Hämeen Sanomat 1.10.2025 /
https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/8877566
Teinipojat surmasivat kylmäverisesti pariskunnan Loppijärven rantaan – Aluksi syyte kirjattiin vain ilkivallasta, kertoo tutkinnanjohtaja 24 vuotta myöhemmin
Heinojen tragedia oli yksi Riihimäen kihlakunnan julmimmista rikoksista. Liikemies puolisoineen murhattiin Läyliäisissä mökkitielle. Riihimäellä rikoskomisariona vuonna 2001 työskennellyt Mika Heikkonen ei ole unohtanut surmia.
Elokuun 24. päivä kesä viipyili vielä Loppijärven rannoilla, vaikka syksystä oli ilmassa jo enne. Liikemies ja tämän puoliso olivat matkalla kesämökille Lopelle. Siellä heidän oli määrä tehdä kaupat sadasta kännykästä. Vuosituhannen vaihteessa matkapuhelimet olivat aikansa arvotavara.
Martti Heino astuu autosta Läyliäisten Soukinharjulla. Sitten kuuluu laukaus. Espoolaisliikemiehen puoliso soittaa Hämeenlinnan aluehälytyskeskukseen, mutta on liian myöhäistä. Puoliso on menehtynyt välittömästi kiikaritähtäimellä varustetulla pienoiskiväärillä kiven takaa ammuttuihin laukauksiin.
– Miestäni on ammuttu päähän, kertoo järkyttyneen Elise Heinon ääni langan päässä aluehälytyskeskuksessa.
Kello on 17.59 perjantai-iltana. Seuraa ajo-ohjeet ambulanssille, mutta puhelu katkeaa kesken sanan. Luoti iskeytyy puhelimeen. Seuraavan luodit osuvat Elise Heinon kaulaan ja takaraivoon. Elise kuolee saamiinsa vammoihin.
Surmaajat pakkaavat ruumiit jääkiekkokasseihin niin nopeasti kuin kykenevät. Pakomatka alkaa. Hälytysajoneuvojen saapuessa paikalle loppilainen mökkitie on typötyhjä.
Murhaajat pakenevat Martti Heinon vihreällä Peugeotilla kaatopaikan kautta Suvisaaristoon. Siellä surmaajat upottavat venematkan päätteeksi Elisen, 36, ja Martin, 49, ruumiit mereen.
...
Maanantaina Heinojen löytämiseksi käynnistettiin etsinnät Loppijärven eteläpäässä. Sotilaspoliisit valvoivat vielä keskiviikkona surmapaikalle johtavaa tietä. Mukana oli Riihimäen viestirykmentin miehiä.
Loppijärven rantaan johtava mökkitie oli eristetty murhatutkimusten takia. Murhaa kuvailtiin kylmäveriseksi. Se oli suunniteltu. Sen sijaan Lopen-mökki valikoitui murhapaikaksi sattumanvaraisesti. Lopen etsinnöissä ei löydetty Heinoista merkkiäkään. Pian virkavalta teki kuitenkin löydön kaatopaikalle hylätystä pakoautosta.
Poliisi pääsi epäiltyjen jäljille soittotietojen avulla. Rikoksen teki neljä 16–18-vuotiasta espoolaispoikaa. 18-vuotias oli ollut puhelutietojen perusteella yhteydessä sekä Heinoihin että ystäviinsä. Neljä epäiltyä otettiin kiinni tiistaina 28.8. kello 20 aikaan eli lähes tunnilleen neljä vuorokautta surmien jälkeen.
Ruumiiden etsinnät merellä käynnistyivät vasta keskiviikkona. Ruumiskoirat ja Upinniemen laivastoaseman sukeltajat ryhtyivät etsimään Heinoja Suvisaaristosta ja tätä ympäröivältä ulkomereltä.
...
Vuonna 2001 Riihimäellä tapauksen tutkinnanjohtajana toiminut Mika Heikkonen muistaa tapauksen hyvin. Komisario Heikkonen on eläköitynyt vuonna 2024. Heikkonen ehti nähdä 15 vuoden Riihimäen-aikanaan paljon. Sellaisiakin asioita, joita enää harva muistaa.
– Mutta tämä oli eittämättä asia, joka jäi... mieleen.
Tutkimus lähti liikkeelle Elise Heinon soitosta aluehälytyskeskukseen. Vaikka puhelu katkesi, Lopelle lähti liikkuvan poliisin Riihimäen, Hyvinkään ja Hämeenlinnan yksiköt sekä Mediheli. Odottamaton käänne oli se, että ketään ei löydetty.
– Poliisi katsoi jonkun tehneen ilkivaltaisen hälytyksen. Rikosilmoitus kirjattiinkin ilkivallasta, Heikkonen toteaa.
Heikkonen myöntää nyt, ettei hän ole kertonut kyseistä käännettä koskaan aiemmin medialle. Ilmoitus jäi Riihimäelle pöytälaatikkoon. Lauantaiaamu valkeni. Päivystävä poliisi löysi aamunkajossa ilmoituksen. Päivystävä ylikonstaapeli ei niellyt sitä purematta. Hän soitti aluehälytyskeskukseen. Nauha oli pakko kuunnella.
– Päivystäjä haistoi, ettei homma ole ihan kondiksessa, Heikkonen sanoo.
Mika Heikkonen asui siihen aikaan lähellä hälytyskeskusta. Myös hän lähti kuuntelemaan Elise Heinon hätäpuhelua.
– Nauhasta ilmeni, että siellä on ollut ihminen suuressa hädässä. Homma lähti tästä käyntiin. Operaatioon sisältyi valtavasti asioita. Etsinnät Loppijärvellä käynnistettiin.

- Riihimäen Sanomat 08-2001 1000x.jpg (287.14 KiB) Katsottu 5098 kertaa
Riihimäen poliisi pyysi seuraavaksi tiedot kiireellisinä hätäpuhelun paikantumisesta. Matkan varrelle sattui ongelmia teleyhtiön kanssa. Se ei aluksi luovuttanut tietoja. Lopulta nekin saatiin.
Sitten etsintäkuulutettiin niin Heinot kuin Martti Heinon auto. Kun auto löytyi entiseltä maanottoalueelta Espoosta, tutkinta muuttui laajaksi. Takaluukusta saatiin havainnot veriteosta.
Keskusrikospoliisi tuli mukaan kuvioon, jossa olivat jo valmiiksi Riihimäen ja Espoon poliisit. Operaatiosta kuoriutui massiivinen. Puhelutietojen perusteella pystyttiin selvittämään esimerkiksi Martti Heinon puhelimen viimeiset tiedot. Selvisi, että pariskunta oli johdatettu Lopelle. Matkalla he olivat kysyneet ajo-ohjeitakin.
– Asia oli nopeasti selvitettävissä, koska nuoret eivät olleet kuitenkaan ammattirikollisia.
Lajissaan tämä oli ainutlaatuinen rikosasia. Suunniteltu, tilattu ja kylmäverinen murha.

- Riihimäen Sanomat 800x.jpg (212.61 KiB) Katsottu 5098 kertaa
Poikia alettiin ottaa puhelutietojen saamisen jälkeen välittömästi kiinni. Mutta ruumiit olivat yhä kateissa. Tässä kohtaa kuvioon astuivat puolustusvoimat, Keskusrikospoliisi ja merivartiosto.
– Ne olivat isot ja laajat etsinnät. Oli merivartioston ja puolustusvoimien tekniikkaa. Kaikuluotain haravoi aluetta. Monenlaista purtiloa pyöri alueella.
Viikkoja kestäneiden suuretsintöjen päätteeksi ruumiit löydettiin.

- Riihimäen Sanomat 30-08-2001 1000x.jpg (300.27 KiB) Katsottu 5098 kertaa
Murhat tehtiin täydessä ymmärryksessä. Ne myös suunniteltiin perusteellisesti, kertovat lehtiarkistot.
– Tämä on rankin rikos Riihimäen kihlakunnan alueella pitkään aikaan, siihen aikaan nuori komisario Mika Heikkonen Riihimäen poliisista sanoi Riihimäen Sanomien haastattelussa.
Oikeudenkäynnin edetessä palaset alkoivat loksahdella kohdilleen. Neljä espoolaispoikaa, yksi 18-vuotias sekä kolme 16–17-vuotiasta ja Martti Heino tunsivat toisensa ennestään. He olivat käyneet kännykkäkauppaa ennenkin. Taustalla oli Heinon velkoja pojille.
Velat olivat ilmeisesti tärkein motiivi murhille. Silti poikien saama välitön saalis kahdesta murhasta oli vain reilut 3 000 markkaa. Tekijöistä vanhin, 18-vuotias antoi nuoremmilleen käskyjä ylhäältä päin. Nuorempien poikien rooliksi jäi totella. Vanhimman suhde nuorempiin poikiin oli oikeuden arvion mukaan "käsittämättömällä tavalla määräävä".
– En pitänyt tappamista totena. Koko homman tajusin vasta perjantaina, kun ne oli ammuttu, nuorin pojista vakuutti hovioikeudessa.
Oikeudenkäynnit pidettiin pääasiassa Riihimäellä, ja ne olivat julkisia. Poikien onnistui piiloutua pääosa ajasta huppujen alle. Vain kerran vanhin pojista, murhien pääarkkitehti, paljastui. Tämä hetki oli oikeuskäsittelyn loppuajalta Kouvolan hovioikeudesta.
Nyt pojat ovat vapaana kulkevia miehiä. Suurin osa koko Suomea kuohuttaneista "hyvistä perheistä" tulleista murhaajista on vaihtanut tätä nykyä myös nimeään. Vanhin pojista paitsi koetti lavastaa nuorempiaan kaikkeen syylliseksi, hän myös suunnitteli kaiken tarkoin.
Tapauksessa syyttäjänä toiminut valtiosyyttäjä Matti Nissinen kuvaili päätekijää silloisessa lehtijutussa.
– Hän oli ylimielinen. Ja suoraan sanoen valehteli.
...