Lähetetty: Su Maalis 23, 2008 7:16 pm
Sariola heitti melkoisen pommin, kun väittää, ettei sairaalaa voisi naruttaa.
En usko, että Guseen on tarvinnut edes näytellä, sillä kyllä lääkärit ovat tavallaan juuri keskustelemalla "tajuttoman" potilaan läsnä ollessa diagnooseista ja siitä, mitä pitäisi ja mitä ei pitäisi potilaan tehdä tai olla tekemättä.
Tällasia väittelyitä sattui usein, ollessani itse Meikussa, silloin jo tosin tajuissani.
Kyllä minä kuulin kaikki epäilykset ja oireeni ja taudinkuvat, viimeistään kandikierroksella, jiolloin ne kerrottiin kovalla äänellä, että jokainen kandi varmasti tiesi, mistä oli kyse ja miten tulisi jatkohoito suorittaa.
Kyllä potilas ihan kansakoulupohjalta osaa olla tajuttoman näköinen, tai muuten poissaoleva, eikä se vaadi suuriakaan näytteliän lähjoja, "kunhan vaan on apaattisen näköinen".
Lisäksi ihmetyttää se V- merkki, joka tulkittiin tekijöiden määräksi, jonka Gusse näytti häneltä kysyttäessä, montako hyökkääjiä on ollut.
Muistiaukko siis ei tuossa kohti toiminut, vaan Gusse näytti kahta, sillä hän varmaan tarkoitti lintupoikia.
Joku on vääntänyt sen myös voitonmerkiksi, jota Churtchill käytti Toisessa maailmansodassa.
Se olisikin ollut muistiaukkoiselta melkoinen suoritus, tuo viimeinen.
Kävelyt parin päivän päästä, eivät mielestäni tue myöskään tajuttomuutta, tai muistiaukkoa, koska hän on muistanut, että oli kaatua aina kun katsoi muualle kuin eteensä.
Ihmetyttää sekin, millä nimellä tämä John Doe on kirjattu sairaalaan, jollei joku ole häntä tunnistanut, onko siitä kellään tietoa.
Kukaan muuhan hänen nimeään ei ole voinut ilmoittaa, kuin hän itse, mutta voiko sen tajuton, tai muistiaukkoinen suorittaa?