarence
L'amourha antoi antoisan linkin asiaan, josta selviää ihmispetojen raakuus. Siinä ketjussa lukee muitakin asiasta tietävien kommentteja. Ei tullut mieleen, että olen jo kerran kirjoittanut asiasta. Mutta näillä mennään!
Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset
Lähetetty: La Heinä 18, 2020 6:50 pm
Kirjoittaja Clarence
Joskus 80- luvun puolenvälin jälkeen oli muutamat lähteneet reissuun määränpäänä Kööpenhamina ja siellä oleva vapaakaupunki Christiania. Olivat ostaneet pilveä nykymittapuun mukaan melko vähän. Suomessa kiinni jäivät. Kuulusteluissa poliisi oli kysynyt, miltä tuntui olla Christiania,nissa? Salakuljettajat vastasivat: Pelotti, eihän siellä ollut edes poliisia.
Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset
Lähetetty: Su Heinä 19, 2020 8:34 pm
Kirjoittaja Rundi
Clarence kirjoitti: To Heinä 16, 2020 6:29 pm
Muistaako Rundi tai kukaan tapausta, joka oli Helsingissä 80- luvun alussa. Koiravartio miehet olivat purettaneet alkoholisteja raa´alla tavalla. Tuomio oli muistaakseni 3- 4 vuoden välillä. Ihme kun saivat tuon ammattikunnan henkilöt edes syytteeseen, puhumattakaan tuomiosta. Kerkesin nähdä nämä koiramiehet yhdessä vankilassa. En tiedä laittoivatko pojat ukot tiukoille. Uskoisin, että nykyään olisivat pelkääjien osastolla.
Näin kaupungilla joku vuosi sitten kun vartiomies retuutti juoppoa ja laittoi käsirautoihin. Meitä oli muutama utelias katsomassa sivusta. Sanoin: Onko tarpeen käyttää noin kovia keinoja? Onko tarpeen retuttaa miestä. Yksi vanhempi mies tuli kaveriksi retuuttamista vastaan, muut ympärillä olivat hiljaa. Kun jatkoin vartija sanoi: Minä käskytin ja ei totellut niin, minä raudoitin. Niinpä niin! "Minä käskytin, minä raudoitin", vaikka juopon suurin rike oli kova humalatila.
Muistan hyvinkin tapauksen. Etenkin tuo Rajala koska sen isukkikin oli lusimassa Sörkassa 80-luvun alussa. Ne oli Makkaratalossa jonain huoltomiehinä vai olisiko ollut "vartiointi" hommia ja varastivat tavaraa melkos tavalla. En muista lusivatko yhtä aikaa. Se poika ainakin oli koirineen täysi psykopaatti. Aseettomana varmaan paskat housuissa.
Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset
Lähetetty: Ti Heinä 21, 2020 6:14 pm
Kirjoittaja Rundi
Clarence kirjoitti: La Heinä 18, 2020 6:50 pm
Joskus 80- luvun puolenvälin jälkeen oli muutamat lähteneet reissuun määränpäänä Kööpenhamina ja siellä oleva vapaakaupunki Christiania. Olivat ostaneet pilveä nykymittapuun mukaan melko vähän. Suomessa kiinni jäivät. Kuulusteluissa poliisi oli kysynyt, miltä tuntui olla Christiania,nissa? Salakuljettajat vastasivat: Pelotti, eihän siellä ollut edes poliisia.
RUOTSISSA on alkanut saada korona-alennuksia tuomioonsa. Suomessa oli joskus vesi-leipä-kovennettu-kova peti- alennukset ja oliko viimeisin isompi armahdus joskus 1967 ennen pakkolaitoksen eli rosvopytyn kaatumista.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ruo ... #gs.at4x4a
Re: Rikoksen jälkeen - ajatukset, fiilikset
Lähetetty: Ti Heinä 21, 2020 6:28 pm
Kirjoittaja Clarence
Rundi kirjoitti: Ti Heinä 21, 2020 6:14 pm
Clarence kirjoitti: La Heinä 18, 2020 6:50 pm
Joskus 80- luvun puolenvälin jälkeen oli muutamat lähteneet reissuun määränpäänä Kööpenhamina ja siellä oleva vapaakaupunki Christiania. Olivat ostaneet pilveä nykymittapuun mukaan melko vähän. Suomessa kiinni jäivät. Kuulusteluissa poliisi oli kysynyt, miltä tuntui olla Christiania,nissa? Salakuljettajat vastasivat: Pelotti, eihän siellä ollut edes poliisia.
RUOTSISSA on alkanut saada korona-alennuksia tuomioonsa. Suomessa oli joskus vesi-leipä-kovennettu-kova peti- alennukset ja oliko viimeisin isompi armahdus joskus 1967 ennen pakkolaitoksen eli rosvopytyn kaatumista.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ruo ... #gs.at4x4a
Alkuun Rundi annoit hyvät naurut kirjoituksessa vapautuneesta, kuka otti matkasellistä eväät siviliin. Tämä nuuka mies oli ainakin oma itsensä.
1967 Suomi täytty 50 vuotta, niin muistaakseni 5/6 osa tuomioista armahdettiin. Kekkonen lusi tuon pätkän, kuten aikalaiset sanoivat.
Kakolassa - 70 luvun puolenvälin jälkeen vanki sai 15 vrk. yksinäisyyttä, joista 10 vrk. kulumattomia. Kulumattomissa istui hupia tuon määrätyn ajan, koska silloin ei tuomio lyhentynyt yhtään. Kulumattomia ei ole saanyt enään vuosikymmeniin.