Sivu 14/68
Re: SDP:n kansanedustajan Hussein Al-Taeen terrorikirjoituks
Lähetetty: Su Huhti 28, 2019 10:48 pm
Kirjoittaja Maigreeni
Villeri kirjoitti:
Lähi-idän iäisiä tappeluja, kiistoja koraanin oikeasta tulkinnasta, jossa samaa mieltä ollaan vain juutalaisista, ei kuulu käydä Suomen eduskunnassa. Suomalaisen kansanedustajan kuuluu olla lojaali Suomelle eikä millekään Iranille tai muille persläville.
Joo, suurelta osin samaa mieltä, enkä minä edes harkitsisi äänestäväni mokomaa, ja tuskin toista kautta on muutenkaan tulossa. Olen hyvinkin tiukan linjan kannalla turvallisuuskysymyksissä. Kysymys koskee tässä sitä, missä on rikos? Minfo on rikos-aiheinen foorumi, eikös? Ilmeisesti epäilys koskee kiitotusta kansanryhmää vastaan, mutta ei siitä täällä hirveästi keskustella. Minulle on jäänyt epäselväksi, mitä tyyppi on edes tarkalleen sanonut.
Rikosaiheinen foorumi. Kyllä, mutta täällä keskustellaan myös muista aiheista ja yksi niistä on politiikka, jolle on olemassa myös oma "osasto", johon tämäkin ketju jossain vaiheessa tullaan siirtämään. Nyt asia on ajankohtainen, joten olkoot vielä täällä. Kuka tietää, ehkä ketjun aiheesta tehdään rikosilmoitus ja sitä kautta saadaan mahdollisesti tutkinta aikaiseksi.
-NILS-
Lisäksi moni ei täällä tunnu ymmärtävän lähi-idän tilanteesta ja islamista mitään. Shiia-islamismi ei oman ymmärrykseni valossa muodosta merkittävää turvallisuusuhkaa, eikä Iranin tilanne kosketa meitä mitenkään; mutta täällä porukka puhuu ikään kuin tyyppi voitaisiin rinnastaa sunni-radikaalien projektiin islamisoida Eurooppa. On toki mahdollista, että tyypillä on yhteyksiä sunni-radikaaleihin — mahdollista jopa, että tyyppi on muslimiveljeskunnan soluttautuja ja potentiaalinen maanpetturi. Oli miten oli, salafistit eivät suvaitse shiioja, ja tappelevat heitä vastaan. Iran ei harjoita Euroopassa sellaista radikalisointipolitiikkaa, mihin saudit ja bahrainit syytävät miljardeja pitäen hallussaan enemmistöä Euroopan suurmoskeijoista. Myös Suomen suurmoskeijahankkeen taustalla oli juurikin muslimiveljeskunta ja saudiwahhabismi. Sen, että muslimi vihaa juutalaisia taas ei pitäisi yllättää ketään. Se on niillä DNA:ssa, eikä se suoraan sanoen meitä koske, koska emme tietääkseni ole juutalaisia. Olennainen kysymys koskee suhtautumista islamistiseen projektiin: jauhetaanko paskaa islamofobiasta ja tällä varjolla pyritään estämää se, että ihmiset katsoisivat troijalaisen kitaan, vai tunnustetaanko ongelma ja vaaditaan toimenpiteitä? Muslimit, jotka edustavat jälkimmäistä linjaa, ovat liittolaisia. Ihmisten tulisi ymmärtää, että kun konflikti islamismin kanssa ennemmin tai myöhemmin alkaa Euroopassa eskaloitua, monet maahanmuuttajaryhmät, mukaanlukien muslismiryhmät kuten kurdit, sekulaarit muslimit ja monet shiiat on saatava
meidän puolelle. Demografinen tilanne on jo nyt synkempi kuin mitä valtamediat antavat ymmärtää, ja sunni-islamistit tekevät varsin tehokasta propagandaa käännyttäessään muslimeja puolelleen.
Minä en tuomitse tyyppiä mistään, en edes homofobiasta tai antisemitismistä, ennen kuin on selvää, millä puolella hän on tässä olennaisessa kysymyksessä. Omasta puolestani ihmiset saavat kiihottaa kansanryhmiä vastaan minkä tahtovat niin kauan kuin kyseessä ei ole suora kehotus väkivaltaan tai ihmisyyden täydellinen kiistäminen.
Niin, ja mitä tulee lähi-idän iäisiin konflikteihin ja kysymyksiin koraanin tulkinnasta, niin ne ovat jo täällä, eikä se olen minun vikani. Kiitetään tästä rikastuttamisesta suvaitsevaisia, mutta nyt se on joka tapauksessa tosiasia, ja tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Käytännössä olemme siis pakotettuja valitsemaan puolemme monissa näistä kiistoissa.
Re: SDP:n kansanedustajan Hussein Al-Taeen terrorikirjoituks
Lähetetty: Su Huhti 28, 2019 11:17 pm
Kirjoittaja Oliver
Joku lienee antanut juttuvinkin suoraan Israeliin, kun sielläkin on kiinnostuttu asiasta. Nyt tästä alkaa paisua jo ulkopoliittinen soppa eikä Rinnekään voi enää työntää päätään hiekkaan piiloon kuin strutsi. Heh heh, popparit esiin - tästä tulee vielä hauskaa.
Re: SDP:n kansanedustajan Hussein Al-Taeen terrorikirjoituks
Lähetetty: Su Huhti 28, 2019 11:24 pm
Kirjoittaja Maigreeni
Oliver kirjoitti:Joku lienee antanut juttuvinkin suoraan Israeliin, kun sielläkin on kiinnostuttu asiasta. Nyt tästä alkaa paisua jo ulkopoliittinen soppa eikä Rinnekään voi enää työntää päätään hiekkaan piiloon kuin strutsi. Heh heh, popparit esiin - tästä tulee vielä hauskaa.
Saavat tosiaan maistaa omaa lääkettään ja toivon mukaan korkojen kera.
Re: SDP:n kansanedustajan Hussein Al-Taeen terrorikirjoituks
Lähetetty: Su Huhti 28, 2019 11:38 pm
Kirjoittaja putsari
Maigreeni kirjoitti:. Kysymys koskee tässä sitä, missä on rikos? Minfo on rikos-aiheinen foorumi, eikös? Ilmeisesti epäilys koskee kiitotusta kansanryhmää vastaan, mutta ei siitä täällä hirveästi keskustella. Minulle on jäänyt epäselväksi, mitä tyyppi on edes tarkalleen sanonut.
Miksipä et siis lukisi viestejä tästä ketjusta Al-Taeen kirjoitteluista, etkä paskoisi ketjua puolen sivun jonninjoutavilla metapostauksilla? Kiihottamisesta kansaryhmää kohtaan on tehty rikosilmoitus, poliisi tutkii. Kiihottaminen kansanryhmää kohtaan on
R-I-K-O-S.
Re: SDP:n kansanedustajan Hussein Al-Taeen terrorikirjoituks
Lähetetty: Ma Huhti 29, 2019 4:48 am
Kirjoittaja Ghost hunting
Hienoa, etä Israel heräsi, nyt ei voida SDP:ssä enään olkapiäitä nyökyttää ja painaa juttua villaisella. Israelista saakka sitten piti totuuutta hakea kun virallinen Suomen kanta ei siihen pysty.
Re: SDP:n kansanedustajan Hussein Al-Taeen terrorikirjoituks
Lähetetty: Ma Huhti 29, 2019 5:45 am
Kirjoittaja Iivis
Hussein al-Taeen Facebook-kirjoittelu nousi otsikoihin Israelissa – syytetään suoraan antisemiitiksi
Julkaistu: 28.4. 22:43
Israelilaisen Jerusalem Post -lehden jutussa paheksutaan tuoreen kansanedustajan kirjoituksia.
SDP:N kansanedustajaksi valittu
Hussein al-Taee nousi Suomessa otsikoihin vanhoista Facebook-kirjoituksistaan pian eduskuntavaalien jälkeen.
Nyt kansanedustajan kirjoitteluun tarttui sunnuntaina myös
Jerusalem Post, joka on israelilainen englannin- ja ranskankielinen tabloidi-sanomalehti.
Al-Taee on myöntänyt, että on voinut kirjoittaa parjaavia kommentteja juutalaisista, kurdeista, sunneista ja homoista. Al-Taee muun muassa rinnasti lokakuun lopulla 2014 Israelin valtion ja Isiksen toiminnan.
Kaikkien al-Taeen kirjoitusten aitoutta ei ole pystytty varmistamaan.
Jerusalem Post haastatteli jutussaan tohtori
Efraim Zuroffia, joka on S
imon Wiesenthal Centerin Jerusalemin toimiston päällikkö.
– Tämä kaveri [Hussein al-Taee] on ilmiselvästi antisemiitti, Zuroff kommentoi Jerusalem Postille.
Zuroffin mukaan al-Taeen väitetyt kommentit herättävät kysymyksiä siitä, miten hänet voitiin valita eduskuntaan ja miten konfliktinratkaisujärjestö CMI voi toimia hänen työnantajanaan. Al-Taeen esittämät pahoittelut eivät myöskään kelpaa Zuroffille.
Jerusalem Post pyysi jutussaan kommenttia myös CMI:ltä. Al-Taee toimi järjestön neuvonantajana ennen kansanedustajaksi valituksi tulemista.
CMI kommentoi tapausta sähköpostitse Jerusalem Postille seuraavasti:
– CMI tuomitsee yksiselitteisesti kaikki epäasianmukaiset ja halventavat kommentit etnistä, uskonnollista, kansallista tai muuta ryhmää kohtaan. Hussein al-Taeen antisemitistiset lausunnot eivät ehdottomasti ole hyväksyttäviä, kuten olemme julkisesti ilmoittaneet. Hussein al-Taee nimitettiin virallisesti Suomen parlamentin jäseneksi 23. huhtikuuta 2019. Siitä lähtien hän ei enää toimi CMI:n palveluksessa. Meillä ei ole muuta kommenttia tässä vaiheessa.
Jerusalem Postin jutussa käytiin läpi myös al-Taeen taustaa. Kansanedustaja ei kommentoinut tapausta lehdelle.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006087390.html
Re: SDP:n kansanedustajan Hussein Al-Taeen terrorikirjoituks
Lähetetty: Ma Huhti 29, 2019 7:02 am
Kirjoittaja Belker
Hyvä, että israelilaiset ottavat kantaa antisemiitti Al-Taqiyyan häpeällisiin kirjoituksiin. Tästä näkyy lehdistömme äärisuvakoitunut tilanne: vaikka antisemiitti on demari, muidenkaan puolueiden lehdet eivät ole kysyneet israelilaisten kantaa, koska tekijä on arabi. Tällaiselle roskalehdistöllemmekö niitä höpölehdistöpalkintoja jaetaan?
SDP ja Rinne ovat myös antisemitistejä, koska ne eivät tuomitse Al-Taqiyyan tekstejä. Hallituskiima sallii juutalaisten, israelilaisten ja homosksuaalien loukkaamisen SDP:ssä.
Re: SDP:n kansanedustajan Hussein Al-Taeen terrorikirjoituks
Lähetetty: Ma Huhti 29, 2019 7:50 am
Kirjoittaja Villeri
"– Olkaa varmoja, että haluatte käydä tähän kirjeenvaihtoon ja tuollaisella äänensävyllä, CMI:n viestintäjohtaja Elina Lehtisen kerrotaan vastanneen."
Sillä tavalla vastasi suomalainen viestintäammattilainen israelilaiselle sanomalehdelle antisemitismiepäilyistä.
Kuinkahan syvälle CMI/SDP aikoo itsensä kaivaa ennen kuin tällaisesta jätkästä irtisanoudutaan kokonaan? Demarit menettäisivät tietysti yksiselitteisen suurimman puolueen paikan, jos vippaisivat herran pihalle. Mutta ei ole häävi vaihtoehtokaan: Rinteellä olisi varmasti mukava pääministerinä selitellä al-Taeen lausuntoja vaikka Saksassa. Sitä voi huomata olevansa kansallissosialistidemokraattisen puolueen pj.
Re: SDP:n kansanedustajan Hussein Al-Taeen terrorikirjoituks
Lähetetty: Ma Huhti 29, 2019 8:40 am
Kirjoittaja Averell
Tulossa on hyvää ohjelmaa koska demarit eivät voi mitenkään luopua tästä kaverista ja toisaalta, kaveri edustaa kaikkea sitä, mitä demarit ovat vastustavinaan. Mielenkiintoista totta tosiaan.
Mikäs hiippailija se olikaan joka sai jopa lähdöt demareista kun totesi netissä, että jonkun pitää väistämättä kuolla (persun?) mutta sille ei voi minkään koska aate on niin pyhä.
Tässä tilanteessa on jotakin samaa....
Re: SDP:n kansanedustajan Hussein Al-Taeen terrorikirjoituks
Lähetetty: Ma Huhti 29, 2019 9:40 am
Kirjoittaja Villeri
Tuolla blogisti kertoo tehneensä tutkintapyynnön al-Taeesta:
http://vesalevonen.puheenvuoro.uusisuom ... n-laadittu
Re: SDP:n kansanedustajan Hussein Al-Taeen terrorikirjoituks
Lähetetty: Ma Huhti 29, 2019 9:42 am
Kirjoittaja Paa
Noloa Suomelle ja Antti Rinteelle, että muualla maailmassa ihmetellään tätä meidän touhua päästää ja pitää eduskunnassa kansankiihottaja/vihapuhuja. Sinänsä hyvä että edes joku (=Israel) ei hyväksy tätä. Koskakohan Rinne ottaa kantaa?
Re: SDP:n kansanedustajan Hussein Al-Taeen terrorikirjoituks
Lähetetty: Ma Huhti 29, 2019 9:50 am
Kirjoittaja Zipe
"Jokaisen ihmisarvo on jakamaton."
Re: SDP:n kansanedustajan Hussein Al-Taeen terrorikirjoituks
Lähetetty: Ma Huhti 29, 2019 10:28 am
Kirjoittaja NorthernDarkness
Eiköhän näitten äänioikeuksia saavien mamujen myötä tämmöset pääse vielä helpommin eduskuntaan täällä.Nuokin 2015-2016 saapumiserän mamut jotka alkavat nyt napsimaan kansalaisuuksia siellä jo sormet syyhyten oottavat että pääsevät äänestämään kenet tahansa muslimin joka vain on ehdolla arkadianmäelle.Sit aletaan saamaan viimeistään pikkuhiljaa tätä eri vieraiden uskontoryhmien välistä vihoittelua tänne ja puidaan muhamettilaisia asioita ihan paikallispoliitikassa asti.Mielestäni se on juurikin sitä mitä täällä EI kaivata kun ongelmia on jo omastakin takaa.
Re: SDP:n kansanedustajan Hussein Al-Taeen terrorikirjoituks
Lähetetty: Ma Huhti 29, 2019 10:48 am
Kirjoittaja Rescuer
Averell kirjoitti:Tulossa on hyvää ohjelmaa koska demarit eivät voi mitenkään luopua tästä kaverista ja toisaalta, kaveri edustaa kaikkea sitä, mitä demarit ovat vastustavinaan. Mielenkiintoista totta tosiaan.
Kyllähän demarit pystyisivät, jos vain halua riittäisi. Riittävä painostus, jolla al-Taeen saisivat luopumaan kansanedustajan paikastaan, jolloin Joona Räsänen nousisi hänen tilalleen eduskuntaan. Eduskuntaryhmästäkin voivat toki erottaa, kun Rinne on jo valittu hallitustunnustelijaksi, mutta se toki voisi vaikeuttaa hallitusneuvotteluja. Tai sitten ei vaikeuttaisi, koska tuskin ovat persuja muutenkaan hallitukseen ottamassa.
Re: SDP:n kansanedustajan Hussein Al-Taeen terrorikirjoituks
Lähetetty: Ma Huhti 29, 2019 11:13 am
Kirjoittaja Marokonsoturi
Oliver kirjoitti:Joku lienee antanut juttuvinkin suoraan Israeliin, kun sielläkin on kiinnostuttu asiasta. Nyt tästä alkaa paisua jo ulkopoliittinen soppa eikä Rinnekään voi enää työntää päätään hiekkaan piiloon kuin strutsi. Heh heh, popparit esiin - tästä tulee vielä hauskaa.
Minä laitoin sähköpostia Israelin suurlähetystölle ja linkin tähän ketjuun. En siksi, että pitäisi Halla-ahoa mestarina vaan siksi, että samat säännöt kaikille niin valkoisille kuin vähemmän valkoisille.