Eipäs vääristellä.
Gustafssonin "Mua lyötiin 11 kertaa puukolla päähän ja niskaan" ym. vammastoorit.
Missäs Gustafsson on näin kertonut? On epäselvää tosiaan, sekoittuvatko hänen puheissaan ja niiden tulkinnoissa hänen ja muiden uhrien vammat. On epäselvää, onko Gustafssonia puukotettu mm. poskeen.
Gustafssonin kengät lähellä (joitain kymmeniä senttimetrejä) Tuulikki Mäen "verilähdettä" eli päätä.
Ei ole tietoa, missä kengät ovat tarkalleen olleet.
Kenkien sisäpuolelta löytyi vain pyyhkäisyverta ja oikean jalan kengän venyke on ollut venytettynä silloin, kun Mäen verta on pisaroitunut kengille (verta venykkeen kuminauhan välissä).
Ytti nimenomaan todisti, että verta saattoi päätyä venykkeeseen myös ilman, että kengät olivat kenenkään jalassa ja ilman, että venyke oli venyneenä.
Gustafssonin kengät lähes varmuudella tekijän jalassa, kenkiin pisaroitunut Tuulikki Mäen veri, teltan void-alue ja kenkien piilotus.
Verijälkitutkija Ytin mukaan verijäljet eivät tukeneet
kovin vahvasti, että kengät olivat jonkun jalassa. Void-alue saattoi olla minkä hyvänsä muun esineen aiheuttama, muodoltaan se ei muistuta lainkaan kenkää. Mikään kenkien piilotuksessa ei osoita, että piilottaja olisi ollut Gustafsson, vaan pikemminkin päinvastoin.
Gustafssonin eloon jääminen suhteellisen vähin vammoin samalla, kun kavereista on tehty kirjaimellisesti selvää (eritoten Irmelin runtelu).
Gustafsson oli saanut päähänsä iskuja, jotka aiheuttivat mm. 6 eri murtumaa, ruhjehaavoja ja häntä hoitaneen neurokirurgi Karikosken mukaan merkittävän aivovamman. Myöhemmät aivovammaspesialistit eivät ole kiistäneet Gustafssonilla mahdollisesti ollutta vaikeaakaan aivovammaa. Olli Tenovuon mielestä näyttö vähintään keskivaikeasta aivovammasta on looginen.
Mäkeä oli lyöty päähän 2 kertaa. Mäellä ei ollut yhtään teräasevammaa eikä häntä oltu lyöty lainkaan kasvoihin.
Luonnekuvaus ==> rähinäluonne, alkoholi ei sopinut Gustafssonille.
Gustafssonin ei tiedetä koskaan rähisseen humalassa tai muutenkaan. Kukaan ei ole kuullut murhapaikalta tai sen läheisyydestä rähinää, vaan ainoastaan "rauhallista puhetta".
Vitsailu omasta syyllisyydestä, ei koskaan kiistänyt tätä vitsiä.
Gustafssonin ei tiedetä koskaan vitsailleen omasta väitetystä syyllisyydestään.
Teltan DNA
Mihin viittaat tällä? Teltalla ei ole omaa DNA:ta. Mikään teltasta havaittu tai havaitsematon DNA ei tiettävästi viittaa Gustafssonin syyllisyyteen.
Hiustupot teltasta löytyneissä vaatteissa (merkki tappelusta teltan sisällä).
Mistään vaatteista ei tiettävästi ole löytynyt hiustuppoja. Mikään ei tiettävästi viittaa uhrien keskinäiseen tappeluun teltan sisällä.
Tuntien kuluttua murhaaja palaa rikospaikalle, päättää siirtää kuolonkankeaa Björklundia ja riisua hänet osittain. Tämän jälkeen hän siirtää hengissä olevan Gustafssonin Björklundin päälle, ja jättää siihen. ??????
Näin ei tiedetä tapahtuneen. On epäselvää, siirreltiinkö Björklundia ja Gustafssonia esim. hoitohenkilökunnan toimesta ennen poliisin saapumista. Missään tapauksessa Gustafsson ei tiettävästi ollut "Björklundin päällä".
Nikki Cohle voisi jättää moiset vääristelyt. Ne muistuttavat hyvin paljon MikaK:n virheellisiä päähänpinttymiä.