Sivu 14/43

Lähetetty: Su Touko 04, 2008 5:00 pm
Kirjoittaja teppo
Harriet Makepeace kirjoitti: Ilman muuta myös viranomaisten toiminta tai sanoisin pikemminkin toimettomuus herättää närää myös itävaltalaisissa itsessään.
Minua kyllä kiinnostaisi kuulla, onko jollakulla konkreettisia ideoita, mitä pitäisi tehdä. Tässä pohjiksi muutama, jotka vaativat kyllä joko lisäresursseja tai lainsäädäntömuutoksia.

Periaatteessa olisi mahdollista aina katoamisilmoituksen yhteydessä käydä tarkistamassa, pitääkö kotiväki kadonnutta seksiorjana kellarissa. Kun vuosittain esimerkiksi Suomessa tehdään pari tuhatta katoamisilmoitusta, niin tuo vaatisi arviolta kymmenen henkilötyövuotta. Toisaalta kadonnut voi olla jemmassa muualla kuin kotonaan. Olisikin mahdollista kiristää lainsäädäntöä ja rutiininomaisesti tarkistaa kaikki pari miljoonaa rakennusta vuosittain vastaavien tapausten varalta. Tämäkin vaatisi hieman resursseja. Viime vaiheessa myös kaikki maasto pitäisi haravoida säännöllisesti, jos johonkin on tehty poteroja.

Insestiepäilyjen takia koko väestölle voitaisiin tehdä rutiininomaisesti kunnolliset DNA-testit. Ei niitä halpisjuttuja, joilla selvitetään, onko kaksi näytettä samasta henkilöstä vaan ihan kunnolliset.

Sitten rikosrekisterisäännöksiä pitäisi muuttaa. Nythän ehdoton vankeustuomio häviää tiedostoista kymmenessä vuodessa, ehdolllinen viidessä ja sakoista ei mitään tietoa tulekaan.

Tuskin itävaltalaisia jurppii viranomaisten saamattomuus. Tapaus vaan muistuttaa ikävästi menneisyydestä, kun koko saksankielisessä Euroopassa tapahtui julmuuksia, joista oltiin vain 'tietämättömiä'. Taitaa olla positiivisen imagokampanjan paikka.

Lähetetty: Su Touko 04, 2008 5:12 pm
Kirjoittaja Mariacka
^Aamen.

Tuosta jätehommasta: Kellarissahan oli uuni, jossa myös kuollut vastasyntynyt poltettiin, miksei sitten muuta jätettä? Kangasvaippojakin on.

Kolme lasta vietiin yläkertaan vajaan vuoden ikäisinä (yhdestä ainakin kerrottiin, että hän oli 9 kk vanha).

Ja vielä kerran, Harriet Makepeace, miten viranomaisten olisi pitänyt toimia? Voinet neuvoa heitä nyt, koko maailma ottaa avosylin vinkkisi vastaan ettei vastaavaa enää tapahtuisi. Anna tulla.

Lähetetty: Su Touko 04, 2008 5:24 pm
Kirjoittaja Arlene
teppo kirjoitti: Tuskin itävaltalaisia jurppii viranomaisten saamattomuus. Tapaus vaan muistuttaa ikävästi menneisyydestä, kun koko saksankielisessä Euroopassa tapahtui julmuuksia, joista oltiin vain 'tietämättömiä'. Taitaa olla positiivisen imagokampanjan paikka.
Daily Mailissä oli juttu "Hakaristin varjossa", jossa käytiin läpi Itävallan menneisyyttä. Brittitoimittaja kuvaili itävaltalaisten suhtautumista menneisyyteensä "skitsofreeniseksi".
Eli mitä tapahtui, oli, että oma poika Adolf otettiin riemumielellä vastaan hänen liittäessään Itävallan Saksaan. Natsismin vastustajia toki oli, mutta Von Trappin perheen kaltaiset tapaukset olivat poikkeus.
Sodan loputtua itävaltalaiset alkoivat vaan yksinkertaisesti väittää, että heistä tulikin natsien ensimmäiset uhrit :shock: ! Ja näin koko natsimenneisyyttä ei tarvinnut läpikäydä mitenkään. Näin se käy.

Lähetetty: Su Touko 04, 2008 5:39 pm
Kirjoittaja Bambinos
silentservice kirjoitti:...jos kuvittelen itseni naapuriksi (vaikkapa Leitneriksi) ja tietäisin Josefin raiskanneen/raiskaavan tytärtään säännöllisesti, asia ei jäisi "mitähän sitä pitäsi tehdä" -pohdiskelun tasolle. Siinä ei naapurisopu painaisi pätkääkään.
Käsittääkseni naapuri kuuli raiskauksista vasta 90-luvulla. Toisin sanoen kaikki, joilla oli epäilyksensä insestistä, luulivat Elizabethin olevan muilla mailla. Jos kuulisin tänään naapurini lapsen tuttavalta, että naapurini on käyttänyt lasta hyväkseen 80-luvulla ja että lapsi olisi karannut ajat sitten kotoa, niin täytyy sanoa että poliisin puheille meno ei tulisi mieleenikään. Eihän se hyödyttäisi mitään, koska mitään ei voitaisi todistaa! Varsinkaan kun ei olisi mitään tietoa siitä, pitävätkö annetut tiedot edes paikkaansa.
silentservice kirjoitti: Tosi lohdullista, kun kohta revitellään sillä, miten pikku-Josefista tuli hirviö. Voi PRKL!
Mitä ihmeellistä siinä on? Minusta se on välttämätöntä! Ei kukaan synny pahaksi, sellaiseksi kasvetaan ympäristön vaikutuksesta. Minusta ainakin on mielenkiintoista tietää syyt ihmisen järjettömään käytökseen. Sillä tavalla opitaan ihmiset psykologiasta jatkuvasti lisää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne syyt jotenkin oikeuttaisivat teot. Ei tietenkään.

Lähetetty: Su Touko 04, 2008 5:52 pm
Kirjoittaja Kylli
Jos kuulisin tänään naapurini syyllistyneen julmiin (seksuaali)rikoksiin ja tyttärensä karanneen kotoa aikoja sitten, toivoisin hartaasti ettei tytön karkumatka päättyisi koskaan. Pitäisin varmaankin peukkuja sille, ettei tyttären olinpaikka paljastuisi.
Eri asia sitten miten paljon siinä tilanteessa kukin ryhtyisi pohtimaan vaihtoehtoisia selityksiä esitetyille "faktoille". Viikonlopun Iltiksessä kerrottiin, että ko. kaupungissa kukaan ei kyseenalaistanut tyttären karkaamista ja lahkoon liittymistä.

Lähetetty: Su Touko 04, 2008 6:17 pm
Kirjoittaja Bambinos
Kylli kirjoitti: Eri asia sitten miten paljon siinä tilanteessa kukin ryhtyisi pohtimaan vaihtoehtoisia selityksiä esitetyille "faktoille". Viikonlopun Iltiksessä kerrottiin, että ko. kaupungissa kukaan ei kyseenalaistanut tyttären karkaamista ja lahkoon liittymistä.
Niin, tulihan häneltä "omin käsin kirjoitettuja" kirjeitä, liekö ollut leimat vielä kohdallaan. Josef varmaan ajoi yöllä jonnekin naapurikaupunkiin ja laittoi sieltä kirjeen postiin. Lahkoon karkaaminen on suht uskottavaa, koska sellaista tapahtuu oikeasti.

Lähetetty: Su Touko 04, 2008 6:27 pm
Kirjoittaja Arlene
poistettu

Vertailua

Lähetetty: Su Touko 04, 2008 7:32 pm
Kirjoittaja X-tine
teppo kirjoitti: >>Periaatteessa olisi mahdollista aina katoamisilmoituksen yhteydessä käydä tarkistamassa, pitääkö kotiväki kadonnutta seksiorjana kellarissa. Kun vuosittain esimerkiksi Suomessa tehdään pari tuhatta katoamisilmoitusta, niin tuo vaatisi arviolta kymmenen henkilötyövuotta. Toisaalta kadonnut voi olla jemmassa muualla kuin kotonaan. >>
Näin ehkä pitäisikin... Tai siis se mahdollisuus on syytä ottaa huomioon. Mutta:
Tulee tässä mieleen vain tuo vuosi sitten Portugalissa kadonnut englantilainen pikkutyttö Madeleine. Hänen katoamistaan pohtivassa ketjussa noin puolet kirjoittajista on sitä mieltä, että pienikin vanhempien suuntaan kohdistuva epäilys on herjausta. Vanhempia ei saa epäillä! Voi saada syytteen kunnianloukkauksesta!

muissakin maissa...

Lähetetty: Su Touko 04, 2008 7:49 pm
Kirjoittaja X-tine
Die Spiegel kertoo samantapaisesta jutusta, mutta tapahtumapaikkana Ranska.
http://www.spiegel.de/panorama/justiz/0 ... 09,00.html
Tässä tapauksessa tytär synnytti adoptioisälleen lapset sairaalassa. Kun siellä kysyttiin isää, tytär kertoi asian rehellisesti:
"Nach den Geburten kam mein Vater ins Krankenhaus. Als die Krankenschwestern nach dem Vater meiner Kinder fragten, sagte ich, er sei es. Niemals hat jemand reagiert."
Eli henkilökunta ei reagoinut asiaan mitenkään. Ei kuulu heille. He tekevät vain omaa työtään.

Re: Vertailua

Lähetetty: Su Touko 04, 2008 8:02 pm
Kirjoittaja Marsalkka
X-tine kirjoitti: Tulee tässä mieleen vain tuo vuosi sitten Portugalissa kadonnut englantilainen pikkutyttö Madeleine. Hänen katoamistaan pohtivassa ketjussa noin puolet kirjoittajista on sitä mieltä, että pienikin vanhempien suuntaan kohdistuva epäilys on herjausta. Vanhempia ei saa epäillä! Voi saada syytteen kunnianloukkauksesta!
Sinä valehtelet. Miksi?

Lähetetty: Su Touko 04, 2008 8:53 pm
Kirjoittaja Maybrick
^^ Der Spiegel:
Die Stiefmutter erhielt vier Jahre auf Bewährung. Wegen Verheimlichung einer Straftat und weil sie einen der Söhne Lydias selbst sexuell missbrauchte. Für Lydia ein schockierend mildes Urteil.
[...] Aber ich spreche mit niemandem. Ich bin wütend auf meine Nachbarn, die den Mund nicht aufgemacht haben."
Tuosta ranskalaisen naisen jutusta. Rikosta suojellut ja itsekin tyttöä pahoinpidellyt ja lisäksi tämän yhtä poikaa hyväksikäyttänyt äitipuoli sai ällistyttävän lyhyen tuomion.

Lydia (hyväksikäytön uhri) asuu yhä samalla tilalla kuin tekojen tapahtuessa, mutta ei puhu kenenkään kanssa. Hän sanoo olevansa raivoissaan naapureilleen, jotka eivät avanneet suutaan aikanaan.

Lähetetty: Su Touko 04, 2008 9:07 pm
Kirjoittaja joey
Harriet Makepeace kirjoitti:Mikäli tytär olisi liittynyt johonkin lahkoon kuten Fritzl väitti niin miksi poliisi ei etsinyt häntä näistä lahkoista ja varmistanut että Elisabeth on tosiaan kadonnut vapaaehtoisesti ja kunnossa.
Ainiin! Poliisithan olisivat voineet käyttää koteihinkin jaettavaa Kansainvälistä Lahkohakemistoa, johon jok'ikinen pienenpienikin lahko on listattuna puhelinnumeroineen päivineen!
manta kirjoitti:Entäs sitten sen ruuan rahtaamisen toinen puoli? Jätehuolto? Kun jo yhdeltä vaippaikäiseltä tulee viikossa suorastaan vuori vaippoja roskiin, miten se on voitu huomaamatta järjestää? Ja välillähän oli ainakin kaksi vaipankäyttäjää yhtäaikaa kellarissa, vai? Entäs pyykkihuolto? Meillä ainakin kertavaipoista huolimatta on telineet ja ovien päälliset täynnä potkuhousua ja paitaa....

Synnytyksissä tytär on takuulla tarvinnut apua. Tuskin löytyy puhtia hoitaa pieniä lapsia samalla kun on supistusten kourissa tai sitten synnyttämässä parastaikaa? Niillä kahdella, jotka Josef vei "ylös", ei ollut kuin vajaa vuosi ikäeroa, joten kuka hoiti kymmenkuista, kun äiti synnytti seuraavaa? Ja ellei ollut hoitajaa, miten ei kuollut enempää kuin yksi vauvoista? Kävikö kaksi vastasyntynyttä kerralla liian hankalaksi????
Teillä noita vaippavuoria ja pyykkivuoria syntyy siksi, että teillä vaipat vaihdetaan asiaankuuluvina aikoina eivätkä lapset kulje likaisissa vaatteissa. En usko että kellarilapsista on pidetty (= äidillä on ollut mahdollisuuttakaan pitää) niin hyvää huolta kuin mitä teidän lapsistanne pidetään.

Synnytyksistä on vuosisatoja selvitty ilman lääkärin apua, vaikka pienet lapset ovat kuinka juoksennelleet jaloissa.
Arlene kirjoitti:
Bambinos kirjoitti: Niin, tulihan häneltä "omin käsin kirjoitettuja" kirjeitä, liekö ollut leimat vielä kohdallaan. Josef varmaan ajoi yöllä jonnekin naapurikaupunkiin ja laittoi sieltä kirjeen postiin. Lahkoon karkaaminen on suht uskottavaa, koska sellaista tapahtuu oikeasti.
Samalla reissullahan nuo kirjeet on postilaatikkoon tipauttanut kun on käynyt "varjoperheelle" ostamassa ruokaa. Käytännöllistä.
Minkä takia kirjeet olisi pitänyt postittaa? Ovatko vauvatkin kannettu kenties postinjakajan toimesta perille :D ? Eiköhän Josef ole jättänyt kirjeen vauvan viereen jättäessään naperoa oven taakse löydettäväksi.

Re: Selityksiä

Lähetetty: Ma Touko 05, 2008 12:49 am
Kirjoittaja Andre
..edit.

Lähetetty: Ma Touko 05, 2008 11:25 am
Kirjoittaja Zodiac
Ei mitenkään ihmeellinen uutinen...kun ajattelee Ed Geinin tapausta.
Miten päällepäin normaalilta vaikuttava ihminen voi lukita lapsensa kellariin ja käyttää tätä vuosikymmenten ajan hyväkseen? Itävallan insestitapaus on saanut psykologit ympäri maailmaa etsimään syitä kauhujen talon insesti-isän Josef Fritzlin, 73, käytökseen.

Kälyn mukaan vastaus saattaa piillä Fritzlin lapsuudessa.

- Hänen äitinsä kasvatti häntä lujalla kädellä ja hakkasi hänet joka päivä sinipunaiseksi, väittää Christine.

Käly uskoo, että väkivalta jätti hänen vaimonsa mieheen pysyvät jäljet.

- Jokin meni rikki hänen sisällään. Hän ei pystynyt enää tuntemaan myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan, Christine epäilee.

Josef Fritzl oli kolmevuotias, kun natsit miehittivät Itävallan ja se liitettiin osaksi Hitlerin Saksaa.

- Hän kasvoi ainoana lapsena. Isä kuoli tai katosi sodan aikana, käly kertoo.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkom ... id=1527100

Re: Selityksiä

Lähetetty: Ma Touko 05, 2008 2:12 pm
Kirjoittaja X-tine
Andre kirjoitti:
Mariacka kirjoitti:
X-tine kirjoitti: Äiti oli pitkillä lomamatkoilla. Osuivatkohan ne yksiin synnytysaikojen kanssa? Kätilö tai lääkäri on vaitiolovelvollinen.
Silti tuntuu, että kyllä joku on jotain tiennyt ja monetkin jotain aavistaneet... Mutta nämä "aavistelleet" ovat jälkiviisaita.
Itävallan lainsäädännöstä en sano mitään, mutta yleensä länsimaissa ilmoittamisvelvollisuus menee vaitiolovelvollisuuden edelle. Tässä tapauksessa kätilö/lääkäri olisi syyllistynyt itse rikokseen jättämällä kellarisynnytyksistä kertomatta.
Tuo olisi kiinnostava saada tietää miten kyseisessä maassa menetellään mitä tuohon vaitioloon tulee. Koto Suomessahan asia menee niin, että viranomaiset (lääkärit, terveydenhoitajat tms.) ovat velvollisia ilmoittamaan sosiaaliviranomaisille tai muulle vastaavalle taholle jos havainnoivat selkeästi alaikäisen olevan vaarassa tai elävän jotenkin kehitykselle haitallisessa tilanteessa/ympäristössä. Omalla kohdalla koululääkäri teki ilmoituksen lastensuojeluviranomaisille.
Olipa koululääkärisi fiksu!
Ja vastuuntuntoinen!
Monet suomalaisetkaan lääkärit, sosiaaliviranomaiset, poliisit, lastenvalvojat ja virkamiehet eivät ole niin fiksuja. He uskovat sinisilmäisesti, kun mukavanoloinen, sympaattinen ja asiallinen (esim.) insinööri-perheenisä selittää asiat "oikein".
Narsistin uhri joutuu usein itse epäillyksi mielenterveytensä takia. Tai häntä epäillään valehtelusta... liioittelusta... unen ja toden sekoittamisesta... Varsinkin jos hänen vihjataan joskus käyttäneen jotain "rauhoittavia" tms psyykelääkkeitä.
Narsisti pyrkii olemaan koko ajan kuulolla, kun uhri on lääkärin tms. vastaanotolla ja "korjaa" välittömästi, jos uhri ilmaisee jotakin todellisesta tilanteesta. Narsisti pystyy näyttelemään huolehtivaista, rakastavaa isää oikein hyvin.
Jos siis taloon olisi jouduttu kutsumaan lääkäri esim. synnytykseeen, tämä ei olisi välttämättä huomannut yhtään mitään epäilyttävää. Elisabeth F. ei olisi uskaltanut sanoa mitään elämäntilanteestaan, koska hän hyvin tiesi jokaisen "lipsahduksen" johtavan julmaan kostoon. "Isoäiti" on 3 viikon lomalla Kreikassa eikä lääkäriä mihinkään kellariin olisi viety, vaan siistiin yläkerran makuuhuoneeseen. Elisabeth ei enää ollut alaikäinen. Koti oli siisti ja kaunis, lääkärille maksettiin hyvin ja hän sai ehkä bonuksia myös vaitiolosta.
Suomessa lastenvalvoja olisi joutunut tutustumaan perheeseen. Olisiko hän pystynyt huomaamaan mitään outoa?
Millainen koululääkärijärjestelmä Itävallassa on? Olisiko hän voinut huomata mitään outoa näissä F-vanhempien kasvattamissa lahkoon karanneen tyttären lapsissa? Entä lastenvalvoja?
Joku vieraista aisti ilmassa pelkoa, mutta mitä sitten?
Kotona käyvä lääkäri on Euroopassa yleensä kai perheen itse valitsema yksityislääkäri, jolle maksetaan suoraan. On mielenkiintoista nähdä, ilmaantuuko tällaisia.
Tämä ajatus synnytyksiin - ehkä - joskus - kutsutusta ammattilaisavusta on siis pelkkää spekulaatiota.