Blm-joukkojen ihmisrotuihin perustuvat hyökkäykset eivät rajoitu vain fyysisiin hyökkäyksiin ja kaduille. Sota on käynnissä myös kulttuuririntamalla, missä woke-vasemmisto antaa heille taustatukea samaan tapaan kuin antifamilitantit kadulla, kun patsaita ja muita muistomerkkejä tuhottiin tai kun valkoisia ihmisiä vastaan hyökkäillään.
Tosin blm-antifan kohteeksi on joutunut niin musta naispoliisi kuin aasialaiseen rotuun kuuluva homomieskin, joten rotusodan kohteena on välillä muukin kuin valkoinen rotu.
Nyt kohteeksi ovat joutuneet esimerkiksi Obaman perheen arvostamat
Dr Seuss-lastenkirjat, kun nyt vaaditaan
ainakin 6 Dr Seuss-kirjan vetämistä pois markkinoilta. Meille tuntemattomampi Seuss oli aktiivinen urallaan 1921-90 ja hänen vanhimmista piirustuksistaan on nyt löytynyt järkyttävää rasismia ja valkoisen ylivallan ylistämistä, jos valtamediaan ja twitterin sinitäpliin on uskominen. CNN oli tässäkin aikaa edellä ja kauhisteli esimerkiksi tuolloin huutokaupatun Seussin piirtämän kuvan rasismia jo vuonna 2015. Kirjoitin koko sanontatavan kunkin ruudun alle, koska osa noista usealle vieraita:

- Kuva vuodelta 1929. Mikään seuraavista ei ole konkretiaa, vaan ikivanhoja sanontoja.
- hupipiirros ikivanhoista sanontatavoista - nekru puukasassa oli esim elokuvan nimi 1904.jpeg (90.92 KiB) Katsottu 1354 kertaa
https://edition.cnn.com/2015/05/28/livi ... index.html
Vuonna -29 piirretty kuva ikivanhojen sanontojen hölmöydestä (esim. neula heinäsuovassa) on siis hirvittävää rasismia vajaan sadan vuoden päästä ja tämä oli riittävän tärkeää uutisoitavaksi mediajätille.
Seuss piirsi 60-vuotisella urallaan myös valkoiseen rotuun kuuluvia "mustanaamoina", mikä on nykykäsityksen mukaan eräs pahimmista rasismin muodoista, joten tällaisen henkilön koko elämäntyö ja ura (jos elossa) tulee ymmärrettävästi canceloida eli peruuttaa. Poikkeuksena tosin se, jos tähän hirveyteen syyllistynyt on vasemmistolainen (esim. Virginian demokuvernööri
Ralph Northam tai kanukki-pm
Justin Trudeau). He voivat jatkaa kuin ennenkin, sillä canceloida tulee vain konservatiivisten arvojen ihmisiä.

- Trudeau_blackfacena.jpeg (54.29 KiB) Katsottu 1354 kertaa
https://www.huffingtonpost.ca/entry/jus ... 7256b3f66e (woke-henkilö Trudeaun lankkinekrukuvat nousivat esiin 2019. Miehen on kerrottu tehneen tätä usein)
BLM, antifa ja woke-vasemmisto ovat länsimaailman talebaneja
Tuhoamis- ja cancelointi-toiminta kuuluu laajempaan woke- ja cancel-kulttuuriin, mitkä ovat osa nykyvasemmiston toimintaa ja arvoja. Heidän tavoitteensa on sama kuin islamilaiseen kulttuuriin luettavilla talebaneilla - historian vääristely tuhoamalla kaikki, jotka muistuttavat jostain mitä he eivät hyväksy. Patsaita, muistomerkkejä tai jopa orjuuden päättänyttä Abraham Lincolnin nimeä kantavaa koulua tuhota yrittävän vasemmiston toimintatavoissa on nähtävissä myös Kiinan kommunistisen puolueen kanssa samoja piirteitä, koska myös CCP pyrkii tuhoamaan kaiken sellaisen, mistä ovat eri mieltä, olipa se sitten elossa tai historiaa.
Rotuihin perustuvalla vainolla he viestivät muulle maailmalle elämänkatsomuksestaan, vaikka samaan aikaan pyrkivätkin vakuuttamaan omaa hyvyyttään ja antifasismiaan/-rasismiaan. Kovin vaikuttavat pahviselta vakuuttelut, kun teot ja tavoitteet ovat mitä ovat. Ei siis ihme, että joukkotuhonta lähtee aina vasemmalta - heillä on verissä muiden kontrollointi ja heillä on aina totalitarismi pyrkimyksenään, tiedostivat he sitä tai eivät. Yksilönvapaus ja blm&antifat eivät mahdu samaan lauseeseen, vaan antifallakin on tärkeintä kontrolloida muiden käytöstä, vaikka valtiota vastaan muka ovatkin.
Järjen ääni pähkähullussa woke-huumassa, Foxin
Tucker Carlson, puolustaa Dr Seuss -lastenkirjojen asemaa tuoreessa ohjelmassaan:

- Blm-kannattajat hyökkäävät rasistisesti myös lastenkirjoja vastaan.jpg (55.84 KiB) Katsottu 1354 kertaa
https://youtu.be/tpcW3clYs2w (vajaa 7 min klippi)