[
Niin sinäkin varmasti asettaisit oman läheisesi jonkun muun läheisen edelle. Ei se sen kummempaa ole.
--
Niin, mutta meillä on täällä tietyt inhimilliset periaatteet ja niiden mukaan ihmishenki on arvokkaampi kuin eläimen henki. Luuletko, että lainsäädäntö on ihan vitsinä vaan kehitetty tälläiseksi? Toisen ihmisen jättäminen pulaan on rangastava teko. Eläimen saa vaikka lopettaa, jos ei viitsi enää pitää.
--
Samaten lapsena kiusatut eivät välttämättä voi sietää lapsia yleensäkään.
--
Eli tästä voisi päätellä, että tällä tavoin ajattelevan ongelma on tosiaan psyykessä. Lapsuuden kiusaaminen on vaurioittanut.
--
[
Minua ei ainakaan kiinnosta paskan vertaa millaista tuskaa aiheuttaisin jollekin tuntemattomalle ihmiselle. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Tahallani en ketään vahingoita, mutta en myöskään ole mikään pelastava enkeli. Huolehtikaa omista kakaroistanne, ja potkikaa kanssaihmisiä päähän niin kuin tähänkin asti olette tehneet kun haluatte jotakin tai teitä vain sattuu huvittamaan.
--
Lue oma tekstisi ja sen jälkeen voit vielä kerran miettiä, oletko kykenevä rakastamaan itseäsi. Asenteesi on niin katkera, että epäilen, ettet pysty rakastamaan edes koiraa aidosti. Me kaikki olemme olleet joskus lapsia.. tai kakaroita sinun kielläsi.
--
Minä en ainakaan pääsääntöisesti rakasta ihmisiä. Minun rakkauteni pitää ansaita kaikkien muiden paitsi aivan lähimpien verisukulaisten.
--
Rakastaa ei tarvi, mutta toisen ihmisarvoa ja henkeä on syytä kunnioittaa.
--
Ihmisen liiallinen rakkaus omaan lajiinsa on yksi syy, miksi esimerkiksi väestörajähdys on todellisuutta: ei hennota vaatia pakollista ehkäisyä kenellekään.
--
Joopa joo. Onko tää nyt oikeasti ongelma? Mietis pikkuisen, miten eläimet lisääntyy. Miksei ne osaa pidättäytyä? Koska ovat puhtaasti eläimiä ja viettiensä vietäviä. Kykenemättömiä miettimään tälläistä pientä asiaa kuin "väestöräjähdys" pätkän vertaa.
--
Omasta mielestäni sairasta on se tapa, millä monet ihmiset tuhoavat kanssaihmistensä luottamuksen lajin toisiin yksilöihin.
--
Aivan. Lue se aiemmin kirjoittamasi pätkä siitä, kuinka sua ei "paskan vertaa" jne. Siinäpä se ongelma onkin. Valitettavasti osa ihmisistä on kykenemättömiä huomioimaan toisia ihmisiä. Niin metsä vastaa kuin sille huudetaan.
--
t. Scarlett
ps. Kukkuu, mä rakastan sua.
