Tää on kyllä kumma juttu.
Toisaalta sanoisin, että tuolla Etelä-Hervannan ok-alueella liikkuvalla miehellä on hyvä paikallistuntemus, siellä on pieniä katuja jotka kiertävät ympyrää, ja saattaa eksyä helpostikin, kaikki näyttä samalta.
Mutta sitten toisaalta, jos tuntisi alueen, fiksu varmaan lähtisi Ruskoon päin itään, ja siitä metsiä pitkin Annalaan/Ruskoon. Tosin maasto on hankalempaa ja poliisikoulu ehkä pelottaa sekä se, että yksinäinen spotataan helpommin kuin muun liikenteen keskellä kulkeva tallaaja?
Pari huomiota
Ensimmäinen havainto miehestä on Kuiskaajanpolulta, kun hän on juossut Näyttelijänkatua kohti. Seuraava havainto on Eino Salmelaisen Kadun ja Sinitaipaleen väliseltä kävelytieltä miehen juostessa pohjoista kohti . Viimeinen havainto miehestä on Hermiankadulta.
Jos noiden kahden havaintoväli on lyhyt, tämä tarkoittaa sitä, että mies juoksi puistoalueen läpi Kuiskaajanpolkua Näyttelijänkadulle ja jatkoi kiertämällä Näyttelijänkatua takaisin Hermian alueelle, n. 200 m länteen (aika rohkeaa) tullen Eino Salmelaisenkadun Sinitaipaleen kulmasta hiekkatienpätkän Hermian/TTYn kulmalle. Sen sijaan että olisi ottanut yhden kadun länteen päin, Elli Tompurin kadun, ja päässyt rauhassa ILMAN KAMEROITA alikulkua valtaväylän ali Insinöörinkadulle.
Tämä tukee sitä, että tekijä ei tuntenut seutua, eikä tiennyt että Hermian alue on täynnä kameraa.
Voi olla että tekijä yritti ensin bussiin, jolla ehkä tullut Hervantaan (30 päättäri), mutta pelkäsi ja päätyi kävelemään Hermian kautta Insinöörinkadulle päin ja sitä kauttaa pohjoiseen, keskustaan ja pois Hervannasta. Jokainen aluetta yhtään tunteva EI OLISI kävellyt tuota SInitaipaleen reittiä Hermiankadulle.
Ja viimein pointti, jos kaksi ekaa havaintoa oli peräkkäin, tämä tarkoittaa sitä, että tekijä oli Hermia/TTY alueella TUNNIN, pienellä alueella, missä? Sisällä rakennuksessa (Hermia, TTY)?
Ja sitten... jatkettuaan suoraan Atomikadulle päin tulee paloaseman sisäpiha, olisko siellä kamerat, tai ennen sitä, SInitaipaleen/Hermian parkkialueet, siellä varmaan on Nokian kameroita, saisi kuvaa
samalta puolen katua. Ja jos mikään ei ole 10v muuttunut, niin Mikontalon takana (joka tuossa heti 20m päässä sinne suuntaan johon kävelee on lastentarha, eikös niissä ole kamerat pihoissa jo ihan vakiona?
Takki näyttää ohuelta tuulitakilta, tai hupparilta, jota tuuli pullistaa, siksi ehkä ohut tuulitakki/pusakka. Normivartalo, erikoisen "suora ryhti", hieman pälyilevä, voi johtua nopeutuksestakin. Saisiko jostain ohjeman, jolla tuota voisi katsoa normihitaudella?
Puukotus on kuultu naisen löytäneiden tuttavalta, ja verta on täytynyt tulla enemmänkin, jos kyse on takaapäin iskusta, kyseessä oli varmasti raiskaus/ryöstöyritys? Mutta sitten tuo, että näyttää ettei tuntisi aluetta, tilattu juttu? Nukahtanut 30 linjaan, päätynyt Etelä_Hervantaan, tavannut sattumalta naisen ja puukottanut? Does not make sense.