Sivu 129/144

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Pe Marras 15, 2013 11:45 am
Kirjoittaja taavetti
Evil Lindros kirjoitti:No kun ei nimen omaan tullut uusia todisteita. Minä odotin niitä. Odotin jotain kouriintuntuvaa ja kunnon paljastusta, joka antaisi sen paljon puhutun motiivin, mutta motiiviksi annetaankin joku myymälävarkaus eikä mitään kunnon todistetta ilmeisesti edes ole, että tämä väite olisi totta, koska mihin se raja sitten vedetään, mihin uskotaan. Lapset kertoivat myös uhrausmenoista ja eläinuhreista, mutta missä kaikki raadot ovat? Mitään konkreettista ei ole tuotu oikeuteen. Sen sijaan on kasa hurjia väitteitä äitiä ja tytärtä kohtaan. Minä uskoisin ne, jos niitä olisi todisteita. Tuntuu, että tämän jutun yhteydessä ihmiset ovat tulleet hulluiksi, kun uskotaan ihan mitä vaan. Minä uskon ihmisistä äärimmäisen pahaa sitten, kun minulle näytetään se toteen. Ennen sitä se on vain hurja juttu ja ihmiset osaavat sellaisia kertoa ilman, että ne ovat totta.
Juu ei ollut videokamerakuvaa tapahtumasta. Oli kuitenkin kasapäin aihetodisteita. Edelleenkin häkenauha on vahva todiste syyllisyyden puolesta (kuten oli hovissa ja käräjilla aiemminkin), taustalta ei vaan kuulu sitä, mitä pitäisi, jos avoimessa tilassa kahdeksan metrin päässä puhelimesta mäiskitään ihmistä hengiltä.
Ikkunasta poistumisen seurauksena tulleet hanskanjäljet olivat mahdottomassa paikassa terävän lasin takana. Yhdellä jalalla konkkaava huppumies ei vakuuta. Dna todisteena ulkopuolisesta on mennyttä kauraa. Alkututkinnassa keskityttiin liikaa ulkopuoliseen ja peruselementeillä eristä, eristä ja eristä heitettiin vesilintua.

Miksi lapset päästettiin tapaamaan äitiään ennen kuulemisia? Tai lasten kohdalla kuulemista, koska ainoastaan yhtä lapsista kuultiin. Minua häiritsee myös se, että Auerin sairasvuoteen vieressä on puhelin, joka soi kuulemisen aikana . Veli soittaa ja häntä kehoitetaan soittamaan uudestaan myöhemmin. ("Auerin puhelimessa ylikostaapeli xxxx".)Toivottavasti puhelin oli jossain täpissä.

Lapset kertovat äitinsä väkivaltaisuudesta ja riidoista avioliitossa. Siinä sitä motiivia. Mutta jos on päättänyt, että lapset valehtelevat, niin samahan se on, mitä kertovat. Jotkut pitävät näitä lasten kertomuksia ihan tarpeeksi luotettavina (esim. lsh- käräjien ja hovin tuomarit) ja kohtahan tuota nähdään, mitä mieltä murhakäräjillä ollaan asioista.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Pe Marras 15, 2013 6:16 pm
Kirjoittaja Evil Lindros
Ei se oikein todista jatkuvista riidoista, jos yhdistää tähän lasten kertomukset siitä, että AA varoitti, että jotakin tapahtuu. Jos perheessä oli tyypillistä kovat riidat ja lautasten lentelyt, niin mihin kohtaa siinä sopii se, että yhtäkkiä varoitetaan tulevasta mäiskeestä? :mrgreen: Nämä jutut on ristiriidassa keskenään eikä myöskään lasten kuvailut murhayöltä tue sitä, että siellä riideltiin kovasti. Mulla ei ole mikään tarve nähdä ketään syyttömänä, mutta nämä jutut ei vaan loksahtele kokonaisuutena kohdalleen.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Pe Marras 15, 2013 6:34 pm
Kirjoittaja Mikisu
Sopii myös kysyä, että jos Auer varoitti murhasta etukäteen, niin eikö lapset olisi voineet ystävällisesti myös varoittaa isäänsä, tai nykytyyliin "Jukkaa", että jotain järisyttävää (jota äiti ja isosisko valmistelevat ja odottavat innolla) on kuulemma piakkoin tapahtumassa.

Eli pelkoon perustuvaa ehdotonta lojaalisuutta olisi ollut jo ennen surmaa, eikä iskästä ollut turvaksi. Enpä tiedä.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Pe Marras 15, 2013 6:39 pm
Kirjoittaja Nätti_Jussi
Taavetille.

Lapsia on hyvin helppo aivopestä ja uskotella heille asioita, jotka eivät ole totta tai joita ei oikeasti ole tapahtunut. Sijaisperheessä lapset ovat koko ajan olleet alttiina sijaisvanhempien vaikutuksille. Sijaisvanhempien vihamielinen suhtautuminen vanhimpaan tyttäreen on ilman muuta vaikuttanut myös nuorimpiin lapsiin. Jutut ovat paisuneet ja paisuneet, lapset ovat keskenään puhuneet niistä. Lopputulos on se, että järkeä niissä jutuissa ei oikein ole.

Vuoden 2011 alussa kolmea nuorinta lasta käytettiin terapiassa, jotta he paremmin selviytyisivät elämästään "nyt kun on selvää, että äiti on murhaaja". Vanhimman tyttären terapiat loppuivat alkuunsa, koska hän näki huppiksen murhayönä ja tiesi varmuudella äidin olevan syytön. Vanhin tytär ei lähtenyt mukaan sijaisvanhempien touhuihin, siksi tuli potku perseelle sijaisperheestä. Siitä syystä, ettei suostunut pitämään äitiä murhaajana.

Sijaisvanhempien käytös/toiminta tässä jutussa on kaikin puolin epäilyttävää, eikä sitä voi jättää huomiotta. Ari Auer ei kykene edes katsomaan Anneliin päin ja raivoaa Mannerille kuin hullu jäädessään kiinni valheesta. Minna Auer taas mielestäni vaikutti hätääntyneeltä Mannerin kysymyksistä, ja aivan selvästi pelkäsi paljastavansa jotakin, mitä ei saisi paljastaa. Ja mistä syystä välit isovanhempiin on katkaistu? Ei mitään järkeä siinäkään. Lapset pois sijaisperheestä, ja mieluummin jonnekin neutraaliin ympäristöön. Sijaisperhe ei ole sellaiseksi osoittautunut.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Pe Marras 15, 2013 6:40 pm
Kirjoittaja Sirpa
No joo, ei nää jutut ole kyllä tästä ulottuvuudesta ollenkaan. Tai sitten minä elän eri ulottuvuudessa kuin muut, jos saavat nämä sopimaan johonkin .... hm... täysjärkiseen asiaan. Tai sitten ihmisistä on muuten vain mukavaa veivata jotakin näin päätöntä juttua.

Tämä siis sinne Evilille edelle, ja Mikisukin miettii samoja.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Pe Marras 15, 2013 6:51 pm
Kirjoittaja taavetti
Mikisu kirjoitti:Sopii myös kysyä, että jos Auer varoitti murhasta etukäteen, niin eikö lapset olisi voineet ystävällisesti myös varoittaa isäänsä, tai nykytyyliin "Jukkaa", että jotain järisyttävää (jota äiti ja isosisko valmistelevat ja odottavat innolla) on kuulemma piakkoin tapahtumassa.

Eli pelkoon perustuvaa ehdotonta lojaalisuutta olisi ollut jo ennen surmaa, eikä iskästä ollut turvaksi. Enpä tiedä.
Oliko Auer varoittanut suoraan murhasta? Eikö ollut käskenyt olla noteeraamatta, jos yöllä kuuluu outoja ääniä. Ja kieltänyt kertomasta.

Pojan kertoman mukaan Anneli Auer oli varoittanut jo pari viikkoa etukäteen surmasta. Hän oli kertonut, että jos yöllä kuuluu outoja ääniä, niistä ei saisi kertoa kenellekään.
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2013111317717240_uu.shtml


Lapsen mukaan äiti varoitti jo ennakkoon lapsia puhumasta tulevista tapahtumista.
Perheen toiseksi vanhin lapsi väittää, että Anneli Auer varoitti jo ennakkoon lapsia kertomasta, jos he kuulevat tulevina öinä outoja ääniä.

Lapsi oli henkirikoksen tapahtuma-aikaan seitsemänvuotias.

Asia tulee esille lapsen oikeuspsykologisessa haastattelussa, josta julkaistiin pieni osa keskiviikkona. Haastattelija kysyy lapselta, miksi hän vasta nyt, viiden vuoden jälkeen kertoo surmayöstä. Lapsi sanoo syyksi vaikenemiselleen, että äiti oli kieltänyt lapsia puhumasta tapahtumista kenellekään.

Haastattelija kysyy lapselta, että eikö hän saanut kertoa.

– En ja sitten se oli kans sillo Ulvilassa ennen ku se tapahtus, niin se oli sanonu pari viikkoo ennen sitä ja pari päivää ennen sitä ku se tap, Jukka murhattiin, niin se oli sanonu että jos me kuullaan yöllä outoja ääniä ja me ei tiedetä mitä ne on, tai vaikka tiedetään mitä ne on, niin me ei saada kenellekään kertoa, lapsi vastaa.

Haastattelijan kysymykseen, kuka oli sanonut, lapsi vastaa, että hänen äitinsä. Lapsen mukaan äiti oli kieltänyt kaikkia lapsia puhumasta.
Haastattelija kysyy vielä uudestaan lapselta, että oliko hänen äitinsä aikaisemmin sanonut jotakin vastaavaa.

– On se, se on sanonu niinku ka, pari viikkoo ennen sitä ja sitte pari päivää ennen sitä, lapsi vastaa.


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 69834.html

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Pe Marras 15, 2013 7:10 pm
Kirjoittaja Mikisu
taavetti kirjoitti:Oliko Auer varoittanut suoraan murhasta? Eikö ollut käskenyt olla noteeraamatta, jos yöllä kuuluu outoja ääniä. Ja kieltänyt kertomasta.
Varoitti surmasta etukäteen kertomatta tarkalleen, mitä on tulossa (murhasta ei varmaan kannata selväsanaisesti etukäteen tiedottaa, muuten voi jäädä toteuttamatta). Toisaalta poika oli kertomansa mukaan nähnyt myös piirustuksia, joissa isän päässä oli puukkoja ja vasaroita. Olisihan tuosta voinut tietysti Jukalle jotain mainita, jos illalla näkivät.

http://www.seiska.fi/Rikos/Anneli-Aueri ... sa/1023338

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Pe Marras 15, 2013 7:12 pm
Kirjoittaja Evil Lindros
Eli toisin sanoen se on lapsen ihan oma tulkinta, että äiti varoitti nimenomaan murhasta, kun puhui oudoista äänistä, mutta mä kyllä edelleenkin pitäisin luontevampana, että tarkoitettiin vähän muita ääniä. :mrgreen: Ja mikähän on lapsen hahmotuskyky ajalle ja kuinka luotettava se on jälkikäteen arvioituna?

//Oikeastiko täällä porukka uskoo kaikkeen, mitä lasten kertomuksissa on täysin kritiikittömästi? Ettehän te varmaan omia lapsiannekaan täysin kritiikittä usko?

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Pe Marras 15, 2013 7:20 pm
Kirjoittaja taavetti
No ilmeisesti lapsi on jälkikäteen yhdistänyt varoitukset murhaan. Tästä lienemme yhtä mieltä.

Mitä muuta ääntä tarkoitat? Auerin mukaan he harrastivat seksiä säännöllisesti viikoittain, joten tästä tuskin erikseen varoiteltaisiin?

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Pe Marras 15, 2013 7:38 pm
Kirjoittaja Evil Lindros
No ei sitä tiedä, mistä on varoitettu, mutta kuinka todennäköistä on, että äiti oikeasti varoittaisi pikkulapsiaan ennen kuin murhaisi heidän isänsä? Tällaisia juttuja lapsi voisi kertoa jälkikäteen, jotta tuntisi itsensä tapahtumien kannalta tärkeäksi ja jos joku siihen rohkaisee, mutta ei se tarkoita, että niin on tapahtunut. Todisteiden ja tarinoiden pitäisi jotenkin kulkea käsi kädessä, mutta tässä ei niin ole. Ja vielä kun vanhin lapsi on päinvastaisella kannalla... kuinka ollakaan se on just se lapsi, joka muistaa parhaiten ja on nähnytkin parhaiten. Jotta uskoisi noihin lasten kertomuksiin, täytyisi siis uskoa, että tämä vanhin lapsi on murhajuonessa mukana ja täysin kauhea tapaus, mutta sen yli jotenkin sujuvasti AA:ta syyttävät hyppäävät, vaikka osa tuntuu pitävän sitäkin vaihtoehtoa mahdollisena.

Ja mistä se lapsi muuten tietää, miltä se kuulostaa, jos lyö ihmistä päähän jollain? Onko joku sille demonstroinut vai olettaako äänen elokuvista? Mulla ei ainakaan tähän päivään mennessäkään ole käsitystä miltä sellainen kuulostaa.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Pe Marras 15, 2013 7:49 pm
Kirjoittaja rantakoski
Se että on kylpyhuoneen lattiakaivon kansi nostettu ja katsottu sinne, ei tarkoita että viemäristä verijäämät olisi todellisuudessa tutkittu. Esim. syvemmälle viemäriin ei ronkittu, ja esim. pesuhuoneen tutkinnassa ei käytetty mitään rikosteknistä apuvälineistöä, esim. kemikaaleja tai uv-valoa.

Eikä muuallakaan talossa. Vain takkahuoneessa tehtiin tutkintaa. Ja sekin oli lähinnä dokumentoimista, kuvia ja kuituteippejä. Ei mitään vaativampaa rikosteknistä tutkintaa. Olihan tutkinnanjohtaja päättänyt että 'Hupparia' etsitään ja Anneli Auer antanut riittävät tuntomerkit; Mitä sitä tutkimaan.

Aivan oikein poliisit oikeudessa kuvailivat miten ovat tutkineet, pintapuolisesti vähän kurkaten sinne tänne. Tämä selviää myös jo alkuperäisestä esitutkintamateriaalista.

Ei muisteta päivämääriä jolloin talolla ollaan käyty, ei muisteta milloin tutkittu ja mitä, ja kun on tutkittu siitä annetaan vajavainen, epämääräinen kauttarantain selittelevä tyhjäntäydentävä raportti. Ilmeisesti todellisuudessa poliiseja kiinnosti vain käydä talossa joka oli herättänyt runsaasti otsikoita.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: La Marras 16, 2013 11:44 pm
Kirjoittaja januzki
Minua tässä tapauksessa ihmetyttää myös se , ettei ketään lähiympäristöstä reagoi mitenkään siihen , että keskiyöllä hajotetaan ikkunaa yli minuutin verran. Huppis tod.näk.osasi senkin tehdä ilman ääntä, kuten puukotuksen ja poistumisenkin talosta...

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Su Marras 17, 2013 12:04 am
Kirjoittaja peltirumpu
januzki kirjoitti:Minua tässä tapauksessa ihmetyttää myös se , ettei ketään lähiympäristöstä reagoi mitenkään siihen , että keskiyöllä hajotetaan ikkunaa yli minuutin verran. Huppis tod.näk.osasi senkin tehdä ilman ääntä, kuten puukotuksen ja poistumisenkin talosta...
epäileekö januzki, ettei sitä ikkunaa edes hajoitettu? Vai tarkoitatko, että Annelilla on jotain erikoiskykyjä, joilla ikkunakin rikotaan täysin äänettömästi? Mutta selväähän tietysti on, ettei huppista ole olemassakaan, koska lähiympäristöstä kukaan ei reagoinut ääniin 8)

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Su Marras 17, 2013 12:12 am
Kirjoittaja awa
Pelkkään ikkunan rikkomiseen, ei välttämättä kiinnitetä naapurustossa huomiota, silloin kun se tapoahtuu ilman huutamista ja tappelua.

Jotakin ääntä voi kuulua, mutta jos siihen ei liity ihmisääntä tai tappelua, se voi jäädä huomiotta.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 5)

Lähetetty: Su Marras 17, 2013 12:19 am
Kirjoittaja januzki
peltirumpu kirjoitti:
januzki kirjoitti:Minua tässä tapauksessa ihmetyttää myös se , ettei ketään lähiympäristöstä reagoi mitenkään siihen , että keskiyöllä hajotetaan ikkunaa yli minuutin verran. Huppis tod.näk.osasi senkin tehdä ilman ääntä, kuten puukotuksen ja poistumisenkin talosta...
epäileekö januzki, ettei sitä ikkunaa edes hajoitettu? Vai tarkoitatko, että Annelilla on jotain erikoiskykyjä, joilla ikkunakin rikotaan täysin äänettömästi? Mutta selväähän tietysti on, ettei huppista ole olemassakaan, koska lähiympäristöstä kukaan ei reagoinut ääniin 8)
No lähinnä sitä , että luulisi yöllä kun on ihan hiljaista ,että naapurit olisivat reagoineet lasin helinään. Päiväsaikaan kun muutenkin melua , ikkunan rikkominen ei välttämättä naapurustoon niin kantaudu.Itse et varmaan yöllä kiinnittäisi mitään huomiota lasin helinään? todennäköisesti sitten asuinalueellasi se on ihan luonnollista?