Joutessani ajattelin nyt näppäillä tänne tuon Iltasanomien jutun. Kuviakin on, jos niistä on joku kiinnostunut, niin voin kyllä skannailla.
Iltasanomat kirjoitti:Tragedia: Kauhajoen kouluampujan Matti Saaren äiti on käynyt neljä kuukautta poikansa elämää läpi päivittäin. Vastausta käsittämättömään tekoon ei ole löytynyt.
Olisiko jotain voinut, jopa pitänyt tehdä toisin?
Kysymystä Riitta Saari on toistanut itselleen väsymiseen asti. Joka ikinen päivä, jo neljä kuukautta. Siitä saakka, kun hänen Matistaan tuli yhdeksi hetkeksi koko maailman kauhistelema tappaja. Omasta lapsesta, hänestä, jonka on kasvattanut pienestä nyytistä aikuiseksi mieheksi. Ja jonka siksi luuli tuntevansa läpikotaisin.
Ihmismieli on salattu, läheisinkin. Mitä oikein meni vikaan?
- En minä tiedä vastausta. En osaa sanoa, mitä olisin tehnyt väärin, Riitta Saari päättää pitkän hiljaisuuden. Kai syyllisyyden tunteella on rajansa, on pakko olla. Ehkä siksi istumme pyhäjärveläisen hotellin ahtaassa kabinetissa tänä pimeänä tammikuun iltana. Matti Saaren äiti halusi - asiaa aikansa harkittuaan - kertoa poikansa, oman ja perheensä tarinan. Ei siksi, että tehty niin tulisi tekemättömäksi. Tai että äiti hakisi poikansa kauhealle teolle ymmärrystä.
- Siksi puhun, että ihmiset eivät pitäisi meitä hirviöinä, ihan tavallisia ihmisiä ollaan, äiti jatkaa. - Niin monta kertaa olen yrittänyt päästä Matin päähän sisälle, mutta vastausta ei ole löytynyt.
Vaikka pään sisälle ei voi päästä, jostain kaiken on täytynyt alkaa. Äiti nostaa pöydälle valokuvan. Siinä pellavapäinen 7-vuotias katsoo luottavaisena kameraan. - Se oli Matin ensimmäinen koulupäivä, Riitta Saari hymyilee. Tuntuu, kuin hän hetken olisi jossain kaukana vuosikymmenen takana. Matilla uusi reppu, uudet kengät ja housut. Eikä minuuttiakaan koulua takana.
Todellisuus koulusta oli vähemmän hymyilevä. Sen äiti sai tietää vasta myöhemmin. - Isompana Matti kertoi, miten oli möykytetty. Rappukäytävässä heitetty seinää vasten.
Sellainen ei ole tavatonta koulussa. Mutta käsittämätön vaati selitystä, jotta asiat loksahtaisivat paikoilleen. Sellainen on ihmisluonto.
Matti oli hiljainen poika, eikä kavereiden saaminen ollut aina helppoa. Äiti näki, että poika kärsi yksinäisyydestä. - Sitten kun Matti sai kaverin, hän piti siitä kovasti kiinni. Sitten hän pettyi aivan valtavasti, kun ei mennyt aina niin kuin piti.
Perhe muutti Matin ala-asteen aikana kolme kertaa, mikä ei ole nykyään kovin harvinaista. Kuten ei sekään, että vanhemmat eroavat. Isä ei aina ollut läsnä, kun Matti oli pieni, mutta vanhempana enemmän. Matti oli kiltti poika, ei kantanut koulun murheita äidille kotiin.
Matti aloitti lukion Pyhäjärvellä, jonne perhe muutti yhdeksän vuotta sitten. Lukio oli Matille iso pettymys. - Oli syljetty päin naamaa. Rippilahjaksi saamilla rahoilla Matti osti mopon ja kulki sillä kouluun. Oli sanottu, että jos vielä tulet sillä tänne, niin se rikotaan. Sitten Matti möi mopon pois.
Pari kuukautta Pyhäjärven lukiota käytyään Matti vaihtoi Kajaanin lukioon. Siellä ei kiusattu, mutta yksi aine, matematiikka teetti liikaa töitä. Matti päätti vaihtaa keväällä 2003 ammattikouluun takaisin Pyhäjärvelle. - Siellä kerran kuulemma yritettiin kiusata, mutta se loppui yhteen kertaan. Miksi, sitä äiti ei saanut tietää. Oppiko Matti, että kovaan pitää vastata kovalla, vai jotain muuta? Niin tai näin, kiusaaminen oli polttanut arven mieleen. - Viimeisenä viikonloppunaan Matti oli sanonut sisarustensa kavereille, että katsokaakin, että heitä ei kiusata.
Äidille Matti oli myös nuoruusiässä helppo lapsi. 18-vuotiaana poika muutti omaan kotiin. Itsenäistyminen kävi kivuttomasti. Matti halusi kunnon ammatin. Catering-opinnot ammattiopistossa Pyhäjärvellä sujuivat hyvin, suorastaan loistavasti. - Matti oli koulunsa paras oppilas. Ei ollut yhtään päivää pois kolmen vuoen aikana. Hän sai palkinnoksi stipendin Unkariin, äiti sanoo häivähdys ylpeyttä äänessään. Kesällä 2006 Matti lähti suorittamaan asepalvelustaan suurin odotuksin Kainuun prikaatiin. Edellisenä syksynä Matti oli kärsinyt masennuksesta ja saanut siihen lääkitystä. Nyt kaiken piti olla hyvin. - Hän oli hirveän innoissaan, puhui aliupseerikouluun lähtemisestä. Sitten intin puolivälissä tapahtui jotain. - Hän tuli lomille ja meni mummonsa luokse tosi vihaisena. Sanoi, että ei mene enää ikinä armeijaan.
Äiti arveli, että Matti oli tullut kiusatuksi armeijassa. Tai sitten tapahtui jotain muuta, minkä vuoksi armeija antoi lykkäystä. Pisti kasvamaan, kuten tapahtuu sadoille nuorille miehille. Pettymykseksi osoittautuneen inttikokemuksen jälkeen Matti halusi lähteä pois Suomesta. Hän etsi itselleen työpaikan hotellista Englannista. Vuodenvaihteessa 2007 hän palasi takaisin. Keväällä hän haki jatko-opintoihin Kauhajoen ammattioppilaitokseen.
Pyhäjärvellä tuiskuttaa kevyttä pakkaslunta ja on pimentynyt. Kotipalveluyritystään yksin pyörittävän Riitta Saaren aamukuudelta alkanut työpäivä ei ole ohi, vaikka kello on jo 19. Vielä yksi koti odottaa siivoajaa. Kolmen lapsen yrittäjä-äidillä ei ole ollut aikaa pitää lomia. - Niin, viimeisenä iltana Matti sanoi, että älä äiti tapa itseä työllä. Ei se raha ole kaikki kaikessa, Riitta Saari sanoo.
Perheessä on koettu menetyksiä ennenkin. Esikoinen kuoli 21-vuotiaana äkilliseen sydänsairauteen. - Isoveli oli Matille aivan äärettömän tärkeä. Hän otti Timon kuoleman raskaasti. Vaikka Saaren perhe on menettänyt paljon, vanhemmuutta on riittänyt myös muille. Omien lasten lisäksi koti on toiminut tukiperheenä neljälle vieraalle lapselle. - Olen halunnut auttaa muita perheitä jaksamaan, Riitta Saari sanoo vaatimattomasti. Kotipaikkakunnallaan Pyhäjärvellä perhe on saanut vuorostaan tukea ja ymmärrystä. - Olemme saaneet olla rauhassa, ja meitä on autettu.
Mediakohun ollessa kuumimmillaan perhe tosin tarvitsi kolmesti poliisin apua häätämään pihaan tulleita ulkomaalaisia toimittajia pois. - Viisi eri porukkaa kävi pihassa ja oven takana. Ne olivat kai Ruotsista ja Tanskasta, Saari arvelee. Suomalaisen median toiminnasta hän ei löytänyt huomautettavaa. - He eivät meitä häirinneet.
Aselupa on mietityttänyt Riitta Saarta paljon. Tekikö poliisi anteeksiantamattoman virheen, kun myönsi aseen Matti Saarelle? Entä olisiko poliisin pitänyt hakea ase takaisin? - Kun jälkikäteen miettii, niin olisihan se ase pitänyt ottaa pois. Mutta ei kai Matin aikeita poliisi voinut 15 minuutissa nähdä, kun emme mekään nähneet. Se on jälkiviisautta.
Saaren mielestä käsiaseita ei pitäisi sallia yksityisille ihmisille tai ainakin ikärajaa pitäisi nostaa. - 22-vuotiashan on ihan lapsi omistamaan asetta, Riitta Saari sanoo. Se on ainoa hetki, kun hänen rauhallinen äänensä vähääkään kohoaa.
Surmattujen omaisiin Riitta Saari ei ole ollut henkilökohtaisesti yhteydessä. Pahoittelut kulkivat kriisityöntekijöiden kautta. Jokelan ampujan Pekka-Eric Auvisen äidille Saari soitti nähtyään vanhempien haastattelun. Julkisuudessa Matti Saaresta on piirretty kuva ihmisvihaajana, julkisuuden tavoittelijana tai yhteiskunnan vastaisena anarkistina. - Niin, en minä osaa sanoa...kai se joku niistä on, tai en minä tiedä, ei kai sentään ihmisvihaaja?
Mistä valita, kun tarjolla on vain pahoja sanoja?
Minkälaisen elämän Matti eli?
Riitta Saari on hetken hiljaa. - Ei se varmaan onnellinen ollut, kun hän noin teki. Mutta päälle sitä ei nähnyt. Eniten häntä ovat satuttaneet ne puheet, joissa on vihjailtu kasvatusvastuun perään. - Matti ehti asua neljä vuotta pois kotoa. Hän oli jo aikuinen mies. Äiti piti 22-vuotiaaseen poikaansa yhteyttä puhelimella säännöllisesti, vähintään kerran viikossa. Eikä poika vaikuttanut mitenkään sairaalta tai pahoinvoivalta. - Kysyin monta kertaa, että onhan kaikki siellä hyvin. Matti sanoi, että älä jatkuvasti soittele.
Viimeistä puhelua äiti oli soittamassa ampumispäivän aamuna hieman kello yhdeksän jälkeen. Puhelin oli jo kädessä. - Laskin sen alas, kun muistin, että Mattihan on koulussa. Siinä vaiheessa Matti Saari oli jo tekonsa päättänyt ja ampumisen alkuun oli aikaa runsas tunti. - En minä sitä tekoa pysty ymmärtämään. Sen kyllä ymmärrän, miksi Matti itsensä ampui. Riitta Saari on haudannut kaksi vanhinta lastaan. Hän käy joka viikko poikien haudalla. - Siellä ne ovat velipojat vierekkäin.
Lumisade on tauonnut ja pakkanen on kiristymään päin. Kello on puoli kahdeksan ja Riitta Saari jatkaa vielä illan viimeiseen siivouspaikkaan. Kättelemme ulkona ennen kuin hän nousee pakettiautonsa penkille. Kysyn, minkä viestin hän haluaisi viimeiseksi kertoa ihmisille. Hän on hetken hiljaa, sitten huokaa syvään. - Sitä tekoa ei voi antaa koskaan anteeksi. Eikä ymmärtää. Mutta Mattia kyllä rakastettiin, Riitta Saari sanoo kuin itselleen anteeksiantoa pyytäen ja sulkee pakettiauton oven. Ilmaan jää leijumaan yksi kysymys. Miten paljon yhden ihmisen selkään voi kasata vastuun taakkaa?
