huippumies kirjoitti:Häkepuhelun aikana Jukka taistelee vain hengestään. Koettaa liikkua, mutta kipu vyöryy aina silloin ja se kuuluu. Anneli väittää, että taistelun äänet (mäiskintä) kuuluu todella kovaa, ihan keittiön puhelimeen asti. Siksi myöskään ei huppis tajunnut että hän soittaa häkeen. Meteli takkahuoneessa oli niin kova.. Poliisin rekoissa tappelun äänet olisi pitänyt taltioitua myös nauhalle, samoin kuin huppiksen astuminen ikkunanaukkoon. Mitään tällaista ei nauhalta kuulu eli puukotus tapahtui ennen puhelua.
Poika oli todennäköisesti tullut huoneestaan ja joku itkunnyyhkäisy on hänen. Tai tyttö itki ja poika rääkäisi? Sekin on mahdollista, koska tyttö ei itse muista huutaneensa.
Hovin päätös oli käsittämätön.
Tämä mahdollisuus on kiinnostava, että se kiljaisija olikin poika. Jos häkepuhelun aikaan ei kukaan muu rääkäissyt kuin tyttö, niin miksi hän vastasi 1.12. 2006 puhuttajan kysymykseen kysymyksellä "Kuka?"
Äiti tai isä oli kiljaissut alussa kun kuului niitä 'ukkosen tai myrskyn' ääniä, 2006 tytön mukaan. Poika mainitsee useammin, että isä huusi, sellaisia ääniä että häntä sattui kovasti, 2009.
Koska tyttö vastaa kysymykseen kysymyksellä, niin saan käsityksen, että joku muu(kin?) on kiljaissut, mutta ennen häkeä. Nauhotettu? Tai sitten poika on mennyt ja nähnyt ja kiljaissut.
Tyttö ei ehkä muista kiljaisuaan, mutta se on omituista, että Anneli ei muista sitä lainkaan. 2006 joulukuun kuulusteluissa Anneli sanoo, että tyttö oli
rauhallinen. Kuinka hän ei reagoi siihen enempää?? En tajua. 'Älä itke hei siel'. Eihän Anneli voi puhelimessa ollessaan tietää mitä huppu oli tekemässä.
1 puhuttelun litteroinńista pätkä:
1.12.2006 sairaalassa iltapäivällä klo 15:00-15:24. Lapset olivat jo tavanneet äidin päivällä sairaalahuoneessa ja olleet äidin seurassa edelleen kun muut vieraat lähtivät, olettevasti.
22:31 P1:'Muistatko sä semmost ko sä sen kun sä kirkasit kovasti?"
22:35
Tyttö: Kuka?
22:36 P1: Sinä. Sää kirkasit kovasti siel sillo, jossakin vaihees?
22:40:
Yy
22:41: Oliko se sillo ko se mies meni ulos vai vai mis vaihees?
22:44 Tyttö:
No silloko mä näi iskä siel lattial ja siit tulee iha hirveesti verta (itkua)
22:50 P2: Mist sitä verta tuli?
22:52: Tyttö:
Sitä en nähny, mut sen ympäril sit. Siit tuli verta jostai kohtaa.
22:55 P: Joo
22:56 P2: Sitä oli siel lattial sitä verta.
23:01 P3: Entäs se mies, näiks sää sitä sillo siellä?
23:04 Tyttö:
y-yy
23:18 P3: Sä oot nyt kaikki kertonu ja niin hyvi ko sä pystyt..
lopettelivat puhuttelua.. Tyttö halusi mennä takaisin äidin luokse.
Eivät mokomat tehneet yhtä kysymystä, mitä yy ja y-yy tarkoittivat.

Vai olisiko niin, että valehteleminen ihan päin naamaa aiheutti stressiä ja oli vaikea sanoa asiaansa selvillä sanoilla?
Äiti on ehtinyt opastaa lapsia. Haluaisin tietää miksi muut lapset olivat hiljaa kuin hiiret. Tytön mukaan heidän huoneensa ovi oli auki.