Islam

[Ifigeneia]

^ Juu, huomasin sitten myöhemmin.

Järkyttävintä kai lopultakin lienee, että meidän vääräuskoisten pitäisi mitenkään järkyttyä jonkun muslimin järkytyksistä. Ainahan heillä on joku tunnehumala menossa, kun islamin merkeissä jäädään henkisesti teini-ikäisen tasolle, pahimmillaan uhmaikäisen.

[Ifigeneia]

Facebookissa ryhmä nimeltä Ajattelijat:

Arabian niemimaalla nähtiin ensin se, mitä muualla toistettiin myöhemmin laajemmalla mittakaavalla. Vähemmistö sai aluksi elää, sitten sen piti maksaa suojelusta, sen jälkeen sen piti pysyä hiljaa, ja lopulta sen annettiin kadota. Tapahtumien taustalla on oppi, joka on toteutunut käytännössä yhä uudelleen.

Suomalaiselle lukijalle lähin vertaus on Neuvostoliitto. Neuvostoliitto ei tunnustanut kansoja pysyviksi poliittisiksi yhteisöiksi vaan yritti rakentaa niiden tilalle uuden neuvostoihmisen. Islam tekee uskonnoille saman. Ensisijainen yhteisö ei ole suomalainen, arabi, persialainen tai kurdi vaan umma, uskovien yhteisö. Umma ylittää kielen, heimon ja valtionrajan. Kansallisvaltio on sille toissijainen, jopa epäilyttävä, koska valtion pitäisi perustua islamiin eikä kansaan. Toki islamilaisessa maailmassa on valtioita, mutta ihanne ei ole kansojen Eurooppa vaan kalifaatti, yksi poliittinen katto uskoville.

Ennen Islamia Arabian niemimaan länsirannikolla, Hijazin seudulla, eli juutalaisia heimoja. Hijaz on se pyhä alue, jossa sijaitsevat Mekka ja Medina. Jathribissä, myöhemmässä Medinassa, kolme suurta juutalaisheimoa, Banu Qaynuqa, Banu Nadir ja Banu Qurayza, viljelivät maata, kävivät kauppaa ja olivat osa keitaan valtatasapainoa. Muutamassa vuodessa heidät poistettiin. Ensimmäiset karkotettiin, seuraavat riisuttiin omaisuudesta, ja Banu Qurayzan taistelukykyiset miehet teloitettiin antautumisen jälkeen. Luvut vaihtelevat lähteittäin, mutta perinteinen sira-kirjallisuus, profeetan elämäkerrat, puhuu jopa noin seitsemästä sadasta teloitetusta. Medinasta pohjoiseen sijainnut Khaybarin keidas valloitettiin, ja naisia ja lapsia otettiin orjiksi. Kalifi Umarin aikana muotoiltiin sääntö, jota yhä siteerataan: Mekan ja Medinan seudulla ei saa olla kahta uskontoa. Juutalaiset ja kristityt työnnettiin pois pyhimmiltä alueilta. Seuraus näkyy yhä. Saudi-Arabiassa ei ole juutalaisyhteisöä, eikä julkinen juutalainen jumalanpalvelus ole sallittu. Niemimaan ydin puhdistettiin uskonnollisesti.

Tätä ei voi sivuuttaa pelkkänä heimosotana, koska sama logiikka kirjoitettiin lakiin. Dhimmi tarkoittaa islamilaisen lain suojeluksessa elävää ei-muslimia, yleensä juutalaista tai kristittyä. Hän ei ole tasa-arvoinen kansalainen vaan suojeltu alainen. Hän maksaa jizyan, ei-muslimilta perityn erityisveron, joka osti suojelun ja vapautuksen sotilaspalveluksesta mutta vahvisti samalla alemman aseman. Dhimmi sietää rajoituksia virkoihin, avioliittoon, todistukseen ja pyhäkköjen rakentamiseen. Ylin valta kuuluu muslimille. Ei-muslimi ei hallitse muslimia. Kun suojelu pettää, jäljelle jää alisteisuus ilman turvaa, ja silloin syntyy pogromi.

Sama kaava ei jäänyt 600-luvun Arabiaan vaan palasi aina, kun valta horjui, sota syttyi tai umma tarvitsi syntipukin. Neuvostoliitto siirsi ja sulautti kansoja, kun ne olivat ideologian tiellä. Islamilaisessa maailmassa sama on kohdannut niitä, jotka eivät kuulu ummaan tai jotka haluavat oman kansallisvaltion sen sisällä.

Kesäkuussa 1941 Bagdadin Farhud, väkivaltainen ryöstöt ja joukkovainot, murskasi kaupungin muinaisen juutalaisyhteisön kahdessa päivässä. Arviot kuolleista liikkuvat noin 180:stä korkeampiin lukuihin. Satoja haavoittui, naisia raiskattiin, koteja ja synagogia ryöstettiin. Irakissa eli tuolloin noin 135 000 juutalaista, yhteisö jonka juuret ulottuivat Babyloniaan. Kymmenessä vuodessa se oli käytännössä poissa. Israelin järjestämä operaatio Ezra ja Nehemia kuljetti maahan noin 120 000–130 000 irakilaisjuutalaista. Tänään Irakissa on jäljellä vain muutama juutalainen.

Sama tyhjennys tapahtui kaikkialla arabimaailmassa. Vuonna 1948 arabimaissa ja Iranissa eli lähes miljoona juutalaista: Marokossa 265 000, Irakissa 135 000, Algeriassa 140 000, Egyptissä noin 75 000, Jemenissä yli 50 000, Libyassa 38 000 ja Syyriassa 30 000. Pogromit, pidätykset, kansalaisuuden riisto, omaisuuden takavarikointi ja joukkopako seurasivat Israelin syntyä, mutta ne alkoivat jo ennen sitä. Adenissa vuonna 1947, Aleppossa vuonna 1947, Kairossa vuonna 1948, Egyptissä vuonna 1956 ja Irakin hirttäjäisissä vuonna 1969 nähtiin sama ketju. Tulos ei ole tulkinnanvarainen. Egyptissä, Irakissa, Jemenissä ja Libyassa juutalaisia on jäljellä yksittäisiä ihmisiä tai ei lainkaan. Arabimaailman juutalaisväestö kutistui noin yhteen prosenttiin entisestä. Jos tekijä olisi toinen, Euroopassa tälle annettaisiin suora nimi.

Kristityille tarjottiin pidempi katoaminen, koska heitä oli enemmän ja koska he olivat hyödyllisiä kirjanpitäjiä, käsityöläisiä ja veronmaksajia. Noin vuonna 1900 Lähi-idän väestöstä oli kristittyjä karkeasti kymmenisen prosenttia. Nyt osuus on noin neljä. Irakissa kristittyjä oli ennen vuoden 2003 sotaa yli miljoona, nyt ehkä satatuhatta. Syyriassa sota ja Isis tekivät saman. Assyrialaiset muistavat vuoden 1915 Sayfon, miekan vuoden, jolloin Osmanien valtakunnassa ja sen laitamilla surmattiin ja karkotettiin suuri osa assyrialaisista, sekä Irakin Simele-joukkomurhan vuonna 1933. Jezidit, synkretistinen uskonnollinen vähemmistö Pohjois-Irakissa, saivat vuonna 2014 sen, mitä oppi lupaa niille, joita ei edes lasketa kirjan kansaksi: miesten teurastuksen, naisten orjuuden ja lasten pakokäännytykset.

Egyptin koptit eivät ole vain kirkkokunta vaan kansa. He ovat arabikolonialismilta säilyneitä maan alkuperäisten asukkaiden jälkeläisiä, joita on yhä miljoonia. He eivät katoa yhdellä iskulla. Heitä voidaan kuitenkin kiusata jatkuvasti. Kirkkoja poltetaan, tyttöjä katoaa, jumalanpilkkasyytteitä nostetaan, kirkkojen rakentamista estetään, ja huhun ympärille kokoontuva väkijoukko ehtii toimia ennen poliisia. Pakistanissa rikoslain pykälä 295-C riittää kuolemantuomioon, jos jonkun katsotaan solvanneen profeettaa. Yksi video tai yksi väite riittää nostamaan väkijoukon. Tämä ei ole vain satunnainen ääriliike. Se on yhteiskunta, jossa pyhän loukkaamattomuus painaa enemmän kuin vähemmistön henki.

Arabian niemimaa näyttää kaavan puhtaimman muodon, koska siellä se vietiin loppuun. Muualla Lähi-idässä sama logiikka toimii hitaammin: ensin dhimmiys, sitten nationalistinen enemmistövaltio, sitten islamistinen puristus ja lopulta lähtö. Siksi Lähi-itään ei syntynyt omia valtioita kurdeille, assyrialaisille ja monille muille vähemmistöille. Sellaiset valtiot olisivat rikkoneet umman ihanteen samalla tavalla kuin kansalliset tasavallat olivat Neuvostoliitolle ongelma, jos ne olisivat olleet tosissaan itsenäisiä. Kurdeilta evättiin valtio, koska se olisi rikkonut arabialaisen, turkkilaisen ja persialaisen vallan lisäksi uskovien yhtenäisyyden. Assyrialaisilta evättiin maa, koska heitä oli liian vähän puolustamaan sitä. Juutalaisilta evättiin olemassaolo niemimaalla jo varhain ja muualla arabimaailmassa 1900-luvulla.

On tapana sanoa, että syy on kolonialismi, Israel, köyhyys tai muutama fanaatikko. Kolonialismi ei karkottanut Medinan juutalaisia. Israel ei polttanut koptikirkkoja vuonna 2013. Köyhyys ei selitä, miksi juuri juutalaiset ja kristityt katoavat, vaikka he olivat usein kaupunkien koulutettua kerrosta. Fanaatikot eivät kestä neljäätoista vuosisataa, ellei heillä ole tekstiä, esikuvaa ja yhteisön hyväksyntää takanaan.

Sama kuvio toistuu: umma on ensisijainen ja kansa toissijainen, joten muun uskonnon edustaja saa elää vain alisteisena. Kun hänestä tulee rasite, kilpailija tai symbolinen vihollinen, suojelu perutaan. Sitten historia kirjoitetaan uudelleen: he pettivät sopimuksen, he olivat viides kolonna, he loukkasivat profeettaa, he olivat siionisteja, tai he rakensivat kirkon ilman lupaa. Jäljelle jää tyhjä kortteli, myyty synagoga, suljettu kirkko ja tilasto, jota ei haluta lukea ääneen.

Jos tämä olisi tapahtunut kerran, se olisi rikos. Kun sama toistuu Arabian niemimaalta Irakiin, Jemenistä Egyptiin ja yhä Pakistanista Indonesiaan, kyse ei ole poikkeuksesta vaan rakenteesta.

Neuvostoihminen ei jakanut valtaa luokkaviholliselle. Samalla tavalla umma, uskovien yhteisö, ei jaa ylintä valtaa niille, jotka jäävät sen ulkopuolelle. Siksi vähemmistön tehtävä islamilaisessa valtiossa ei ole hallita eikä edes olla tasavertainen kansalainen. Sen tehtävä on kestää niin kauan kuin se on hyödyllinen ja hävitä, kun se ei enää ole.