Sivu 14/29

Re: Uunisurma

Lähetetty: La Helmi 05, 2011 9:10 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Inhorealisti kirjoitti:Mielestäni tämä matlockin viesti on täyttä asiaa alusta loppuun saakka! Pidän Uunisurmaa selvitettynä rikoksena ja teen samalla uskaliaan, mutta perustellun aloitteen: voisiko tämän Uunisurma-ketjun siirtää selvitettyjen rikosten puolelle? Mielestäni tässä ei ole enää mitään selvittämätöntä. En tiedä, miten nämä päätökset hoidetaan täällä, mutta näin ehdotan.
Muistelisin, että Hannes Markkulan kirjassa Murha rikostoimittajan silmin (vuodelta 2007) sanotaan Uunisurman olevan poliisin kirjoissa selvittämättönä tapauksena. Tosin yhtäkään epäiltyä/syytettyä ei ole ollut Pentti Saarisen lisäksi.

Tässä pätkä Turun Sanomien uutisesta, jossa haastateltiin Hilkka Saariselle ruumiinavauksen tehnyttä lääkäriä Antti Jääskeläistä:

Jääskeläisen visaisimpia juttuja oli ns. uunisurma Kokemäellä. Vuonna 1960 tapettu nainen löytyi 1972 muurattuna uuniin ja alioikeudessa teon kiistänyt aviomies tuomittiin.

Korkein oikeus kuitenkin kumosi tuomion, koska 12 vuoden janalla oli mahdollista, että joku muu oli voinut tehdä rikoksen. Kun näyttö ei ollut aukoton, epävarmuustekijä toimi syytetyn hyväksi.


Ja linkki uutiseen: http://www.ts.fi/arkisto/haku.aspx?ts=1 ... 0:216552,0

Re: Uunisurma

Lähetetty: La Helmi 05, 2011 9:21 pm
Kirjoittaja Damien
^Ja näinhän siinä kävikin.
Toki Penaa pitävät lähes kaikki syyllisenä koska kaikki tapauksesta oleva tieto myös kyseiseen
hemmoon viittaa.
28.12.1973 hovioikeus hylkäsi kaikki Paavo Saariseen kohdistetut syytteet ja vaatimukset, ja määräsi hänet päästettäväksi vapaaksi.
Turhapa tuossa on minfoon alkaa omaa totuutta asiasta julistamaan.
Poliisin papereissa henkirikos on "selvittämätön", silloin myös täälläkin.

Re: Uunisurma

Lähetetty: Ma Syys 26, 2011 9:47 pm
Kirjoittaja Inhorealisti
Damien kirjoitti:^Ja näinhän siinä kävikin.
Toki Penaa pitävät lähes kaikki syyllisenä koska kaikki tapauksesta oleva tieto myös kyseiseen
hemmoon viittaa.

Turhapa tuossa on minfoon alkaa omaa totuutta asiasta julistamaan.
Poliisin papereissa henkirikos on "selvittämätön", silloin myös täälläkin.
Tavallaan oikein, tavallaan väärin. Poliisin paperit eivät sanele ihmisten käsityksiä ja mielipiteitä. Minkälaisessa maailmassa eläisimme, jos Kopernikus ei olisi uhmannut katolista kirkkoa ja sen maailmankuvaa? Tai minkälainen olisi suomalainen yhteiskunta ilman Lutherin panosta, puhumattakaan Schaumannista?
Se, että yksi auktoriteetti sanoo asian olevan näin, jättää aina epäilykselle sijaa. Hyväksyn kyllä sen, että tapaus pysyy täällä selvittämättömänä, mutta minun kirjoissani Saarisen syyllisyysmappi on jo pölyttynyt. Tjaah, väliäkö tuolla, mieshän on kuollut.

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: Ke Tammi 18, 2012 3:15 pm
Kirjoittaja vandt

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: Ke Maalis 07, 2012 1:11 am
Kirjoittaja kid
Mua lähinnä naurattaa. Kukahan muu sen vaimon olisi sinne uuniin muurannut, ellei aviomies? Ei kukaan random muurari tule muurailemaan naisia huvikseen jonkun takkaan. Herraisä sentään.

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: Ke Maalis 07, 2012 9:51 am
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Muurarista ei kai olekaan epäselvyyttä, vaan siitä että miehen syyllisyydestä tappoon/murhaan ei ole täyttä varmuutta, kun kuolinsyytä ei saatu selville. Olisihan mahdollista esim. että nainen on kuollut sydänkohtaukseen ja mies piilottanut ruumiin pelätessään joutuvansa syytetyksi tai jopa uskoen että esim. edellispäivänä tapahtunut pahoinpitely on kuolinsyy.

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: Pe Huhti 20, 2012 9:55 am
Kirjoittaja Nimof
Jotenkin tuntuu todennäköiseltä, että vaimo on kuollut pahoinpitelyyn ennemmin kuin murhattu, mutta kukas tietää.

Kyselin tästä avopuolisolta, joka on Kokemäeltä kotoisin. Kävikin ilmi, että perheen poika Seppo, se joka kirjoitti poliisille, oli avokin lapsuuden ajan paras kaveri. Seppo asui naapurissa ja avokki tunsikin hänet vain tuolla perheen sukunimellä. Seppo oli syntynyt 1947 ja avokki 1949, joten eivät olleet samalla luokalla mutta tiiviisti yhdessä muuten lapsina.

Hän ei muista että Sepon kanssa olisi koskaan puhuttu hänen alkuperäisestä kodistaan, vanhemmistaan tai tuosta epäilystä. Nuorina miehinä tiet erosivat ennen kuin Seppo tuon kirjeen lähetti. Jossain vaiheessa Seppo lähti merille. Avokkikin kuuli surmasta vasta kun perheen äiti löytyi. Siitäkin hän muistaa vain sen, että "joku oli sanonut, että näki jotain niin karmeaa ettei kukaan sellaista ole nähnyt" tai jotain siihen malliin. Ja sen verran hän oli jostain kuullut, että Seppo olisi jossain kapakassa myöhemmin törmännyt biologiseen isäänsä ja heittänyt tämän ulos.

Täytyykin seuraavalla kerralla kun siellä päin käydään, jututtaa vanhinta veljeä, jolla on hyvä muisti. Tosin paikkakunnalta hän taisi olla jo muuttanut pois... Ja käydä katsomassa sitä taloa.

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: Ke Heinä 11, 2012 12:05 am
Kirjoittaja Basil
Katselin kuvia talosta tältä vuodelta ja kyllähän se edelleen näyttää aika karmivalta. Ja millainen historia talolla onkaan. Kovin montaa vuotta talo ei taida pystyssä enää pysyä, aika huonossa kunnossa on. Ihme, ettei sitä ole jyrätty nurin perikunnan toimesta. Joskus ajattelin, että voisi paikalla käydä, mutta taitaa jäädä käymättä, kuvista näkee riittävästi. Miten joku on voinut asua tuolla, oma vaimo uuniin muurattuna, ei ymmärrä.
Tässä vielä linkki kuviin, jos joku ei ole niitä nähnyt:
http://ghostfunfair.blogspot.fi/2012_02_01_archive.html

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: To Heinä 12, 2012 2:14 pm
Kirjoittaja villivadelma
Kiitos tuosta linkistä, en ollut aiemmin nähnytkään. Mykistäviä kuvia.

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: To Heinä 12, 2012 2:29 pm
Kirjoittaja ysiysiysi
Itse muistan nähneeni 80-luvulla asiaa käsittelevän artikkelin ja kuvan, jossa muuria oltiin purkamassa ja sieltä pilkisti jalka, jossa oli kenkä jalassa. Vei pienen poikasen yöunet. Lehti oli joku ns. miestenlehti, joka voittopuolisesti sisälsi tuhmia kuvia, mutta myös muita juttuja oli seassa.


e: Tai siis kenkähän sieltä varmaankin vain näkyi. Mielikuvitus vei jalan kengän sisälle.

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: To Heinä 12, 2012 10:50 pm
Kirjoittaja Laasti
^Olisiko ollut Ratto? Sehän sisälsi juurikin tuollaista matskua. Kävin kaverin kanssa etsimissä tuota taloa, mutta emme löytäneet. Se on ilmeisesti melkoisen ryteikön takana eikä sinne muutenkaan taida olla mitään asiaa. Maanomistaja ei katso hyvällä. Näin olen ymmärtänyt asianlaidan.

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: La Heinä 14, 2012 2:49 am
Kirjoittaja Blues
Kiitos linkistä Basil!

Olipa pysäyttäviä kuvia ja kun tietää mitä on tuolla talossa tapahtunut, niin ainakin minun mielikuvituksellani pystyi hyvin kuvittelemaan missä on tehty mitäkin.
Täytyykin tallettaa tuo linkki ja lukaista vielä kerran läpi kaikki kirjoitettu, saa paremman kuvan vielä.

Todella hieno löytö!

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: Ti Heinä 17, 2012 10:53 am
Kirjoittaja Ailar
ysiysiysi kirjoitti:Itse muistan nähneeni 80-luvulla asiaa käsittelevän artikkelin ja kuvan, jossa muuria oltiin purkamassa ja sieltä pilkisti jalka, jossa oli kenkä jalassa. Vei pienen poikasen yöunet. Lehti oli joku ns. miestenlehti, joka voittopuolisesti sisälsi tuhmia kuvia, mutta myös muita juttuja oli seassa.


e: Tai siis kenkähän sieltä varmaankin vain näkyi. Mielikuvitus vei jalan kengän sisälle.
Alibi-lehdissä oli asiasta ainakin kuvia. Kyllä sieltä kenkä ja pää tuli esille ensimmäisenä. Näitä lehtiä voi lukea Crime Storysta, mutta se vaatii kirjautumisen.
Crimessa on artikkelit ko. tapauksesta lehdissä: Alibi 12/84, Alibi 7/1991 sekä RikosRaportti 4/86

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: Ti Heinä 17, 2012 11:15 am
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Kirjassa Poliisi Kertoo 1, Suomalaisia Rikostapauksia(Karisto Oy,2001)sivu 53, löytyy kuva muumioituneesta vainajasta kokonaisuudessaan. Siinäkin tosiaan saappaat ovat jalassa...

Re: Uunisurma. Kokemäki 1960.

Lähetetty: Ke Heinä 18, 2012 11:33 pm
Kirjoittaja Soveltaja
Olisiko mahdollista jos joku ihminen vaivautuisi skannaamaan noita kuvia jolla löytyy noita kys. Alibilehtiä tai tuota Poliisi Kertoo-kirjaa? Itselläni kun niitä ei ole eikä kyllä kirjastossakaan ja ihan uteliaisuudesta tahtoisin nähdä.