Re: Suomen Vastarintaliike
Lähetetty: Su Kesä 19, 2016 11:10 pm
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1466129809750
17.6.2016:
REINHOLD Hanning tuomittiin perjantaina avunannosta 170 000 ihmisen murhaan, kertoi uutistoimisto Reuters. Natsien miehittämässä Puolassa Auschwitzin keskitysleirillä työskennellyt Hanning sai viiden vuoden vankilatuomion.
”Olen pahoillani, että näin tämän vääryyden enkä sanonut mitään, ja pyydän anteeksi tekojani. Olen hyvin, hyvin pahoillani”, pyörätuolissa istuva 94-vuotias Hanning sanoi oikeudenkäynnissä uutistoimistojen mukaan.
Oikeudenkäynti alkoi helmikuussa. Kuukausien ajan Hanning kuunteli hiljaa oikeussalissa todistajien kertomuksia leirillä kohtaamistaan kauhuista.
HOLOKAUSTISTA selvinneet kuvailivat, kuinka vartijat muutaman viikon välein komensivat vangit alasti riviin ja valitsivat työkykyiset orjatyöhön. Liian heikoiksi käyneet lähetettiin kaasukammioon.
Syyttäjän mukaan Hanningin tehtäviin kuului valvoi vankien valikointia. Hänen sanotaan myös tienneen massateloituksista ja vankien järjestelmällisestä näännyttämisestä nälkään.
”Haluan sanoa katuvani syvästi osallisuuttani rikollisjärjestöön, joka on vastuussa monien viattomien ihmisten kuolemasta, lukemattomien perheiden tuhoamisesta, ja uhrien kurjuudesta, kidutuksesta ja kärsimyksestä”, Hanning sanoi oikeudessa huhtikuussa.
ENNEN HANNINGIN omaa puhetta huhtikuun lopussa hänen asianajajansa luki ääneen kirjallisen lausunnon, saksalaislehdet kertoivat.
Lausunnossa Hanning kertoi liittyneensä 13-vuotiaana natsien nuorisojärjestöön Hitlerjugendiin. Vuonna 1940 hän värväytyi vapaaehtoisena SS-joukkoihin äitipuolensa kehotuksesta. Hän oli tuolloin 18-vuotias.
Hanning taisteli alkuun Ranskassa ja itärintamalla. Kiovassa hän haavoittui kranaatinsirpaleesta. Komennus Auschwitziin tuli toipilasajan jälkeen.
”Olen yrittänyt unohtaa tuon ajan koko ikäni. Auschwitz oli painajainen. Toivon, etten koskaan olisi käynytkään siellä”, Hanning kertoi.
”Ihmisiä ammuttiin, kaasutettiin ja poltettiin. Näin, kuinka ruumiita kuljetettiin edestakaisin ja ulos leiriltä. Haistoin palavan lihan, tiesin, että ruumiita poltettiin”, hän kuvaili.
MYÖHEMMIN HANNING siirrettiin vartiotorniin ja hän sai ohjeet ampua mahdolliset karkurit. Hän sanoi anoneensa kahdesti siirtoa takaisin rintamalle. Hänet siirrettiin pois Auschwitzista ennen sodan loppua.
Sodan jälkeen Hanning työskenteli juustokaupan myyjänä ja myöhemmin pyöritti omaa liikettä, kertoi Neue Westfalische -lehti. Hän jäi eläkkeelle 1984 ja asui Lagessa lähellä Detmoldia, jossa oikeudenkäynti pidettiin.
”Olen pysynyt hiljaa pitkään. Olen ollut hiljaa koko ikäni”, Hanning sanoi vapisevalla äänellä omassa puheenvuorossaan, uutistoimisto Reuters kertoi huhtikuussa.