ulkosuomalainen kirjoitti:
Tutkijan olisi tietenkin pitanyt varmistaa, ettei lasia tipu oven valiin saati ulos kun oven aukaisi ja valokuvata alakarmi heti. Mistaan tallaisesta ei ole tietoa. Emme siis tieda olisiko ovi mahdollisesti aukaistu kesken rikkomisen. Vaikuttaisi suht. tarkealta tiedolta, mutta ei tullut ilmeisesti Ulvilan tekniikalle mieleen. Asia vaikutti selvalta. Koira ja miehet olivat metsastamassa pystypainissa vereentynytta pulleaa pipopaata.
Kuolemannaakka: omat yolliset kauhukokemukseni ovat piirtyneet joka eletta ja ilmetta myoten muistiini. Neljannesvuosisata sitten tapahtuneet asiat voin edelleen kelata kuin filminauhalta. En ole ainoa joka sanoo nain. Ulkopuolisten todistajien epaluotettavuus on toinen juttu.
Annelin kuulustelukertomuksia arvioitaessa on mun mielesta huomionarvoista mita han muistaa tarkasti ( hupun nena ja kulmakarvat, mita itse huuteli, miten kosketti Jukkaa) ja missa on epamaarainen (valojen laitto, miten ikkunan rikkominen tapahtui, missa asennossa oli kun huppu pisti, mita kautta juoksi karkuun, milloin Jukka hiljeni ja huppu poistui -- ja milloin naki tyttaren ensi kerran ja missa tama tapahtumien ajan oli).
Mita muuta me vertaamme todisteisiin kuin syytetyn kertomusta? Et kai oleta etta tama joko puhuu aina totta tai aina valehtelee?
Ja viela yksi lisays: tuolilla ei ollut verta. Sille olisi verisen murhaajan ollut vaikea astua -- tai edes harpata sen yli, jalkia jattamatta.
Ei tuossa kuvausvaiheessa vielä mitään oletuksia tehty, tuskin oli koko tarina edes kaikkien tiedossa. Koirat taisivat tulla vasta 1½h myöhemmin. Mutta onhan se nyt ymmärrettävää, ettei mitenkään voi etukäteen tietää, mikä asia osoittautuu merkittäväksi. Me olemme jälkiviisaita, kun vaadimme, että jokainen vielä tutkimaton asia olisi pitänyt rutiinilla tutkia heti. Jos vaikka veitsitukkia ei olisi kuvattu, niin me kaikki väänneltäisiin käsiämme, että miksi ne ei sitä kuvannut: annelihan oli ottanut surmapuukon juuri siitä, ja nyt sitä ei voi todistaa, kun ei oo kuvaa! On lukematon määrä erilaisia mahdollisuuksia, mitä joku olisi voinut tehdä, jos joku ei olisi tehnyt sitä tai tätä.
Pitää olla realistinen toiveissaan. Käsittääkseni Ulvilan keississä ei RIKOTTU mitään rikospaikkatutkimuksen sääntöjä vastaan. Se tehtiin ihan niinkuin muutkin rikospaikkatutkimukset on tehty. Ei ole tullut syytteitä ensipartiolle ja ensitutkijoille. Kuvia on otettu ja näytteiden kanssa nysvätty jumalattomasti. Kun Anneli ei niistä paljastu syylliseksi, tulee kansan vaatimus, että ei tutkittu tarpeeksi. Kun kerran syyllinen tiedetään. Silloin jokaisesta "tutkimatta jääneestä" (eli siis asiasta, jonka tutkimisesta ME emme tiedä) voidaan tehdä juuri se ratkaiseva asia, jolla Annelin syyllisyys varmana selviäisi.
Minusta muistikuvat ovat aina välähdyksiä; tiettyjä yksityiskohtia, jotka ovat jääneet mieleen. Ei mitään "videonauhaa", joka näyttää kaiken juuri niinkuin tapahtui. Mietipä nyt itse, mitä muistat vaikka eiliseltä, kun lähdit töihin tai kauppaan. Mä en muista yhtään mitään (voi olla, että olen dementikko, mutta silti). Jos mietin töihinlähtöä, mieleeni tulee kuvia autosta, pihasta jne, mutta ne voivat olla ihan joltain muulta päivältä. En muista nyt mitään, mikä erottaisi eilen töihinlähdön muista päivistä. Ehkä voisin pinnistellen muistaa, minkä levyn laitoin soimaan, ehkä voisin pikkuhiljaa muistaa jonkun yksityiskohdan. Mutta eppäilen. Tietenkin kauheat asiat voivat jäädä paremmin mieleen, mutta niissäkin mielestäni vain yksityiskohdat: joku valonvälähdys, joka asia, johon huomio kiinnittyi tarpeeksi, että se jätti muistijäljen. On huomattava, että tuollaisessa tilanteessa, missä ärsykkeitä tulee kaikkialta, ja vallitsee kaaos, ei mieli ehdi keskittyä yksityiskohtiin tarpeeksi, ei ole aikaa prosessoida sitä mitä tapahtuu. Ei jää muistijälkeä. Jälkeenpäin mieli täyttää tapahtumat muistikuvien perusteella, ja mukaan voi tulla aivan vääriäkin, ilman mitään tietoista vääristelyä. Jopa joku yksityiskohta voi olla ensin mielessä kuin uni josta herää, mutta myöhemmin siitä ei saa kiinni. Silti kuitenkin kertoessaan täydentää asian, ja kun se on kerran täydennetty, se jää elämään oikeana muistikuvana. Sitä on nämä ihohuokoset sun muut.
Syytetty puhuu aina sekä totta, että epätotta ja syytönkin puhuu samoin, koska muistelee asioita. Silloin suuret linjat ovat tärkeämpiä. Toki myös yksityiskohdat, jotka varmasti väitetään tapahtuneeksi. Mutta ei mitkään "minulla on mielikuva, että jossain vaiheessa saatoin...", ei niitä voi kirjaimellisesti kaikkia ottaa faktana.
Huppiksen loikasta: jos vain oikea kenkä oli verinen, niin tuolille olisi voinut laskea vasemman, verettömän jalan. Ja näinhän ne jäljet vähän kertovat. Verinen jälki on sopivalla kohdalla siihen, että vasen olisi ensin laitettu tuolille ja siitä sitten laskeuduttu oikealla terassille. Oikea ja vasen jalka ovat nimenomaan sopivasti tuohon, eivät siis väärinpäin.
naarmuilta kuin astalon iskuilta. Jos ne olisi tehty astalolla sisältä päin, eivät ne olisi niin suoria ja tasaisia (ellei ikkunaa ole hakattu vaakatasossa esim. lasten lumikolalla 
). Ulkoa tehtyinä niiden synty olisi vaatinut voimakkaasti kulmittaista (ja sorkkarautaa pidempää), mahd. monipiikkistä välinettä, jolla huppumies olisi huvikseen raapinut karmia sivusuunnassa.
?
. Noi jäljethän on voinut olla tossa ovitehtaalta asti, enpä rupeaisi teoriaa niiden pohjalta kehittelemään...