Sivu 125/269

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Pe Elo 07, 2009 11:45 am
Kirjoittaja Ailar
Setelistä:
Ehkä nainen erotti itse tuon setelin lompakosta taskuunsa maksaakseen sillä esim. juna- tai bussilipun tai suorittaakseen ostoksia, mutta luopui sitten ajatuksesta suunnitelmien muuttuessa.
Kun hän sitten on leväyttänyt takin allensa, seteli on pudonnut maahan.

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Pe Elo 07, 2009 11:55 am
Kirjoittaja elisa_day
Juliet Jones kirjoitti:Kuten Härkä jo totesikin, ei vaaleissa housuissa näkynyt merkkejä suolen tyhjentymisestä. Oksennuksesta ei myöskään ollut mitään havaintoa.
Tästä piti kysymäni, että onko tuossa vain painovirhepaholainen iskenyt vai oliko tosiaan puhetta vaaleista housuista. Vainajan päällä olleet housut ainakin minun silmääni ovat tummanruskeat. Ihan näin pilkkua viilatakseni :D
nurich kirjoitti: Jospa Rouvari ei ollut ensimmäinen löytäjä? Jossainhan mainittiin että tuo taisi olla muutenkin sellaista ulkoilumaastoa. Ei vaan kehtaa tulla esiin kun oli sitä laukkuakin tonkinut ja ehkä jotain ottanut mukaan. Kun se irrallinen seteli jotenkin häiritsee...
Tällaisen ajatuksen heitin minäkin yhdessä sivulauseessa, mutta sitten ajattelin, että tällaiset jäljet olisi varmaankin huomattu. Jos joku siis olisi vainajan ympärillä pyörinyt ja laukkuakin käynyt penkomassa. Sinänsä kiehtova ajatus kylläkin, että joku muukin olisi paikalla käynyt ennen Rouvareita.

Rouvari epäili Orituvan liittyvän tapaukseen jotenkin (Aamulehden juttu), oliko tästä enempää puhetta?

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Pe Elo 07, 2009 12:33 pm
Kirjoittaja nurich
Tuolla internationaalista verkostoa seikkaillessani tuli tälläinenkin vastaan:

http://www.gesichtsrekonstruktion.com

Niin että jos poliisilla olisi ollut halukkuutta hankkia ammattilaismaista kuvaa niin mahiksia olisi kyllä ollut. Vai eikö moiseen löydy budjettia? Pitikö saada uudet verhot Oriveden poliisilaitoksen kaffilaan? Vai päättikö KRP että ensin uudet matot poliisin siviiliajoneuvoihin, sitten uudet kahvinkeittimet ja sitten se kuva jos jää rahaa yli.

Pyydän jo varmuudeksi anteeksi ennenkuin saan syytteen herjauksesta.

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Pe Elo 07, 2009 12:38 pm
Kirjoittaja esmes-
Tanssihimmeli kirjoitti:
minulla on kutina ettei kyse ole itsemurhasta, ei kukaan itseään tappamaan lähtiessään laita hiuksiinsa hiuslisäkettä tai lueskele sarjakuvia viimeisinä hetkinään
ERI MIELTÄ! :)

Itsemurhani aikanaan hyvinkin tarkasti suunnitelleena kaiken piti olla juuri viimeisen päälle täydellisesti, koska en halunnut olla ruma ruumis löydettäessä. Valitsin päivän, vaatteet, tyylin, korut, kaiken, jopa hajuveden. Sitten tuli Nora Bhatia, joka vei mun kuolintavan, hitto.

Kun on päättänyt tappaa itsensä, mieli on hullullakin levollinen. Ehkä siinä ehtii lueskella sarjiksia, jopa?
tämän asian suhteen tuntuvat itsemurhurit jakautuvan kahteen leiriin: ite itsemurhaa suunnitellessa ja yrittäessä ei masennuksen vuoksi vaan jaksanut nähdä mitään vaivaa ulkonäkönsä eteen. joku meikkaaminen tai hiustenlaitto oli silloin ihan viimeinen asia mielessä. sängystä nouseminenkin oli niin vaivalloista ettei jaksanut muuta ajatella ku omaa kuolemaansa ja kaiken loppumista.
tein vaan sen virheen etten tajunnut kömpiä lääkepöhnässä ulos pakkaseen vaan tuuperruin sisätiloihin eikä annostuskaan ollut riittävä.

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Pe Elo 07, 2009 1:24 pm
Kirjoittaja Juliet Jones
elisa_day kirjoitti:
Juliet Jones kirjoitti:Kuten Härkä jo totesikin, ei vaaleissa housuissa näkynyt merkkejä suolen tyhjentymisestä. Oksennuksesta ei myöskään ollut mitään havaintoa.
Tästä piti kysymäni, että onko tuossa vain painovirhepaholainen iskenyt vai oliko tosiaan puhetta vaaleista housuista. Vainajan päällä olleet housut ainakin minun silmääni ovat tummanruskeat. Ihan näin pilkkua viilatakseni :D

Rouvari epäili Orituvan liittyvän tapaukseen jotenkin (Aamulehden juttu), oliko tästä enempää puhetta?
Housut ovat mielestäni sen verran vaaleat, että suolen tyhjentymisen olisi niistä huomannut. Vakosametti lisäksi kiiltelee valaistuksen mukaan. Pahoittelen kuitenkin epätarkkuuttani!
Härällä voi olla lisäselvyyttä asiaan.

Emme keskustelleet Rouvarin kanssa tuollaisesta, eikä hän myöskään asiasta maininnut. Kyselimme havainnoista joita hän teki paikan, vainajan asennon ja olemuksen suhteen.

PSST! Ilta-Sanomien paperiversiossa on tänään juttua tapauksesta. Oriveden poliisi käyttää edelleen aktiivisesti voimiaan vainajamme henkilöllisyyden selvittämiseksi. He odottelevat vielä Saksaan lähetettyjen dna- testien tuloksia. Toivottavasti asia saadaan piakkoin päätökseen.

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Pe Elo 07, 2009 1:46 pm
Kirjoittaja härkä
Housut ja takki :

Äskeiseen Julietin viestiin viitaten: Housut olivat sen verran vaaleat kuitenkin , että ko. suolentoiminnan olisi niistä Rouvari huomannut.

Anyway, sain asiasta vahvistuksen myös poliisilta. Ei ollut ulostanut , mikä ei ollut ihmekään, koska vatsalaukku oli ollut tyhjä.
Nurichille jobinpostia. Gipsy takin pesuohjelappu , joka olisi sisältänyt valmistusnumeron oli leikattu pois. Harmi että uurastuksesi valui hiekkaan.
Ei kannata vielä masentua. Vielä yksi vainajan tavaroihin liittyvä oljenkorsi on vielä olemassa. Tosin se antaa vaan viitteitä lähtömaasta.
Lisäksi on uusia mielenkiintoisia " kanditaatteja ". Otetaan esille kun kereetään.
On muuten huomioitavaa , vaikka hän oli ostanut suomesta ainakin ne kaksi tupakka-askia ja Novellet, ei hänellä ollut suomalaisia vaihtorahoja !!!???
Ostiko itse, vai ostiko joku muu ?

T
Härkä

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Pe Elo 07, 2009 2:28 pm
Kirjoittaja vivy
härkä kirjoitti:On muuten huomioitavaa , vaikka hän oli ostanut suomesta ainakin ne kaksi tupakka-askia ja Novellet, ei hänellä ollut suomalaisia vaihtorahoja !!!???
Ostiko itse, vai ostiko joku muu ?
Luulisin, että naisella on kuitenkin ollut mukanaan pankki- ja muita kortteja.. Mihin lie kadonneet ennen metsään joutumista, Orituvan roskikseen? Tuskin pulloja raahannut mukanaan pitkiä aikoja?

Tuosta vartalon tyypistä: itse ainakin tiedän Suomesta huomattavan paljon ihmisiä tyyppiä lyhyet "paksuhkot" jalat, kapea vyötärö, pieni ylävartalo - vartalo siis hiukan päärynämallia. Ja olen pitänytkin tuota juuri suomalaisen perustyyppinä ja tätä pitkäjalkaista mallia jostain muualta tulleena. :roll:

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Pe Elo 07, 2009 2:54 pm
Kirjoittaja Ailar
Ensin itsekin hämmästyin "vaaleita housuja", sitten ajattelin, että ahaa! siis alushousut ovat olleet vaaleat. Kuka nyt siis puhuu mistäkin housuista. Sama kuitenkin, ulostetta ei ollut!

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Pe Elo 07, 2009 3:10 pm
Kirjoittaja härkä
Rahoista :

Tuohon Vivyn sinänsä hyvään oikaisuun sellainen huomio, että hänellä oli kuitenkin vajaa 100 € rahaa seteleinä.
Mutta esim. Lidliin ei muistaakseni esim. visa electron tuolloin edes käynyt.
Kaikki ulkolaiset pankkikortit eivät välttämättä käy suomessa. Pankkikortti hänellä varmaankin toki on ollut.
Samoin se, että useimmat maksavat kuitenkin ns. pikkuostokset rahallisella rahalla, ja että ainakin minä olen ulkomailla hieman varovainen.
En maksa kaljaani hämyisessä kuppilassa pankkikortilla , kun se vietäisiin takahuoneeseen ja kopioitaisiin. Kaikkin nurkkakiskoihin ei kortit käy.
Kaikkihan on tässäkin mahdollista.

T
Härkä

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Pe Elo 07, 2009 3:11 pm
Kirjoittaja härkä
Rahoista :

Tuohon Vivyn sinänsä hyvään oikaisuun sellainen huomio, että hänellä oli kuitenkin vajaa 100 € rahaa seteleinä.
Mutta esim. Lidliin ei muistaakseni esim. visa electron tuolloin edes käynyt.
Kaikki ulkolaiset pankkikortit eivät välttämättä käy suomessa. Pankkikortti hänellä varmaankin toki on ollut.
Samoin se, että useimmat maksavat kuitenkin ns. pikkuostokset rahallisella rahalla, ja että ainakin minä olen ulkomailla hieman varovainen.
En maksa kaljaani hämyisessä kuppilassa pankkikortilla , kun se vietäisiin takahuoneeseen ja kopioitaisiin. Kaikkin nurkkakiskoihin ei kortit käy.
Kaikkihan on tässäkin mahdollista.

T
Härkä

Lähetetty: Pe Elo 07, 2009 3:17 pm
Kirjoittaja Ardilla
Tästä tapauksesta oli tämän päivän IL:ssä tai IS:ssa pieni juttu.

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Pe Elo 07, 2009 4:28 pm
Kirjoittaja oolu
Juliet Jones muistutti jo että päivän Ilta-Sanomien paperiversiossa on juttua. Pitäs vissiin hankkia, jos joku ei referoi sitä tänne.

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Pe Elo 07, 2009 8:08 pm
Kirjoittaja Cassandra
elisa_day kirjoitti:
nurich kirjoitti:Jospa Rouvari ei ollut ensimmäinen löytäjä? Jossainhan mainittiin että tuo taisi olla muutenkin sellaista ulkoilumaastoa. Ei vaan kehtaa tulla esiin kun oli sitä laukkuakin tonkinut ja ehkä jotain ottanut mukaan. Kun se irrallinen seteli jotenkin häiritsee...
Tällaisen ajatuksen heitin minäkin yhdessä sivulauseessa, mutta sitten ajattelin, että tällaiset jäljet olisi varmaankin huomattu. Jos joku siis olisi vainajan ympärillä pyörinyt ja laukkuakin käynyt penkomassa. Sinänsä kiehtova ajatus kylläkin, että joku muukin olisi paikalla käynyt ennen Rouvareita.
Laukkuhan löytyi vainajan alta, jos en kovin väärin muista. Joten tuskinpa sitä on kukaan käynyt penkomassa...

Mulla on tämän päivän IltaSanomat, mut unohdin sen autoon. Jos ei kukaan juttua tänne laita, niin voin kirjoitella sen illemmalla. Jutussa mainittiin, että poliisi oli saanut kadonneen kuvan, ja yhtäläisyyksiä oli löytynyt sen verran paljon, että vainajan dna:ta lähetettiin Saksaan jotta sitä voidaan verrata kadonneen vanhempien dna:han. Jutussa mainittiin myös, että vainajaa oli epäilty aikaisemmin erääksi kadonneeksi ruotsalaiseksi, mutta se oli ollut vesiperä. Kerrottiin myös, että vainaja on haudattu Orivedelle, ja että haudalla on vain risti, jossa lukee tuntematon.

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Pe Elo 07, 2009 8:32 pm
Kirjoittaja EastLondon
S. 12 Iltasanomissa on Jussi Niirasen juttu, jonka sisällön edellinen kirjoittaja on tiivistänyt sopivasti. Mitään muuta uutta asiasta ei ole jutussa mainittu. Vaikuttaa silkalta elokuiselta täytejutulta joka ei sisällä mitään informaatiota - siis sellaista jota emme jo täällä tietäisi.

Re: Oriveden vainaja

Lähetetty: Pe Elo 07, 2009 9:13 pm
Kirjoittaja skoone
EastLondon kirjoitti:S. 12 Iltasanomissa on Jussi Niirasen juttu, jonka sisällön edellinen kirjoittaja on tiivistänyt sopivasti. Mitään muuta uutta asiasta ei ole jutussa mainittu. Vaikuttaa silkalta elokuiselta täytejutulta joka ei sisällä mitään informaatiota - siis sellaista jota emme jo täällä tietäisi.
Tuli mieleeni, että ehkä niissä vesipulloissa oli jotain myrkyllistä ainetta liuotettuna ja tuntemattomanne ei tiennyt sitä ja sai itselleen tappavan annoksen.

Minun kokemukseni ja tietoni elämästä (olen yli 60 vee) kertoo, että Oriveden vainaja on jollakin mökillä vahingossa kuollut "salarakas".