https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010438218.html
Kymmenen vuotta sitten Vivian Reinhold sai työtehtävän, jota hän ei unohda ikinä. Oululaisen kerrostalon kellarista löytyi viisi kuollutta vauvaa, ja Reinholdin piti tutkia pienet vainajat. Nyt hän kertoo ensi kertaa, miten totuus vauvasurmaajan valheiden takaa onnistuttiin paljastamaan.
Lapsi oli eloton, sinertävä, eikä itkenyt tai potkinut. Leikkasin napanuoran ja olen jossain vaiheessa sen vieressä kylpyammeessa maannut. Tunsin pelkoa, ahdistusta ja yksinäisyyttä. En kokenut voivani soittaa minnekään. Jossain vaiheessa, en tarkkaan muista missä, laitoin ruumiin kenkälaatikkoon ja vein parvekkeelle.
Näin oululaisnainen kuvaili poliisille vauvansa syntymää. Suunnilleen sama tarina toistui viisi kertaa.
Pienet vainajat, kaksi poikaa ja kolme tyttöä, löytyivät jätesäkistä kellarista kymmenen vuotta sitten 3.6.2014. Vauvat olivat olleet aiemmin pakastimessa.
Huoltomies hälytti paikalle poliisin. Pian poliisi kutsui koko Suomea järkyttäneen tapauksen tutkintaan oikeushammaslääkärit. Yksi heistä oli Vivian Reinhold. Hän oli niin sanottujen Oulun vauvasurmien avaintodistaja niin käräjä- kuin hovioikeudessakin.
Nyt hän kertoo ensimmäistä kertaa, millaista oli tutkia pieniä vainajia. Tutkimusryhmän, johon Reinhold kuului, työstä tuli avaintodiste siitä, että lapset syntyivät elävinä, eivät kuolleina, kuten äiti viimeiseen asti väitti.
– Oulun vauvasurmat olivat hyvin poikkeuksellinen tapaus ihan maailmanlaajuisesti. Kerroin silloin tapauksesta myös Interpolin kokouksessa, Reinhold sanoo.
[...]
Hän oli ehtinyt nähdä jo monta surullista ihmiskohtaloa ennen Oulun vauvasurmia.
– Silti näiden pienten vauvojen kohtalo oli järkyttävä.
Oululaisäiti oli synnyttänyt vauvat yksin kotonaan vuosina 2005, 2007, 2010, 2012 ja 2013.
Hän oli salannut kaikki raskaudet yhtä lukuun ottamatta, eikä kertonut ruumiiden kätkemisestä kenellekään.
Äiti: ”Tupakoin kaikkien raskauksien aikana normaalisti vajaan askin päivässä. En pitänyt tupakointia niin kauhean pahana. Myös alkoholia käytin.”
[...]
[tietolaatikko tähän Vivianiin liittyen]
Poliisi halusi Oulun vauvasurmissa oikeushammaslääketieteen kautta vastauksen kolmeen kysymykseen.
– Poliisi halusi tutkimusryhmämme vastaavan kysymyksiin, olivatko vauvat syntyneet elävinä vai kuolleina, mikä oli vauvojen ikä ja kuinka monta päivää he olivat eläneet, jos he olivat syntyneet elävinä, Reinhold kertoo.
Ikä tutkitaan pääosin hampaista ja muista kehoin luista. Jos tapahtumasta on jo vuosia, kehon luut eivät ole enää saman pituisia kuin henkilön eläessä.
Turun yliopistossa oli tehty neonataalitutkimuksia ennen Oulun vauvasurmia jo vuosien ajan. Muun muassa Klaukkalan vauvasurmien oikeushammaslääketieteellinen tutkimus oli tehty Turussa.
– Turun yliopistossa on kovakudoslaboratorio. Hammaskudos on elimistön kovin kudos. Nykyhammasmuovit ja amalmaagit säilyvät myös hyvin.
Neonataali tarkoittaa vastasyntynyttä. Ihmisen varhaiskehitys on merkitty ihmisen hampaaseen.
– Hammasluu ja kiille ovat ihmisellä jo kehittyessään, Vivian Reinhald kertoo.
Vauvoille tehtiin myös dna-tutkimukset, mutta ne eivät voineet vastata kysymykseen, olivatko vauvat syntyneet elävinä.
Äiti: ”Lapsi syntyi vessan lattialle ja oli hyvin pieni, sininen ja veltto. Lapsi oli eloton. Nostin lapsen syliin ja yritin mielestäni etsiä pulssia. Tunnetila oli kaoottinen, hysteerinen, surullinen ja olin peloissani.”
Kahden vauvan, pojan ja tytön, isät eivät koskaan selvinneet.
Neonataalitutkimuksessa katsotaan neonataalilinja. Neonataalilinja on elävänä syntyneelle vauvalle muodostuva linja. Kuolleena syntyneellä tai synnytyksessä menehtyneellä vauvalla sellaista linjaa ei ole.
Kaikilta vauvoilta otettiin neljä hammasaihetta, yksi alaetuhammas ja kolme poskihammasta. Kaikilla viidellä vauvalla oli oikeuden asiakirjojen mukaan neonataalilinja.
Se kertoi karun tosiasian: kaikki vauvat olivat syntyneet elävinä ja kuolleet äidin toimien takia.
Sen sijaan, että äiti olisi tarjonnut lapsilleen hoivaa ja turvaa, hän laittoi heidät synnytyksen jälkeen sankoon, kenkälaatikkoon ja löylykiuluun.
Äiti siivosi synnytyksen jäljet ja jätti vauvat kuolemaan. Vauvat elivät 1–4 vuorokautta ennen kuin kuolivat hylättyinä suljettuihin astioihin.
Äiti: ”Leikkasin napanuoran ja olen jossain vaiheessa sen vieressä kylpyammeessa maannut. Tunsin pelkoa, ahdistusta ja yksinäisyyttä. En kokenut voivani soittaa minnekään.”
– Hammaskiille ei muutu. Uusi kasvukerros muodostuu kerran vuorokaudessa. Tätä voi verrata vähän kuin puun vuosirenkaisiin, Reinhold kuvaa.
Kasvukerroksista saadaan selville, montako vuorokautta vastasyntynyt on ollut elossa. Tutkimusmenetelmää käytetään joka puolella maailmaa.
Vauvojen tutkiminen on haasteellisempaa kuin aikuisten tai vaikkapa kouluikäisten lasten, koska vertailutietoa ei ole. Tavallisimmin poliisi hankkii oikeushammaslääkärin pyynnöstä kaiken saatavilla olevan materiaalin hammas- ja suun terveydestä esimerkiksi elinaikaiset röntgenkuvat.
Suomessa on siinä mielessä hyvä tilanne, sillä aikuisilla ihmisillä on vähintään joitakin elinaikaisia tietoja hampaista.
– Elinaikaisia asiakirjoja vauvojen hampaista ei useinkaan ole. Hampaat eivät ole vielä puhjenneet ja tutkimus vaatii usein mikroskooppista tutkimusta.
– Oulun vauvoista meillä ei tietenkään ollut mitään aiempaa tietoa käytettävissä heistä, Reinhold kertoo.
Äiti: ”Lapsi syntyi helmikuussa 2007 pesuhuoneessa lattialle. Lapsi oli eloton. Nostin lasta ja mielestäni lapsi oli veltto, eikä itkenyt. Lapsi oli pieni. Uskoisin, että kokeilin myös pulssin, mutta en ole varma. Lapsi oli hyvin pieni. Jossain vaiheessa hysterian ja paniikin keskellä toimin vastaavasti kuin aiemminkin, eli en soittanut apua.”
Tarjoilijaäiti oli elänyt kaksoiselämää, juhlinut rankasti, käynyt töissä ja peittänyt raskausvatsansa suurilla villatakeilla ja pitkillä tunikoilla. Jos joku kiinnitti vatsaan huomiota, äiti sanoi sen johtuvan vatsavaivoista, rasvaisesta pitsasta, helikobakteerista tai suolistosairaudesta.
Hän ei ollut yhdenkään raskauden aikana käyttänyt neuvola- tai lääkäripalveluja eikä soittanut paikalle apua. Hän oli jatkanut synnytysten jälkeen elämäänsä normaalisti.
Oikeushammaslääkäri tekee vainajalle suun, leuan ja hampaiden tutkimisen. Vainajalta otetaan laaja hammasröntgen ja vainajan hammastietoja verrataan hänen elinaikaisiin hammastietoihin. Suun tutkimus tehdään samoin kuin eläville ihmisille.
– Pitää muistaa, missä kunnossa vainajat olivat. Siellä ei ollut paljon jäljellä enää, Reinhold kertoo.
Kulunut aika vaikeutti myös oikeuslääkärin työtä ja lapsille tehtyjä ruumiinavauksia. Lasten kuolinsyytä ei saatu koskaan varmuudella selville.
Ruumiissa ei todettu kehityshäiriöihin tai sairauksiin viittaavia löydöksiä. Luuston röntgenkuvauksessa ei ollut todettavissa viitteitä vammoista, murtumista tai ulkoisesta väkivallasta.
Kaikki vauvat olivat syntyneet joko täysiaikaisena tai ainakin hyvin lähellä sitä (38–40 raskausviikkoa).
Äiti: ”Lapsi oli kauhean pieni ja aika pian synnytyksen jälkeen toimin samalla tavalla kuin aiemminkin. Kun laitoin lapsen kiuluun, sen pää retkotti.”
Oulun vauvasurmat eivät unohdu Vivian Reinholdin mielestä.
– Mitä enemmän työkomennusta ja ikää on tullut, sitä enemmän miettii sitä tarinaa tapahtuman takana. Lääkärinä teemme neutraalin objektiivisen työn. Meille esitetään kysymys, me tutkimme ja vastaamme
– Myöhemmin sitä miettii, mikä johti tekoon?
Äiti tuomittiin ensin käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta. Rovaniemen hovioikeus katsoi teot kuitenkin tapoiksi ja langetti tarjoilijaäidille 13 vuoden vankeusrangaistuksen.
Kunkin vauvan ääntely tai liike sekä hengitys ja siitä aiheutuva rintakehän liike oli varmuudella ollut käräjäoikeuden mukaan äidin havaittavissa.
Hovioikeuden mukaan äiti ei toiminut vakaasti harkiten eikä surmannut lapsia erityisen raa'alla tavalla. Äidin mielenterveyden häiriöt vaikuttivat hänen tekoihinsa.
Äiti: ”Minulla ei ole järjellistä selitystä siihen, miksi päätin säilyttää lasta näin pitkään.”
Äidillä oli paljastumisen aikana 13-vuotias poika, jolle äidin teot tulivat myös yllätyksenä ja järkytyksenä, kuten myös muulle hänen lähipiirilleen.
[juttua siitä mitä Vivian tekee nykyään]
