Re: Saku Inomaa 19.5.2015 Tervakoski
Lähetetty: To Elo 04, 2016 11:02 am
Onhan tuossa jotain vesistöä ja suota vieressä. Mahdollisia paikkoja minne upota.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Tuo olisi mielestäni ihan mahdollinen skenaario miksi se huivi on tuolla. Että olisi unohtunut, tai tarkoituksella jopa jäänyt sinne. Minulla ei ole henkilökohtaisesti kokemusta paniikkikohtauksista, mutta muutama tuttu on aikanaan kertonut että heille se kokemus on ollut sitä että pelkää kuolevansa. Muutama on jopa ambulanssin joutunut tilaamaan kun paniikkikohtaus on vetänyt sydämelle erikoishyppyjä, jotka ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi välttämättä olleet kuin "harhaisen" mielen tuotoksia. Paniikkikohtaus voi kuitenkin tosiaan olla todella voimakas kokemus pahimmillaan ja aiheuttaa ihan täysin irrationaalista käytöstä. Saku oli saanut paniikkikohtauksia ennenkin ja ehkä tiesikin mistä on kyse, mutta kohtaus kun on päällä niin ei siinä kai kauheasti siihen oloonsa voi vaikuttaa muuta kuin yrittämällä olla rauhallinen kun sen tilanteen aiheuttama laukaisija on viety pois (eli tässä tapauksessa bussi). Koko show ja tilanne on voinut hävettää Sakua ja laukaista paniikkikohtauksen jälkeen häpeän ja ahdistuksen sekaisen tunteen, minkä seurauksena on hyvinkin voinut päätyä tekemään itselleen jotain. Siinä tunteiden mylläkässä huivi on sitten jäänyt tuonne tai sille seudulle, mistä se nyt sitten on löytynyt. Eräs tuttava sanoikin fiksusti kerran, että masennus/ahdistus on paras valehtelija mitä ihminen voi itselleen saada. Vaikka kukaan ei välttämättä edes muistaisi koko paniikkikohtausta nyt näin yli vuosi jälkikäteen jos Saku olisi normaalisti vain palannut kotiin ja elämä jatkunut, on se sillä hetkellä saattanut Sakusta tuntua maailman kaatavalta ja niin voimalliselta kokemukselta, että on sitten tullut tehtyä jotain typerää itselleen.Ailar kirjoitti:Toisaalta jos Saku olisi kävellyt tuonne portaille paniikin ahdistamana ja vetänyt siinä huivin kaulastaan saadakseen paremmin hengiteltyä, olisi huivi voinut jäädä siihen. Luulisi sen kyllä muistavan mukaan ottaa, ellei nyt ole kovin huonossa hapessa. Tässä tapauksessa ruumis ei kyllä kovin kaukana olisi.
Saku on varmasti kulkenut kymmeniä, ellei satoja kertoja tuota reittiä bussilla ja/tai henkilöautolla ja varmaan osasi hahmottaa, miltä suunnalta pääsee ihmisten ilmoille. Mäkihyppytornillekin vie varmasti tie. Jos Saku on kiivennyt torniin paniikkikohtuksesta selvittyään, oletan hänen istuskelleen siellä pohtimassa tilannettaan eikä tähystäneen paikkoja. Itse en kyllä vetäisi huivin sijaintipaikasta muita johtopäätöksiä kuin että Saku on luultavasti liikkunut hyppytorneilla päin. Ihmisillä on tapana vaatekappaleita tai muita pudonneita tavaroita löytäessään nostaa ne maasta ylös (etteivät jää jalkoihin/likastu/mätäne maahan) ja asetella ne semmoiseen kohtaan, mistä arvelevat niiden parhaiten osuvan niitä etsivien silmiin.Myrskylintu kirjoitti: Ainoa logiikka mikä tuossa voisi olla on sellainen, että jos ihminen jää yhtäkkiä bussista korpeen ja on hiukan sekaisin puhelimen akku tyhjänä, niin sitä saattaisi kiivetä kauas näkyvään mäkihyppytorniin katselemaan että missä helvetissä minä oikein olen? Että näkyykö taajamaa. Jotenkin vain tuntuu liian imbesilliltä touhulta nelikymppiselle aikuiselle miehelle.
Kyllä sitä teitä ja tienviittoja osaisi seurata, yrittää liftata taikka hätätilanteessa vaikka yrittää pysäyttää auton, jonka autoilija kyllä muistaisi vaikka ei pysähtyisi.
Sulle varmaan näkyy sitten enemmän infoa Valtteri I.n sivuilla, koska mä en tuollaista sieltä löytänyt.JustBlack kirjoitti:Nostellaanpa tätäkin... Eikö mitään uutta? Kiinnostus heräsi taas kun muistin, että Saku on facebookissa ilmoittanut työskennelleensä Suomen kansallisoopperassa, samoin kun nyt kadonnut Valtteri Ihalainen.
Ei se Valtterin kohdalta FB:stä selvinnyt vaan muuta kautta.UglyBetty kirjoitti:Sulle varmaan näkyy sitten enemmän infoa Valtteri I.n sivuilla, koska mä en tuollaista sieltä löytänyt.JustBlack kirjoitti:Nostellaanpa tätäkin... Eikö mitään uutta? Kiinnostus heräsi taas kun muistin, että Saku on facebookissa ilmoittanut työskennelleensä Suomen kansallisoopperassa, samoin kun nyt kadonnut Valtteri Ihalainen.
Valtterin avovaimo taasen työskentelee kansallisbaletissa, mutta se nyt ei enää tähän kuulu ollenkaan.
Tämä on kyllä jäänyt hiukan unholaan, ei ole hetkeen taidettu lehdissäkään muistutella Inomaasta.
Siellä on kai aika hyvin maastoetsintää tehty, mihin lie päätynyt lopulta...
Se että Valtteri on kansallisoopperassa?JustBlack kirjoitti:Ei se Valtterin kohdalta FB:stä selvinnyt vaan muuta kautta.UglyBetty kirjoitti:Sulle varmaan näkyy sitten enemmän infoa Valtteri I.n sivuilla, koska mä en tuollaista sieltä löytänyt.JustBlack kirjoitti:Nostellaanpa tätäkin... Eikö mitään uutta? Kiinnostus heräsi taas kun muistin, että Saku on facebookissa ilmoittanut työskennelleensä Suomen kansallisoopperassa, samoin kun nyt kadonnut Valtteri Ihalainen.
Valtterin avovaimo taasen työskentelee kansallisbaletissa, mutta se nyt ei enää tähän kuulu ollenkaan.
Tämä on kyllä jäänyt hiukan unholaan, ei ole hetkeen taidettu lehdissäkään muistutella Inomaasta.
Siellä on kai aika hyvin maastoetsintää tehty, mihin lie päätynyt lopulta...
UglyBetty kirjoitti: Se että Valtteri on kansallisoopperassa?
Jaa, no pahoittelut että niin käsitin, koska nimenomaan mainitsit että samoin kun nyt kadonnut Valtteri.
Kyllä Valtteri Itsekin listoilla on, näyttämömestarin tittelillä. Myöskin FB-kavereissa useampia kavereita, jotka töissä oopperassa, oletettavasti työkavereita.Liquidsmoke kirjoitti:Ei kai Valtteri ole Baletin listoilla vaan Valtterin avovaimo. Näin olen ymmärtänyt. Tuo yhteneväisyys näiden kahden katoamisen välillä siis aika kaukaa haettua?