TosiJees kirjoitti: Ti Joulu 31, 2024 10:29 am
Ei se sen kummenpaa ole kuin ”Casio laskukoneet 80-luvulla ja tietokoneet 90-luvulla” ja niitä jos ei halunnut tai kyennyt käyttämään, niin loppui työt.
Suuri ongelma tekoälyjen kanssa on vaan siinä, että ne eivät oikeasti tee sitä, mitä niiden luvataan tai väitetään tekevän. Peruskoulua käyvä lapsi osaa käyttää laskimen perustoimintoja ja ymmärtää, mikä yhtäläisyys on laskimella suoritetun ja paperilla suoritetun yhteenlaskun välillä. Laskimet tekevät sen, mitä lupaavat. Eikä siinä, mitä ne tekevät, ole mitään epäselvyyttä tai mysteeriä.
Yleinen ongelma on se, että ihmiset eivät lue enää kirjoja. Yleinen syy tälle on toisaalta se, että kirjat vaativat pitkäaikaista keskittymistä. En tarkoita sitä, että ihmisistä on tullut keskittymään kyvyttömiä, vaikka heistä ehkä onkin. Tarkoitan sitä, että se tietomäärä, minkä useamman sadan sivun paksuinen tietokirja antaa, kun sitä lukee vaikka joka ilta useampana päivänä, on pienempi ja tehottomammin hankittu kuin se, minkä voi saada parissa tunnissa googlettamalla kaikki kiinnostavat asiat.
Kirjan tieto vanhenee. Mutta toisaalta Googlella löytää aina vain huolimattomammin tehtyä tietoa. Tai löysi jo silloin, kun joku ekspertti sieltä ja toinen täältä kirjoitti jostain aiheesta artikkelin omaan blogiinsa. Hyviä ja asiansa osaavia eksperttejä toki oli olemassa, mutta vähintään yhtä paljon oli huonoja. Nyt, kun netti on täynnä Balkanin ja Venäjän trollitehtaiden tekemiä sivustoja, täynnä tekoälyillä tuotettuja tai useamman kerran Googlen kääntäjän läpi menneitä reseptejä milloin minkäkin tietoteknisen ongelman ratkaisemiseen, joilla kalastellaan lähinnä mainostuloja, sen kaiken hyödyllisyys lähestyy nollaa.
Oikeastaan sillä on miinusmerkkinen hyödyllisyys, koska sinun pitää uhrata aikaa, ajatuksia ja energiaa sen toteamiseen, että kyseessä on koneella tuotettua sanasalaattia.
Tekoälyjen todellinen seuraus ei ole, että se nostaisi koneet älyllisesti ihmisen tasolle. Vaan se, että se laskee ihmiset älyllisesti koneiden tasolle. Se, että osaa erottaa tiedon jostain, mikä vain näyttää tiedolta, on opittu taito. Tieto elää omaa elämäänsä. Vaikutelmat omaansa. Tekoälyn pettävä lupaus on siinä luulossa, että tietoa on se, mikä muodollisesti näyttää tiedolta. Tai se, että kun tuotetaan paljon muodollisesti tiedolta näyttäviä asioita, että sillä tavalla lähestytään oikeaa tietoa. Tai saadaan ilmaiseksi jotain, mikä on 99 %, tai edes 51 % oikeaa tietoa.
Luin jostain jonkin kommentin Pasolinin merkkiteoksesta. Siinä kerrottiin, että se uloste, jota näyttelijät syövät elokuvassa, oli todellisuudessa suklaata ja appelsiinimarmeladia. Näyttelijät sanoivat, että heillä oli hauskaa elokuvaa tehdessä, ja suunnilleen järkyttyivät, kun näkivät synkän ja vakavan, fasismin kritiikiksi tarkoitetun lopputuloksen. Tekoälyn lupaus on suunnilleen päinvastainen, että jos kasataan tarpeeksi ulostetta johonkin, niin osa siitä käy pelkän ulkonäkönsä perusteella suklaasta ja appelsiinimarmeladista.
Tiedosta seuraa tiedolta näyttäminen. Tiedolta näyttämisestä ei seuraa tieto. Tekoälyt eivät ole keino tuottaa tietoa, vaan tiedolta näyttämistä. Toisin sanoen tekoälyt eivät ole suklaata ja appelsiinimarmeladia, vaan kakkaa.
Keskeinen ero kulkee tieteen ja teknologian välillä. Tämän ymmärtää, kun kertaa vähän sitä, miten näiden sanojen määritelmät, tai niiden yleisesti ymmärretty sisältö, on muuttunut kuluneen vajaan tuhannen vuoden aikana.
Teknologia tulee kreikan sanoista techne + logos, joka tarkoittaa kykyä valmistaa asioita. Latinan ars ja englannin art ovat sama kuin kreikan techne. Taiteen pointti on yksinkertaisesti asian valmistaminen. Siis se, että tehdäänkö fyysisessä todellisuudessa kakkaa, vai suklaata ja marmeladia. Taiteen pointti ei ole, kuten nykyään Kiasman aikana ajatellaan, subjektiivinen taito nähdä tai esittää se kakka suklaana ja marmeladina. Huomaa, miten tämä rinnastuu tekoälyjen markkinointiin. Sekin on hyvin pitkälle, ellei täysin, vain taito markkinoida kakkaa suklaana ja marmeladina.
Tiede taas tarkoitti jotain asiaa tai aihetta koskevaa tiedon kokoelmaa, joka koostui aiheeseen kuuluvien tiedon objektien nimistä ja niiden keskinäisistä suhteista ja vaikutuksista. Usko siis oli keskiaikaisessa ajattelussa tiede, siis objektien nimiä ja niiden keskinäisiä suhteita koskevan tiedon kokoelma.
Vuosisatojen ikäinen moderni käsitys tieteestä sisältää jo sen saman sekaannuksen, minkä perusteella tässä aihepiirissä luullaan kakkaa suklaaksi ja marmeladiksi, tai tekoälyn tuottamaa tietoa olemukseltaan samaksi kuin oikeaa tietoa. Tämä johtuu siitä, että tiedolta näyttämisen ja oikean tiedon erottamisesta on tehty sosiaalinen ja poliittinen ilmiö. On "tiedeyhteisö", joka kertoo tavalliselle tallaajalle, mikä tieto on oikeaa tietoa, ja mikä on tiedon näköistä valetietoa.
Tästä erottuu heti sellainen ilmiö, että samalla tavalla kuin tekoälyssä ei ole sisällä mitään keinoa erottaa tietoa pelkästä tiedolta näyttämisestä, ei "tiedeyhteisöä" kuuntelevalla kansalaisella ole, eikä häneltä odoteta, eikä hänellä ole tarkoitusta olla, mitään omaa kykyä erottaa tiedettä ja tieteeltä näyttämistä. Hänelle yksinkertaisesti kerrotaan, ylhäältä päin, että "tämä on tiedettä, tämä toinen taas ei ole".
Ongelma ei ole tiedon ja valetiedon erottamisen siirtyminen ihmisiltä koneiden tehtäväksi. Ongelma on, että metafyysinen ymmärrys tiedon ja tiedolta näyttämisen erosta on kadonnut. Se on kadonnut renessanssin ja valistuksen myötä, kun siitä metafyysisen ilmiön sijaan tuli sosiaalinen ja poliittinen ilmiö. Usko tekoälyihin ei ole oire siitä, että koneet ovat kyvyiltään nousemassa ihmisen tasolle. Vaan siitä, että ihmiset ovat menettämässä kykynsä luottaa tietoon ja tieteeseen edes sinä sosiaalisena ja poliittisena ilmiönä, joka se on ollut viimeiset pari vuosisataa. Kun lopulta tiede tai oikea tieto ei ole se, mistä tässä on kamppailtu pitkään aikaan. Vaan se, että voidaanko yhteiskuntaa hallita millään tavalla, minkään asian nimessä tai voimalla, vai purkautuuko se lopussa vain omaan mahdottomuuteensa.
Tekoälyjen kehittämisen älyttömyys on siis siinä, että otetaan kakkaa, ja yritetään kolmansien maiden halpatyövoimalla ja Redditistä, Facebookista ja Stack Exchangesta varastamalla jalostaa siitä suklaata ja marmeladia. Sen sijaan, että valmistettaisi suklaata ja marmeladia suoraan. Jos ei tietoa ole, niin peli on pelattu. Jos on tietoa, niin sitä kannattaa käsitellä kuin tietoa. Mutta ei ole mitään järkeä ottaa sontaa, siis kaikkia mahdollisia maailman tekstimassoja, ja yrittää muuttaa sitä tiedoksi, koska tuloksena on, aina vain, sontaan sotkettua tietoa. Samalla tavalla kuin tekoälyillä generoidut kuvat ovat kohinasta muotoiltuja, olemassaolevien kuvien satunnaisesti painotettuja keskiarvoja.
Usko siis tarkoitti ennen sitä, että oli tietoinen katolisesta opista ja teologiasta. Nykyään se tarkoittaa subjektiivista vakuuttumista jostain, mitä kutsutaan ilosanomaksi. Tässä on sama ero kuin vaikutelmalla vastaan tieto, tai kakka vastaan suklaa ja marmeladi. Protestanttiset kirkot eivät esitä uskoa tietona, vaan subjektiivisena vaikutelmana. Siinä mielessä usko luterilaiseen oppiin on metafyysisesti sama ilmiö kuin usko tiedeyhteisön lausumiin (tai moderniin katolisuuteen) tai tiedon ja tiedolta näyttämisen vastaavuuteen, kun taas keskiaikainen katolisuus (tai Aristoteleen filosofia) on tiedollisesti omassa kategoriassaan näiden yläpuolella. Myös sellaisena kuin se opetettiin katekeesissa tavalliselle kansalaiselle.
Luottamus taas tarkoittaa sitä, että jos minä näppään katkaisijaa, niin oletan valojen syttyvän huoneeseen. Tai jos ojennan käteistä kaupan kassalle, niin hän laskee minulle vaihtorahan, eikä esimerkiksi ala juosta rahat kädessä ympäri myymälää huutaen jotain käsittämätöntä.
Ihmiset luottavat teknologiaan. He olettavat, kun nousevat lentokoneeseen, että ne kaksi myllyä siipien alapuolella saavat koko mahtavan metallisikarin liikkeelle. He eivät ehkä luota siihen, että nopeuden kohotessa riittäväksi ne siivet, jotka ovat pelkät tasaiset ulokkeet, nostavat koko hommelin ilmaan. Mutta he voivat nähdä sen tapahtuvan. Ja alkaa kokemuksen perusteella olettaa, että se varmaan toistuu seuraavallakin lennolla. On yksi asia luottaa toiseen henkilöön. On toinen asia luottaa käyttäjän kannalta suhteellisen yksinkertaiseen ilmiöön, kuten kattovalon syttyminen. On hieman hankalampaa luottaa siihen, että lentokone nousee ilmaan. Muuten kuin sen perusteella, että tietää sen tapahtuneen miljoonia kertoja. Eri asia on jos näkee jossain laskelmia siitä, minkä kokoisia nopeuksia ja voimia mikäkin osa tuottaa.
Pointti, minkä tahdon tällä esittää, on se, että ei ole olemassa samanlaista tapaa "luottaa tieteeseen", paitsi niiltä osin kuin kyse oikeasti on teknologiasta. Psykiatriassa ei esimerkiksi ole juuri mitään teknologiaa, vaan siinä laitetaan ihmiseen satunnaisia aineita ja katsotaan, mitä tapahtuu. Jos kukaan ei heti kuole, niin yritetään markkinoida saman toistaminen miljoonia kertoja, kääritään isot rahat ja nojataan massiiviseen systeemiin, joka on pääosin olemassa kaiken vastuun välttämiseksi.
Samalla tavalla tekoäly ei ole teknologia, johon olisi olemassa mitään järjellistä syytä tai sanan varsinaisessa merkityksessä edes mahdollista tapaa luottaa. Sen tulosteet eivät ole tulos hallitusta prosessista, vaan tilastollisesti ohjaillusta kaaoksesta ja sattumasta. Kuten psykiatria. Ja kuten psykiatriassa, sen tuottajien ensisijainen pyrkimys on ohjailla prosessia niin, että se kanavoi mahdollisimman paljon asiakkaiden rahaa heidän taskuunsa. Vaikka asiakas joutuisi, kuvaannollisesti tai kirjaimellisesti, syömään kakkaa.
On siis hyvä pitää erillään kolme asiaa, jotka ovat 1) luottamus teknologiaan, siis kykyyn valmistaa käytännön elämässä toimivia fyysisiä esineitä, kuten lentokoneita ja kattovaloja, ja olettamus siitä, että normaalissa tilanteessa ne toimivat; 2) tietäminen sanan vanhassa merkityksessä, joka koskee tiedon käsittämistä loogisina kokonaisuuksina, johon maantiede, botaniikka ja katolinen teologia, usko vanhalla tavalla käsitettynä, kuuluvat samalla tavalla; ja viimein 3) usko uudella tavalla käsitettynä, tai subjektiivinen vakuuttuminen modernista tiedeyhteisöstä, demokratiasta, luterilaisesta ilosanomasta tai tekoälyn mahdollisuuksista, joka hämärtää tiedon ja tiedolta näyttämisen eron, tai tekee siitä sosiaalisen ja poliittisen ilmiön.
Keskeistä on, että näillä on myös erilaiset epäonnistumisen kriteerit. Jos kattovalo ei syty tai lentokone putoaa, niin siihen sisältyvä teknologia selvästi ei toiminut. Jos väitteiden kokoelma ei muodosta kokonaisuutta tai sisällä keskinäisiä yhteyksiä, se epäonnistuu olemaan tietoa. Esimerkiksi luterilainen teologia on joukko irrallisia väitteitä, jotka eivät juuri mitenkään seuraa toisistaan. Siis luterilainen oppi ei ole tietoa siinä merkityksessä, missä keskiaikainen katolinen oppi. Viimeisessä kategoriassa taas epäonnistumisen kriteeri on hämärä tai sitä ei ole olemassa. Tekoäly, psykiatria, demokratia, tiedeyhteisö tai luterilainen ilosanoma eivät voi teknisesti tai tiedollisesti epäonnistua, koska ne ovat sosiaalisia ja poliittisia ilmiöitä.
