MURHA.INFO

Jos kuulee kertomuksen ja lähtee miettimään pitääkö se paikkaansa vai ei, on olemassa monia ajatuksen tasoja. Se miten todennäköistä on se, että kertomus on totta, on vain osa totuutta. Yksi ajatus, jota itsekin olen pohtinut, on professori Pekka Santtilan luennossaan esiin tuoma pohdinta, että onko väite mahdollinen vai mahdoton. Vasta sen voi alkaa laskea todennäköisyyksiä, kun tämä on selvää. Sitten on olemassa tiedossa olevaa faktaa, joita ei voi kumota. Esimerkki sellaisesta on dna. Sen todistearvo on 100 %, sitä ei voi ylittää millään muulla aineistolla.

Professori Pekka Santtilan luento:
http://oikeudenkaynti.fi/2014/01/16/hen ... upisteita/

Todennäköisyys voi tarkoittaa sitä, että yleiseen elämänkokemukseen viitaten jokin seikka on todennäköisempi kuin on toinen. Laskennallinen todennäköisyys tarkoittaa kuitenkin sitä, että on olemassa jonkinlaista vertailevaa aineistoa, jolla voidaan osoittaa asian todennäköisyyksiä. Pekka Santtila kertoi esimerkin lapsen muistista. Alle neljävuotias ei nykytietämyksen mukaan voi olla adekvaatti todistaja, koska hänellä ei ole muistia.

Jos ajatellaan sitä, että onko väite tosi vai epätosi, se taasen liittyy johtopäätöksen tekemiseen. Sen täytyy jo itsessään sisältää sellaisia osia, jotka on voitu jollain menetelmällä todentaa tosiksi. Jos selvää faktista todisteaineistoa ei ole, silloin kyseessä on johtopäätös.
Aikoinaan professori Terttu Utriainen otti kantaa käräjäoikeuden 2013 tuomiolauselmaan. Hän kertoi silloin pitkistä todisteluketjuista, joiden osia ei kuitenkaan oltu voitu todentaa. Silloin puhuttiin esim. kengistä, jotka oli tarkoituksella hävitetty, koska ne olivat kadonneet. Vastaavia ketjua ei löydy yhtään kappaletta hovioikeuden 2015 tuomiolauselmasta. On ilmeistä, että tuomiolauselma luettiin niin huolellisesti lävitse, ettei sinne jäänyt tällaista mahdollisesti virheellistäkin päättelyä.

Jos ajatellaan ylipäätään sitä, että mikä on loogista ajattelua, niin olisiko kuitenkin mielekkäämpää lähteä siitä lähtökohdasta, että kokonaisuus ei sittenkään ole vain osiensa summa. On nimittäin mahdollista tai se ei ainakaan ole mahdotonta, että sitä kokonaisuutta ei ole olemassakaan tai sitä ei ainakaan tiedetä.

Jos mietitään kysymystä, surmasiko Anneli Auer miehensä vai ei, sillä ei välttämättä ole mitään merkitystä kokonaisuudelle. Sen kokonaisuuden hahmottaminen mitä Tähtisentiellä 1.12.2006 aamuyöllä tapahtui vaatii sekä teon motiivin että teon tekijän. Tottakai voidaan väittää, että sillä tämä kokonaisuus on hahmotettu sillä, että tekijä on Anneli Auer ja teon motiivi on turhautuneisuus. Mutta ongelma on siinä, että tämä tulkinta voi olla selitys sille itse luodulle kokonaisuudelle.

Aivan samalla tavalla voidaan kokonaisuutta arvioida lapsissa havaittujen UV-valo arpien kautta. Voidaan väittää, että lapsissa on havaittu näin monta arpea, joten se on selitys sille väitteelle, joka on esitetty lasten kertomusten kautta.

Tässä argumentaatiossa on sama ongelma, kokonaisuus ei muodostu sen osien kautta, mikäli sen osia ei joko tieteellisellä argumentaatiolla tai muilla keinoilla ole voitu osoittaa tosiksi tai vähintäänkin hyvin todennäköisiksi.

Jos ne arvet olisivat totta, ne olisivat todisteita sen kertomuksen paikkansa pitävyydestä. Siis näyttöä. Mutta missään olosuhteissa nämä arvet eivät ole selitys tälle kertomukselle tai sen syntyhistorialle.

Saman tyyppinen looginen ajatuskatkos on siinä, jos sanoo, että murhaa suunniteltiin etukäteen ja todisteet löytyisivät paikan päältä esim. kilpi. Kilpeä ei ole koskaan väitetty hävitetyn Anneli Auerin toimesta. Eikä kilpeä ole paikan päältä löytynyt. Talossa saattaa olla ollut kilpi, mutta se ei ole olennaista, koska sitä ei joka tapauksessa ole käytetty teossa. Ajatus siitä, että talossa olisi ollut itse tehty kilpi, ei ole mahdoton. Mutta kilpi ei ole selitys lapsen kertomukselle. Jos se olisi ollut sitä, kilven täytyisi ensinnäkin olla olemassa ja toiseksi sitä olisi täytynyt käyttää tässä teossa, jotta sillä olisi argumentaatiossa mitään merkitystä. Se kuinka todennäköistä, että kilpeä käytetään murhassa on toisarvoinen seikka. Lapsen kertomus on tältä osin epätosi, joka on siis johtopäätös saadusta tiedosta.

On totta, että yksikään psykologi ei tiedä, puhuuko lapsi totta vai, jos ei tiedä mitä on oikeasti tapahtunut. Yhtä vähän yksikään lääkäri voi tietää, onko UV-valolla nähty arpi pahoinpitelyn tulos vai ei.

Aihetodisteilla on vaikeaa mennä oikeuteen, jos tekijää eikä motiivia teolle ole tiedossa. Jos on aihetodisteita, ei ole todistetta – sitä se tarkoittaa. Ei vain sitä, että savuava ase puuttuu, jos toisella ei ole asetta kädessä ja toisella reikää päässä.

Loppuun otan Åbo Akademin Julia Korkmanin mielipiteen arpien merkityksestä lasten pahoinpitelyn todistelussa:

https://mfaa.abo.fi/
Hur är det då med det ultravioletta ljuset som ska ha använts för att upptäcka ärr på barnens kroppar?

– UV-ljuset kan jag prata om helt generellt. Problemet är att vi inte har normer vad gäller resultat av undersökning med UV-ljus. Alltså inga normer alls. Och finns det inte normer finns det ingen chans i världen att dra några slutsatser.

– Det måste finnas en base rate, ett normvärde: hur vanligt är det med ärr? Till exempel ett IQ-test ger inget om du inte har ett sampel att jämföra det med – vad presterar genomsnittet av de IQ-testade? Man måste veta något om medeltalet.

Vi har ingen sådan data när det gäller UV-ljuset, i själva verket ingen utvärdering över huvud taget. Vi vet inget om till exempel ifall pojkar har fler ärr än flickor. Vi vet inte hur många ärr som hittas med det ljuset på ett barn i genomsnitt eftersom ingen har testat hur många ärr barn har i genomsnitt. Vi har ingenting. Man säger ”Åh, vi hittade så här många ärr!” Men so what – det betyder ingenting. Vi vet ju inte om det är många eller få.

– Det här UV-ljuset är den senaste flugan och det är fruktansvärt att man kan använda ett test som ingen vet vad betyder men som ändå används för att avgöra frågor om någon blivit utsatt för något eller inte.

Kysymyksiä liittyen todennäköisyyksien laskentaan:

1. Kuinka todennäköistä on, että alle 15-vuotias lapsi joutuu Suomessa pahoinpidellyksi ja seksuaalisesti hyväksikäytetyksi?

2. Kuinka todennäköistä on, että alle 15-vuotiaan lapsen kaikki sisarukset (hän itse mukaan lukien) joutuvat pahoinpidellyiksi ja seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi?

3. Kuinka todennäköistä on, että pahoinpitelijä ja seksuaalinen hyväksikäyttäjä on lasten oma biologinen äiti?

4. Kuinka todennäköistä on, että lapsia pahoinpidellään ja raiskataan ulkopuolisten silminnäkijöiden (toisten lasten) läsnä ollessa?

5. Kuinka todennäköistä on, että lapsia pahoinpidellään ja raiskataan taloyhtiön yleisissä ja yhteiskäytössä olevissa tiloissa?

6. Kuinka todennäköistä on, ettei neljästä pahoinpidellyksi ja raiskatuksi joutuneesta lapsesta yhdestäkään löydy tekojen jälkeen rikoksiin viittaavia löydöksiä?

7. Kuinka todennäköistä on, että peitepoliisi toteaa raiskaajan ja pahoinpitelijän hyväksi äidiksi?

8. Kuinka todennäköistä on, että neljä raiskattua ja pahoinpideltyä lasta käyttäytyvät kaksi-kolme vuotta tekojen jälkeen aivan normaalisti eivätkä puhua pukahda heihin kohdistuneista kauheuksista tuona aikana sanaakaan?

9. Kuinka todennäköistä on, että Anneli Auerin lapsia ei ole koskaan hänen tai kenenkään muun toimesta pahoinpidelty tai raiskattu sanan varsinaisessa merkityksessä?

10. Kuinka todennäköistä on edellä olevien todennäköisyyksien valossa, että Anneli Auer on oikeusmurhattu poliisin ja syyttäjälaitoksen myötävaikutuksella?

Pieni liekki kirjoitti:10. Kuinka todennäköistä on edellä olevien todennäköisyyksien valossa, että Anneli Auer on oikeusmurhattu poliisin ja syyttäjälaitoksen myötävaikutuksella?

Auerhan on sanonut itse, että hän tietää syyllisen 99%:n varmuudella.

Vastukseni on siis 1%!

kerroush kirjoitti:

Pieni liekki kirjoitti:10. Kuinka todennäköistä on edellä olevien todennäköisyyksien valossa, että Anneli Auer on oikeusmurhattu poliisin ja syyttäjälaitoksen myötävaikutuksella?

Auerhan on sanonut itse, että hän tietää syyllisen 99%:n varmuudella.

Vastukseni on siis 1%!

Huomasithan, että en käsitellyt todennäköisyyspohdinnoissani Ulvilan murhaa vaan lsh-rikoksia ja niistä annettuja tuomioita.

Tiedän Anneli Auerin 100 %:n todennäköisyydellä syyttömäksi miehensä murhaan. Lisäksi uskoisin tietäväni Ulvilan oikean murhaajan 100 %:n varmuudella, ainakin kunnes toisin todistetaan. On mielenkiintoista seurata, päätyykö poliisi joskus tähän samaan tekijään vai ilmestyykö musta hevonen kuvioihin.

Pieni liekki kirjoitti:Huomasithan, että en käsitellyt todennäköisyyspohdinnoissani Ulvilan murhaa vaan lsh-rikoksia ja niistä annettuja tuomioita.

Huomasin. Siksipä en vastannutkaan kohtiin 1-9.

Pieni liekki kirjoitti:Tiedän Anneli Auerin 100 %:n todennäköisyydellä syyttömäksi miehensä murhaan. Lisäksi uskoisin tietäväni Ulvilan oikean murhaajan 100 %:n varmuudella, ainakin kunnes toisin todistetaan. On mielenkiintoista seurata, päätyykö poliisi joskus tähän samaan tekijään vai ilmestyykö musta hevonen kuvioihin.

Mistä sinä nuo tiedät?

kerroush kirjoitti:

Pieni liekki kirjoitti:Huomasithan, että en käsitellyt todennäköisyyspohdinnoissani Ulvilan murhaa vaan lsh-rikoksia ja niistä annettuja tuomioita.

Huomasin. Siksipä en vastannutkaan kohtiin 1-9.

Pieni liekki kirjoitti:Tiedän Anneli Auerin 100 %:n todennäköisyydellä syyttömäksi miehensä murhaan. Lisäksi uskoisin tietäväni Ulvilan oikean murhaajan 100 %:n varmuudella, ainakin kunnes toisin todistetaan. On mielenkiintoista seurata, päätyykö poliisi joskus tähän samaan tekijään vai ilmestyykö musta hevonen kuvioihin.

Mistä sinä nuo tiedät?

Tiedän asioita omien tutkimusteni perusteella tehtyäni useita vuosia töitä tämän aiheen parissa. Lähtökohtana tutkimuksissani olen pitänyt syyttömyysolettamaa, jolloin ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Asiat ovat minulle aikalailla selviä, mutta kaipaan vastauksia lähinnä kolmeen kysymykseen:

1. Mikä oli motiivi Jukka S. Lahden surmaamiselle?

2. Miksi Anneli Auer haluttiin tuomita miehensä murhasta, eli teosta, jota hän ei ollut tehnyt?

3. Kuka kantaa vastuun, että Anneli Auerille ja Jens Kukalle langetetut väärät lsh-tuomiot perutaan korkeimmassa oikeudessa?

Minna Joki-Erkkilän väitöskirjassa oli useampia osuuksia, joista yksi osuus kosketti UV-valoa, jolla vammalöydökset tehtiin.

Väitöskirjan tarkoitus oli valottaa lapsen seksuaalisuuden hyväksikäytön oikeusprosessin tulkintaa /tapaa ja somaattisen näytön merkitystä oikeusprosessissa. Minna Joki-Erkkilä sai 2008-2009 luvat poliisirekisterin käytölle omiin tutkimuksiinsa. Sitten ennen MJE oli kysellyt tätä mahdollisuutta aiemmin mm. Noora Elloselta.

Kysymys oli vammadiagnoosien määrittelystä ja niiden yhteydestä tai sen yhteyden tutkimisesta seksuaalisessa hyväksikäytössä.
Minna Joki-Erkkilän vastaus kysymykseen miten raiskauksessa ei löydy fyysisiä vammoja oli se, että vammat ovat tapahtuman mukaisia ja kudokset venyvät. Vastaväittäjän mielestä kokemus on se, että yllättävä tilanteen aiheuttama shokki lamauttaa raiskatun ja raiskaus tapahtuu sitten ja myöhemmin, kun tilanteesta on päästy karkuun, tehdään ilmoitus.

Väittelytilanteessa on selvitetty, että tutkimus oli yhden gynekologin tekemä.

Naapuripalstan nimimerkki Rinden ajatus oli seuraavanlainen:
”Jos 88 henkilöä antaa esim. vaikka kolme virtsanäytettä, niin koossa on 254 näytettä, joiden sisältöä verrataan eikä sitä, mitä yksittäinen nainen havaitsi tai oli havaitsematta.”

Ajatuksessa on järkeä mutta nimimerkki kytki sen väärään asiaan. Ydinkysymys ei ole ollut näissä tutkimuksissa laboratorionäytteet tai laboratorio-olosuhteet. MJE ei siis ole saanut ulkopuolelta (laboratoriosta) jotain toisen henkilön tekemää analyysiä koskien UV-valolla tekemiään löydöksiä. Tämän väitöskirjan tärkeimmät havainnot olivat se, että somaattinen näyttö johtaa yli 90 % oikeustapauksista tuomioon. Toinen tieto koski UV-valoa. Laboratorio näytteet sinällään eivät ole kummassakaan tapauksessa väitöskirjan tulosten osalta mitenkään tärkeässä roolissa. Totta kai sitten on tilanteita, joissa siemennesteestä tai penetraatiosta ylipäätään jää dna:ta. Se oli osa tätä asiaa, mutta ei sen ydinkysymys.

Tietenkin on totta kuten nimimerkki kirjoittaa, että ”laboratorionäytteet ovat analysoitavissa pätevillä testausmenetelmillä eikä niihin vaikuta esimerkiksi tutkittavan keskittymiskyvyn herpaantuminen tai mielenkiinnon suuntautuminen muualle kuin esim. kontekstistaan irrotettujen ääninäytteiden kuunteluun”.

Mutta kytkös Minna Joki-Erkkilän väitöskirjasta laboratorionäytteiden luotettavuuteen on merkityksetöntä sille seikalle olivatko tämän väitöskirjan havainnot yhden naisen tekemiä vai ei. Sinällään on totta, että väitöstilaisuudessa tuli esille esim. käsite toluidine blue tai dna tai arpikudoksen värjäytyminen, jota voidaan siis tutkia laboratorio-olosuhteissa.

Mutta suoranainen kytkös MJE:n väitöskirjasta, joka olisi siis ollut laboratoriossa varmistettua tietoa on mielestäni väärä. Tämä väitös oli nimenomaan pioneerityö ilman sitä taustatukea, jota esim. aiheesta oleva kirjallisuus tai tarkat tekniset tutkimusmenetelmät voivat antaa.

Sama pätee näihin Anneli Auerin lasten tutkimuksiin, jotka siis suoritettiin loppukesällä ja alkusyksystä vuonna 2009 eli ennen MJE:n väitöstä.

Tässä vaiheessa on tarkasteltava vielä sitä seikkaa, että laite itsessään ei ollut MJE:n oma laite eikä sairaalalaite vaan se oli poliisin lainalaite. Tämä tarkoittaa siis myös sitä, että nämä kaksi muuta lääkäriä, jotka olivat mukana tässä ”team MJE” tuskin olivat olleet sinä ajankohtana tekemisissä tämän laitteen kanssa, jolla tutkimus suoritettiin.

Eli myös Anneli Auerin lasten tutkinta oli yhden naisen havaintojen varassa. Muilla ei ollut omakohtaista kokemusta asiasta, vaikkakin toinen näistä henkilöistä on jälkeenpäin tätä laitetta käyttänyt.

Nimimerkki Rinde sanoo ”pointtini tuli selväksi – kyseessä ei ole tutkimus (viittaa siis Santtilaan), vaan yksittäinen testi. Ei ole verrokkiryhmää.”

MJE ei myöskään tehnyt mitään jälkiseurantaa löytämistään vammoista, joka todettiin myös väitöstilaisuudessa puutteeksi. MJE:n väitöskirjassa ei ollut myöskään verrokkiryhmää. Tutkimus tehtiin tiettynä ajankohtana ja kertaalleen . Vain yksi henkilö tutkimuksessa oli ollut jonkinlaisessa jälkiseurannassa ja syy siihen oli jokin muu kuin MJE:n tutkimukset. Joten ei kummassakaan tutkimuksessa ollut verrokkiryhmää eikä myöskään jälkiseurantaa. Tosin voisi tietenkin ihmetellä sitä, että oletetaanko Santtilan tapauksessa kuulon paranevan muutamien päivien kuluttua. Sen sijaan vammadiagnooseissa muutoksia tapahtuu, joten jälkiseuranta olisi tuonut lisätietoa.

Käytännössä näillä argumenteilla ei voida määritellä sitä oliko Santtilan tapauksessa kyseessä testi vai tutkimus.

Jos sitten mietitään sitä, että millainen koodaus tutkimustuloksille tulisi olla, niin Santtilan tapauksessa on mielestäni melko samantekevää mitä menetelmää käyttää. Lopulta vastaus on kuitenkin se, että mikä määrä kuulee tai tunnistaa jonkin äänen. Vastaus ei siis ole ”kuulen vähän” tai jotain. Vaan tarkoitus oli mielestäni se, että tunnistaako henkilö tämän kuulemansa äänen ilman näköhavaintoa.

Nicht schuldig kirjoitti:Käytännössä näillä argumenteilla ei voida määritellä sitä oliko Santtilan tapauksessa kyseessä testi vai tutkimus.

Santtilan teki testin. Sen määritteleminen testiksi ei tarvitse mitään muita perusteita kuin ne, mitkä Rinde toisaalla antaa. Ei verrokkiryhmää, ei tuttuja tapahtumia testiryhmälle. Tutkimukselle on annettu selkeät tunnusmerkit, jos jokin "tutkimus" ei niitä täytä, niin ei se silloin ole tutkimus.

MJE:n tutkimus tai "tutkimus" on itsenäinen. Siihen en ota kantaa kummaksi sitä pitäisi kutsua, koska en ole siihen enkä sen metodiikkaan perehtynyt.

Nicht schuldig kirjoitti:
Sama pätee näihin Anneli Auerin lasten tutkimuksiin, jotka siis suoritettiin loppukesällä ja alkusyksystä vuonna 2009 eli ennen MJE:n väitöstä.

Tässä vaiheessa on tarkasteltava vielä sitä seikkaa, että laite itsessään ei ollut MJE:n oma laite eikä sairaalalaite vaan se oli poliisin lainalaite. Tämä tarkoittaa siis myös sitä, että nämä kaksi muuta lääkäriä, jotka olivat mukana tässä ”team MJE” tuskin olivat olleet sinä ajankohtana tekemisissä tämän laitteen kanssa, jolla tutkimus suoritettiin.

Korjaan tekstiäsi sen verran, että Anneli Auerin lapset tutkittiin MJE:n toimesta vasta aikaisintaan elokuussa 2011, kun lääkäri oli palannut pitkähkön poissaolon jälkeen takaisin töihin. Laite, jolla lapset on tuolloin tutkittu, oli käsittääkseni joko poliisin lainalaite tai väitöskirjassa mainittu Obelux-prototyyppi. Minulle ei ole vielä tähän päivään mennessä selvinnyt, millä luvilla Obelux-laitetta on käytetty lasten kuvaamiseen, koska ainakaan laitteen suomalainen valmistaja ei ole tuota käyttötarkoitusta laitteelleen määrittänyt.

Mikäli olen käsittänyt oikein, niin kaikki neljä lasta on tarkastettu lääkärin toimesta perinteisillä menetelmillä vuonna 2009 tapahtuneen huostaanoton jälkeen, jolloin on varmistettu lasten olleen normaalikuntoisia (=ei merkkejä viiltelyistä tai pahoinpitelyistä) ennen siirtymistä lastenkotiin.

MJE tuli mukaan joskus syyskuun lopussa 2011 kun Anneli ja Kukka pidätettiin. Myöskin murhajutussa oli jotain vastaavaa. MJE tehtävänä oli yhdessä psykogien Pihan ja Nuotion kanssa todistaa, että sadut olivat totta. MJE vahvisti Auerin pojan kertomien satujen "löyöillä". Paljon auttaisi jos saataisiin tietää missä järjestyksessä näitä alussa "aivan eri asioita" tutkittiin.

Minna Joki-Erkkilä ei sittenkään voinut tehdä lasten genitaalialueen tutkimusta UV-valolla. Siihen on olemassa niin yksinkertainen syy, että naurattaa miksen keksinyt sitä aikaisemmin.

Jos MJE olisi tutkinut lapsia UV-valolla genitaalialueilta, hänen olisi täytynyt samalla ratkaista kysymys siitä, haluaako hän UV-valon osaksi omaa väitöskirjaansa.

Väitöskirja ei nimittäin anna vastausta siihen kysymykseen mikä on se lisäarvo, jonka UV-valo voisi antaa genitaalialueen arpien diagnosoimisessa jo pelkästään sen vuoksi, ettei se kerro kumpi valkoinen vai UV-valo antaa tiedon ensimmäisenä. Tutkimus ei myöskään tarjonnut jälkiseurantaa, jolla olisi voitu nähdä arven kehittymistä tai katoamista kummallakaan valolla.

Jos MJE olisi kertonut löytäneensä nämä arvet UV-valolla lasten genitaalialueilta, hänen olisi täytynyt väittää samaa myös omassa väitöskirjassaan, mitä hän siis ei tee.

Väitöskirjassaan hän vertailee kahta valoa samana ajankohtana. Kuitenkaan laittamatta niitä minkäänlaiseen järjestykseen kumpi valo on ensin vaan kummalla valolla näkee enemmän vammoja. Ne vammat, joita hän näki enemmän, eivät olleet arpia vaan jotain muuta.

Vuoden 2011 syksyllä MJE ei voinut myöskään tietää kuinka pitkälle AA:n lasten asia oikeuskäsittelyissä menisi. Mutta hänen on täytynyt ymmärtää, että jossain vaiheessa asian käsittely voisi mennä jopa korkeimpaan oikeuteen. Asiaa tultaisiin toki käsittelemään myös muilla foorumeilla viimeistään siinä vaiheessa, kun hän julkistaisi väitöskirjansa.

Hän ei siis tiennyt minä ajankohtana asiaa käsiteltäisiin. Mutta oletusarvo on kuitenkin se, että hänellä oli näkemys siitä, että mahdollisesti hänen väitöskirjansa julkistamisen jälkeen. Hänen on täytynyt ymmärtää joutuvansa jossain vaiheessa arvostelun kohteeksi, kuten näin on käynytkin.

Oletan hänen tarkoituksenaan olleen tätä lääkärintodistusta kirjoittaessaan saada diagnoosi aikaan pahoinpitelystä ja samalla jättää kysymyksiä ilmaan koskien omaa aluettaan eli gynekologiaa.

Tämän epävarmuuden perusteella hovioikeus sitten päättelikin julkisessa selosteessaan koskien genitaali- ja anogenitaalialueen vammalöydöksiä ilmaisemaan itsekin ristiriitaista tietoa. Se kertoo esim. vanhimman tyttären osalta seuraavaa:
”Lääkärintutkimuksessa A:sta ei ollut havaittu löydöksiä, jotka viittaisivat häneen kohdistuneisiin rikoksiin.”

Sitten hovioikeus on julkisessa selosteessaan 27.6.2013 pitäytynyt vanhaan malliin lapsen seksuaalisissa hyväksikäyttö tilanteissa ja ensin siis todennut, ettei vammoja ole. Seuraavassa lauseessa se kuitenkin sanoo, ettei sillä ole merkitystä, koska
”Lääkärintutkimuksen tulos ei kuitenkaan ole sulkenut pois rikoksen mahdollisuutta.”

Se huomaa itsekin tämän ristiriidan, ja hakee syyllistä A:sta todeten seuraavaa:
”Asiassa on myös ilmennyt A:n kertomuksen näyttöarvoa heikentäviä seikkoja. ”

Sen sijaan sitten, että hovioikeus toteaisi, että näyttöä ei ole ja lapsi itse kiistää tapahtuneen, se hakee motiivia A:n haluttomuudelle myöntää näitä asioita klassisesti siitä, että A:lla on ollut motiivi olla kertomatta näitä asioita.
”A:n haastatteluihin perustuvan psykologisen lausunnon mukaan A:lla on voinut olla useita syitä olla kertomatta…..”

Lopputulos yllä olevasta on se, että kukaan ei tätä lukemalla tiedä väitetäänkö A:n tulleen raiskatuksi. Kuitenkin kirjoitusmuoto huomioon ottaen ja tieto siitä, että raiskauksia olisi useampia antaa olettaa, että väitetyn raiskauksen uhreja on vähintään kaksi.
C tai D se ei voi olla. Ongelma on ikä. A tulisi ikänsä puolesta kysymykseen. Joten voisi olla, että immenkalvojen on oletettu kasvaneen takaisin ja että vammat ovat parantuneet ja nuori ei kerro totuutta.

Palaan alkuperäiseen kysymykseen siitä, miksi MJE ei tehnyt diagnoosia lasten genitaalialueiden vammoista UV-valolla vaan lähti tutkimaan lasten ihoalueita, joka ei ole hänen erikoistumisalueensa eikä kosketa väitöskirjan UV-valo osiota.

Uskon, että MJE oletti Annelin olevan murhaaja. MJE vihasi murhaajia, koska murhaaja anasti häneltä hänen lapsensa ja vaikutti hänen muidenkin lastensa elämään.

Uskoontulolla ja muilla MJE:n henkilökohtaiseen elämään liittyvillä asioilla on saattanut sittenkin olla oletettua suurempi vaikutus tähän asiaan. Uskoontulo rinnastetaan usein rakastumisen tunteeseen. Ihmiset sähköiset aivokäyrät yhdistyvät uudella ennen kokemattomalla tavalla. Se on aivan normaalia. Saattaa kulua kuukausia jopa vuosi ennen kuin asia palautuu omiin uomiinsa.

Juuri uskoon tullut pitää usein muita uskovaisia hänen ympärillään enkeleinä. Kokemus voi olla hyvin voimakas. Ihmisen täytyy lakata tekemästä syntiä ja Jumala antaa hänelle hänen tekemänsä synnit anteeksi. Ihminen kokee itsensä puhtaaksi kuin valkoinen pesty lakana. Tällaiseen tilanteeseen on saattanut alunperin liittyä voimakkaita tunteita jostakin asiasta ja tähän saattaa kytkeytyä lupaus, jonka ihminen antaa oikeastaan itselleen samalla kuitenkin olettaen sen olevan Jumalan ihmisessä aikaan saama muutos. Tällainen lupaus sitoo ihmistä hyvin voimakkaasti ja irrottautuminen voi olla vaikeaa pitkänkin ajan kuluttua.
On vaikeaa olla nöyrä ja vain todeta asia tapahtuneeksi, jota ei voi enää muuttaa.

Uskon Minna Joki-Erkkilä tehneen toisenlaisen ratkaisun.

Hän ei kääntänytkään sitä toista poskeaan, vaan nousi nyrkkeilykehään tietoisena siitä, että siellä lyödään niin lujaa kuin siitä nyrkistä lähtee.

MJE eli aikamoisessa epävarmuuden tilassa antaessaan arviota Aueria koskevissa kysymyksissä. . Hän oli kai poliisin ainainen luotettava todistaja, jolta saatiin vastauksia, joihin muut eivät yltäneet.

Kuitenkin hänen tieteelliset ansionsa puutuvat Sitten tuli väitöskirja ja sen mahtava tuki. Tapasin hännet heti väitöstilaisuuden jälkeen ja onnittelin kun oli vakiinnuttanut asemansa, mutta että Auerin asiassa hän erehtyi. MJE i vastaili asiallisesti. Häneen vaikutti suuresti väistöskirjan saama menestys. Tapasin asemastaan tietoisen ihmisen.

http://www.ipt-forensics.com/journal/volume5/j5_1_2.htm

There are others who claim that the normal hymen is most often not a circle and there are irregularities, tags, and bumps. They believe that these irregularities (sometimes
referred to as serrated hymenal orifices) are within the normal range of hymenal
variation.

Some claim that a threeyearold girl's vagina can accommodate an adult's fingers and even penis without necessarily showing signs of physical trauma, other than the production of the aforementioned irregularities, tags, and bumps.

Others maintain that the insertion of an adult male penis into a threeyearold
girl's vagina will produce severe pain, significant bleeding, and deep lacerations, and that the insertion of crayons and pencils at that age is extremely rare because of the pain and trauma that such insertion will produce.

There are significant differences of opinion regarding what is the normal size of the hymenal opening, and this, of course, bears directly on the question of abuse.

Thus, by the age of nine or ten, one does not get the same degree of trauma that is found at younger ages. Most agree, as well, that children of nine and ten, whose vaginal orifices are still small, could still be brought to the point of intercourse with an adult by gradual stretching of the vagina in the course of repeated experiences in which progressively larger objects (fingers, and ultimately a penis) are inserted.

Eli osa asiantuntijoita on sitä mieltä, että immenkalvossa on niin paljon esim. koloja tai muuta epäsäännöllisyyttä, että osa näistä epäsäännöllisyyksistä kuuluu normaalin piiriin. Toiset sanovat, että erityisesti peniksen työntyminen lapsen vaginaan aiheuttaa kovaa tuskaa, huomattavaa verenvuotoa ja syviä repeytymisiä.

Lisäksi on olemassa huomattavia eroja mielipiteissä mikä on normaali aukko immenkalvossa. Mutta kaikki tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että mitä vanhemmasta lapsesta on kysymys sitä todennäköisempää on, että penis ei aiheuta huomattavaa vammaa. Siten jo yhdeksän tai kymmenen vuotiaalla lapsella ei ole samanlaista vamma-alttiutta kuin on nuoremmalla lapsella. Yllä olevassa sanotaan, että 9 tai 10 vuotias lapsi voi olla jopa yhdynnässä aikuisen kanssa mikäli tätä aluetta on harjoitettu vaginan venyttämisellä ensin sormella ja lopulta peniksellä.

Tällainen tapaus on muuten Klaus Kinski ja hänen tyttärensä Pola Kinski, Nasstasja Kinskin sisarpuoli.
http://www.theguardian.com/world/2013/j ... s-daughter

Olen kuullut hänen haastattelunsa, ja hän kertoo siinä, että kaikki alkoi viattomasti hotellihuoneessa ja jatkui juuri edellä kuvatulla tavalla aina penetraatioon hänen sitten ollessa muistaakseni alle 10 vuotias.

Because the hymenal structures are so small (the average normal hymenal orifice
of a threeyearold is 4,5 mm) “

eli tekstin mukaan kolmevuotiaan immenkalvossa olevan aukon läpimitta on keskimäärin 4,5 milliä.

It is important to appreciate that the transverse diameter of the average adult erect
penis is approximately 3.5 cm (35 mm) and an index finger is approximately 1.5 cm
(15 mm) wide. Accordingly, the insertion of either of these into a hymenal orifice of
5 mm will invariably cause significant widening and, certainly in the younger girl,
pain and trauma. Accordingly, when a threeyearod girl claims that an alleged
perpetrator inserted his penis into her vagina and the vaginal examination reveals a
diameter of, for example, 7-8 mm, it is extremely unlikely that the penetration being
described actually took place.

Eli tärkeää on huomata, että keskimääräisen aikuisen erektiossa olevan peniksen läpimitta on 35 milliä ja sormen 15 milliä. Tämän mukaan sisään mentäessä aukkoon, jonka läpimitta on 5 milliä se aiheuttaa huomattavaa aukon suurenemista ja tuskaa ja vamman. Jos kolmevuotias tyttö väittää, että tunkeutuja on laittanut peniksen hänen vaginaansa ja esimerkiksi aukon suuruus on 7-8 milliä on erittäin epätodennäköistä, että tapahtuma on tapahtunut kuvaillulla tavalla.

Muram (1989a) divides the genital findings into four categories:

3. Specific findings. The presence of one or more abnormalities strongly suggesting sexual abuse. Such findings include recent or healed lacerations of the hymen and vaginal mucosa, enlarged hymenal opening of 1 cm

Tässä Muramin tutkimuksessa on eroja näihin muihin kirjoituksessa olleisiin tutkimuksiin, joten otan sen tähän esimerkiksi.

Mutta ensin siis yllä sanotaan niin, että yli yhden senttimetrin läpimitta aukossa todistaisi seksuaalisesta penetraatiosta.

Yksi ero näihin muihin kirjoituksessa mainittuihin tutkimuksiin on se, että Muram etsii vain tätä kohtaa "specific findings" , joka siis tarkoittaa vakavaa poikkeamaan ja todistaa penetraatiosta. (nyt ei siis puhuta hyväksikäytöstä vaan penetraatiosta , joka on varmasti tapahtunut– oma huomautus)

Toinen ero on tämä:

Muram (1989b) studied 31 girls who were assaulted by 30
individuals, all of whom confessed to having sexually molested them. Both the girls
and the perpetrators were in agreement that the sex abuse took place.

Eli tutkimuksessa oli tutkittu 31 tyttöä, jossa sekä uhri, että tekijä ovat samaa mieltä.

In 18 of the 31 cases the offender admitted to vaginal penetration.

Näistä 18 tekijää myönsi itse vaginaalipenetraation (bona fide).

However, specific findings were only to be found in 11 of these 18 girls (61%). In those girls in which penetration was denied only 3 of 13 (23%) provided specific findings. However, the girls ranged in age from 2 to 15, so it is not surprising that some of the teenagers who experienced penile penetration did not have physical findings of abuse.

The most important observation Muram makes is that the most consistent finding in bona fide sex abuse is laceration or tear of the hymenal ring, down through the base, and extending often into the adjacent vaginal wall. This sign is one of the most important for differentiating genuine from fabricated abuse.

Eli tärkein huomio, jonka Muram teki oli se, että bona fide (selkeä ja kiistaton) lapsen penetraation aiheuttama vamma (special finding) on repeämä immenkalvon aukossa. Eli 61 % niistä lapsista, joiden tapauksessa tekijä oli myöntänyt teon ja penetraation oli repeämä ja syy siihen miksei se ollut kaikilla oli se, että lasten iät vaihtelivat 2-15 ikävuoteen, jolloin loppupäässä oli ollut mahdollisia seksuaalisia kokemuksia eli sitä venytystä ja harjoitusta.

Vielä yksi erittäin tärkeä asia:

Muram states: "If no tear of the hymen occurred, the examination will fail to detect
any abnormalities." This is an important point.

Eli Muram sanoo, että jos immenkalvon repeämää ei ole tapahtunut ei muukaan tutkimus tuota mitään normaalista poikkeavaa.

Eli pähkinänkuoressa yllä olevat tärkeät seikat:

1) 3 vuotiaan immenkalvon aukon läpimitta on noin 10 kertaa pienempi kuin on täyskasvuisen miehen peniksen läpimitta.

2) 3 vuotiaan lapsen vaginan pituus on noin 4 senttimetriä, täyskasvuisen miehen peniksen mitta erektiossa on noin 12- 13 senttiä keskimäärin

3) Kaikki tutkijat myöntävät, että vaginan aukon suuruus kasvaa iän myötä

4) Kaikki tutkijat sanovat, että 9-10 vuotiaan vammat ovat toisenlaisia kuin ovat pienten lasten ja yhdyntä aikuisen miehen kanssa on mahdollinen venytyksen ja harjoituksen jälkeen.

5) Tärkein penetraation jälki on syvä repeämä aina immenkalvon aukkoon ulottuvana jne.

6) Jos tekijä on myöntänyt teon ja kertonut penetraatiosta, on 61 % prosentilla Muramen tutkimuksen mukaan näitä repeämiä immenkalvossa. Ikä jakauma tiedetään 2-15 vuotta.

NS:n ylläesittämien tietojen valossa siis penetraatio-raiskaus näyttää tapauksessa
poisuljetulta. Tietysti on muistutettu, että raiskaus voi tapahtua ilman penetraatiota.

Mihin tä'llöin viittaa Julkisen selosteen seuraava lause:

B, C ja D ovat tarkasti selostaneet ja eri tavoin kuten eleillä, asennoilla ja tekokohtia kehossaan näyttämällä oma-aloitteisesti havainnollistaneet itseään sekä heitä toisiaan ja A:ta koskevia rikollisia tekoja. (Ital. Zem.)

Mitä kohtia lapset ovat kehossaan osoitelleet? Mihin kohtiin he ovat katsoneet lapsen A
(vanhimman tytön) tulleen kajotuksi ja millä? Käsillä, genitaaleilla, välineillä?

Dildon lapset näyttävät ymmärtäneen ennemmin lasten leikkivälineen kaltaiseksi - mitä he
eivät olisi tehneet, jos heihin sellaisella olisi kajottu. Ja sitä paitsi minne - jos ei penetroivasti
genitaaleihin?

Tapauksessa heilutaan ihan tyhjän päällä - tai siis mm. MJE:n auktoriteetin varassa.

Niskasaaren mukaan kysymys on ollut muiden tekojen lisäksi myös nimenomaisesti emätinyhdynnästä, joita oli useita.

Kaiken huipuksi, yhden tytön, väitettyyn tekoaikaan n. 5 vuotiaan olisi pitänyt olla aikuisen miehen kanssa emätinyhdynnässä ainakin kahdesti, ja vanhemman tytön jatkuvalla syötöllä. Vielä yli kaksi vuotta väitettyjen tekojen jälkeen molemmat tytöt olivat lääkärinlausunnon mukaan neitsyitä. Tuomarit kuitenkin päättivät uskoa, että immenkalvot kasvavat takaisin. Se on jyrkästi vastoin oikeuslääketieteen paradigmaa, joten esitutkinnassa ja oikeudessa ei kuultu yhtään oikeuslääkäriä.

Mistään väitetystä seksuaalirikoksesta ei ollut minkäänlaista kliinistä tai teknistä näyttöä, mutta niitä vastaan oli paljon selkeää, kliinistä näyttöä.

http://www.mikkoniskasaari.fi/node/205