Sivu 128/130

Re: Mopomiitti Tuusulassa, takaa-ajossa poliisi kiilasi mopoilijan tieltä ulos

Lähetetty: La Elo 15, 2026 10:39 am
Kirjoittaja SeppoOnBi
Remo Williams kirjoitti: La Elo 15, 2026 10:25 am Nyt kun pahin tunneöyhötys on päässyt laantumaan, ehkä pahimmat ääripäät suuntaan tai toiseen pystyisivät hetkeksi pysähtymään ja hieman ajattelemaan tilannetta muultakin kantilta kuin siltä omalta "faktalta".

Ensinnäkin on käsittämätöntä, että Heikelä julistaa podcastissaan että ambulanssia ei tilattu. Kun se on jo todistettu että poika vietiin sivummalle johon ambulanssi tuli. Ja videolta näkee syyn, ympärilel on kerääntymässä iso lauma vihaisia teinejä. Jos poliisi olisi jäänyt siihen odottelemaan ambulanssia, olisi lopputulos ollut aika ikävä. Eikä poika olisi saanut mitään hoitoa. Kaikkien kannalta fiksumpaa viedä hänet pois tilanteesta ja antaa ensihoidolle työrauha. Tietysti jos ei ole jaksanut ihan kaikkia videoita katsoa niin saattaa vielä uskoa selitykset, että poliisi ei suostunut pyytämään ambulanssia, joka puolestaan johtuu nuorten silminnäkijöiden satuilusta ja poliisin tiedottamisen sekoilusta aikojen kanssa.

Musta on edelleen käsittämätöntä, että osa on jumissa poliisin tahallisuuteen. Eikä pysty edes ajattelemaan sitä vaihtoehtoa, että lopputulos ei ole sitä mitä poliisi lähti tavoittelemaan. Tutkinnan ja jatkon kannalta tässä on kaksi isoa kysymystä:
- Onko kiilaaminen sallittu voimakeino kaksipyöräisen ajoneuvon pysäyttämisessä?
- Mikä oli poliisin tavoite ja suunnitelma, kun lähti pojan perään?

Ensimmäisessä kysymyksessä ei katsota tämän keissin lopputulosta, vaan pitäisi saada jonkinlainen yleinen linjaus. Jos voimakeino ei ole sallittu, se avaa melkoisen matopurkin kun mopojonnet tietävät ettei poliisilla ole käytännössä mitään mahdollisuutta pysäyttää heitä. Jos taas kiilaaminen on voimakeinojen valikoimassa, tulee pohtia sitä millaiset seikat antavat perusteen käyttää sitä.

Toisessa kysymyksessä keskiössä on tahallisuus. On seuraamusten kannalta aika eri asia, oliko poliisin tarkoitus saada mopo hiljentämään ja pysähtymään ilman kontaktia, vai oliko tarkoitus kontaktin kautta kaataa mopo ojaan. Ja tähän se tutkinta tulee antamaan vastauksen, ja poliisille tulevat seuraamukset heijastuvat siihen.

Tuossa aiemmin oli poliisin tiedote, jossa oli hyvälaatuinen kuva jonnesta ja todennäköisesti viritetystä moposta, ja pyydettiin kansalaisilta lisätietoja. Aivan varmasti joku tunnistaa mopon ja pojan, parhaassa tapauksessa omat huoltajat (jos heitä nyt vaikka sattuisi kiinnostamaan). Tämä toimintatapa on huomattavasti parempi kuin kiilaaminen tai muut voimakeinot, ongelmaksi saattaa muodostua lainsäädäntö jos jonne kieltää olleensa kuski eikä häntä voida videolta varmuudella tunnistaa. Tähän kun lisättäisiin linjaus, että aina kun lähdet poliisia pakoon viritetyllä mopolla, se mopo takavarikoidaan valtiolle, väitän että perseily vähenisi huomattavasti.
Tästä on ihan älyttömästi misinformaatiota liikkeellä. Esim tuo ambulanssi juttukin :D Ambulanssihan melkein heti tilattiin ja toiseksi videoilta kuuluu kun veetit uhoavat paskoa poliisiauton. Toiseksi mopo jonnea ei revitty ojasta puolikuolleena vaan hän itse käveli pois ojasta ja autoon. Ihme öyhötystä täysin nolla asiasta. Eiköhän nää ACABistit voisi odottaa edest tutkinnan päättymistä ja mahdollisia syytteitä :D

Re: Mopomiitti Tuusulassa, takaa-ajossa poliisi kiilasi mopoilijan tieltä ulos

Lähetetty: La Elo 15, 2026 10:52 am
Kirjoittaja jokusen koira ressu
damfin kirjoitti: La Elo 15, 2026 9:37 am
Rescuer kirjoitti: La Elo 15, 2026 8:27 am
jokusen koira ressu kirjoitti: La Elo 15, 2026 7:53 am No joo... Mihin perustuu ajatus kävelee niin ei mitään "Vihreä" oletko onkinut nämä omasta ohjekirjasta.
Ehkä sun pitäisi tulla mukaan kirran polille kattelee niinkuin opinto käynnille ..
Tuo START-luokittelu (Simple Triage and Rapid Treatment) on käytössä suurimmassa osassa maailmaa, myös koko Suomessa.
Esimerkiksi tuolta voit käydä lukemassa tuosta myös suomeksi.
Kyllähän tuo selkeästi "vihreä" on toimintaohjeiden mukaan, eli turha nurista siitä että vietiin autolla pois tapahtumapaikalta odottamaan ambulanssia.
Punainen

Ei noudata kehotuksia
Rannepulssi ei tunnu
Hengittää itse
Hengityksen nopeus alle 10 tai yli 30 kertaa minuutissa

Keltainen

Tarvitsee kiireellistä hoitoa
Ei kykene liikkumaan, mutta on hereillä
Noudattaa kehotuksia
Rannepulssi tuntuu
Hengityksen nopeus 10-30 kertaa minuutissa

Vihreä

Lievästi loukkaantunut
Pystyy kävelemään

Musta

Potilas on kuollut
Ei reagoi ärsykkeisiin
Kaulapulssi ei tunnu

Ei hengitä hengitysteiden avaamisen jälkeen
Tuo Musta eli kuollut näin maallikolle hieman huvittaa tuossa kaaviossa, tuon mukaanhan potilasta joka ei hengitä eikä pulssia tunnu ei esimerkiksi sairaskohtauksen tai hukkumisen jälkeenkään ohjeiden mukaan edes yritettäisi hengittää, todettaisiin vaan että ilmatiet on auki mutta ei hengitä, kuollut se on :mrgreen:

Mutta käytännössähän tuota kai tulkitaan noin vain siinä tapauksessa jos resurssit esimerkiksi kolaripaikalla jossa on useita loukkaantuneita eivät riitä kaikkien hoitamiseen.
Triage-järjestelmän tarkoitus ja sen rajoitteetTerveydenhuollossa käytettävät triage- eli hoidon kiireellisyyden arviointijärjestelmät (kuten Suomessa yleinen ABCDE-menetelmä) on luotu suuronnettomuuksia ja ruuhkautuneita päivystyksiä varten. Niiden tarkoitus on varmistaa, että välittömässä hengenvaarassa olevat saavat avun ensimmäisenä.Kaavioilla on kuitenkin selkeät sudenkuoppansa kenttätyössä.

Yksilöllisyyden sivuuttaminen: Vakavat sisäiset vammat, aivovammat tai hiipivä shokkitila eivät aina näy heti päällepäin tai perusmittauksissa.Inhimilliset tekijät: Kiire, stressi ja puutteellinen kommunikaatio paikan päällä voivat johtaa siihen, että oireita vähätellään.Väärä turvallisuuden tunne: Jos potilas "läpäisee" kaavion vihreällä valolla, saatetaan virheellisesti luulla, ettei mitään hätää ole, vaikka tilanne vaatisi tarkempaa seurantaa.Viranomaistoiminnan arviointi jälkikäteenKuvailemasi tilanne, jossa viranomaisten (kuten poliisin tai ensihoidon) toiminta paikan päällä epäonnistuu ja asia etenee oikeuskäsittelyyn, on raskas mutta välitön prosessi potilasturvallisuuden ja oikeusturvan kannalta.Kun viranomaistoiminnassa epäillään virhettä, tapahtumien kulku arvioidaan juridisesti ja lääketieteellisesti.

Objektiivinen tutkinta: Oikeudessa ei katsota vain sitä, noudatettiinko jotain tiettyä kaaviota, vaan sitä, toimittiinko tilanteessa yleisen huolellisuusvelvollisuuden ja vallitsevien lakien mukaisesti.

Asiantuntijalausunnot: Oikeuskäsittelyssä käytetään riippumattomia lääketieteellisiä asiantuntijoita arvioimaan, olisiko vamma tai hoidon tarve pitänyt tunnistaa paikan päällä.

Vastuun kantaminen: Mikäli sokea ohjeiden noudattaminen tai tilannearvion laiminlyönti on aiheuttanut asiakkaalle tai potilaalle vahinkoa, kyseessä voi olla virkavelvollisuuden rikkominen tai vammantuottamus.

Re: Mopomiitti Tuusulassa, takaa-ajossa poliisi kiilasi mopoilijan tieltä ulos

Lähetetty: La Elo 15, 2026 10:54 am
Kirjoittaja Lauha
hulahula kirjoitti: La Elo 15, 2026 10:34 am Eipä tää koko show ainakaan kovin hyvää tehny. Täällä mein keskusta-alueella alko nyt poliisien tahallinen härnääminen ja kiusaaminen kilvettömillä mopoilla, mennään poliisin lähettyville, keulitaan, ajetaan ylinopeutta ja lähetään karkuun.

Poliisit kysellyt muilta nuorilta kuskeista, mut kukaanhan ei tietysti tiedä mistään mitään.

Edit.
Meidän poliisit olivat sanoneet nuorille, että heillä ei ole lupaa lähteä takaa-ajoon mopon kanssa, johtuen juurikin tästä Tuusulan hässäkästä.
Olivat kuitenkin sit sanoneet, että tarvittaessa voisivat ottaa muita nuoria todistajiksi, jotta karkuun lähteneen henkilöllisyys saadaan selville. En tiedä sitte meniskö se lain mukaan niin, vai oliko se poliiseilta sellanen pieni uhkaus, että muut nuoret koittais vaikuttaa näiden muutaman ääliön käytökseen sanomalla ettei nyt oo ok.
Ainahan poliisi kysyä saa. Vastaus riippuu antajasta. Voi sanoa ”en tunne” tai ”Mika”. Eihän tällaisia vastauksia missään käräjillä puida. Toki se on hyvä, jos nuoret poliisille vastaa totuudenmukaisesti, mutta ei mikään pakko ole.

Re: Mopomiitti Tuusulassa, takaa-ajossa poliisi kiilasi mopoilijan tieltä ulos

Lähetetty: La Elo 15, 2026 11:03 am
Kirjoittaja tuulituu
hulahula kirjoitti: La Elo 15, 2026 10:34 am Eipä tää koko show ainakaan kovin hyvää tehny. Täällä mein keskusta-alueella alko nyt poliisien tahallinen härnääminen ja kiusaaminen kilvettömillä mopoilla, mennään poliisin lähettyville, keulitaan, ajetaan ylinopeutta ja lähetään karkuun.

Poliisit kysellyt muilta nuorilta kuskeista, mut kukaanhan ei tietysti tiedä mistään mitään.
...
Eihän tuo mikään uusi ilmiö ole. Tuollaiset tahallaan ärsyttäjät vain odottavat "syytä" ja oikeutusta käytökselleen ja keksivät sen mistä haluavat. Yhyy, ei saa ajaa ylinopeutta kilvettömällä, me kostetaan :roll:

Tuo, että kukaan ei tiedä mistään mitään on myös ihan normaalia. Silti jotkut uskovat, että Tuusulan tapauksessa olisi auliisti kerrottu kuka tämä mopoilija oli, ja että hän olisi sitten poliisin kotikäynnillä avoimesti myöntänyt kaiken ja jatkossa varmasti aina ajanut nätisti ja luvallisesti. Minä en jaksa uskoa. Eihän näitä jäisi selvittämättä sitten juuri ollenkaan jos näin olisi.

Re: Mopomiitti Tuusulassa, takaa-ajossa poliisi kiilasi mopoilijan tieltä ulos

Lähetetty: La Elo 15, 2026 11:11 am
Kirjoittaja hulahula
tuulituu kirjoitti: La Elo 15, 2026 11:03 am
hulahula kirjoitti: La Elo 15, 2026 10:34 am Eipä tää koko show ainakaan kovin hyvää tehny. Täällä mein keskusta-alueella alko nyt poliisien tahallinen härnääminen ja kiusaaminen kilvettömillä mopoilla, mennään poliisin lähettyville, keulitaan, ajetaan ylinopeutta ja lähetään karkuun.

Poliisit kysellyt muilta nuorilta kuskeista, mut kukaanhan ei tietysti tiedä mistään mitään.
...
Eihän tuo mikään uusi ilmiö ole. Tuollaiset tahallaan ärsyttäjät vain odottavat "syytä" ja oikeutusta käytökselleen ja keksivät sen mistä haluavat. Yhyy, ei saa ajaa ylinopeutta kilvettömällä, me kostetaan :roll:

Tuo, että kukaan ei tiedä mistään mitään on myös ihan normaalia. Silti jotkut uskovat, että Tuusulan tapauksessa olisi auliisti kerrottu kuka tämä mopoilija oli, ja että hän olisi sitten poliisin kotikäynnillä avoimesti myöntänyt kaiken ja jatkossa varmasti aina ajanut nätisti ja luvallisesti. Minä en jaksa uskoa. Eihän näitä jäisi selvittämättä sitten juuri ollenkaan jos näin olisi.
Ei varsinaisesti uusi ilmiö, ainahan on perseilty ja oltu tietämättömiä jos poliisi kyselee. Mutta täällä ainakin toi räjähti toi poliisien häirintä ja kiusaaminen nyt ihan käsiin tän Tuusula jutun jälkeen.

Lähinnä mä jäin miettimään sitä, et voiko poliisi ottaa nuoria viralliseen kuulusteluun tapahtuneesta ja nimetä heidät todistajiksi, jolloin on totuudessa pysymisen velvollisuus, jos syytettyä ei edes tiedetä. Käsitin että tähän suuntaan oli poliisit vihjaillut et vois tehdä. Toki mahdollista että nuoret on ymmärtäneet myös väärin.

Re: Mopomiitti Tuusulassa, takaa-ajossa poliisi kiilasi mopoilijan tieltä ulos

Lähetetty: La Elo 15, 2026 11:19 am
Kirjoittaja damfin
jokusen koira ressu kirjoitti: La Elo 15, 2026 10:52 am Objektiivinen tutkinta: Oikeudessa ei katsota vain sitä, noudatettiinko jotain tiettyä kaaviota, vaan sitä, toimittiinko tilanteessa yleisen huolellisuusvelvollisuuden ja vallitsevien lakien mukaisesti.

Asiantuntijalausunnot: Oikeuskäsittelyssä käytetään riippumattomia lääketieteellisiä asiantuntijoita arvioimaan, olisiko vamma tai hoidon tarve pitänyt tunnistaa paikan päällä.
Oikeuden ratkaistavaksi jää myös se voiko poliisia pitää lääketieteen ammattilaisena ja se että millä lailla hänen olisi pitänyt pystyä tilannetta arvioimaan jos hän ei peileistä nopeassa tilanteessa ehtinyt näkemään muuta kuin sen että mopoilija suistui ojaan, ja noustessaan autosta ensimmäinen mitä hän näki oli poika nousemassa ojasta ja kävelemässä omin avuin.

Poliisi tuskin näki tilanteesta sen enempää kuin mitä videoiltakaan nähdään, ja tilanne näyttää siltä että poika putosi mopon kyydistä jo ennenkuin mopo törmäsi siihen aitaan, ainakin sen perusteella mistä kohdalta ojan pohjaa poika nousee ylös.

Tämähän on kaikki vain arvailua, tarkkaa videota tilanteesta tai siitä kuinka poliisi sen peileistään olisi nähnyt ei ole esitetty, siksi oikeuden pitääkin ottaa huomioon se olisiko poliisi voinut nähdä pojan paiskautuvan mopoineen verkkoaitaa päin, vai oliko todennäköistä että hän oletti pojan pudonneen mopon kyydistä ojaan.

Eli sen lisäksi että oikeudessa katsotaan että poliisin olisi pitänyt ymmärtää että kova törmäys verkkoaitaan olisi aiheuttanut pojalle välitöntä hoitoa vaativia vammoja, pitää oikeuden ensin ratkaista myöskin se oliko oletettavaa että poliisi näki pojan törmänneen verkkoaitaan vai olettiko hän pelkän mopon törmänneen siihen aitaan.

Re: Mopomiitti Tuusulassa, takaa-ajossa poliisi kiilasi mopoilijan tieltä ulos

Lähetetty: La Elo 15, 2026 11:22 am
Kirjoittaja hr45
Smuru kirjoitti: La Elo 15, 2026 7:41 am
WalkingDisaster kirjoitti: Pe Elo 14, 2026 10:52 pm Miksi täällä edelleen väitetään, ettei ambulanssia olisi tilattu? On tullut jo selväksi, ettei lanssia voinut ajaa sinne ojalle, missä muutama kymmenen teiniä tunki niin, ettei hoitohenkilökuntaa sinne olisi voinut päästää, kun jo poliisiautonkin hajottamista uhkailivat isoon ääneen.
Ja joku Heikelän video on se autuaaksi tekevä... Jeesus.
Juuri näin. Sen verran oli aggressiota ilmassa, että olis voinut käydä vaikka ja mitä. Parempi näin kun kerta jonne nousi itse ojasta ja käveli jo, niin mitään sen lkummempaa ei olisi tarvinnut tehdä
Videoiden perusteella Tuusulan miittiporukka oli yllättävän rauhallinen. Hehän vain kuvasivat epäuskoisina, huuteluakin oli hyvin vähän, ei mitään fyysistä. Jos poliisi koki tilanteen vaarallisena, miksi ei hälyyttänyt apua/hälyyttikö hän apua? Saako poliisi edes toimia yksin? Miksi sinne ei tullut muita poliiseja? Poliisin tehtävä on myös turvata ensihoitohenkilöstön turvallinen työskentely. Mielestäni perustelut potilaan siirtämiselle ja tutkimiselle onnettomuusapaikan ulkopuolella ovat ontuvat. Toivottavasti tällainen toimintatapa (uhrien siirto ennen tutkimusta) ei ole poliisilla yleinen kolaripaikoilla, sillä se vaikuttaa epäasialliselta ja vaaralliselta.

Ja ambulanssin käytöstä muutenkin. Nykyisin on ihan tapana, että jopa rannemurtumiin soitetaan lanssi ja osan potilaista jopa kuljettavat ensiapuun saakka.

Ja kolaripotilaista. Se hyväkuntoinen, kivuton, kävelevä voi olla se pahiten loukkaantunut. Tutkimatta ei tiedä. Ammattilaisilla on näistä paljon tietoa ja kokemusta.

Re: Mopomiitti Tuusulassa, takaa-ajossa poliisi kiilasi mopoilijan tieltä ulos

Lähetetty: La Elo 15, 2026 11:27 am
Kirjoittaja hr45
damfin kirjoitti: La Elo 15, 2026 11:19 am
jokusen koira ressu kirjoitti: La Elo 15, 2026 10:52 am Objektiivinen tutkinta: Oikeudessa ei katsota vain sitä, noudatettiinko jotain tiettyä kaaviota, vaan sitä, toimittiinko tilanteessa yleisen huolellisuusvelvollisuuden ja vallitsevien lakien mukaisesti.

Asiantuntijalausunnot: Oikeuskäsittelyssä käytetään riippumattomia lääketieteellisiä asiantuntijoita arvioimaan, olisiko vamma tai hoidon tarve pitänyt tunnistaa paikan päällä.
Oikeuden ratkaistavaksi jää myös se voiko poliisia pitää lääketieteen ammattilaisena ja se että millä lailla hänen olisi pitänyt pystyä tilannetta arvioimaan jos hän ei peileistä nopeassa tilanteessa ehtinyt näkemään muuta kuin sen että mopoilija suistui ojaan, ja noustessaan autosta ensimmäinen mitä hän näki oli poika nousemassa ojasta ja kävelemässä omin avuin.

Poliisi tuskin näki tilanteesta sen enempää kuin mitä videoiltakaan nähdään, ja tilanne näyttää siltä että poika putosi mopon kyydistä jo ennenkuin mopo törmäsi siihen aitaan, ainakin sen perusteella mistä kohdalta ojan pohjaa poika nousee ylös.

Tämähän on kaikki vain arvailua, tarkkaa videota tilanteesta tai siitä kuinka poliisi sen peileistään olisi nähnyt ei ole esitetty, siksi oikeuden pitääkin ottaa huomioon se olisiko poliisi voinut nähdä pojan paiskautuvan mopoineen verkkoaitaa päin, vai oliko todennäköistä että hän oletti pojan pudonneen mopon kyydistä ojaan.

Eli sen lisäksi että oikeudessa katsotaan että poliisin olisi pitänyt ymmärtää että kova törmäys verkkoaitaan olisi aiheuttanut pojalle välitöntä hoitoa vaativia vammoja, pitää oikeuden ensin ratkaista myöskin se oliko oletettavaa että poliisi näki pojan törmänneen verkkoaitaan vai olettiko hän pelkän mopon törmänneen siihen aitaan.

Re: Mopomiitti Tuusulassa, takaa-ajossa poliisi kiilasi mopoilijan tieltä ulos

Lähetetty: La Elo 15, 2026 11:31 am
Kirjoittaja hr45
hr45 kirjoitti: La Elo 15, 2026 11:27 am

Viranomainen teki tapahtumapaikalla arvion tapahtuneesta, vammamekanismista, vammoista ja uhrin voinnista "aika nopeasti". Ainakin videoiden perusteella. Toki niistä on voitu leikata nämä osat pois.

Re: Mopomiitti Tuusulassa, takaa-ajossa poliisi kiilasi mopoilijan tieltä ulos

Lähetetty: La Elo 15, 2026 11:42 am
Kirjoittaja jokusen koira ressu
hr45 kirjoitti: La Elo 15, 2026 11:31 am

Poliisiammattikorkeakoulussa opiskellaan...
Onnettomuuspaikkatoimintaa opiskellaan osana Valvonta- ja hälytystoiminnan sekä Operatiivisen kenttätoiminnan opintojaksoja, joihin kuuluvat olennaisena osana moniviranomaistoiminta, hätäkeskusyhteistyö ja ensiapu. Sekä poliisin toimintaa onnettomuuspaikalla että yhteistyötä ensihoidon kanssa

Tämän poliisin olisi tullut toimia toisin tai sitten tullut myös näistä kursseista 1:nen....

Re: Mopomiitti Tuusulassa, takaa-ajossa poliisi kiilasi mopoilijan tieltä ulos

Lähetetty: La Elo 15, 2026 11:44 am
Kirjoittaja damfin
hr45 kirjoitti: La Elo 15, 2026 11:31 am
damfin kirjoitti: La Elo 15, 2026 11:19 am

Oikeuden ratkaistavaksi jää myös se voiko poliisia pitää lääketieteen ammattilaisena ja se että millä lailla hänen olisi pitänyt pystyä tilannetta arvioimaan jos hän ei peileistä nopeassa tilanteessa ehtinyt näkemään muuta kuin sen että mopoilija suistui ojaan, ja noustessaan autosta ensimmäinen mitä hän näki oli poika nousemassa ojasta ja kävelemässä omin avuin.

Poliisi tuskin näki tilanteesta sen enempää kuin mitä videoiltakaan nähdään, ja tilanne näyttää siltä että poika putosi mopon kyydistä jo ennenkuin mopo törmäsi siihen aitaan, ainakin sen perusteella mistä kohdalta ojan pohjaa poika nousee ylös.

Tämähän on kaikki vain arvailua, tarkkaa videota tilanteesta tai siitä kuinka poliisi sen peileistään olisi nähnyt ei ole esitetty, siksi oikeuden pitääkin ottaa huomioon se olisiko poliisi voinut nähdä pojan paiskautuvan mopoineen verkkoaitaa päin, vai oliko todennäköistä että hän oletti pojan pudonneen mopon kyydistä ojaan.

Eli sen lisäksi että oikeudessa katsotaan että poliisin olisi pitänyt ymmärtää että kova törmäys verkkoaitaan olisi aiheuttanut pojalle välitöntä hoitoa vaativia vammoja, pitää oikeuden ensin ratkaista myöskin se oliko oletettavaa että poliisi näki pojan törmänneen verkkoaitaan vai olettiko hän pelkän mopon törmänneen siihen aitaan.
Viranomainen teki tapahtumapaikalla arvion tapahtuneesta, vammamekanismista, vammoista ja uhrin voinnista "aika nopeasti". Ainakin videoiden perusteella. Toki niistä on voitu leikata nämä osat pois.
Kuten tuossa yritin tuoda esille, jos kyseinen poliisi (viranomainen) ei nähnyt pojan törmäävän aitaan, ainoa minkä perusteella hän vammamekanismin ja uhrin voinnin kykeni arvioimaan oli se että noustuaan autosta hän näki pojan nousevan ylös ojan pohjalta kypärä päässään ja kävelevän omin jaloin ja vastailevan kysymyksiin.

Re: Mopomiitti Tuusulassa, takaa-ajossa poliisi kiilasi mopoilijan tieltä ulos

Lähetetty: La Elo 15, 2026 11:48 am
Kirjoittaja jokusen koira ressu
damfin kirjoitti: La Elo 15, 2026 11:44 am

Höpö Höpö... Tuon kun sielä kuultavana heittää niin putoaa pohja pois kaikesta mitä koittaa vastaavasti selittää itsestään selvänä....
Ainut selitys tuolle käyttäytymiselle onnetomuuspaikalla on että Poliisi oli itsekkin sokissa.... Ainut järkevä selitys..

Re: Mopomiitti Tuusulassa, takaa-ajossa poliisi kiilasi mopoilijan tieltä ulos

Lähetetty: La Elo 15, 2026 12:20 pm
Kirjoittaja Sil5
hulahula kirjoitti: La Elo 15, 2026 10:34 am Eipä tää koko show ainakaan kovin hyvää tehny. Täällä mein keskusta-alueella alko nyt poliisien tahallinen härnääminen ja kiusaaminen kilvettömillä mopoilla, mennään poliisin lähettyville, keulitaan, ajetaan ylinopeutta ja lähetään karkuun.
Sen verran voisi lisätä tuohon lainaukseen että tällaista "prseilyä" on ollut ja nähty jo useampia vuosia. Siis tarkoituksella, poliisin nähden suoritettuja keulimisia ja kaikenlaista muutakin huomionherättämistä. Kypäräkamera-, ym. videoiden kuvaamista ko. tilanteista ja niiden julkaisemista..Liekö sitten kysymys jostain tiktok-haasteista tai vastaavista?
- todennäköisesti suurin osa näistä on mennut poliisien osalta kun "vesi hanhen selästä"..tyyliin - nähty on, mutta "jääköön nuorison omaksi typeryydeksi".
- liekö käynyt osin jopa niinkin että on jouduttu esittämään yhä röyhkeämpiä rikkeitä jotta "saisi edes jollain keinolla" poliisia ärsyyntymään.

Toisaalta on tietenkin ymmärrettävää että tällaisiin epävirallisiin mopomiitteihin joissa kokoontuu jopa satoja nuoria myös poliisi kiinnittää tapahtumiin hieman normaalia enemmän huomiota.

Mutta saattaa käydä niinkin että jatkossa poliisi ryhtyy välttelemään yhä enemmän valvontaa ja puuttumista nuorten (mopoilijoiden ja muidenkin) käyttähtymiseen liikenteessä.
- ajelkoon miten haluaa..viritetyillä ja virittämättömillä vehkeillä..olipa sitten ajo-oikeutta tai ei.
- todennäköisesti suurin näistä rikkeistä myötä syntyvistä kolari-/loukkantumisriskeistä koituu nuorille itselleen..
- ei tarvitse ainakaan poliisin pelossa varoa ylinopeuksia tai edes päihteiden käyttöä tai vastaavaa. kun ns. kiinnijäämisriskiä ei enää jatkosa ole.

Tämäkin on ihan hyvä ratkaisu..vaikka siinä saattaa hieman "vilahtaa" ns. Darwin-valintaa..

Re: Mopomiitti Tuusulassa, takaa-ajossa poliisi kiilasi mopoilijan tieltä ulos

Lähetetty: La Elo 15, 2026 12:28 pm
Kirjoittaja damfin
jokusen koira ressu kirjoitti: La Elo 15, 2026 11:48 am
damfin kirjoitti: La Elo 15, 2026 11:44 am
hr45 kirjoitti: La Elo 15, 2026 11:31 am

Viranomainen teki tapahtumapaikalla arvion tapahtuneesta, vammamekanismista, vammoista ja uhrin voinnista "aika nopeasti". Ainakin videoiden perusteella. Toki niistä on voitu leikata nämä osat pois.
Kuten tuossa yritin tuoda esille, jos kyseinen poliisi (viranomainen) ei nähnyt pojan törmäävän aitaan, ainoa minkä perusteella hän vammamekanismin ja uhrin voinnin kykeni arvioimaan oli se että noustuaan autosta hän näki pojan nousevan ylös ojan pohjalta kypärä päässään ja kävelevän omin jaloin ja vastailevan kysymyksiin.
Höpö Höpö... Tuon kun sielä kuultavana heittää niin putoaa pohja pois kaikesta mitä koittaa vastaavasti selittää itsestään selvänä....
Ainut selitys tuolle käyttäytymiselle onnetomuuspaikalla on että Poliisi oli itsekkin sokissa.... Ainut järkevä selitys..
Koita kuvitella itsesi auton kuljettajan paikalle kun yrität saada auton takaisin tielle ja pysäytettyä, kuinka paljon ehdit rekisteröidä mitä ympärillä tapahtuu ja mihin mopopoika päätyy?

Miltä siellä oikeudessa pohja putoaa pois jos toteaa että "en ehtinyt nähdä törmäsikö poika aitaan vai kaatuiko hän ojan pohjalle, mutta näin hänen nousevan ojasta kun olin saanut autoni pysäytettyä, mopo näkyi hieman kauempana aitaa vasten"

Re: Mopomiitti Tuusulassa, takaa-ajossa poliisi kiilasi mopoilijan tieltä ulos

Lähetetty: La Elo 15, 2026 1:08 pm
Kirjoittaja MeesteMees
Remo Williams kirjoitti: La Elo 15, 2026 10:25 am Nyt kun pahin tunneöyhötys on päässyt laantumaan, ehkä pahimmat ääripäät suuntaan tai toiseen pystyisivät hetkeksi pysähtymään ja hieman ajattelemaan tilannetta muultakin kantilta kuin siltä omalta "faktalta".

Ensinnäkin on käsittämätöntä, että Heikelä julistaa podcastissaan että ambulanssia ei tilattu. Kun se on jo todistettu että poika vietiin sivummalle johon ambulanssi tuli. Ja videolta näkee syyn, ympärilel on kerääntymässä iso lauma vihaisia teinejä. Jos poliisi olisi jäänyt siihen odottelemaan ambulanssia, olisi lopputulos ollut aika ikävä. Eikä poika olisi saanut mitään hoitoa. Kaikkien kannalta fiksumpaa viedä hänet pois tilanteesta ja antaa ensihoidolle työrauha. Tietysti jos ei ole jaksanut ihan kaikkia videoita katsoa niin saattaa vielä uskoa selitykset, että poliisi ei suostunut pyytämään ambulanssia, joka puolestaan johtuu nuorten silminnäkijöiden satuilusta ja poliisin tiedottamisen sekoilusta aikojen kanssa.
No ne on lauma teinejä eikä mitään gangstereita :D Mitäköhän se hoidon saamiseen olisi vaikuttanut. Melkoisissa pelkotiloissa ja fantasioissa porukka täällä.