Hieno homma jos saadaan terroristi linnaan.
https://yle.fi/a/74-20094069
Oulun puukotusta voidaan tutkia vielä terrorismirikoksena, uumoilee äärioikeistoon perehtynyt tutkija
Epäillyllä on pitkä historia väkivallanteoissa ja äärioikeistolaisessa toiminnassa.
Oulun 12-vuotiaaseen lapseen kohdistuneen puukotuksen epäilty tekijä on pitkän linjan äärioikeistolainen mies, jota epäillään nyt kahdesta murhan yrityksestä.
Äärioikeistoa tutkiva tohtori
Tommi Kotonen Jyväskylän yliopistosta pitää tekijän taustat huomioiden mahdollisena, että tapausta tutkitaan vielä terrorismirikoksena.
– Toki emme edelleen tiedä teon suunnitelmallisuutta, Kotonen sanoo.
Kotonen arvioi, että Suomen uusnatsi- ja äärioikeistopiirien keskuudessa Lämsä kuului aikanaan juuri niihin toimijoihin, joiden potentiaali väkivaltarikoksiin oli korkeimmasta päästä.
Kotonen kertoo, että Lämsä on ollut vuosia varsinaisesta järjestäytyneestä toiminnasta syrjässä. Hänestä ei ollut pitkään aikaan havaintoja ennen KRP:n Ouluun sijoittuvaa tutkintaa törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta.
Helsingin yliopiston äärioikeistotutkija
Oula Silvennoinen ei ole yllättynyt Oulun puukotuksesta, vaikka onkin harvinaista, että äärioikeistolainen väkivaltarikos kohdistuu lapseen.
– Tällainen väkivalta on koko ajan odotettavissa heidän taholtaan. On vain ajan kysymys, koska se sattuu. Tilanteen oleellista parantumista ei ole ollut näkyvissä.
Vaikka Pohjoismainen Vastarintaliike on lakkautettu Suomessa, eivät sen jäsenet ole kadonneet mihinkään.
– Ei ole mitään merkkejä siitä, että he olisivat oleellisesti muuttaneet ajatteluaan. He ovat etsineet muita toimintamuotoja ja tunnuksia, joiden alla toimia, Silvennoinen kertoo.
Silvennoisen mukaan vastaavissa rikoksissa on yleistä, että uhrit valikoituvat etupäässä etnisen taustan perusteella. Hän mainitsee esimerkkinä Christchurchin tapauksen Uudessa-Seelannissa, jossa 29-vuotias australialaismies ampui moskeijassa 51 ihmistä.
– Uhrit koetaan uhaksi riippumatta siitä, ovatko he lapsia, aikuisia vai vanhuksia, hän toteaa.
Kotonen ei myöskään usko, että teoista asetetaan äärioikeistopiireissä mitään sankarin viittaa Lämsän harteille. Äärioikeistossa on tapahtunut muutoksia lähestymistavassa sen jälkeen kun PVL:n toiminta Suomessa kiellettiin.