MURHA.INFO

Kylli kirjoitti:
Mikähän se leffa muutama vuos sitten oli missä vaimo katosi ja sureva mies ryhtyi selvittämään juttua... Salaperäinen tekijä antoikin miehelle mahdollisuuden saada totuus selville sillä ehdolla, että tämä suostui huumattavaksi. Mies heräsi elävältä haudattuna. Yks karmeimpia leffoja mitä one nähnyt - muistaako joku nimeä??

Jos kukaan ei ole vielä tähän vastannut... Ainakaan nopealla silmäyksellä en huomannut...

Leffan nimi on Pelon Hetket- The Vanishing
http://www.imdb.com/title/tt0108473/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pelon_hetket

Veikkaan että tarkoitat tätä uudempaa versiota (?)
perhanan hyvä leffa.

edit: voe hitsinpimpulat...olihan tuohon jo vastattu...noh... olkoon tässä nyt uusintana mutta suomenkielinen nimi ainakin selviää tästä yläpuolelta.

Minulla on Araknofobia (hyi yök), lievä Akrofobia ja Nyktofobia (en suostu mennä yksin pimeällä kadulle, pimeään kellariin tai pimeälle ullakolle). Nyktofobia häiritsee eniten elämääni.

Ei kai muuta kuin elävältä haudatuksi tuleminen. Siis jossain arkussa, jossa on ahdasta etkä kuole sen maamassan puristukseen vaan ehkä nälkään tai hapenpuutteeseen.Kun kuolen, niin jos minut haudataan arkussa haluan sinne mukaan pistoolin ja panoksia. Siis siltä varalta että herään.

Tankulla on myös fobioita. Pelkään korkeita ja ahtaita paikkoja yli kaiken. En ole koskaan ollut hississä ja pimeät raputkin saavat minut jo kauhusta kankeaksi. Pelkään etten pääse ulos. Ja jos joutuisin hissiin en pelkäisi pyörtyväni vaan sekoavani. Riehuisin ja potkisin kunnes olisin kuivilla. Vähän sama kuin hukkumassa olevalla ihmisellä, roikkuisin muissa hysteerisenä. En osaa myöskään uida ja lentokoneessa pelkään vain että tipumme mereen ja hukun. Jo ala-asteen uimakoulut aiheuttivat traumoja. Vesi vain pelottaa niin kamalasti.

En nyt muista mitä aiemmin ketjuun oon jo kertonut, mutta pakko lisätä satelliittikuvafobia. Google Earth on helevetin pelottava! Varsinkin vesistöjen läheisyyten sijoittuvat zoomaukset saa vedet valumaan silmistä.. Oon ehkä hullu...

En nyt tiedä, luokitellaanko näitä fobioiksi mutta..
Itsellä on lapsettomuuden kammo, mutta toisaalta taas synnytyksen hillitön pelko.
Lisäksi ahtaanpaikankammo, en ikinä halua tulla edes kuoltuani haudatuksi arkussa, tuhkaus kiitos.
Sosiaalisten tilanteiden pelko, yleisten paikkojen pelko, suurten väkijoukkojen pelko. Siis aivan mieletöntä tuskaa mennä vaikka ostoskeskukseen, jossain vaiheessa iskee sellainen pakokauhu ja hengenahdistus että pakko lähteä pois ja nopeasti. Ja esimerkiksi bussit. Bussit jotka ovat täynnä ihmisiä. Mielummin kävelen kuin istun ahdistettuna nurkassa ihmisten ympäröimänä. Lisäksi en yhtään tykkää istua esimerkiksi kahviloissa/ravintoloissa ellen sitten saa istua selkä seinää vasten ''turvassa''. En vain pysty keskittymään ja olen kamalan vainoharhainen jos ihmisiä kokoajan hiippailee selkäni takana. Myös ehkä kamalinta mitä tiedän, on kävellä suuren ihmisjoukon ohi tai mennä puhumaan suuren ihmisjoukon eteen. Hrr. Kylmätväreet.

insomniac kirjoitti: Lisäksi ahtaanpaikankammo, en ikinä halua tulla edes kuoltuani haudatuksi arkussa, tuhkaus kiitos.
Sosiaalisten tilanteiden pelko, yleisten paikkojen pelko, suurten väkijoukkojen pelko. Siis aivan mieletöntä tuskaa mennä vaikka ostoskeskukseen, jossain vaiheessa iskee sellainen pakokauhu ja hengenahdistus että pakko lähteä pois ja nopeasti. Ja esimerkiksi bussit. Bussit jotka ovat täynnä ihmisiä. Mielummin kävelen kuin istun ahdistettuna nurkassa ihmisten ympäröimänä. Lisäksi en yhtään tykkää istua esimerkiksi kahviloissa/ravintoloissa ellen sitten saa istua selkä seinää vasten ''turvassa''. En vain pysty keskittymään ja olen kamalan vainoharhainen jos ihmisiä kokoajan hiippailee selkäni takana. Myös ehkä kamalinta mitä tiedän, on kävellä suuren ihmisjoukon ohi tai mennä puhumaan suuren ihmisjoukon eteen. Hrr. Kylmätväreet.

Ei muuten olla ainoita, jos nyt yhtään lohduttaa Mulla vaihtelee suuresti oireiden voimakkuus, joskus pystyn elämään suht normaalisti, joskus ihan pikainen kauppareissu laukaisee paniikkikohtauksen. Sanalla sanoen persettä koko homma. Vaan on ollut aikoja kun en poistunut kotoa lainkaan kun en vain yksinkertaisesti uskaltanut. Siinä mielessä oon nykytilanteeseen tyytyväinen.

Pelkään korkeita paikkoja yli kaiken. Mikä tahansa yli talousjakkaran menevä on liikaa. Mitään ongelmaa ei ole lentokoneessa, näsinneulassa tai muissa vastaavissa, ainoastaan silloin, jos ei ole minkään sisällä.

Varmaan ihan fobiaksi voi laskea pelkoni isoja haukkuvia koiria kohtaan, mikä lienee kylläkin oikeutettua, jos on joutunut kuusi erillistä kertaa koiran puremaksi ja kerran on jouduttu naama ompelemaan lääkärissä kasaan, kun yksi rottweiler päätti haukata kiinni. Samalla vituttaa kaikki puolivillaiset koiranomistajat, joiden isot koirat juoksee vapaana ja haukkuen kohti ilman hihnaa ja hyppivät päälle ja raapivat ja haukkuvat. Sitten omistajat sanovat, että ei se tee mitään. Samalla koira haukkuu ja hyppii päälle ja raapii ja meikäläinen on siinä jähmettyneenä paikoilleen ja valkonen kuin haamu.

Toinen oudompi fobiaa lähestyvä pelkotilani liittyy ilmapalloihin. Ei sellaiset jonkin oudon muotoiset kaasupallot ole kauheita, mutta sellaiset pyöreähköt ilmapallot.

Varmaan tosi monella sama vitutus mitä Nepenthellä koirien omistajia kohtaan.
Jommassa kummassa iltapäivälehdessähän oli eilen/toissapäivänä juttu tästä yhdestä sankarista jonka koiria poliisi oli hätistellyt loitommaksi.Ei saanut koiriaan irrallaan juoksuttanut omistaja sympatiapisteitä puolelleen.
Näitä koirien irrallaan ulkoiluttajia voisimme ehkä kutsua vatipäiksi.Vai mitä?

Putosin katolta joskus kesätöissä ollessani, siitä alkoi korkeanpaikankammo. Nykyään n. 15v tuosta tapauksesta tekee pahaa katsoa tv:stä ohjelmia jossa joku on jossain pilvenpiirtäjässä, sillalla tai tms. korkeassa paikassa niin mulla alkaa jalat puutua! Jos jollakulla on samoja oireita ni kertokaa ihmeessä.

Vato, raajojen puutuminen, pistely, huimaus, pahoinvointi yms. ovat ihan normaaleja paniikkihäiriön / posttraumaattisen stressihäiriön oireita. Jos oireet haittaavat elämää, tai tapahtumat muuten esim. palaavat mieleen tai uniin häiritsevästi, niin asiaa voidaan lääkityksellä ja terapialla hoitaa erittäinkin hyvin.

Tämä vapunaika on minulle kovin hankalaa.Kärsin ilmapallofobiasta.En saa mitään "oireita" folioisista palloista, mutta niistä kumisista.

Nyt kun on omia lapsia,on ihan kamalaa.En voi/halua pilata lasten iloa kieltämällä pallojen puhaltelua, joten sulkeudun työhuoneeseen. En vaan kertakaikkiaan pysty olemaan ilmapallojen kanssa.
Nytkin on kyynelet silmissä ja käsiä pistelee,en oikein uskaltaisi liikkua.Olen kuin säikky jänis,jos poistun huoneestani.

Ihmisten mielestä tämä on jotenkin huvittavaa,mutta mua ei just nyt naurata.Työpaikalla on jopa loukkaannuttu minulle,kun poistun taukotilasta syömästä,kun jotkut iloiset vappukoristelija puhaltelevat siellä ilmapalloja.En halua heiltäkään kieltää vapun iloja,joten poistun mieluummin itse,jotta voin edes syödä (sen verran ole toivonut,ettei palloja tuotaisi työpisteeseeni,jotta saan työni tehtyä).
Ei minun ole tarkoitus loukata koristerakastajia,onko se nyt niin vaikea ymmärtää? Vastaan itse, on se.Hämähäkki-,neula-,ahtaanpaikan-,korkeanpaikan- yms. tavallisempia peloja/kammoja on paljon helpompi ymmärtää.Tällainen lähinnä hämmentää ihmisiä ja aiheuttaa epäuskoa.

Ok,onhan tämä aikas koomista,mutten voi tälle mitää.Olen kyllä yrittänyt "altistusta",mutta laihoin tuloksin

^Tässäpä sinulle kohtalonkumppani

En osaa sanoa, mistä oma fobiani johtuu, hämärä mielikuva on, että joskus pienenä kipeänä ollessa olisi ilmapallo pamahtanut lähelläni rikki ja se jäi pelottamaan. En kuitenkaan edelleenkään pysty olemaan samassa huoneessa ilmapallojen puhaltajien kanssa. Nykyään jo helpottaa, kun ei ole pieniä lapsia kotona eikä tarvita ilmapallojakaan.

Ei minuakaan foliopallot pelota, ne kumiset vaan.

Mariacka kirjoitti:^Tässäpä sinulle kohtalonkumppani

En osaa sanoa, mistä oma fobiani johtuu, hämärä mielikuva on, että joskus pienenä kipeänä ollessa olisi ilmapallo pamahtanut lähelläni rikki ja se jäi pelottamaan. En kuitenkaan edelleenkään pysty olemaan samassa huoneessa ilmapallojen puhaltajien kanssa. Nykyään jo helpottaa, kun ei ole pieniä lapsia kotona eikä tarvita ilmapallojakaan.

Ei minuakaan foliopallot pelota, ne kumiset vaan.

Kohtalotoveri täälläkin. Joskus lapsena tuli palloteltua ja riehuttua isoksi puhallettujen vappupallojen kanssa ja eiköhän yksi palloista poksahtanut kasvoilleni niin, että huuli halkesi. Mä todellakin inhoan ilmapalloja yli kaiken. Onneksi meidän perheessä jokainen sen tietää ja muksutkin muistaa muistutella toisiaan, että ei mutsin lähelle, se ei pidä ilmapalloista. Ja niistä kumisista siis