Jokienvalloittaja kirjoitti:Nyt keskustelun varjoon jää kokonaan se, että SDP:n ja Vihreiden masinoimien maanomistuslakien seurauksena Suomi myy maitaan kansainvälisille rikollisille, ja niitä omistuksia käytetään todennäköisesti muualta hankitun rikollisen rahan pesuun.
Niin, missään ei kai ole vielä kerrottu, mistä se rahanpesuun tarvittava likainen raha olisi peräisin. Minullakin on kuitenkin sellainen aavistus, että näin kansainvälisen porukan ollessa kyseessä, kyse olisi Suomen ulkopuolelta hankitun ja todennäköisesti myös ei-suomalaisten ihmisten rahoista.
Jokienvalloittaja kirjoitti:Lisäksi Paraisten kunnassa päätäntävaltaa harjoittavia ja heidän lähipiirejään on hyötynyt tästä hynttyiden yhteen lyömisestä rahanpesuun perustetun firman kanssa, eikä yhtään haittaa jos on jäävännyt itsensä kysymyksessä kun kaverit kuitenkin päättää suosiollisesti rakennus ja muista luvista*.
Noissa pikkukunnissa tuo itsensä jäävääminen yksittäisen asian käsittelyn ajaksi on tosiaan liian usein yhtä tyhjän kanssa, kun päättäjät ovat niin usein verisukulaisia, avioliittojen kautta sukulaisia, lapsuudenkavereita, pelikavereita jne. Pahimpien vihamiestenkin kesken pikkukuntien poliitikot luovat joskus viha-rakkaussuhteita tyyliin "nyt äänestät prkl tätä mun hanketta, niin mä äänestän sitten myöhemmin prkl sun hanketta". Eli kunnan ja kuntalaisten kokonaisedusta voidaan silloinkin viisveisata pelaamalla palloja sun-mun-sun-mun pusseihin.
Jokienvalloittaja kirjoitti:Airiston Helmen tilien läpi on valunut varallisuutta muutamaan paraislaiseen yritykseen jo vuosien ajan. Rahaa on ollut käytettävissä, vaikka varsinainen matkailuliiketoiminta odottaa yhä käynnistymistään. Airiston Helmen tase on ollut vuosia vahvasti miinuksella ja yritys konkurssin partaalla. Suomen lainsäädännön mukaan toiminta on voinut jatkua, koska yhtiöön pumpatulla miljoonarahoituksella ei ole velkojia. Uusia saarihankintoja ja rakennushankkeita on pistetty vireille säännöllisesti.
Pohdiskelin jo tuolla aiemmin näiden paraislaisten roolia. Itse firmahan voi olla vaikka nyt sitten ulkomaalaisten rikollisten tai mafiapankin omistama. Firman olemassaolon päätarkoitus voi niin ikään olla ulkomaisen rahan peseminen. Kumpikaan näistä asioista tai ne yhdessä eivät kuitenkaan estä, etteikö suomalaisilla tyypeillä olisi voinut olla omia lusikoitaan kupissa joko isojen ja kansainvälisten rötösten osalta tai sitten vain pienempien ja paikallisten kepposten osalta. Jokienvalloittajan kopioiman lehtijutun perusteella en ihmettelisi, vaikka tässä nyt ainakin jotain pientä lahjus-korruptio-hyväveli-hommaa olisi tehty ihan suomalaistenkin toimesta, vaikka ne toki ehkä olisivatkin pikkurikkeitä isossa kuvassa.
Silmään pistää tuo paraislaisten päättäjien ja sisäpiiriyrittäjien naivi sinisilmäisyys katsella tätä firmaa "lähinnnä myönteisessä valossa". Jos firma on hankkinut maita noin kymmenen vuoden aikana ja ollut tunnuslukujen valossa konkurssin partaalla, niin eikö mikään hälytyskello ole todellakaan soinut? Paraisten kunnanvaltuutetut ovat vaan odotelleet ja odotelleet, että koskas niitä matkailijoita alkaa tulla? Matkailubisnes on nimittäin luonteeltaan sellaista, että se tuo kyseiseen kuntaan ja lähialueelle ns. kerrannaisvaikutuksia. Eli jos joku yrittäjä rakentaa kuntaan hotellin tai lomakylän, niin sille saatetaan näyttää vihreää valoa osittain sen vuoksi, että sen uskotaan tuovan 1) töitä kunnan palvelualan työntekijöille kuten taksikuskeille, siivoojille ja eräoppaille, 2) urakoita kunnan yrityksille [esim. rakennus-, kiinteistöhuolto-, sähkö-, LVI-, kuljetus- ja vartiointialat], 3) asiakkaita kunnan muihin yrityksiin kuten ravintoloihin, kahviloihin, ruokakauppoihin, torimyyjille, lahjatavaraliikkeisiin, elämysmatkailuyritykseen ja polkupyörävuokraamoon sekä 4) näkyvyyttä kunnalle mm. seutukunnan matkailuesitteisiin, kansallisiin ja kansainvälisiin matkailujulkaisuihin sekä turistien oman aktiivisuuden myötä esim. sosiaaliseen mediaan. Airiston Helmi Oy:n tapauksessa ilmeisesti vain tuo kakkoskohta on toteutunut ja siitäkin Paraisille tulleet hyödyt ovat kasaantuneet tietylle pienelle piirille. Eikö kunnassa ole yhtään noussut kapinaa, kun tätä yhtä firmaa vaan lellitään niin maakaupoissa kuin lupien myöntämisissä, mutta mitkään odotukset em. kerrannaisvaikutusten osalta eivät ole konretisoituneet esim. paraislaisten ravintoloiden asiakasvirroissa?
Entä mitä siellä Paraisilla on mahdettu ajatella, kun valtakunnan lehdissä on jo useita vuosia pohdittu heidän kunnan alueella tapahtuneita maakauppoja ja tätä yhtä firmaakin on nimeltä mainiten lehdistössä ruodittu? Paraisillako on vain hymy huulilla ja "lähinnä myönteisessä valossa" jatkettu saarikohteiden myymistä etuosto-oikeus kyseisille ostajille tarjoten? Entä onko siellä Paraisilla ollut aavistustakaan oman kunnan alueella olevista Suomen huoltovarmuuden kannalta merkittävistä alueista? Mitäköhän niiden osalta on esimerkiksi Pub Pireuksessa pohdittu?
Onko joukossamme ketään paikallisten puskaradioiden kuuntelijaa? Tai jaksaako joku selata paikallislehtien yleisönosastokirjoituksia tai alueellisia nettikeskusteluita?
Jo aiemmin tässä ketjussa pohdittiin myös mm. Airiston Helmi Oy:n prokuristia, jolla on vietnamilais-suomenruotsalainen nimi, mutta ilmeisestikin hän on asunut Suomessa jo pitkään mm. Åbo Akademissa (ÅA) ja Turun yliopistossa opiskellen. Juorutietona myös esitettiin, että hän olisi nyttemmin Paraisiin liitetyn Korppoon kunnan entisen kunnanjohtajan vaimo. Tämä ex-kunnanjohtaja Jean-Mikael Öhman sattuu olemaan mitä ilmeisemmin Åbo Akademin talousjohtaja ja aiemmin hän on toiminut ÅA:ssa tutkijana taloustieteen(!!!) alalla. Hän irtisanoutui tammikuussa 2005 Korppoon kunnanjohtajan tehtävästä vedoten 15 vuotta keskeneräisenä olleen väitöskirjan loppuun saattamiseen, mutta en löytänyt netistä tietoa hänen väitöksestään enkä ÅA:n kirjastosta kyseistä väitöskirjaa eli väikkäri lienee edelleen kesken. Joka tapauksessa taloustieteen tutkijana hänellä kyllä pitäisi olla tietoa yritysten toiminnasta ja tietenkin myös talousrikollisuudesta. Eikö hän koskaan ihmetellyt kotikunnassaan sijaitsevan yrityksen - jossa hänen vaimonsa BTW oli prokuristina - toimintaa? Vaikka hän ei olisi vaitiolovelvollisuuden vuoksi saanut vaimoltaan yhtään sisäpiiritietoa yrityksestä, olisi voinut kuvitella, että hänellä koulutuksensa, työkokemuksensa ja mm. kunnanjohtajan työstä kertyneiden erityistietojen vuoksi olisi alkanut joku epäilys herätä. Samoin mietin tätä yrityksen prokuristina toimineen naisen roolia. Hän oli kuitenkin opiskellut kahdessakin suomalaisessa yliopistossa kauppatieteitä ja toiminut muissakin yrityksissä Suomessa. Eikö hän kertaakaan epäillyt, että Airiston Helmi Oy:ssä voisi olla jotain hämärää tekeillä? No, minä en ainakaan ole julkisuudessa nähnyt tietoa, mistä nämä tutkimukset ovat saaneet alkunsa. Ehkä se on ollut jopa tämä Öhmanin pariskunta, joka on alunperin saanut niin paljon käryä nokkiinsa, että he ovat päättäneet antaa vihjeen rikoksen mahdollisuudesta suomalaisviranomaisille. Jos he sen sijaan eivät ole mitään viranomaisille hiiskuneet, niin uhkaako häntä/heitä syytteet rikoksiin osallisuudesta ja/tai rikoksentekijöiden suojelemisesta?
Edelleen minua vaivaa myös se, että tämä Jean-Mikael Öhman oli aikoinaan Korppoon kunnanjohtajana. Samaan aikaan ja pitkään sen jälkeenkin Paraisten kunnanjohtajana istui Folke Öhman. Kukaan ei ole vielä vastannut kysymykseeni, ovatko nämä Öhmanit toisilleen sukua vai onko kyseessä vain kertakaikkisen hassu sattuma.