Sivu 13/31

Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa

Lähetetty: To Syys 14, 2023 12:24 am
Kirjoittaja viivahattu
Tämä itsensä puolustamisen kriminalisointi Suomessa ei koske vain naisia ja vain seksuaalirikoksia. Sen ymmärrän, että jos joku vetäisee sinua kerran litsarilla poskelle, niin et saa "itsepuolustukseksi" vetää asetta esiin ja pistää kuulaa silmien väliin, tai että siinä vaiheessa, kun hyökkääjä pötkii jo pakoon, ei saa enää rojauttaa perään. Toisin sanottuna kun hyökkäys on päättynyt, on päättynyt myös oikeus itsepuolustukseen. Oikeusasteissa on kuitenkin puitu aivan päättömiä tapauksia, joissa aseistautuneelta hyökkääjältä puolustautuneita on lopulta tuomittu ankarampiin tuomioihin kuin hyökkääjä, koska oikeuden mielestä olisi ollut mahdollisuus myös paeta, ja tätä "pakenemisvelvollisuutta" on toisinaan sovellettu jopa tapauksiin, joissa hyökkäys on tapahtunut uhrin kotona.

Minun mielestäni millä tahansa laillisella aseella tai astalolla tulisi saada puolustaa omaa ruumiillista koskemattomuuttaan niin julkisella paikalla kuin kotonaan, eikä itseään puolustavan ihmisen pitäisi olettaa tekevän mitään helvetin todennäköisyyslaskelmia tilanteessa, jossa hänen kimppuunsa jo hyökätään, että jos nyt lähden juoksemaan tuonne, niin juoksenko kovempaa kuin hyökkääjä ja jaksanko juosta yhtä kauan. On myös suorastaan koomista, että ei-tappavaa voimaa käyttävät jutut, kuten kaasusumutteet, ovat itsepuolustustarkoituksiin laittomia. Totta kai niitä voisi myös käyttää väärin, ihan samalla tavalla kuten vaikkapa puukkojakin, joita kuka tahansa voi ostaa Motonetistä vitosella kipale niin monta kuin jaksaa kantaa. Sanotaanko vaikka näin, että jos joku on ehdottomasti päättänyt minut väkivaltaa käyttäen ryöstää tai perseraiskata, niin otan tältä henkilöltä teon yhteydessä mieluummin pippurisumutteet naamalle kuin puukon kylkeen. Kaikkein mieluiten kuitenkin kantaisin pippurisumutetta itsekin.

Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa

Lähetetty: Pe Syys 15, 2023 9:50 am
Kirjoittaja Ifigeneia
Collie kirjoitti: Ke Syys 13, 2023 11:10 pm
Miss Holmes #1 kirjoitti: Ke Syys 13, 2023 11:05 pm :D Ei helvetti :D :D
Oikeastiko täällä meidän ’isänmaallisetääliöt’ kuvittelee, että 19 vuotias Ukrainalainen naishenkilö olisi suunnitelmallisesti päättänyt ”ryöstää&raiskata” itseään yli 20 vuotta vanhemma mamun???
Haloo!!! Miettikää nyt päällänne!
Eiköhän ukrainalaisten kritisoijat ole ihan muuta porukkaa kuin isänmaallisia, jotka ovat venäjää vastaan ja vihaavat ryssiä. Sinuna osoittaisin syyttävän sormesi vihervasemmiston edustajien suuntaan joilta raportoidusti löytyy erityisesti ukrainalaisnaisten vastaisuutta.
Kääk, pitääkö tästä nyt tehdä johtopäätös että suvaitsevaisten suvaitsevaisuus on pelkkää paskapuhetta, koska Lähi-idästä, Aasiasta ja Afrikasta tulleet miehet ovat ok, mutta eipäs sitten olekaan Ukrainasta tulevat naiset... En muuten ole kuullut eli lukenut yhdenkään mummon kutovan sellaisella vimmalla ukrainalaisille, kuin kutoi "ressukoille" nuorille miehille joita vokit olivat väärällään jokunen vuosi sitten. Onko oletusarvona että kyllähän nainen aina itsestään huolehtii, mutta miehet eivät siihen kykene?

Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa

Lähetetty: Pe Syys 15, 2023 9:52 am
Kirjoittaja Ifigeneia
Jonkin verran kun tuota itsepuolustusnäkökulmaa käyty läpi erinäisillä tahoilla, on jäänyt mielikuva että oikeus ymmärtää "hätävarjelun liioittelun" silloin kun runnoo henkilön joka on käynyt lapsen tai muun läheisen kimppuun. Eli ymmärretään edes se, että kun joku rääkkää sun lasta, niin sulla voi sikäli vähän niinku kiehahtaa päässä että siinä ei sitten ehkä jokainen muuvi ole järin järkevä, kun ryntää puolustamaan läheistään.

Mutta jostain syystä itsensä puolustamisessa pitäisi kyetä ajattelemaan täyspäisesti keskellä tilannetta. Ja sehän ei muuten onnistu. Minkä voi päätellä siitäkin että olen lukenut netistä itseään puolustamaan joutuneilta naisilta ettei ole edes jäänyt muistikuvaa mitä he tarkalleen tekivät, kun mies kävi kimppuun.

Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa

Lähetetty: Pe Syys 15, 2023 9:55 am
Kirjoittaja JanitaSlim
Jamesii kirjoitti: To Syys 14, 2023 12:08 am Spekulaatio: Kosto, bussikuski kohdellut huonosti naista ja tämän perhettä, niellyt jotain venäjäpropagandaa ja pitänyt natseina tms. Mulla on näistä slaavilaisnaisista mielikuva, että perheen puolesta voisivat tämmöistä tehdä ennemmin kuin omasta puolesta. Spekulaatio päättyy.
Jotainhan tässä on muuta taustalla kuin seksuaalirikos, koska uhria ei taideta epäillä mistään.

Ja jostain syystähän tämä nainen on jäänyt Suomeen siinä missä muu perhe ja suku on painellut takaisin Kiovaan kaffille ja bullalle.

Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa

Lähetetty: Pe Syys 15, 2023 9:58 am
Kirjoittaja JanitaSlim
Ifigeneia kirjoitti: Pe Syys 15, 2023 9:52 am Mutta jostain syystä itsensä puolustamisessa pitäisi kyetä ajattelemaan täyspäisesti keskellä tilannetta. Ja sehän ei muuten onnistu. Minkä voi päätellä siitäkin että olen lukenut netistä itseään puolustamaan joutuneilta naisilta ettei ole edes jäänyt muistikuvaa mitä he tarkalleen tekivät, kun mies kävi kimppuun.
Tuo jälkimmäinen johtunee siitä, että nainen on ollut joko niin päihtynyt ettei oikeasti muista, tai tehnyt sellaista väkivaltaa tunnekuohussa, ettei sitä laki hyväksy, jolloin luonnollisesti on parempi leikkiä mykkää, tai muistamatonta ettei kriminalisoi itselleen pidempää kakkua ja isompia syntypäiväjuhlia.

Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa

Lähetetty: Pe Syys 15, 2023 10:01 am
Kirjoittaja Tiinas
Minä niin toivon, että huhu siitä, että muslimin mulkku olisi leikattu irti, pitää paikkansa.

Mulkuton muslimi paras muslimi.

Mikä on mies, jolla ei enää ole mulkkua. Transu.
Varmaan ensimmäinen muslimitransu

Kylläpäs nyt äärivasemmistolle sattuu ja tapahtuu. Ihan vuoden bussikuski ja etnototeemi, kaikkien LikaViemäreiden päiväunien kohde yrittää raiskata ja nyt onkin vastassa sellainen joka ei siihen alistukaan.

Tekijä on oikea pakolainen ja nyt on wokekansalla sormi suussa: oikea pakolainen, nuori intersektonaalien feministi nainen, maahan sopeutunut vs muslimimies joka maahan tullut laiton siirtolainen, raiskaaja.

Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa

Lähetetty: Pe Syys 15, 2023 10:06 am
Kirjoittaja JanitaSlim
Tiinas kirjoitti: Pe Syys 15, 2023 10:01 am Minä niin toivon, että huhu siitä, että muslimin mulkku olisi leikattu irti, pitää paikkansa.

Mulkuton muslimi paras muslimi.

Kylläpäs nyt äärivasemmistolle sattuu ja tapahtuu. Ihan vuoden bussikuski ja etnototeemi, kaikkien LikaViemäreiden päiväunien kohde yrittää raiskata ja nyt onkin vastassa sellainen joan ei siihen alistukaan.

Tekijä on oikea pakolainen ja nyt on wokekansalla sormi suussa: oikea pakolainen, nuori intersektonaalien feministi nainen, maahan sopeutunut vs muslimimies joka maahan tullut laiton siirtolainen, raiskaaja.
*poistettu poliittista julistusta*tm

Suomalaisilla, kun ei varmaankaan ihan hirveästi ole ollut kontakteja sen enempää uhriin kuin puukottajaankaan.

Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa

Lähetetty: Pe Syys 15, 2023 12:29 pm
Kirjoittaja Ifigeneia
JanitaSlim kirjoitti: Pe Syys 15, 2023 9:58 am
Ifigeneia kirjoitti: Pe Syys 15, 2023 9:52 am Mutta jostain syystä itsensä puolustamisessa pitäisi kyetä ajattelemaan täyspäisesti keskellä tilannetta. Ja sehän ei muuten onnistu. Minkä voi päätellä siitäkin että olen lukenut netistä itseään puolustamaan joutuneilta naisilta ettei ole edes jäänyt muistikuvaa mitä he tarkalleen tekivät, kun mies kävi kimppuun.
Tuo jälkimmäinen johtunee siitä, että nainen on ollut joko niin päihtynyt ettei oikeasti muista, tai tehnyt sellaista väkivaltaa tunnekuohussa, ettei sitä laki hyväksy, jolloin luonnollisesti on parempi leikkiä mykkää, tai muistamatonta ettei kriminalisoi itselleen pidempää kakkua ja isompia syntypäiväjuhlia.
Kyseessä oli itsepuolustuslajin harrastajat, joiden juttuja luin. Eli keskiössä oli se että on opittu tekniikoita, mutta tositilanteen tullen aivot eivät ehdi rekisteröidä että mikä sieltä selkäytimestä käyntiin lähti.

Olen myös kuullut että hätätilanteessa ihmiselle tulee "putkinäkö", jolloin hän näkee ympäristöään varsin rajatulta alueelta. Ilmeisesti aggressiotilanteessa elimistö sulkee välittömästi kaikki "tarpeettomat" toiminnot, ja jäljelle jää vain eloonjäämiseen tarvittavat perustoiminnot.

Mitta eiköhän taviksellekin saata jäädä melkoisen hämärät muistikuvat ihan ilman mitään humalatilaa, jos on voimakas pelko tai raivo päällä.

Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa

Lähetetty: Pe Syys 22, 2023 12:24 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Kauniaisissa tapahtuneen murhan yrityksen tutkinta etenee
3. syyskuuta tapahtuneen välikohtauksen tapahtumakulku on selkeytynyt Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen tutkinnassa.

19-vuotiaan naisen epäillään aiheuttaneen 40-vuotiaalle uhrille hengenvaaralliset vammat yksityisasunnossa Kauniaisissa 3.9. Uhri sai sairaalahoitoa, eikä hän enää ole hengenvaarassa.
Epäillyn toiminnassa vaikuttaa tutkinnan perusteella olleen suunnitelmallisuutta. Uhria ei epäillä tapauksessa mistään rikoksesta.

https://poliisi.fi/-/kauniaisissa-tapah ... nta-etenee

Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa

Lähetetty: Pe Syys 22, 2023 12:41 pm
Kirjoittaja Knobster
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Pe Syys 22, 2023 12:24 pm Kauniaisissa tapahtuneen murhan yrityksen tutkinta etenee
3. syyskuuta tapahtuneen välikohtauksen tapahtumakulku on selkeytynyt Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen tutkinnassa.

19-vuotiaan naisen epäillään aiheuttaneen 40-vuotiaalle uhrille hengenvaaralliset vammat yksityisasunnossa Kauniaisissa 3.9. Uhri sai sairaalahoitoa, eikä hän enää ole hengenvaarassa.
Epäillyn toiminnassa vaikuttaa tutkinnan perusteella olleen suunnitelmallisuutta. Uhria ei epäillä tapauksessa mistään rikoksesta.

https://poliisi.fi/-/kauniaisissa-tapah ... nta-etenee
Se siitä niistä oikeistolaisten sairaista raiskausfantasioista sitten taas. Lerpahtiko?

Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa

Lähetetty: Pe Syys 22, 2023 12:45 pm
Kirjoittaja Knobster
Ifigeneia kirjoitti: Pe Syys 15, 2023 9:50 am
Collie kirjoitti: Ke Syys 13, 2023 11:10 pm
Miss Holmes #1 kirjoitti: Ke Syys 13, 2023 11:05 pm :D Ei helvetti :D :D
Oikeastiko täällä meidän ’isänmaallisetääliöt’ kuvittelee, että 19 vuotias Ukrainalainen naishenkilö olisi suunnitelmallisesti päättänyt ”ryöstää&raiskata” itseään yli 20 vuotta vanhemma mamun???
Haloo!!! Miettikää nyt päällänne!
Eiköhän ukrainalaisten kritisoijat ole ihan muuta porukkaa kuin isänmaallisia, jotka ovat venäjää vastaan ja vihaavat ryssiä. Sinuna osoittaisin syyttävän sormesi vihervasemmiston edustajien suuntaan joilta raportoidusti löytyy erityisesti ukrainalaisnaisten vastaisuutta.
Kääk, pitääkö tästä nyt tehdä johtopäätös että suvaitsevaisten suvaitsevaisuus on pelkkää paskapuhetta, koska Lähi-idästä, Aasiasta ja Afrikasta tulleet miehet ovat ok, mutta eipäs sitten olekaan Ukrainasta tulevat naiset... En muuten ole kuullut eli lukenut yhdenkään mummon kutovan sellaisella vimmalla ukrainalaisille, kuin kutoi "ressukoille" nuorille miehille joita vokit olivat väärällään jokunen vuosi sitten. Onko oletusarvona että kyllähän nainen aina itsestään huolehtii, mutta miehet eivät siihen kykene?
Mitä sie höpötät :D Ukrainaan on lähetetty aivan helvetisti apua. Kudottu juurikin niitä villasukkia ja tästä on saanut kyllä lukea ihan tarpeeksi lehdistä. Myös kynttilöitä on kerätty uusiokäyttöön joista sitten valettu(?) uusia kynttilöitä valoa tuomaan. Kaikenlaista vaateapua on ollut ja on vieläkin. Rekkalasteittain. Harhaista settiä taas Murhiksen sakeistolta.

Tuokin kuvitelma aiemmalta kirjoittajalta että vasemmalle kallellaan olevat jotenkin vihaisivat Ukrainailaisia ja symppaisivat Venäjää on jo todella harhaista :D Kyllä ne Putinin huorat löytyy ihan muualta ja eräästä P-kirjaimella alkavasta puolueesta (vinkki, osa on potkittu koska pitäähän se nyt vähän valkopesua tehdä).

Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa

Lähetetty: Pe Syys 22, 2023 5:03 pm
Kirjoittaja Ifigeneia


Hyvin on sitten uutiset kätketty tai ehkä jippo on siinä etten ole aikoihin tilannut Seuraa. Kyseinen lehti kunnostautui Lähi-idästä lähtöisin olleiden "pakolaisten" tuputuksessa, en tiedä onko uutisoinut ukrainalaisistakin.

Tiedän netistä yhden tyypin joka on vihervasemmistolainen ja Venäjän puolella. Mutta eiköhän hän liene kuitenkin anomalia. Eivät vasurit kaikessa idiootteja ole, ja siksi viimeksi heikäläistä äänestinkin.

Lainaus korvattu nuoliviittauksella. Ketjun aiheeseen palataksemme, oliko mitään siihen annettavaa?
-NILS-

Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa

Lähetetty: Pe Syys 22, 2023 5:20 pm
Kirjoittaja viivahattu
Knobster kirjoitti: Pe Syys 22, 2023 12:41 pm
Se siitä niistä oikeistolaisten sairaista raiskausfantasioista sitten taas. Lerpahtiko?
Ainakaan minulla ei koskaan edes seisonut. Ensitietojen valossa nyt vaan vaikutti aika selkeältä, että kyseessä on puolustautuminen raiskausyritykseltä tai kosto raiskauksesta, ja teon epäilty suunnitelmallisuus oli kieltämättä yllätys. Mutta niin se on jos se niin on.

Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa

Lähetetty: Pe Syys 22, 2023 5:40 pm
Kirjoittaja Ziki
viivahattu kirjoitti: Pe Syys 22, 2023 5:20 pm
Ainakaan minulla ei koskaan edes seisonut. Ensitietojen valossa nyt vaan vaikutti aika selkeältä, että kyseessä on puolustautuminen raiskausyritykseltä tai kosto raiskauksesta
Mistä esitietojen perusteella pystyi niin päättelemään? Likaisella mielikuvituksella.

Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa

Lähetetty: Pe Syys 22, 2023 8:28 pm
Kirjoittaja Ifigeneia
Alta parikymppiset neitokaisethan onkin kaikki tyynni semmoisia killereitä että murhaavat talossa ja puutarhassa tuosta noin vaan ihan iltapuhteekseen. Pitäähän tämä nyt jokaisen muistaa.