Re: Markus Pasi Pönkä -paloittelusurma Tallinna v. 2005
Lähetetty: To Loka 24, 2013 1:23 pm
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013102 ... 4_uu.shtml
Paloittelumurhaaja joutuu eristykseen
Torstai 24.10.2013 klo 11.25
Omilla teillään lähes kaksi viikkoa ollut paloittelumurhaaja Markus Pönkä palasi myöhään keskiviikkoiltana Kylmäkosken vankilaan.
Kylmäkosken vankilan johtajan Harri Rämön mukaan luvalliselta vankilomaltaan palaamatta jäänyt Pönkä palasi vankilaan vapaaehtoisesti ja omin voimin.
Rämön mukaan lähes kaksi viikkoa kestäneestä luvattomasta poissaolosta seuraa sanktioita.
- Lupaehtojen rikkominen ei ole rikos, mutta vankeuslain mukaan vankilan johtaja voi määrätä lupaehtojen rikkomisesta vangille kurinpitorangaistuksen, Rämö sanoo.
Rämön mukaan vanki rikkoo lupaehtoja, jos hän jättää palaamatta vankilaan määräaikaan mennessä, palaa vankilaan päihtyneenä tai yrittää tuoda vankilaan esimerkiksi kiellettyjä aineita.
Rämön mukaan hän on antanut Pöngän kaltaisissa tapauksissa rikkureille kolmesta viiteen vuorokautta kestävän yksinäisyysrangaistuksen ehdottomana.
Yksinäisyysrangaistus sisältää vankeuslain mukaan omaisuuden hallussapidon, yhteydenpidon, kirjaston käytön, radio- ja televisio-ohjelmien seuraamisen sekä harrastus- ja vapaa-ajan toiminnan rajoittamisen. Rajoituksista voidaan lain mukaan poiketa, jos siihen on vangin olosuhteisiin nähden syytä.
Pöngän luvaton poissaolo kesti yhteensä 11 vuorokautta. Rämön mukaan vankilasta luvatta poissa olevan vangin "omaa lomaa" ei lasketa rangaistusajaksi.
- Tällaisessa tilanteessa vapautuminen siirtyy saman verran eteenpäin, mitä vanki on ollut vankilasta pois, Rämö sanoo.
MARKO-OSKARI LEHTONEN
[email protected]