Ilpo Larha: Jollaksen palkkamurha -92 ja Lahden piiritys -94

[Janoherra]

Fred Högsten oli siis isänsä Wilhelm Högstenin murhan tilaaja.

Noin 10-15 vuotta sitten totesin, että erään osoitepalvelun mukaan Fred Högsten -niminen mies asuu kerrostalossa Louhelassa Vantaalla. Nykypäivänä kyseinen osoitepalvelu ei miestä enää tunne. Liekö mies muuttanut osoitteensa salaiseksi, vaihtanut hiippakuntaa tai muuttanut nimensä, en tiedä. Fred Högsten on kuitenkin harvinainen nimi, joten on ihan mahdollista, että vapautumisen jälkeen Murhaaja-Fred on pitänyt Louhelassa majapaikkaansa.

Wilhelm Högsten omisti Suomen Silkkikutomo Oy:n, joka meni konkurssiin vuonna 1991. Aikoinaan jostain luin, että yritys olisi kyllä pystynyt suoriutumaan veloistaan esim. kiinteää omaisuuttaan myymällä, mutta konkka kuitenkin haluttiin tehdä. Silkkikutomon rakennus on edelleen pystyssä Helsingin Herttoniemessä. Rakennuksessa on nykyisin koulutus- ja toimistotiloja. Käykääpä tutustumassa.

[Oikeus ennen kaikkea]

Koska täällä on kuva palkkamurhaajan haudasta niin kai uhrikin on hautakuvansa ansainnut

Wilhelm Högsten
Syntynyt: 13 heinäkuu 1914
Kuollut: 24 huhtikuu 1992

Hietaniemen hautausmaa

Wlhelm Högsten.jpg (130.63 KiB) Katsottu 3355 kertaa

Koko nimi oli itseasiassa Wilhelm Sigurd Högsten ja syntynyt Norjassa.

Wilhelm Sigurd Högsten nuorempana.jpg (49.49 KiB) Katsottu 3349 kertaa

[Oikeus ennen kaikkea]

Sain muuten mielenkiintoisen viestin Helsingin poliisista, kun kysyin Jollaksen palkkamurhan ja Larhan esitutkintapöytäkirjaa.
Kyseisen asiakirjan säilytysaika oli 25 vuotta ja sen jälkeen se on hävitetty! Näkemiin rikoshistoria...

[matlockb]

Sain muuten mielenkiintoisen viestin Helsingin poliisista, kun kysyin Jollaksen palkkamurhan ja Larhan esitutkintapöytäkirjaa.
Kyseisen asiakirjan säilytysaika oli 25 vuotta ja sen jälkeen se on hävitetty! Näkemiin rikoshistoria...

Näin valitettavasti on mutta kyseinen etptk on ollut käytössä/tilattuna Rikostarinoita Suomesta - ohjelman tekijöillä ja siten epäilen sen voivan mahdollisesti olla saatavilla sitä kautta. Yle tuskin on hävittänyt kyseisiä esitutkintapöytäkirjoja.

Lisäksi etptk on jutun käsittelyn yhteydessä toimitettu myös oikeuteen, jota kautta lienee arkistoituna tallessa.

79-vuotias Fred Högsten muuten asuu nykyään Itä-Vantaalla ja täyttää tänä vuonna 80 vuotta myös Hannu Ratia on tietääkseni elossa.

Larhan kaveri Kullervo Haikas puolestaan asuu Pohjois-Helsingissä.

Ratian osaltahan asiaa käsiteltiin KKO:ssa asti kysymyksen ollessa siitä, onko hän syyllistynyt murhaan tekijänä vai avunantajana, jolloin hän olisi selvinnyt vuosituomiolla. Hovioikeudessa yksi - vähemmistöön jäänyt - hovioikeudenneuvos olisikin tuominnut hänelle avunannosta 12 vuotta vankeutta, mutta lopulta kaikissa oikeusasteissa elinkautinen piti.

[Joosua]

Sain muuten mielenkiintoisen viestin Helsingin poliisista, kun kysyin Jollaksen palkkamurhan ja Larhan esitutkintapöytäkirjaa.
Kyseisen asiakirjan säilytysaika oli 25 vuotta ja sen jälkeen se on hävitetty! Näkemiin rikoshistoria...

Näin valitettavasti on mutta kyseinen etptk on ollut käytössä/tilattuna Rikostarinoita Suomesta - ohjelman tekijöillä ja siten epäilen sen voivan mahdollisesti olla saatavilla sitä kautta. Yle tuskin on hävittänyt kyseisiä esitutkintapöytäkirjoja.

Lisäksi etptk on jutun käsittelyn yhteydessä toimitettu myös oikeuteen, jota kautta lienee arkistoituna tallessa.

79-vuotias Fred Högsten muuten asuu nykyään Itä-Vantaalla ja täyttää tänä vuonna 80 vuotta myös Hannu Ratia on tietääkseni elossa.

Larhan kaveri Kullervo Haikas puolestaan asuu Pohjois-Helsingissä.

Ratian osaltahan asiaa käsiteltiin KKO:ssa asti kysymyksen ollessa siitä, onko hän syyllistynyt murhaan tekijänä vai avunantajana, jolloin hän olisi selvinnyt vuosituomiolla. Hovioikeudessa yksi - vähemmistöön jäänyt - hovioikeudenneuvos olisikin tuominnut hänelle avunannosta 12 vuotta vankeutta, mutta lopulta kaikissa oikeusasteissa elinkautinen piti.

Kiitokset kiinnostavista tiedoista.

Taitaa Villinginsalmen kiinteistö siis olla myyty?

Fredin asuinpaikastakin päätellen ei päässyt sitten perinnönjaolle, eikä taksikuskin hommat sen paremmin kuin herran liiketoimetkaan sitten tuottaneet kovin hyvin.

Tarinan konna, eli Fred, ei muutenkaan ollut ehkä ihan penaalin kaikkein terävin kynä koska ennen murhaa hän oli kehunut äänekkäästi ryyppyremmilleen suunnitelmistaan. Joten luultavasti puoli laajasaloa, tai kolmasosa ainakin tiesi mistä on kyse kun juttu tuli mediaan.

[matlockb]

^ Villinginsalmen "kartano" on käsittääkseni myyty, eikä uusilla omistajilla ole luonnollisesti mitään tekemistä asian kanssa.

Mahdollisuus myös lakiosaan on helpoin tapa menettää käytännössä automaattisesti tekemällä kuten Fred Högsten eli tappamalla/murhaamalla (yllyttäen murhaan, kuten tässä tapauksessa) perittävä.

Jostain minulla on muistikuva, että Fred Högstenin lapset olisivat kuitenkin perineet isänsä (Fred Högstenin) osuuden. Se on varma, ettei Fred saanut markkaakaan.

[Joosua]

Ei kyllä hyvätkään lähtökohdat elämässä aina auta. Fredillä on varmasti ollut ihan hyvä lapsuus eikä pahemmin 7mistään puutetta. Ja sitten aletaan hölmöilemään, ensin alkamalla "liikemieheksi". Eikä tajuta heti, vaikka tuloksena on pelkkää turskaa, että parempi tehdä jotain muuta. Vaikka töitä. Ja kun ei onnistuta kiristämään rahaa iäkkäältä isältä, hakataan tämä. Ja kun tämäkään ei tuota pääsyä käsiksi isompiin rahoihin niin sitten päässä välähtää että parasta onkin nopeuttaa perinnönjakoa etsimällä joku surmaamaan oma isä. Todella paskan ihmisen teko.

Hyvin nopeasti tutkijat alkoivat ihmetellä kun mitään talosta ei ollut hävinnyt, vaikka siellä oli hyvinkin arvokasta omaisuutta. Ja pian poliisi alkoi ymmärtämään että tässä olikin tultu vain suoraan ampumaan vanha mies sänkyynsä ilman mitään muuta tarkoitusta. Ja ilman mitään selkeää motiivia ei tämmöisiä juttuja oikein tehdä, niin ei ihme että poliisi alkoi tosissaan ihmetellä. Hyvä että tämäkään ei ollut pojan päähän pälkähtänyt. Niinpä varmaan aika pian poliisi alkoi epäillä pojalla olevan osuutta tapahtumissa.

Ihan oikein ettei Fred perinyt mitään. Ja aiempana ollut tieto osoitteesta Vantaan Louhelassa viittaa siihen että isompia kapitaaleja ei jätkällä tosiaan ollut. On voinut olla vähän etäiset välit sukulaisiinkin.

[Kosti]

Ihan asiaa puhut, Joosua. Ja eikö muuten Fredin (vanhempi?) broidi tai sisko kertonut poliiseille Fredin huonoista väleistä isänsä kanssa, sekä mahdollisen epäilyn, että siltä suunnalta kannattaisi asiaa tutkia? Näin muistelisin. Pääasia kuitenkin, että tapaus selvisi.

Se kohtalaisen uusi tv-sarja Larhasta ja koko keissistä on muuten yllättävän hyvin toteutettu, suosittelen. Hyvä käsis, hyvät näyttelijät.

[Joosua]

Kyllä. Jossain rikosvideossa poliisi, muistaakseni ryk Arto Karjalainen, kertoi että hän oli vielä aamulla puhuttamassa uhrin taloudenhoitajaa niin paikalle tuli uhrin, siis Wilhelm Högstenin toinen poika joka aika nopeasti sanoi Karjalaiselle että "ottakaa sitten myös minun veljeni huomioon". Tämä aluksi hämmästytti poliisia. Mutta kuultuaan tosiaan pojan ongelmista isänsä kanssa ja yhteyksistä Venäjälle, otettiin poika todellakin huomioon.
Ja varmaan toinen poika ja ryk Karjalainen puhuivat paljon enemmänkin ja pitempäänkin, koska tuollainen toteamus uhrin lähipiiriin kuuluvalta, joka vielä vaikuttaa ihan täysijärkiseltä, nostaa heti kokeneen poliisin mieleen ison nipun kysymyksiä.

Samaa mieltä tv-sarjasta. Hyvin tehty ja hyvät näyttelijät. Larhan osaankin on löytynyt hyvin ko sekopäätä näyttelevä henkilö.

[Oikeus ennen kaikkea]

PPK 1994

Tilattu murha
Rikosylikonstaapeli Pentti Hirvonen

Seuraava artikkeli kertoo 77-vuotiaan, eläkkeellä olleen liikemiehen murhasta. Hänen oma poikansa raivasi hänet tieltään isojen rahojen toivossa. Juttu on herättänyt erittäin laajaa huomiota ja kaikkiin juttuun sekaantuneiden nimet ovat vielä ai van äskettäin kymmeniä kertoja komeilleet lehtien sivuilla. Juttu oli mielenkiintoinen selvitettävä, eikä vähiten siksi, että sen tutkinnassa oltiin ensimmäisen kerran läheisessä yhteistyössä venäläisen poliisin kanssa, ainutlaatuinen kokemus sekin.

Useimmiten väkivaltarikostutkijan työ on tavan omaista puurtamista, pahoinpitelyjen ja humalapäissä tehtyjen tappojen selvittelyä. Sellainen tavanomaisuus saattaa ajoittain kyllästyttää jopa niin, että toivoo tapahtuvaksi jotakin räväkämpää tai mielenkiintoisempaa. Näin sanoessani en tahdo loukata kuitenkaan ketään läheisensä menettänyttä henkilöä, sillä tämän ajatuksen takaa paljastuu vain se, että poliisikin on inhimillinen olento.
Toiveeseeni vastattiin huhtikuun 24. päivänä 1992. Silloin vuorossa ollut jaoksemme vanhempi tutkija soitti minulle varhain aamulla ja kertoi olevansa Jollaksen niemen kärjessä, iäkkään Högstenin huvilassa surmapaikalla ja että juttu ei näyttänyt tällä kertaa ollenkaan tavanomaiselta tapolta. Rikostutkijan mielenkiinto heräsi välittömästi ja unet karisivat silmistä kertaheitolla.

Tavanomaiset rutiinit
Vuorossa ollut tutkijamme oli aloittanut rutiinitoimenpiteet välittömästi paikalle mentyään ja yleissilmäyksen luotuaan. Alkutoimet oli tehtykin huolellisesti ja kattavasti. Tapahtumapaikka oli eristetty maalta käsin kilometrien päästä, sillä siltä alueelta johti vain yksi katuosuus viereiseen kaupungin osaan, Laajasaloon. Venepoliisi oli hälytetty suorittamaan tarkastuksia merellä, sillä tapahtumapaikan tontti rajoittui omaan merenranta-alueeseen. Myös helikopteri oli saatu suorittamaan ilmasta käsin tapahtuvaa tarkkailua. Näistä kaikista toimenpiteistä huolimatta murhaajat olivat ennättäneet poistua Jollaksesta. Tapahtumapaikkatutkimuksissa kävi selville, että uhria oli ammuttu neljä kertaa yövuoteelleen. Yksi 7,65 väljyinen luoti löytyi vuoteen viereisen yöpöydän kulmaan osuneena. Muut luodit olivat uhrissa, yksi sydämessä, yksi pakarassa ja yksi käden lävistettyään kaulassa. Sydämeen osunut luoti oli aiheuttanut lähes välittömän kuoleman. Käden läpi mennyt luoti kertoo siitä, että uhri oli herännyt, noussut tai ollut nousemassa vuoteeltaan ja oli nostanut kätensä ikään kuin suojakseen eteensä. Poliisin tullessa paikalle, uhri oli lattialla kyljellään, johon hän oli ampumisen aikana pudonnut tai lyyhistynyt.
Vanhan kaksikerroksisen huvilan ylimmän kerroksen parvekkeen sisin lasiovi oli lukossa, mutta lasissa oli noin 40 x 40 sm:n kokoinen rikottu aukko. Lasinsirut olivat lentäneet huoneen sisälle. Sisempi ovi oli auki ja sen lasi ehyt. Oviaukon edessä oli verho. Jo silloin näytti siltä, että uhria oli ammuttu parvekkeelta käsin rikotun aukon kautta. Ovelta vuoteelle oli matkaa 4 metriä. Surmapaikalta vuoteelta saimme talteen paLarhattomia ruudinhiukkasia, mutta esim. yhtään hylsyä ei löytynyt. Se ihmetytti vähän, kun luodeista päätellen surma-ase näytti olevan 7,65 väljyinen. Tuon väljyinen rulla-ase on nimittäin aika harvinainen Suomessa. Mitään omaisuutta ei ollut kadonnut, vaikka talossa oli kymmenien miljoonien arvoiset taulut, mm. Picassoa ym. Sormenjälkiä emme saaneet mistään, mutta ulkoa saimme muutaman heikon jalkineen jäljen. Tapahtumayönä maa oli jäässä, mutta lunta oli satanut hiukan ja se oli säilynyt nurmikkometsäalueella, josta jäljet saimme. Surmapaikka sijaitsi syrjäisen niemen kärjessä ja lähin naapuri oli muutamien satojen metrien päässä melko tuuhean metsikön takana. Pihaan johti kapeahko mäntyjen reunustama soratie. Taloon johtava puhelinkaapeli oli katkaistu tien lähellä olevassa metsikössä.
Isännän kanssa talossa asunut noin 60-vuotias taloudenhoitaja oli herännyt alakerran makuuhuoneessaan laukausten ääniin ja kun hän oli välittömästi juossut yläkertaan tapahtumapaikalle, siellä oli leijunut enää vain ruudin käry. Kenestäkään epäillystä hän ei ollut nähnyt vilaustakaan, eikä ollut kuullut muita ääniä. Siinä oli lähes kaikki, mitä alkututkimuksissa tuli esille. Vainaja siirrettiin Helsingin yliopiston oikeus lääketieteen laitokselle ja ryhdyttiin valmistelemaan kiireellisesti ruumiinavausta.

Pelkäsi poikaansa
Jutun laadusta johtuen läksimme tiedusteluihin ja muihinkin jatkotoimiin hyvin laajalla sektorilla. Työinto oli korkealla ja sitä haittasi vain tutkijoiden vähyys laajojen toimenpiteiden vuoksi. Esimiesten kiinnostus ja tuki lisääntyivät päivä päivältä, mutta korkea-arvoisemmat herrat eivät muuten sekaantuneet tutkintaan, josta heille vilpitön kiitos. Tutkinta siis säilyi hyvin kenttätoimintaa hallitsevien käsissä. Tiedustelu- ja puhuttelutoiminta käsitti lähes kaikki lähitienoon asukkaat, surmatun entisen yrityksen, Suomen Silkkikutomo Oy:n työntekijät, sukulaiset ja tapahtumapaikan lähialueen saarten asukkaat ja merellä liikennöivät veneilijät. Melko pian selvisi, että surmatulla oli 47-vuotias diplomiekonomipoika, jota hän - isä - oli alkanut pelätä. Poika oli elämänsä aikana tuhlannut useita miljoonia surkeissa liikeyrityksissään ja holtittomalla elämällään. Laskunsa hän oli maksattanut vuosi kausia isällään uhkauksia ja painostusta käyttämällä. Samoilla keinoilla hän oli saanut myös käteistä rahaa isältään, joka pojan pelossa oli aina pitänyt sitä varten suurehkoja summia lompakossaan. Nyt pojalla oli toista miljoonaa markkaa velkaa. Nyt poika oli ryhtynyt kirjailijaksi ja kirjoittanut hyvin seksipitoisen kirjan, jonka kustantamiseen hän ei ollut saanut isältään varoja pyynnöistä huolimatta. Lisäksi perheenjäsenet olivat sopineet, että pääsiäisenä neuvoteltaisiin siitä, miten pojan rahankäytölle saataisiin rajoitukset. Tiukkaan sävyyn poika oli vaatinut isäänsä kiinnittämään merenrantakiinteistön hänen velkojensa vakuudeksi. Siihenkään isä ei ollut suostunut. Oli ilmeisesti tullut syytä nopeuttaa vanhan ja jo raihnaisen isän kuolemaa. Suoritetuissa kuulusteluissa epäilykset pojan suhteen vahvistuivat niin, että hänen arveltiin olevan jotenkin tekemisissä isänsä surman kanssa. Lisäksi ilmeni, että pari vuotta aikaisemmin poika oli pahoinpidellyt isäänsä rahaliitojen takia. Tehtaan työntekijät olivat päässeet väliin ja tilanne oli silloin saatu hallintaan. Poikaa ryhdyttiin seuraamaan, mutta hän näytti käyttäytyvän niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kävi lenkillä, pelasi tennistä ja tapaili edellisestä avioliitosta syntyneitä lapsiaan. Kolme päivää surman jälkeen poika, eli Fred oli lausunut omalle 9-vuotiaalle pojalleen: ”Isin tutut ampuivat ukin vahingossa, vaikka minut olisi pitänyt ampua.” Kun tästä keskustelusta kysyttiin häneltä kuulustelussa, suuttui hän silmittömästi ja sanoi mm.: ”Minkä takia te ette anna edes minun lasteni olla rauhassa?” Siitä alkoivat uhkailut, jotka jatkuivat ajoittain koko tutkinnan ajan. Jostakin syystä asia oli paha hänelle, vaikka me emme itse pojan kanssa keskustelleet siitä ollenkaan. Koska epäilykset pojan suhteen olivat melkoiset ja kun lisäksi saatiin tietää hänen epäilyttävistä Venäjän- ja Viron suhteistaan, otettiin poika kuulusteluun huhtikuun 27. päivänä 1992. Poika ei myöntänyt mitään aluksi, mutta jotenkin aavistimme sen, että hän oli hyvinkin perillä asioista. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario, teki päätöksen jo samana päivänä, että poika pidätetään ja esitetään vangittavaksi. Sillä kertaa oikeus vangitsi hänet vain ns. ”syytä epäillä” -vahvuudella viikoksi. Viikon sisällä emme saaneet häntä kertomaan juuri mitään raskauttavaa ja todistajiakaan ei löytynyt siihen mennessä, joten jouduimme vapauttamaan hänet sen viikon kuluttua.

Etsi sijaista
Muutama päivä vapautumisensa jälkeen poika oli mennyt nuoremman siskonsa luokse puhumaan tulevasta perinnöstä. Silloin sisko oli sanonut, että ”mitään perintöä ei voida jakaa, ennen kuin rikos on selvitetty.” Siltä seisomalta poika oli lähtenyt kotiinsa ja sanonut: ”Sitten minun on ryhdyttävä kiireesti toimenpiteisiin.” Sisko tiedotti tapahtumasta tutkijoille ja siitä vajaan tunnin sisällä olimme jälleen tapaamassa poikaa. Tapasimme hänet kirjoittamasta kirjeitä viipurilaiselle Slava-nimiselle lääkärituttavalleen ja tallinnalaiselle parittajatuttavalleen. Kummassakin kirjeessä poika pyysi ystäviään etsimään nopeasti sellaisen henkilön, joka suostuu ottamaan syyn niskoilleen ja istumaan Suomen vankilassa teosta langetettavan tuomion rahanpalkkiota vastaan. Lisäksi sen henkilön pitää olla fiksu, ei mikään tollo, ettei tapahtuisi mokia. Otimme pojan toukokuun 4. päivänä 1992 uudelleen kuulusteluun. Tutkinnanjohtaja pidätti hänet uudelleen, sekä esitti toistamiseen vangittavaksi lisänäytön jälkeen. Nyt oikeus vangitsikin hänet ja määräsi jutun varsinaisen käsittelypäivän kolmen viikon päähän. Tiesimme olevamme oikeilla jäljillä, sillä mikään muu tutkintahaara ei ns. ollut vetänyt. Sen jälkeen meille ilmoittautui kaksi mieshenkilöä, jotka eivät tunteneet toisiaan, mutta jotka kumpikin kertoivat Fredin haeskelleen jo vuonna 1988 isänsä surmaajaa Suomesta. Kummallekin miehelle poika oli selostanut, miten surma pitää toteuttaa, että se näyttäisi onnettomuudelta. Sen suunnitelman mukaan isä piti ajaa autolla puuta vasten kuoliaaksi pihalle johtavalla soratiellä. Miehet oli ilmeisesti houkutellut ilmoittautumaan omaisten lupaama huomattava rahapalkkio vihjeestä, joka johtaisi surman selviämiseen. Tutkimuksissa selvisi myös, että poika oli helmikuussa 1991 avioitunut pahamaineisesta Venäjän Perm-nimisestä kaupungista kotoisin olevan nuoren Svetlana-nimisen naisen kanssa. Vihkiminen oli tapahtunut Suomessa ja tallinnalainen parittaja oli toiminut välittäjänä. Vihkimisen jälkeen Svetlana oli vaatinut pojalta 40 % testamenttia ja muutenkin hän oli ollut kiinnostunut appiukkonsa omaisuudesta. Nuori rouva viipyi kuitenkin vihkimisen jälkeen ylkänsä luona vain kolme viikkoa ja kun hän oli saanut haltuunsa appiukon maksamat 15 000 markan vaatteet ja käytetyn Lada-henkilöauton, hän oli matkustanut Helsingistä laivalla Tallinnaan ja sieltä Venäjälle. Sen jälkeen avioelämää oli tapahtunut vain kirjeiden välityksellä. Niistä kirjeistä tulikin sitten tutkinnassa myöhemmin kova kysymys. Toisen vangitsemisen jälkeen noin viikon kuluttua poika alkoi kertoa, että tämä hänen neljäs avioliittonsa oli tarvittu hänen uuden seksipitoisen kirjansa, "Tohtori Hygelstain’in aiheeksi. Lisäksi poika kertoi, että hän oli kirjoittanut Svetlanalle, että "hänen tammi-helmikuussa 1992 lähettämänsä kirjeet oli kaikki hävitettävä, sillä niissä oli sellaista tekstiä, että jos poliisi saisi ne käsiinsä, hän joutuisi »vääränä miehenä linnaan". Kirjeissä oli kuulemma lausuttu mm., että "isä kuolee pian ja hän perillisenä saa paljon rahaa". Lisäksi niissä oli esitetty isän kuolinpäivästä vaihtoehtoisia tapahtumapäivämääriä.

Surmaaja Viipurista?
Kun kuulusteluja jatkettiin tiiviiseen tahtiin, poika kertoi, että hän oli kesästä 1991 lähtien tavannut Viipurissa Vika ja Dima-nimisiä miehiä, joista Vika oli eestiläinen ja Dima venäläinen. Miesten kanssa poika oli kertomansa mukaan keskustellut isästään, isänsä talosta, omaisuudesta ja hänelle tulevasta perinnöstä. Niissä keskusteluissa oli puhuttu myös siitä, että kun isä kuolisi nopeasti, niin hän saisi huomattavan perinnön. Siihen ajatukseen miehet olivat kuulemma puuttuneet ja olivat tarjoutuneet surmaamaan isän. Poika kertoi edelleen, että väsymystilassa ollessaan hän oli suostunut ja sopinut heidän kanssaan, että isä surmataan pääsiäiseen huhtikuun 26. päivään 1992 mennessä. Palkkioksi oli silloin sovittu 60000 markkaa. Kuulusteluissa poika antoi Vikasta ja Dimasta hyvät tuntomerkit ja myöhemmin myös sukunimet ja osoitteet, joihin yhteydenottopyynnöt oli toimitettu. Edelleen poika kertoi välittäneensä ystävänsä, lääkäri Slavan välityksellä Vikalle ja Dimalle valokuvat isästään, isän talosta ja lisää tietoa isänsä varallisuudesta, isänsä makuupaikasta ja siitä, oliko talossa aseita ja ketä muita siellä asui. Poika kertoi kuulustelussa, että joka kerta, kun hän tapasi Vikan ja Diman, oli isän surmaamisen todennäköisyysprosentti kasvanut. Kun olimme saaneet tällaisia tietoja pojalta, näytti todennäköiseltä, että surmaajat olivat Viipurista, ja että poika oli antanut surmaamistehtävän heille. Mutta Viipuri on itärajan takana ja kuuluu lisäksi Venäjään. Heräsi kysymys, mitäs nyt tehdään? Rajanylityspaikoilta emme saaneet mitään apua sinne jääneistä asiakirjoista. Mutta sitten tuli rikos tutkinnassa kovasti kaivattu ”onni” apuun.

Pietarin poliisi
Sisäasiainministeriön ja keskusrikospoliisin taholta oli nimittäin juuri vähää aikaisemmin otettu alustavasti yhteyksiä Pietarin miliisin johtohenkilöihin ja KRP:stä (Keskusrikospoliisista) oli käyty jo kaksi kertaa Pietarissa neuvottelemassa yhteistyön aloittamisesta.
Ajattelimme, että tulipa nopeasti tilaisuus kokeilla käytännössä yhteistyön onnistumista. KRP:stä tapaamisiin osallistuneen komisarion nimissä ja avustuksella otimmekin ensimmäisen kontaktin Pietarin järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen taistelun osaston johtoon. Muutama päivä sen jälkeen saimme telefaxilla vastauksen, jossa ilmaistiin, että siellä oltiin halukkaita yhteistyöhön kanssamme. Sen jälkeen sovimme ensimmäisen tapaamisen Vaalimaan raja-asemalle Suomen puolelle. Kaikissa tällaisissa yhteydenotoissa käytimme telefaxia, koska se toimi varmemmin ja nopeammin, kuin puhelin ja lisäksi meillä ei aina ollut läsnä venäjän kielen taitoista henkilöä. Suomen rajavaltuutetun avustuksella saimme tulevat yhteistyökumppanimme vaivatta ilman asiapapereita Suomen puolelle ja aloitimme neuvottelut läheisen ravintolan kabinetissa. Aluksi tilaisuus oli jäykkä ja virallinen, mutta kun saattajina toimineet heidän upseerinsa, eversti ja majuri ja meidän upseerimme poistuivat toiseen huoneeseen tupakalle, sulivat jäykkyys ja virallisuus lähes kokonaan pois. Me selvitimme heille juttuamme ja esitimme varovaisesti toiveitamme ja epäilyksemme siitä, että surmaajat saattaisivat olla Viipurista. Heidän johtajansa käytti aluksi pitkän puheenvuoron ja esitteli, mitä kaikkea he ovat yliopistossa opiskelleet, mitä tutkintoja suorittaneet, miten heillä Venäjällä vastaavassa jutussa toimitaan ja mitä Venäjän laki määrää tutkintatoimenpiteistä. Neuvottelujen loppupuolella, kun heidän mukanaan tuomasta vodkapullosta oli otettu yhteistyön maljat, sama mies sanoi: ”Milloin ja miten haluatte miehet rajalle teille luovutettavaksi?” Meitä se kovasti hämmästytti, sillä alku oli näyttä nyt nihkeältä ja me olimme tietoisia maittemme välisistä oikeusapu- ja luovutussopimuksista. Heitä kiinnosti ensitapaamisesta lähtien, miten Fred oli saatu puhumaan, mitä keinoja kuulusteluissa oli käytetty, oliko käytetty jonkinlaisia operatiivisia toimenpiteitä, esim. salakuuntelua. Kysymyksistä kuvastui selvästi kysymys, oliko kuulusteltua kiristetty, uhattu, huijattu tai käytetty muita länsimaissa sopimattomiksi tiedettyjä keinoja, jotta tiedot oli saatu kuulusteltavalta. Ensitapaamisemme lopuksi sovimme, että he suorittavat Viipurissa Fredin tuttavuuksien selvittelyä tiedustelutoiminnalla ja me, jutun tutkijat, matkustamme pian Pietariin kuulemaan heidän aikaansaannoksistaan ja sopimaan jatkotoimenpiteistä.

Rikostutkijoiden ensimmäinen virkamatka Pietariin
Kun edellä kerrottu rajatapaaminen oli tapahtunut toukokuun 8. päivänä 1992, olimme jo vajaan viikon kuluttua lähdössä Pietariin. Venäjän konsulaatin ystävällinen herra konsuli järjesti pikavauhtia matkustusasiakirjat kuntoon. Vaikka Liikemiehen surmaajat näyttivät olevan Viipurista, niin kuitenkin meitä varoitettiin toimimasta Viipurin miliisin kanssa, sillä siihen ei kuulemma voinut oikein luottaa. Koska KRP:llä oli jo tuttavuussuhde venäläisiin yhteistyökumppaneihimme, pyysimme ko. rikosylikomisarion mukaamme ensimmäiselle matkallemme. Myöhemmin tulimme huomaamaan sen, miten tärkeää tuttavuussuhteen luominen oli. KRP:ssä työskentelevä hyvin venäjää taitava rikosylikonstaapeli läksi mukaamme tulkiksi. Ensimmäisen matkamme teimme junalla. Kyyti Vainikkalaan asti oli tasaista, mutta sen jälkeen alkoi vaunu heittelehtiä ja tulli- ym. muodollisuuksista huomasimme varmasti tulleemme suuren Venäjän puolelle. Jouduimme täyttämään tarkat tulliselvitykset, joissa kysyttiin mm. onko mukana huumeita, aseita, ammuksia. Selvitykseen oli merkittävä arvo-omaisuus ja rahavarat. Vaunussa tutkittiin hyllyjen päällykset ja penkkien alustatkin tarkkaan ja kukaan ei hymyillyt tippaakaan. Junan ikkunoista saimme katsella ulos ja totesimme, että viiteenkymmeneen vuoteen ei ollut rakennettu juuri mitään uutta. Paljon näkyi ränsistyneitä rakennuksia ja hoitamattomia alueita. Viipurissa oli puolen tunnin pysähdys menomatkalla. Kävimme ulkona ja totesimme, että ennen niin komea ja kuuluisa Viipurin asemarakennus oli ränsistynyt ja epäsiisti. Hallissa norkoili epäsiistejä miehiä ja joukko poikia, jotka kerjäsivät markkaa tai viitosta. Saimme tietää, että hekin kuuluivat jo mafiaan, eli he eivät saaneet itselleen kerjäämiään varoja, vaan ne oli luovutettava mafialle. Vaalimaalla tapaamamme herrat ottivat meidät ystävällisesti vastaan Pietarissa. Meistä pidettiin hyvää huolta ja varoitettiin illalla ja yöllä menemästä keskenämme ulos. Edellisenä yönä eräs italialainen poliisivieras oli hakattuja ryöstetty kadulla. Asemalta meidät vietiin sisäasiainhallinnon vierashotelliin, jossa saimme asuttavaksemme suurehkot, mutta vanhanaikaiset tilat. Näyttävä iltapala meille tarjottiin vierashotellin kabinetissa. Ruoka juomana oli vodka ja isäntämme olivat hyvin ahkeria maljan kohottamisessa ja maljapuheiden pitämisessä.

Tutkintaa pohjustetaan
Seuraavana päivänä oli ensimmäinen työtapaaminen Pietarin miliisin päämajassa, Litenyi prospektin ja Kaljaajevakadun kulmassa olevassa ns. ”Isossa talossa”. Saman talon ylimmässä kerroksessa oli edelleenkin KGB:n toimitiloja. KGB:n takia emme voineet käyttää hissejä ollenkaan. Talon sisäpihalla oli ns. poliisivankila, mutta siihen emme päässeet tutustumaan pyynnöstämme huolimatta. Työtapaamisessa saimme kuulla, että Vika ja Dima-nimisiä henkilöitä, jotka sopisivat juttuumme, ei toistaiseksi ollut Viipurista löytynyt. Tiedustelut heidän löytämisekseen kuulemma jatkuivat. Sen sijaan muita Fredin tapaamia henkilöitä oli löytynyt ja puhutettu. Lääkäri Slavan taustaa oli selvitetty. Oli käynyt ilmi, että hän oli alle 40-vuotias armeijasta potkut saanut lääkäri, jolla oli jonkinlaisia pimeitä bisneksiä tilillään. Yhteistyökumppanimme olivat olleet yhteydessä myös Tallinnan poliisiin selvittääkseen Fredin tuntemien sikäläisten mafiamiesten yhteydet viipurilaisiin. He olivat selvittäneet myös Svetlanan taustoja, jolloin oli ilmennyt, että hänen entinen miehensä oli todennäköisesti Permin mafian miehiä. Työtapaamisemme yhteydessä annoimme heille surmapaikalta talteen saatua ruutia, jota ei vielä siihen mennessä ollut Suomessa tunnistettu, yhden uhrista löydetyn luodin, josta KRP ei vielä siihen mennessä ollut varmuudella lausunut, millä aseella laukaukset oli ammuttu, sekä osan taltioimistamme jalkineen jäljistä, jonkalaisia siihen mennessä kukaan suomalainen valmistaja tai maahantuoja vielä ei ollut pystynyt tunnistamaan. Tutkittavasta materiaalista meille luvattiin alustavia tietoja jo samalla viikolla. Lisäksi yksi heidän työntekijänsä matkustaisi seuraavana päivänä Moskovaan, jossa voitiin tehdä paremmat ja tarkemmat analyysit. Meille annettiin lupa toimia tarvittaessa heidän kansalaistensa kuulustelijoina ja meidät luvattiin ottaa mukaan kotietsinnöille ja mahdollisiin kiinniottotilanteisiinkin. He toivoivat, että me kirjoittaisimme venäjänkieliset kotietsintä- ja takavarikointimääräykset valmiiksi määräysmuodossa. Määräysmuodossa siksi, että silloin heidän ei tarvitsisi enää esittää näyttöä prokuraattorille, jolloin prokuraattori myöntäisi helposti toimenpiteelle luvan. Vasta myöhemmin meille selvisi, että prokuraattori on Venäjällä suuri herra. Hän antaa luvan pitempiaikaisiin vapaudenriistoihin, suurempiin pakkokeinoihin ja prokuraattorinviraston tutkijat hoitavat suurimpien juttujen, kuten henkirikosten, tutkinnat siellä. Tapahtumien tässä vaiheessa meillä ei ollut vielä tietoa tästä. Lisäksi selvisi se, että sen hetkiset yhteistyökumppanimme olivat etupäässä operatiivista työtä tekeviä miliisejä. Heillä oli suuri, alueellinen toimivalta, mutta tutkinnallinen valta pienehkö. Ensimmäisen työtapaamisen jälkeen meille esiteltiin muita osaston työntekijöitä, joista lähes kaikki olivat miliisin majureita. Tosin miliisin majurin arvo ei vastaa armeijan majurin arvoa, sillä miliisin majurit eivät ole suorittaneet armeijan palvelusta, vaan ovat ohjautuneet suoraan miliisikoulutukseen, joka sekin on melko sotilaallista. Osa miliisin majureista oli suorittanut jonkin asteisia yliopistotutkintoja.
Meille näytettiin miliisin aseistusta. Jokaisella oli Makarov-merkkinen 9 mm väljyinen henkilökohtainen ase. Lisäksi heillä oli 5,4 väljyinen ase, joiden läpäisykyky oli kova, mutta tyrmäävä vaikutus heikko. Suojavälineinä heillä oli omaa valmistetta olevia suojaliivejä ja saksalaista valmistetta oleva suojaliivi, jossa oli vetoketjulla kiinnitettävät hihat ja naamiointimielessä päälle laitettava pusero. Järjestäytyneen rikollisuuden vastaiseen taisteluun kehitteillä ja jo koulutuksessa oli lentokone- ja laskuvarjotoiminta. Kävi myös selville, että kun asetta käytettiin, niin silloin pyrittiin heti sellaiseen tulokseen, että vastapuoli tuli toimintakunnottomaksi, eli mahdollisimman vähiin vaurioihin ei pyritä, niin kuin Suomessa on asianlaita.

Sightseeingiä
Meille näytettiin myös Pietarin kaupunkia. Kävimme Pietari Paavalin linnoituksessa, eli Leningradin kaupungin syntysijoilla. Ajoimme leveitä, mutta heikkokuntoisia katuja puoleen ja toiseen vanhalla 12-hengen ”Zigulilla”. Poikkesimme juuri perustettuun suomalais-venäläisen yhteisyrityksen "viinitaloon”, jossa saimme maistella moldovialaisia viinejä. Kävimme 7 km pitkän Nevskin prospektin päässä olevalla Leningradin piirityksen voitonmerkillä, joka käsitti kokonaisuudessaan lähes jalkapallokentän kokoisen alueen. Voitonmerkiltä meidät vietiin Pietarin eteläpuolella olevaan Pushkiniin, jossa näimme palatsin, jossa mm. tsaari Nikolai II oli perheineen ollut kotiarestissa, ennen kuin hänet surmattiin. Lisäksi meille näytettiin Pavlovski, missä oli keisarisuvun kesäpalatsi. Matkalla näimme kilometrien mittaiset autojonot bensa-asemille, henkilöautot kadun toisella puolella ja kuorma-autot kadun toisella puolella. Meille kerrottiin, että 90 % kaikista autoista on bensiinimoottorilla varustettuja. Zigulin kuljettaja ajoi hirvittävän kovaa vauhtia, meitä oikein pelotti. Seuraavana päivänä meille kerrottiin, että edellisenä iltana oli yhdestä miliisin ajoneuvosta irronnut toinen etupyörä ja auto oli törmännyt kuorma-autoon. Koska miliiseillä oli ollut turvaliivit päällään, pahemmilta loukkaantumisilta oli vältytty.

Tuloksia, ohjeita, suunnitelmia
Seuraavana päivänä työtapaamisessa meille kerrottiin, että surmapaikalta taltioimamme ruuti oli lähes varmasti venäläistä valmistetta. Laukaukset oli ammuttu mahdollisesti Miljoner-merkkisellä aseella, jonka väljyys on 7,65, joka on väljähkö ja jossa on 5-urainen rihlaus vasemmalta oikealle. Jalkineen jälkiä ei ilmeisesti ollut rekisteröity heidän maassaan. Puhuimme vielä kotietsintöjen ja takavarikkojen muotomääräyksistä ja ilmeni, että jos jotain takavarikoitavaa löytyy, niin se on heti paikan päällä kahden todistajan läsnä ollessa suljettava pakettiin ja sinetöitävä. Tällainen menettely oli välttämätön siksi, että säännönmukaisesti asiakas oikeudessa väittää, että ei ole koskaan nähnytkään esinettä, vaan miliisi on sen jostakin tuonut. Miliisiin ei oikeudessa riitatilanteissa uskota. Kuulusteluista heidän johtajansa kertoi, että jos he suorittavat kuulustelut, niin ei tarvita advokaattia eikä prokuraattoria, mutta jos me suoritamme kuulustelut, niin prokuraattorin on oltava paikalla, samoin advokaatin, jos asiakas niin haluaa. Edelleen sovimme, että he yrittävät selvittää Vikan ja Diman ja heidän kavereidensa tietoja edelleen. Sitten kun tietoja olisi riittävästi, otettaisiin Vika, Dima ja Slava kiinni yhtä aikaa ja jokaisen olin paikassa suoritettaisiin yhtä aikaa etsintä ja mahdolliset takavarikot. Sen jälkeen he suorittaisivat alustavat puhuttelut kirjallisesti ja veisivät ne prokuraattorille tarkastettavaksi. Sitten kun tarvittava aineisto olisi kasassa ja riittävä näyttö olemassa, prokuraattori kirjoittaisi luovutuspaperit ja lähtöviisumit kuntoon. Huomasimme, että rajatapaamisen jälkeen toimintamenetelmät olivat jonkin verran muuttuneet ja tiukentuneet. Fredille tulleista sähkeistä olimme saaneet tietää, että Svetlana oli tulossa Viipuriin Slavan luokse. Miliisit ilmoittivat ottavansa hänet heti seurantaan ja sen jälkeen käyvänsä Permissä suorittamassa Svetlanan asunnossa kotietsinnän Fredin kirjeiden löytämiseksi.

Suomalais-venäläinen naimakauppa
Fredillä oli Viipurissa niin kuin Tallinnassakin suuri joukko tuttavia, suurin osa heistä enemmän tai vähemmän hämärämiehiä. Tallinnalainen parittaja, Kiirend-niminen mies, oli tutustuttanut vuoden 1991 aikana Fredin permiläiseen Svetlanaan. Seurusteluaika ei ollut sellainen, joksi me suomalaiset olemme oppineet sen käsittämään. Erään kerran nimittäin, kun Fred oli Kiirendin kanssa istuskellut Viru-hotellissa, Kiirend oli kutsunut salista Svetlanan Fredin luokse ja sanonut: ”Tässä sinulle olisi oiva vaimo.” Koska Fred oli lähes ylikiinnostunut naisista ja tarvitsi uuteen kirjaansa aineistoa, asia oli sovittu siltä istumalta. Fred otti Svetlanan vaimokseen ja sovittiin, että vihkiminen tehdään mahdollisimman nopeasti Helsingissä. Saman tien Fred kirjoitti kutsupaperin kuntoon ja muutaman kuukauden kuluttua nuorikko oli Helsingissä vihkimistä varten. Viru-hotellissa Kiirend piti Fredistä niin hyvää huolta, että syötti ja juotti häntä neljä päivää ottamatta minkäänlaista korvausta vaivoistaan. Lieneekö ollut ketunhäntä kainalossa, sillä Kiirendkin oli jossakin vaiheessa ilmaissut Fredille, että hän pystyi jäljestämään kymmenellä tuhannella markalla varmat surmaajat Suomeen. Lienevätkö tallinnalaiset olleet siihen liittyvällä asialla, kun heitä saapui toukokuun lopulla Helsinkiin 5 henkilöä. Silloinhan me emme vielä tienneet, kuka tai keitä surmaajat olivat. Laivalta tallinnalaiset menivät suoraan Fredin asunnolle, josta heidät otettiin välittömästi kiinni ja pidätettiin. He kaikki olivat Fredin tuttuja, mutta surman selvittämisen kannalta emme saaneet heistä kovinkaan paljon irti. Siksi heidät vapautettiin kolmen vuorokauden kuluttua.

Venäläiset vierailevat Suomessa
Fred oli Pasilan poliisivankilassa tutkintavankina edelleenkin. Välillä hän selvitti joitakin yksityiskohtia ja piti johdonmukaisesti yllä tarinaa, että oli tosiaan tavannut Viipurissa Vikan ja Diman ja että nämä miehet olivat olleet innostuneita surman toteuttamiseen. Fred alkoi kuulusteluissa selitellä, että hän oli väsyksissä tekemänsä surmaamissopimuksen jälkeen alkanut neuvotella siitä, että miehet luopuisivat surma-aikeesta. Palkkioksi luopumisesta Fred kertoi luvanneensa 40000 markkaa. Miehet kuulemma olivat vain nauraneet ia sanoneet: ”Kyllä se pitää tehdä.” Pietarin matkallamme olimme sopineet, että kolme Pietarin miliisin järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen taistelun osaston työntekijää tulee seuraavaksi Helsinkiin ja tuo tullessaan tuloksia tutkimuksistaan. Silloin olisi kenties mahdollisuudet lyödä lukkoon suunnitellut toimenpiteet. Venäläisten tulo Suomeen toteutuikin kesäkuun 1. päivänä 1992. Kolme meille entuudestaan tuttua miestä, kaikki miliisin majureita, saapui. Koska heillä ei ollut matkustusvaroja me suoritimme edestakaiset kuljetukset Helsingin ja Vaalimaan välillä. Niin tehtiin jatkossa kaikilla muillakin vierailukerroilla. He olivat kaikki ensimmäistä kertaa ”lännessä” ja hyvin suurella mielenkiinnolla he ympärilleen katselivatkin. Me majoitimme heidät poliisiopiston vieras tiloihin ja pidimme puolestamme heistä hyvää huolta. Tultuaan he kertoivat tiedustelutoiminnastaan ja sen tuloksista. Heillä oli mm. videonauha, jolle oli kuvattu mm. Viipurissa Fredin käyntipaikkoja ja hänelle tuttuja henkilöitä. Lisäksi meillä oli musta valkoisia valokuvia ja joitakin muita tietoja juttuun liittyvistä seikoista. Mutta Vikan ja Diman etsinnässä he eivät olleet vieläkään onnistuneet. Me ihmettelimme vähän sitä ja ajattelimme, että minkälaisia poliiseja he oikein ovatkaan. Me olimme antaneet jo nimet ja tuntomerkit ja kertoneet yhteydenottopaikankin heille. Yksinkertaisesti heitä ei kuitenkaan näyttänyt löytyvän Viipurista. Viemästämme jalkineenjäljestä he ilmoittivat, että sellaista ei ole rekisteröity Venäjällä. Luodista emme saaneet vielä lausuntoa, mutta se luvattiin myöhemmin, samoin oli ruudinhiukkasten laita.

Fredin vaimon Suomen-vierailu
Helmikuussa vihitty Svetlana-vaimo tuli yllättäen kesäkuun 5. päivänä 1992 Suomeen. Tulomatkalla hän oli tavannut Viipurissa lääkäri Slavan. Svetlanalla oli mukana hänen 8-vuotias poikansa edellisestä avioliitosta. Koska jo silloin epäilimme, että Svetlana oli mukana jollakin tavalla surmaamisjuonessa, otimme hänet kiinni, pidätimme ja tutkinnanjohtaja sai hänet viikoksi vangituksi. Hänen vierailunsa ei siis alkanut kovinkaan mukavasti, aviomies ei ollut häntä vastassa ja poliisi pani heti putkaan. Koska poikaa ei voitu panna putkaan eikä poliisilla ole lastentarhaa, jouduimme sijoittamaan hänet erääseen Helsingin lastenkotiin. Siellä häntä hoidettiin hyvin, hänen painonsa nousi viikon aikana selvästi banaanien ym. herkkujen vaikutuksesta. Kuulusteluissa Svetlana kertoi, että hän oli Viipurissa keskustellut Slavan kanssa Liikemiehen kuolemasta jo ennen sen tapahtumista. Nyt kun Fred oli poliisin hallussa, hänestä oli keskusteltu, että ”Fredillä taitaa olla ongelmia”. Svetlana ei ainakaan myöntänyt, että ongelmaan olisi keksitty ratkaisu. Viipurissa oli kuulemma lisäksi keskusteltu Fredille tulevan perinnön suuruudesta. Olihan tämä Viipurin reissuillaan lupaillut mm. Slavalle rakennuttavansa talon palkkioksi ystävällisyydestä ja hormoniresepteistä. Svetlana myönsi pyytäneensä 40 % testamenttia, mutta kertoi tehneensä sen ajattelemattomuuttaan. Hän kiisti saaneensa mieheltään sellaisia kirjeitä, joissa olisi mainittu tämän isän kuolemasta seikkaperäisiä tietoja. Suomesta saamansa Ladan hän kertoi myyneensä heti Venäjälle päästyään sadantuhannen ruplan hinnasta. Ilmeisesti Svetlana-rouvakin oli avioitunut Fredin kanssa vain hyötymistarkoituksessa. Kävi nimittäin ilmi, että Fred oli joutunut maksamaan vaimolleen 100 markkaa jokaisesta seksikontaktista. Viikon kuluttua päästimme Svetlanan vapaaksi. Ainakin silloin näytti siltä, että hänellä ei ollut ratkaisevaa osuutta Liikemiehen surmaan.

Toinen virkamatka Pietariin
Kuulustelujen jatkuessa Fred pysyi Vika ja Dima- versiossaan, eikä siihen mennessä muutakaan näyttöä ollut johonkin muuhun suuntaan tullut. Siksi päätimme seuraavasta Viipurin ja Pietarin matkastamme, jolloin toivoimme pääsevämme suorittamaan sovittuja kuulusteluja ym. toimenpiteitä Viipurissa. Sen tähden läksimme kesäkuun 8. päivänä 1992 suurin odotuksin matkalle kahden tulkin kanssa. Lisäksi meillä oli omat sähkökirjoituskoneet ja muutkin apuvälineet. Poliisilaitos vuokrasi meille Toyota Land Cruiser-merkkisen maasturin, joka oli turvallinen ajopeli Karjalan huonokuntoisilla teillä. Vaalimaan raja-asemalla meitä olivat vastassa kolme tuttua majuria. He olivat lähteneet aamulla liikkeelle Pietarista yhdellä Ladalla ja yhdellä Mossella. Mosse oli levinnyt Karjalan kannakselle ja sen kuljettaja oli aloittanut epätoivoiset kunnostusyritykset. Raja-asemalla tarjotun aamupalan yhteydessä meille kerrottiin, että Slava on Viipurissa koko ajan tarkkailussa. Koska Vikaa ja Dimaa ei ollut vieläkään löytynyt, päätettiin, että Slava otetaan kiinni ja viedään Pietariin kuulusteltavaksi. Siksi sovimme, että me menemme Druzba-hotellin eteen odottamaan kiinniottamista ja sen jälkeen ajetaan pienen välimatkan päässä toisistaan Pietariin. Slavalle ei kerrottaisi mitään syytä, eikä meitä näytettäisi hänelle, ennen kuin vasta Pietarissa. Pietarissa aloitettaisiin välittömästi kuulustelut. Ajattelimme saavamme Slavalta tietoja Vikasta ja Dimasta ja siitä, mitä Fred oli heidän kanssaan puuhaillut. Olihan Slava Fredin kertoman mukaan nähnyt hänen tapailevan Vikaa ja Dimaa. Olimme odotelleet Druzba-hotellin pysäköintipaikalla Slavan kiinniottamista noin puolitoista tuntia ja hätistelleet siinä samalla pieniä mafian poikasia, kun luoksemme tuli hyvin kiireisenä yksi yhteistyö kumppanimme ilmoittaen: ”Nyt kiireesti Pietariin prokuraattorinvirastoon, jossa meitä odotellaan ja jossa meidän tulee antaa jokin selvitys.”

"Probleemia”
Slavan kiinniottamisesta hän ei sanonut silloin sanaakaan, hän kertoi vain, että ”tuli probleemia”. Me hämmästyimme yhtäkkistä yksipuolista suunnitelman muuttamista, mutta läksimme kiireellä kohti Pietaria. Perillä kuitenkin selvisi, että prokuraattori ei ollut enää toimistossaan ja että meille oli sovittu tapaaminen seuraavaksi päiväksi kello kymmeneksi. Kun emme päässeet prokuraattorin puheille, niin meille sen sijaan esiteltiin miliisiaseman muita tiloja, välineitä ja uusia työntekijöitä, joita emme vielä olleet aikaisemmin tavanneet. Huomasimme, että kenelläkään ei ollut kirjoituskonetta, puhumattakaan mikroista. Pöytäkirjat kirjoitettiin kynällä ja sidottiin yhteen neulalla ja langalla. Lähes kaikilla oli kassakaappi, jossa asiakirjoja säilytettiin. Jokaisen pöydällä oli ainakin kolme puhelinta. Seuraavana päivänä menimme kello 10 apulaispäällikön opastuksella prokuraattorinvirastoon. Apulaispäällikkö sanoi menevänsä ensin yksin prokuraattorin huoneeseen, jonne meidät sitten kutsuttaisiin. Istuimme tulkin kanssa suuressa eteishallissa noin puoli tuntia, jolloin apulaispäällikkö tuli luoksemme ja ilmoitti päätään pyöritellen, että prokuraattori ei ota meitä vastaan, eikä anna meille minkäänlaisia mahdollisuuksia toimia suunnitellulla tavalla. Olimme vähän hämmästyneitä! Lupauksia luovutuksista olimme jo epäilleetkin, mutta kuulusteluja oletimme pääsevämme suorittamaan. Menimme takaisin miliisiasemalle, jossa apulaispäällikkö sanoi soittavansa Moskovaan pääprokuraattorille, jospa hän antaisi toimintamahdollisuudet. Jonkin ajan kuluttua meille ilmoitettiin, että Moskovan pääprokuraattori on ruokatunnilla eikä tule takaisin virkapaikalleen, ennen kuin seuraavana päivänä. Sitten meille kerrottiin, että Moskovan ja Pietarin prokuraattoreita pyydetään neuvottelemaan keskenään puhelimitse ja seuraavana päivänä menisimme uudelleen kello 10 prokuraattorinvirastoon. Illan vietimme yhteistyökumppaneittemme kanssa hotelli Metropolin Pähkinäkabinetissa syöden mm. suolaista sampea. Maljapuheet tietysti kuuluivat iltaan ja niiden pitämisestä mekään emme välttyneet. Seuraavana päivänä tapahtumat toistuivat prokuraattorinvirastossa täsmälleen samalla tavalla, kuin edellisenä päivänäkin. Prokuraattori ei ottanut meitä nytkään vastaan, hän oli vain sanonut.
- Jos teette jotakin, niin teette sen täysin omalla vastuullanne. Olimme jälleen hämmästyneitä ja havaitsimme yhteistyökumppaneissammekin harmistuneisuutta. Sen jälkeen apulaispäällikkö ilmoitti menevänsä Pietarin miliisipäällikön luokse, jospa hän keksisi jonkin keinon umpikujasta pääsemiseksi. Palattuaan kenraalimajurin virkahuoneesta apulaispäällikkö ehdotti, että me lähtisimme iltakoneella tai yöjunalla Moskovaan tapaamaan seuravana aa muna pääprokuraattoria. Silloin ehdotimme, että he soittaisivat Moskovaan ja tiedustelisivat jo etukäteen onnistumisen mahdollisuuksia. Jos sieltä jotakin myönteistä luvattaisiin, niin sitten lähtisimme Moskovaan. Niin he soittelivatkin, mutta kun minkäänlaisia lupauksia taikka sellaisia viiteitäkään ei saatu, päätimme palata mahdollisimman nopeasti Suomeen ja panna diplomaattiset toimenpiteet alulle. Itse asiassa jo heti tämän jälkeen lähetimme telefaxin Helsinkiin esimiehellemme, jossa selostimme tilanteen ja pyysimme aloittamaan diplomaattiset toimenpiteet ministeriöiden kautta. Tutkinnanjohtaja oli Helsingissä pannutkin tuulemaan, sillä jo ennen kuin ennätimme lähteä Pietarista, sinne tuli oikeusministerin sijaisen allekirjoittama luovutuspyyntö. Mitkään toimenpiteet eivät olleet ainakaan meistä kiinni millään lailla. Lähtiessämme sovimme, että jos he pääsevät kuulustelemaan tarvittavia henkilöitä, kuten esim. Slavaa, niin he esittävät antamamme kysymykset heille ja vaativat niihin vastaukset. He lupasivat toimia siinä tapauksessa ohjeittemme mukaisesti. Heitä näytti tilanne harmittavan, mutta me jätimme kaikki ovet auki ja suhteet omalta puoleltamme kuntoon. Läksimme kotiin ”tyhjin käsin” ja melko lailla harmistuneina. Poikkesimme Viipurissa kahville erääseen laivaravintolaan. Pysäköintipaikalla oli nuorehkoja miehiä epäsiisteissä asuissa vaatimassa pysäköintiajasta auton suojelurahaa. Maksoimme suosiolla 10 markkaa ja kun palasimme, automme oli täysin ehyt. Viipurin ja Suomen rajan välillä venäläisillä oli 4 kontrollipistettä, joihin jouduimme pysähtymään jonkinasteisille tarkastuksille. Kilometreinä matkaa oli kuitenkin vain 34. Tuntui ihanalta palata takaisin Suomeen ja todella vapaaseen yhteiskuntaan.

Ministerivierailusta uutta vauhtia
Kesäkuun puolivälissä Suomeen oli tulossa vierailulle Venäjän ensimmäinen varasisäministeri ja hänen oli tietojemme mukaan määrä tavata myös poliisiylijohtaja. Tiesimme, että Venäjällä miliisin ja prokuraattorin toimet kuuluvat sisäasiainministeriön alaisuuteen, siksi päätimme käyttää ministerivierailua hyväksemme. Selostimme poliisiylijohtajalle tilanteen ja pyysimme häntä mahdollisuuksien mukaan ottamaan asian ministerivieraan kanssa esille, niin että tutkintaesteet Pietarissa poistuisivat. Asia oli otettukin vierailun aikana esille ja se tuotti tuloksia. Jo 22. päivänä kesäkuuta 1992 saimme Pietarista telefaxin, jossa ilmoitettiin, että viipurilainen lääkäri Slava oli otettu kiinni 7. päivänä kesäkuuta ja häntä pidetään tutkintavankina 27. päivään kesäkuuta saakka. Samalla ilmoitettiin, että kaikki pyytämämme toimenpiteet oli suoritettu täydellisesti. Svetlanan asunnossa oli suoritettu kotietsintä ja Slava oli kuulusteluissa kertonut, että Liikemiehen ovat surmanneet jotkut suomalaiset henkilöt. Mm. Fredin tuttava Ilpo Larha osaa käyttää pistoolia ja hänellä on yhteyksiä rikollisryhmiin Suomessa. Lisäksi pyydettiin pikaista tapaamista. Otimme tiedot hyvillä mielin vastaan ja järjestimme Vaalimaan raja-asemalle tapaamisen 25. päivänä kesäkuuta 1992. Jälleen rajavaltuutettu avusti järjestelyissä. Uutena miehenä tapaamiseen tuli Pietarin ja Leningradin alueen prokuraattorin viraston tutkintaosaston päällikkö. Huomasimme, että siihen asti meiltä oli puuttunut yksi toimivaltainen välitön yhteistyötaho, prokuraattori. He antoivat meille laatimiaan venäjänkielisiä kuulusteluja ja tiedot Svetlanan asunnossa tehdystä kotietsinnästä. Lisäksi sovimme jatkotoimenpiteistä Viipurissa ja Pietarissa. Kun tutkinta edistyi Venäjällä, se edistyi myös Helsingissä. Olimme saaneet käsiimme Fredin maaliskuun 30. päivänä 1992 kirjoittaman kirjeen viipurilaiselle lääkäri Slavalle. Kirjeessä hän oli vakuuttanut Slavaa, ”muista, sinä et tunne ketään muita suomalaisia, kuin vain minut”. Slava oli kuitenkin ”lipsauttanut” Ilpo Larhan nimen. Meidän tutkimuksissamme oli käynyt esille, että diplomiekonomi Fred oli ajanut vähän toista vuotta taksia renkinä. Silloin hän oli tullut tuntemaan asehullun Ilpo Larhan - taksikuskin. On mahdollista ja jopa todennäköistä, että taksitolpalla tapaamisissa oli puhuttu Liikemiehen surmaamisesta palkkiota vastaan ja Fredille sen jälkeen lankeavasta huomattavasta perinnöstä.

Asehullu taksimies
Ilpo Larha otettiin kiinni kesäkuun 26. päivänä 1992 ja pidätettiin epäiltynä osallisuudesta Liike miehen surmaamiseen. Tutkinnanjohtaja sai hänet oikeuden päätöksellä viikoksi vangituksi. Larha kiisti jyrkästi osallisuutensa veritekoon, mutta kertoi käyneensä kolme kertaa 1.1.-15.3.1992 välisenä aikana Viipurissa ja tavanneensa siellä myös lääkäri Slavan. Larha kertoi merkillisen tarinan viimeiseltä Viipurin reissultaan, jolla hän oli ollut tyttöystävänsä kanssa. Larha kertoi muun muassa käyneensä pahamaineisessa ravintola Brigandinossa, jossa oli tavannut muutamia miehiä, jotka olivat kyselleet Liikemiehen omaisuudesta, talossa olevista tauluista, talosta, talon asukkaista ja talossa olevista aseista. Miehet olivat puhuneet jotakin Liikemiehen kuolemasta ja olivat lausuneet uhkauksen, että ”jos puhut näistä asioista jollekin niin et ennätä edes rajalle, kun olet jo kuollut”. Saman matkan aikana Slava oli lainannut Larhan autoa ja viipynyt sillä reissulla yli 2 tuntia. Kun sitten Larha oli seuraavana aamuna lähtenyt tyttöystävänsä kanssa Viipurista kotiin, tyttöystävä oli koko ajan ajanut yli sadan kilometrin nopeutta. Raja-asemalla he olivat lahjoneet venäläisen rajamiehen, jolloin he olivat päässeet viivytyksittä Suomen puolelle turvaan. Pakomatkan aikana auton yksi rengas oli puhjennut ja kun vararengasta oli vaihdettu, oli havaittu, että puhjenneen renkaan sisällä oli valkoista jauhetta, jota Larha oli epäillyt amfetamiiniksi. Larha kertoi inhoavansa huumeita ja huumeiden käyttäjiä. Siksi hän kertoi kotiin palattuaan heittäneensä huumeet erääseen syvään kaivoskuiluun, joka on täynnä vettä. Lieneeköhän tarina totta! Muutamia päiviä sen jälkeen jotkut tuntemattomat miehet olivat käyneet kyselemässä häneltä asiaa ja olivat uhkailleetkin. Kun hän oli ampunut miesten pään yli, miehet olivat lähteneet karkuun. Tämän huumejutun osalta tutkinta on vielä kesken. Viikon kuluttua Larha jouduttiin päästämään vapaaksi. Vangittuna Pasilan poliisin suojissa ollut Fred joutui heinäkuun 7. päivänä 1992 tunnustamaan, että kirjeessään Slavalle hän oli tarkoittanut Ilpo Larhaa ja hänen kavereitaan. Vika ja Dima olivat keksittyjä nimiä ja koko tarina oli valheellisesti sijoitettu Viipuriin. Vikan ja Diman sijalla kuului olla Ilpo Larha ja hänen kaverinsa. Tähän saakka kovin ylimielinen Fred joutui myöntämään, että ”nyt te olette saaneet minusta yli otteen, minä olen kuin epäonnistunut golfin pelaaja suossa selälläni ja te olette griinillä”. Kun Fred oli kertonut jotain muutakin Larhasta, hänet kutsuttiin uudelleen kuulusteluun. Pahaa aavistamatta hän tulikin poliisiasemalle heinäkuun 13. päivänä näyttäen iloiselta ja huolettomalta. Larha otettiin kiinni, pidätettiin ja nyt oikeus vangitsi hänet määräten varsinaisen jutun käsittelypäivän kolmen viikon päähän. Näin pääsimme kuulustelemaan kumpaakin ristiin ilman turhaa ajanhukkaa. Kun Fred oli kertonut, että Larha oli tarjoutunut ampumaan hänen isänsä, mutta jonka Larha oli kiistänyt, miehet pantiin vastakkain. Fredille esitettiin vain yksi kysymys: ”Onko Larha tarjoutunut ampumaan sinun isäsi?” Fred pysyi puheissaan ja vastasi: ”On tarjoutunut.” Larha pysyi pitkään vaiti puhumatta mitään.

Rikoksen kokonaiskuva alkaa selkiintyä
Suoritetuissa kuulusteluissa oli tullut esille, että Larha oli taannut toisen henkilön kanssa Hannu Ratia- nimisen yrittäjän 80 000 markan suuruisen lainan, joka oli jäänyt kokonaan hoitamatta ja joka oli kas vanut jo pitkälti yli 100 000 markan suuruiseksi. Ulosottomies oli sitä jo alkanut Larhalta karhuta. Jo syksyllä 1991 Larha oli saanut pankista kirjeen, jossa häntä oli vaadittu toiminaan takaajan ominaisuudessa. Larha oli heittänyt kirjeen roskiin suutuspäissään ja vaatinut Hannu Ratiaa hoitamaan jollakin tavalla velkansa. Koska halusimme tietää tarkemmin ko. velasta ja Larhan ja Ratian suhteesta, menimme hakemaan Ratiaa kuulusteluun heinäkuun 15. päivänä 1992. Epäilimme hänen olevan silloin naisystävänsä asunnossa, jonne lähetimme neljä virka-asein varustettua konstaapelia tehtävää suorittamaan. Se osoittautuikin viisaaksi ratkaisuksi, sillä ko. asunnossa oli Ratian ja Larhan naisystävät, Ratia ja 23-kertainen aseellinen pankkiryöstäjä, Moilanen nimeltään. Lattialla miesten lähellä oli urheilukassi, jossa oli ladattu Jati-Matic-konepistooli, ladattu katkaistu haulikko ja yksi ladattu revolveri. Toinen ladattu revolveri oli Moilasen istuimen alla lattialla. Kassissa oli myös vähän aikaisemmin Vantaalla tehdyn aseellisen pankkiryöstön saalista. Kun Moilanen esitti Jari Niemen-nimellä olevan passin, eikä tarkistettaessa sillä nimellä löytynyt hakuja, tilanne pysyi rauhallisena. Kun tutkijat havaitsivat aseet, ne saatiin heti hallintaan. Kysyttäessä aseista ja rahoista kukaan ei tuntunut niitä omistavan. Koko joukko tuotiin rikos poliisiin. Pasilaan tultua Moilanen yritti karkuun, mutta hänet juostiin kiinni. Kuulusteluissa Moilanen tunnusti suunnitelleensa yhden poliisin ottamista aseella uhaten panttivangiksi ja sitten pakenevansa, mutta kun hän oli havainnut poliisien aseistuksen ja valppauden, hän oli luopunut suunnitelmasta. Kuulustelussa Ratia tunnusti heti aseet ja rahat omikseen. Kun rahat todettiin Vantaan ryöstöstä peräisin oleviksi, miehet pidätettiin ja siirrettiin Vantaan poliisin kirjoihin. Ensimmäisessä kuulustelussa Hannu Ratia kiisti osuutensa Liikemiehen surmaan ja ilmoitti, että hän ei tuntenut ketään sen nimistä henkilöä. Oli hän, jossakin iltapäivälehden lööpissä saattanut nähdä sen nimen, mutta mitään muuta asiasta hän ei tiennyt. Hoitamattoman lainan olemassaolon hän myönsi ja sen, että Larha on lainan toisena takaajana ja hänen tyttöystävänsä toisena. Larhan hän oli tullut tuntemaan ampumaharrastuksen tiimoilta. Etsinnöissä Ratian tiloista löydettiin yli 40 ampuma-asetta, joihin oli hallussapitolupa ja 4 asetta, joihin ei ollut lupaa Ratiaa ei siis vielä esitetty Liikemiehen jutun takia vangittavaksi, se tehtiin vasta elokuun 12 päivänä 1992. Kuulusteluja jatkettiin tiiviiseen tahtiin lähes päivittäin. Fred ja Larha olivat välillä hyvin kiukuttelevia ja uhkailevia, eikä heidän kanssaan päästy välillä pitkiin aikoihin minkäänlaiseen yhteistyöhön. Jotain kuitenkin ajan mittaan selvisi. Fred pysyi puheissaan, että Larha oli tarjoutunut ampumaan hänen isänsä mutta kertoi, että hän oli pyytänyt Larhaa luopumaan surma-ajatuksesta ja oli siitä syystä tarjonnut Larhalle 140000 markan palkkiota. Heinäkuun lopulla venäläiset yhteistyökumppanimme kävivät toisen kerran Helsingissä. Mukana oli myös uusi tuttavamme, prokuraattorinviraston tutkintaosaston johtaja. Nyt heillä ei kuitenkaan ollut juuri mitään uutta tutkinta-aineistoa tuotavanaan. Svetlanan asunnossa suoritetussa kotietsinnässä löydettyjä ja takavarikoituja kirjeitä heillä oli kourallinen, vaikka niitä Fredin puheiden mukaan piti olla kassillinen. Lienee Svetlana ennättänyt hävittää meitä kiinnostavimmat kirjeet, kun niissä, jotka nyt saimme käsiimme, ei ollut mitään todella tärkeää tietoa. Vieraat viipyivät luonamme kolme päivää, jona aikana esittelimme heille Helsinkiä ja käytimme poliisiveneellä Jollaksessa Liikemiehen rannassa.

Kolmas virkamatka Viipuriin ja Pietariin
Kun kolmannen kerran elokuun 4. päivänä 1992 menimme Pietariin, meille tuli vihdoinkin tilaisuus kuulustella mm. lääkäri Slavaa. Vaikka meille oli kesäkuun puolivälissä ilmoitettu, että Slavaa pidetään vangittuna 10 päivää, niin yllätys yllätys, Slava oli edelleen vangittuna Pietarin Ristin vankilassa meidän juttumme vuoksi. Prokuraattori oli muuttanutkin päätöstään ja pitänyt Slavaa jo lähes kaksi kuukautta kiinni. Seuraavana päivänä Slava tuotiin vankilasta ”isoon taloon”, jossa kuulustelu suoritettiin. Prokuraattorin viraston tutkintaosaston johtaja ilmoitti johtavansa kuulustelua ja määräsi, että kun kuulustelija tulkin välityksellä esittää kysymyksen, niin hän joko hylkää tai hyväksyy sen ja jos hyväksyy, niin hän antaa kuulusteltavan vastata. Näin meneteltiinkin jonkin aikaa, mutta kun ajan kuluessa kuulusteltava alkoikin vastata ilman prokuraattorin lupaa, se muodostui sitten käytännöksi. Prokuraattori äänitti koko kuulustelun ja me videoimme kuulustelun kuulusteltavan luvalla. Advokaattia hän ei halunnut kuulusteluun mukaan. Kuulustelussa, joka kesti lähes 10 tuntia, Slava kiisti osallisuutensa Liikemiehen surmaan tai edes sen suunnitteluunkaan. Mutta hän kertoi, että Fred oli käynyt hänen luonaan usean vuoden ajan, joskus jopa viikoittain. Monta kertaa hän oli ottanut puheeksi isänsä tappamisen ja oli tosissaan haeskellut Viipurista palkkamurhaajaa. Kerran hän ja pari hänen kaveriaan olivat jo mukamas niin kyllästyneet alituisiin murhaajan etsintäpuheisiin, että he olivat leikillään sanoneet, ”etsitään sille murhaaja, että päästään noista puheista”. Slava kertoi edelleen, että hänen tietämänsä mukaan Fred oli tehnyt Larhan kanssa sopimuksen murhasta lopullisesti maaliskuun puolivälissä 1992. Fred oli huhtikuun 10. päivänä 1992 sanonut Slavalle Viipurissa: ”Vielä viikko, niin silloin se on tehty” Fred oli kertonut Slavalle, että Larha oli käynyt jo kolme kertaa Jollaksessa surmaamistarkoituksessa, mutta ei ollut niillä kerroilla onnistunut. Fred oli kertonut Slavalle Larhan lihavasta kaverista, jonka me selostuksen perusteella tunnistimme varmuudella Raidaksi. Ratia ei ollut käynyt kertaakaan Viipurissa, eikä Slava ollut häntä koskaan nähnyt. Sitten Slava kertoi Larhan kierosilmäisestä kaverista, joka oli maaliskuun 20. päivänä 1992 yöllä tullut hänen asunnolleen ja kertonut Larhalta terveisiä ja oli kysellyt kaviaaria, yökiikaria ja asetta. Tunnistimme tämänkin miehen Slavan kertomuksesta ja päätimme ottaa heti Helsinkiin palattuamme hänet uudelleen kuulusteluun. Muut kuulusteltavat olivatkin Viipurissa. Isäntämme hoitivat heidän kutsumisensa kuulusteluun niin, että Pietarista hyppäsi kaksi miestä Ladaan ja ajoi Viipuriin, antoi kutsun tulla seuraavana päivänä Viipurin miliisiasemalle ja palasi samana päivänä takaisin Pietariin. Kutsujen takia he ajoivat noin 470 kilometrin lenkin ja ilmeisesti myös sen takia, että Viipurin miliisiin ei ollut luottamista. Slavan kuulustelun jälkeen menimme väsyneinä vierashotelliin, mutta kaivattua lepoa emme oikein saaneet. Nytkään hotellissa ei ollut lämmintä vettä ja huoneet olivat täynnä Nevan rämeen verenhimoisia ruskeita itikoita. Liitimme kaikki Venäjällä suoritetut kuulustelut esitutkintapöytäkirjaan, mutta oikeudessa niitä ei ilmeisestikään käytetty todisteena, koska kuulusteltuja henkilöitä ei henkilökohtaisesti koskaan kutsuttu todistajiksi oikeuden istuntoihin. Meille jutun tutkijoille niistä oli merkittävä apu. Niistä selvisi lopullisesti tapahtumien kulku ja jutun juoni.

Kierosilmäinen mies
Kun kuulustelimme viimeiseltä Pietarin matkalta palattuamme Slavan mainitseman kierosilmäisen miehen, hän kertoi melkoisen jahkailun jälkeen tietävänsä tapauksesta huomattavasti enemmän, kuin mitä hän tähän mennessä oli kertonut. Nyt mies kertoi kuulleensa Ratian itsensä kehuvan: ”Saat kohta lukea lehdistä isosta keikasta, josta koko Suomi kohahtaa.” Palkkiokseen keikasta Ratia oli kehunut saavansa 200 000 markkaa. Keikka tehtäisiin ampumalla ja sitä varten ladattaisiin hänen varastollaan 7,65 väljyiset luodit 9 millin hylsyihin. Pari päivää surman jälkeen Ratia oli soittanut ja kysynyt: ”Luitko lehdestä sen jutun?” Koska kierosilmäisellä miehellä oli yhteinen tausta Ratian kanssa ja muutamia yhdessä tehtyjä rikoksia, Ratia oli sen takia uskoutunut hänelle. Ratia alkoi elokuun 10. päivänä 1992 pikkuhiljaa kertoa osuuttaan Liikemiehen surmaan. Aluksi hän kaunisteli ja kertoi, että ei ollut tiennyt, mitä varten surmayönä Jollakseen mentiin. Ajan mittaan hänen tarinansa muuttui totuudemman mukaiseksi ja viimein hän tunnusti olleensa täysin tietoinen Jollakseen menon tarkoituksesta. Halusi palkkiorahat itselleen Ilpo Larha tunnusti surman elokuun 21. päivänä 1992. Hän kertoi, että Jollaksen surmapaikkaan oli käyty tutustumassa etukäteen kolme kertaa. Kolmas kerta oli tapahtunut 2 päivää ennen surmaa, jolloin Larha oli ajanut autollaan talon pihalle ja jututtanut taloudenhoitajaa. Silloin Högsten ei ollut ollut kotona. Taloudenhoitaja muisti miehen käynnin pihalla, mutta ei muistanut auton merkkiä, sen väriä, rekisteritunnusta eikä myöhemmin Larhaakaan pihalla käyneeksi mieheksi. Tunnustuksessaan Larha kertoi, että kun hän oli Viipurissa kuullut Liikemiehen surmaamisajatuksista, hän oli päättänyt tehdä sen itse. Hän ei hyväksy nyt ajatusta, että venäläiset saisivat palkkiorahat. Siksi hän houkutteli Ratian mukaansa ja kun tämä oli velkansa kanssa vaikeuksissa, hän oli suostunut tuumaan ja oli lopulta ollut hyvin innostunut suunnitelman toteuttamiseen. Fred oli piirtänyt Jollaksen talosta pohjapiirroksen ja neuvonut, missä hänen isänsä nukkuu. Palkkioksi hän oli luvannut 500000 markkaa. Fred oli lausunut varoituksen, että jos hänen pienet poikansa silloin sattuisivat olemaan paikalla, niin heille ei saisi tehdä mitään. Tapahtumayönä Larha oli ollut ajamassa taksivuoroaan kello 02.00 saakka. Vuoron loppuessa hän oli soittanut taksista Raidalle ja oli käskenyt tämän tulla ulos. Ratia oli ottanut mukaansa aseensa, voimapihdit, vääntöraudan ja narua ja noussut Larhan ajamaan Opel-taksiautoon, joka oli vaihdettu taksi-isännän pihalla Larhan omaan Datsun-merkkiseen autoon. Ratian toimiessa kuljettajana oli ajettu Jollakseen noin 100 metrin päähän Liikemiehen talosta. Sen jälkeen oli katkaistu taloon menevä puhelinkaapeli voimapihdeillä, ja Larha oli mennyt talon takana olevia portaita pitkin toisen kerroksen terassille. Ratia oli liikuntavikaisena mennyt valmiiksi autolle takaisin. Larha oli rikkonut makuuhuoneen uloimman lasioven ja sitä kautta ampunut omistamallaan 357 väljyisellä Dan Wesson-merkkisellä revolverilla neljä kertaa vuoteellaan ollutta Högstentä. Larha kertoi, että Högsten oli yrittänyt nousta ylös ja huutanut jotakin. Neljä laukausta ammuttuaan hän oli hypännyt terassilta alas, juossut autolle ja ajanut Ratian kotiin. Itse hän oli sen jälkeen mennyt kotiinsa ja käynyt nukkumaan. Seuraavana päivänä Datsun oli pesty sisältä ja päältä. Siihen oli vaihdettu renkaat eräällä huoltamolla. Huoltamon roskiin oli revitty kappaleiksi tekohetkellä Larhan päällä olleet vaatteet ja jalkineet. Surma-aseen piippu, ylimääräiset patruunat ja työkalut oli heitetty kahteen eri paikkaan mereen. Larha oli vaihtanut surma-aseeseensa piipun Ratian samanlaisesta aseesta ja käskenyt Ratiaa kertomaan rikkoneensa jossakin vaiheessa Larhan aseen piipun ja siitä korvaukseksi antaneensa oman aseensa piipun tilalle. Suurimmat mereen heitetyistä tavaroista löydettiin sukeltajan avulla Ratian osoittamasta paikasta. Koska laukauksiin herännyt taloudenhoitaja oli hätääntynyt, kun puhelin ei ollut toiminut ja ennen kuin koputuksiin herännyt naapuri oli tajunnut tilanteen, oli tapahtumasta kulunut 20 minuuttia, jolloin poliisi sai hälytyksen. Sinä aikana tekijät olivat hyvin ennättäneet pois Jollaksesta. Tekemällämme sulutuksella ja helikopterin hyväksikäytöllä ei ollut enää mitään merkitystä, mutta sitähän me emme vielä silloin tienneet. Larhan tyttöystävä ei ollut herännyt Larhan kotiintuloon, mutta Ratian avovaimo oli herännyt. Hän oli vain kysynyt: ”Onnistuiko se?” Kun hän oli kuullut keikan onnistuneen, hän oli kääntänyt kylkeään ja nukkunut rauhallisesti aamuun saakka.

Jutun käsittely oikeudessa
Liikemiehen surmajuttua käsiteltiin Helsingin raastuvanoikeudessa kymmenen kertaa. Frediä syytettiin avunannosta murhaan ja Ratiaa ja Larhaa murhasta, aivan niin kuin esitutkintapöytäkirjan kansilehteenkin oli kirjattu. Kaikilla kolmella oli valtion kustantamat oikeudenkäyntiavustajat, joiden kustannukset olivat jo alioikeuden ratkaisuun päästäessä yli 100000 markkaa kunkin osalta. Kun Fred huomasi, että hän ei pääsekään luistelemaan jutusta vapaaksi, hän vaihtoi asianajajaa ja haukkui entisen tyhmäksi aasiksi, sekä aloitti kantelujen sarjan tutkijoista. Oikeuden puheenjohtaja oli värikäs persoona, mutta erittäin jämäkkä ja kaikki langat olivat kaiken aikaa tiukasti hänen käsissään. Koska prosessi kesti yli vuoden ajan, loma-ajat häiritsivät sen kulkua vähän, mutta syyttäjät olivat innostuneita, tehokkaita ja koko prosessin ajan varmaotteisia jutun käsittelyssä. Kaikki kolme epäiltyä kävivät läpi mielentilatutkimukset ja jokainen heistä oli todettu tekohetkellä "täysijärkiseksi”. Kun me tutkijat tutustuimme laadittuihin mielentilalausuntoihin, niin havaitsimme lukevamme ikään kuin tuttua tekstiä. Olimmehan viettäneet kuulusteluissa kunkin kanssa aikaa noin 120 tuntia ja sinä aikana olimme oppineet tuntemaan heidät melko hyvin. Mielentilalausunnoissa oli lausuttu mm. Fredistä "fantasioihin liukuva, kreisi ja omahyväinen tyyppi.” Ilpo Larhasta sanottiin: ”Koki teon toteutuksessa haasteen ja pyrki rikollispiireissä maineeseen.” Arvio Hannu Raidasta oli: ”0li sopeutuja ja tarvittaessa mieliksi kenelle vain.” Suomen rikoshistorian suurimmat yhdessä jutussa langetetut tuomiot luettiin prosessin lopussa Helsingin raastuvanoikeuden D 22 osastolla huhtikuun 29. päivänä 1993. Kolmen elinkautisen tuomitsemista ei ollut koskaan ennen tapahtunut samassa jutussa. Sanomattakin on selvää, että tuomitut valittivat hovioikeuteen, jonka ratkaisu tulee aikanaan. Raidalle ja Larhalle luettiin samassa yhteydessä tuomiot monista muistakin rikoksista. Liikemiehen surmatutkimuksista lähti selviämään lisäksi mm. 4 aseellista rahalaitosryöstöä, 1 aseellinen kultaliikkeen ryöstö, 2 Helsingin veroviraston räjäyttämistä, joukko vakuutuspetoksia, joukko varkausrikoksia, joukko varastetun tavaran kätkemisiä, kymmenien Venäjältä ym. anastettujen aseiden salakauppaa, niiden joukossa mm. sinko, rynnäkkökivääreitä ja käsikranaatteja, kiristys- ja koronkiskon- tarikoksia. Ampuma-aseita saatiin takavarikoiduksi kaikkiaan yli 80 kappaletta. Yksistään Liikemiehen murhan poliisitutkimukset tulivat maksamaan hiukan yli 650000 markkaa.

Palkkiot menivät ohi suun
Tutkimusten yhteydessä tulimme lähes täysin vakuuttuneeksi, että Viipurissa oli suunnitelma valmiina Liikemiehen surmaamisesta sikäläisten voimin, mutta Larhan aktiivisuuden takia he myöhästyivät ja jäivät nuolemaan näppejään. Mutta niin kävi varsinaisille tekijöillekin, kun juttu selvisi. Luvatut palkkiot siis jäivät saamatta. Tutkijoiden vakaa mielipide on se, että jutun selviämisellä on sekä Suomessa, että Viipurissa ennalta ehkäisevä vaikutus tulevaisuutta ajatellen. Kun jutun tutkinnassa emme saaneet yhtään sellaista vihjettä, joka olisi johtanut jutun selviämiseen ja kun omaiset olivat sellaisesta vihjeestä luvanneet palkkion, järjestivät he tutkijoille ja meidän venäläisille yhteistyökumppaneillemme hienon saunaillan. Kun valtava työmäärä oli tehty, otimme tarjouksen kiitollisuudella vastaan.

[Oikeus ennen kaikkea]

Svetlana, Fredin venäläinen vaimo.jpg (77.31 KiB) Katsottu 2041 kertaa

Slava, venäläinen lääkäri.jpg (78.89 KiB) Katsottu 2041 kertaa

Osa Hannu Ratialta takavarikoiduista aseista.jpg (175.57 KiB) Katsottu 2041 kertaa

[Joosua]

Kiitokset hyvästä artikkelista. Paljon tietoutta jota ei muualla ole ollut. Mm poliisien toimista Venäjällä ja paikallisista olosuhteista.

On kyllä todella kyseenalainen tyyppi tarinan primus motor ja pääroisto F. Högsten. Häneltä ei näyttänyt oikein mikään onnistuneen. Melkoisen avioliitonkin onnistui solmimaan. 100mk "seksikontaktista" ei ehkä ihan vastaa käsitystä normi aviosuhteesta.
Voisi olla hauskaa vilkaista herran kirjoittamaa kirjaa, mutta ei ehkä ole niin ihmeellistä että kustantajaa oli hieman vaikeaa löytää.

[matlockb]

Helsingin hovioikeuden ja raastuvanoikeuden tuomiot asiassa (linkki toimii 30 päivää):

https://easyupload.io/ukrcxj

Salasana: jollas

Ihan asiaa puhut, Joosua. Ja eikö muuten Fredin (vanhempi?) broidi tai sisko kertonut poliiseille Fredin huonoista väleistä isänsä kanssa, sekä mahdollisen epäilyn, että siltä suunnalta kannattaisi asiaa tutkia? Näin muistelisin. Pääasia kuitenkin, että tapaus selvisi.

Se kohtalaisen uusi tv-sarja Larhasta ja koko keissistä on muuten yllättävän hyvin toteutettu, suosittelen. Hyvä käsis, hyvät näyttelijät.

Oli Fredin toimitusjohtaja isoveli kyseessä kun kehotti poliisia huomioimaan myös pikkuveljen (Fredin) mahdollisen osuuden henkirikokseen. Sisar oli toki samoilla linjoilla ja muistaakseni ilmiantoi myös Fred-veljensä mutta vasta myöhemmässä vaiheessa.

Olen katsonut tuon sarjan aikanaan. Täsmennyksenä Kostin viestiin että se on nimeltään Piiritys ja muistaakseni oli/on ruudusta katsottavissa.

[Kosti]

^ Kiitos matlockb tarkennuksesta! Piirityshän se nimenomaan oli se Larhasta kertova tv-sarja.
Kiitos myös nimimerkille Oikeus ennen kaikkea tapauksen referoinnista! Nyt onkin taas kiintoisaa iltalukemista, vaikka onhan tämä tuttu tapaus jo aikoinaan lööpeistäkin.
Ja voi hyvän tähden Ratian ase-kokoelmaa! Tollahan aseistaisi jo pienen armeijan, tai ainakin jonkun sähäkän jengin vähän operoimaan.

[Joosua]

^ Kiitos matlockb tarkennuksesta! Piirityshän se nimenomaan oli se Larhasta kertova tv-sarja.
Kiitos myös nimimerkille Oikeus ennen kaikkea tapauksen referoinnista! Nyt onkin taas kiintoisaa iltalukemista, vaikka onhan tämä tuttu tapaus jo aikoinaan lööpeistäkin.
Ja voi hyvän tähden Ratian ase-kokoelmaa! Tollahan aseistaisi jo pienen armeijan, tai ainakin jonkun sähäkän jengin vähän operoimaan.

Olihan siinä tussareita, ja olisi voinut ihan kivasti ammuntaakin harrastaa.

Mutta se taas tässäkin casessa pistää ihmettelemään, että kyllä osui sopiva porukka yksiin. Kenenkään mieleen ei tullut kyseenalaistaa hommaa missään vaiheessa. Luulisi nimittäin että joku kolmesta, kun mt-tutkimuskin osoitti kaikki suurinpiirtein täysijärkisiksi, olisi laittanut jarruja päälle ja sanonut että ei me nyt ihan tämmöistä tehdä. Mutta kai näissä tällainen negatiivinen arpajaisvoitto tarvitaan aina. Eli kaikki sattuu olemaan jonkun verran kaheleita.

Koitin vähän etsiä Fredin kirjoittamaa artikkelissa mainittua kirjaa: Tohtori Hygelstain. Ei löytynyt netistä. Eikä kirjoittajan nimelläkään. Ei sitten varmaan ollut ihan mikään huipputeos kun ei ilmeisesti kiinnostanut kustantajia. Harmi siinä mielessä että olisihan sen voinut kevyempänä muiden kirjojen välissä lukaistakin.