Re: 16-vuotias Kasimir Ringvall katosi yöllä Vaasassa
Lähetetty: Pe Helmi 26, 2010 4:58 pm
Tuo bilepaikalla tapahtunut tappeluasia on vähän kaksipiippuinen, kun sehän on yksi niistä harvoista huhuista, jonka poliisi on kumonnut sanoessaan, että ei ole syytä epäillä rikosta ja että tiedossa ei ole mitään riitaan tai tappeluun viittaavia asioita.
Tuo tavarajunan kyytiin hyppääminen on ihan hyvä idea, ehkä jopa yksi järkevimmistä. Sitten toisaalta taas se huhuttu(?) jälkien loppuminen keskelle sitä puistoa (olisiko nimi Ruusupuisto tai jotain?) tuntuu hullulta. Puiston polkuja ylläpidetään kävelykunnossa talvisinkin ainakin jossain määrin, joten jos Kassu on ajatellut Laihialle kävellä, niin siitä läpi olisi hyvin mahdollista oikaista. Autolla ei minun nähdäkseni keskelle puistoa voi oikein päästä, ainakaan tällaisena talvena, kun kinokset lähenevät puolta metriä auraamattomalla alueella. Mopo tosiaan ei tunnu järkevältä sään takia, ja olisi vaikea kuvitella, että joku olisi sattumalta moottorikelkallakaan siellä kulkenut keskellä kaupunkia keskellä yötä. Toisaalta sitten jos Kassu on jotenkin saanut kyydin edes jonkin matkaa eteenpäin, niin sitten häneen voisi täsmätä ne uimahallin valvontakamerakuvatkin.
Sitten tuosta Clyden mainitsemasta asema-alueet/rataosuudet -epäselvyydestä, niin siihen se tarkka vastaus löytyy siitä eilisestä Pohjalaisen artikkelista:

Nähdäkseni tuolla tarkoitetaan enemmänkin kuin pelkästään asema-alueita.Poliisit ovat nousseet junaan tarkistaakseen radanvarsipaikat Laihialle asti.