Sivu 133/149
Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit
Lähetetty: Su Kesä 18, 2023 11:45 am
Kirjoittaja Marokon Kauhu
Sivustahuutelija kirjoitti: Su Kesä 18, 2023 9:16 am
Onhan Ruotsille aina ollut suurta taloudellista hyötyä työperäisestä maahanmuutosta. Ruotsissa on teollisuutta vähän eri malliin kuin Suomessa ja siellä ollut paljon Suomalaisiakin hommissa.
Sitten on tämä toinen joukko maahanmuuttajia, joista ei ole kuin harmia. Eli sekoitettu kaksi eri asiaa. Tuskin Suomessakaan moni vastustaa, jos jokin huippuasiantuntija haluaisi tulla tänne hommiin.
Reiskat ja Borikset Suomesta ja Yugoslaviasta pitivät teollisuuden pyörimässä Ruotsissa.
Palmelaista paskaretoriikkaa oli kun ajateltiin että jostain kehitysmaista tulevat serkkujen siittämät kamelinraiskaajat voisivat tehdä samaa (ns. kulttuurirelativismi: kaikki kulttuurit ovat muka yhtä hyviä, kunhan opimme vain ymmärtämään ja suvaitsemaan niitä).
Empiirinen elämänkokemus on kuitenkin osoittanut, että kamelinartun uloste on kamelinartun uloste, eikä aiheuta muuta kuin tuhoa ja paskan hajua.
Jutkumarxistien kulttuuriteoriat on muutenkin sitä itseään, ja tähtäävät vain meidän tuhoon.
Olof Palmella oli näihin tiiviit suhteet: Sai sentään paska luodista.
Palmen syytä on aika pitkälle tämä meihinkin vaikuttava nykytilanne.
Afrikan apinoita ja ählämeitä ei kuitenkaan kohta enää tarvita edes Wolt - kuskeiksi.
Tämäkin homma muuttuu droonien tekemäksi ihan just silleen. Itse asiassa muutos on jo käynnissä.
Sama tulee olemaan takseissa ja Uberin kaltaisissa palveluissa:
Ei mene enää kauan, niin taksikyydin voi taas turvallisesti ottaa, kuin siellä ei ratin takana olekaan enää Raiskaaja Aziz, vaan tekoäly ja robotti.
Ruotsissä tämä tulee toki aiheuttamaan lisää kestämättömiä ongelmia, kun sille ylijäämä-kuonaväestölle pitäisi jotain tehdä, vaikka niitä ei enää mihinkään tarvitakaan.
Ovat ilmeisesti sen tajunneet, kun maahanmuuttopolitiikkaan on tehty aika rajuja muutoksia.
Toki sama nyt onneksi etupainotteisesti myös Suomessa.
Kaikkialla puhutaan ilmastotavoitteista, mutta ei vieläkään voida myöntää sitä tosiasiaa että siihen tarvitaan mukaan tiukka VÄESTÖPOLITIIKKA.
Kasvu ei voi olla ikuista, ellei yhtäkkiä keksitä miten matkustetaan muille asumiskelpoisille planeetoille.
Ruotsi joutunee näyttämään meille kovaa esimerkkiä tässäkin.
Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit
Lähetetty: Su Kesä 18, 2023 5:23 pm
Kirjoittaja Gurney
Sivustahuutelija kirjoitti: Su Kesä 18, 2023 9:16 am
Onhan Ruotsille aina ollut suurta taloudellista hyötyä työperäisestä maahanmuutosta. Ruotsissa on teollisuutta vähän eri malliin kuin Suomessa ja siellä ollut paljon Suomalaisiakin hommissa.
Sitten on tämä toinen joukko maahanmuuttajia, joista ei ole kuin harmia. Eli sekoitettu kaksi eri asiaa. Tuskin Suomessakaan moni vastustaa, jos jokin huippuasiantuntija haluaisi tulla tänne hommiin.
Suomessakin kulttuurimarxistiemakot eli punavihreä huulipunahallitus, femakot, munattomat taposet ja annanaan tyyliset vähä-älyiset työttömät moraaliposeeraajat puhuvat kategorisesti saksalaisesta insinööristä, filippiläisestä sairaanhoitajasta ja iRakkilaisesta kamelikuskista tai 70 äo somalista samassa lauseessa "maahanmuuttajana".
Kun kaksi viimeistä raiskaavat, tappelevat, varastavat ja aiheuttavat kaaosta, sen sijaan että tekisivät töitä. Työttömyysaste näillä kamelinulosteilla on 80-90% vaikka silakat muuta väittävät.
Ruotsi on herännyt, mutta maa on jo menetetty torakoille. Suomessa on vielä jonkin verran toivoa kun sannasanna tyttöineen ei saa enää päättää asioista
Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit
Lähetetty: Ma Kesä 19, 2023 3:39 am
Kirjoittaja Matti Ja Maija
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/24f ... a62efe0b13
"Länsi-Tukholman Hässelbyssä sijaitsevassa kerrostalossa on tapahtunut räjähdys maanantain vastaisena yönä. Ruotsalaismedioiden mukaan hätäkeskus sai hälytyksen asiasta kello 00.40 paikallista aikaa.
Poliisin mukaan kerrostalon porraskäytävä on vaurioitunut. Poliisi on eristänyt alueen ja kerrostalon asukkaat on evakuoitu rakennuksesta.
Expressenin mukaan paikalla on pelastuslaitoksen yksiköitä, ainakin kolme ambulanssia ja useita poliisipartioita.
Aftonbladetin mukaan yksi henkilö on viety paikalta ambulanssilla. Poliisin mukaan loukkaantuneita ei kuitenkaan ole. Hätäkeskusta operoivasta Sos Alarmista kerrotaan Aftonbladetille, että ihmiset kuulivat räjähdyksen ja näkivät savua rakennuksen lähellä."
Veikkaan ettei liity yhtään mihinkään.
Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit
Lähetetty: Ma Kesä 19, 2023 1:08 pm
Kirjoittaja jepulis82
Fire kirjoitti: Su Kesä 18, 2023 3:13 am
IL kirjoitti:Hän myös mainitsee, että maahanmuutosta on ollut Ruotsille myös suurta taloudellista hyötyä.
Olisi mielenkiintoista nähdä kerrankin jotain faktaa ja tilastoa tälle väitteelle. Onko tuo väite keksitty ihan hatusta ja/vai sekoitetaanko tässä taas tahallaan työperäinen maahanmuutto ja turvapaikkaturismi/pakolaisuus keskenään. Tai kenties tässä viitataankin suomalaisiin ja muihin pohjoismaisiin maahanmuuttajiin.
Pistetään kaikki mamut samaan koriin, vaikka on suuria eroja näiden välillä.
Ei, ne lähi-itäläiset ja afrikkalaiset kela-gold turistit eivät ole verrannollisia johonkin länsimaalaiseen mamuun joka tulee tekemään töitä ja maksamaan veroja ja elää lakien mukaan eikä aiheuta häiriöitä.
Sitten voidaan vedot siihen että "kyllähän me hyödytään maahanmuutosta". Tää on tätä kun ei haluta sanoa ääneen tosiasioita.

Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit
Lähetetty: To Kesä 22, 2023 8:13 pm
Kirjoittaja ASierra
Ruotsin tilanne on erittäin SOS
Ruotsin koko väestöstä oli vuoden 2021 lopussa runsas kolmannes ulkomaalaistaustaisia.
Lapsista jo lähes kaksi kolmasosaa on ulkomaalaistaustaisia.
Ei kannata matkustaa ainakaan eteläiseen ruotsiin, jos et halua tulla raiskatuksi/ ammutuksi/ ryöstetyksi.
Ruotsin demarit ja vasemmistorasistit ovat olleet viime aikoina aika hiljaa
Ja tätä sannasannan huulipunahallitus halusi tännekin..
Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit
Lähetetty: Ma Kesä 26, 2023 5:01 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Ruotsin tunnetuin rikostoimittaja on maahanmuuttaja, joka ei pelkää jengien väkivaltaa, ja joka ei suostu vaikenemaan – ”ongelmista puhuneet leimattiin rasisteiksi”
Ruotsin tunnetuin rikostoimittaja on maahanmuuttaja. Hänen osoitteensa on salainen mutta puheensa on aina ollut suoraa ja avointa. Siitäkin huolimatta, että maahanmuuton ongelmista puhuneet on pitkään leimattu rasisteiksi.
Kun
Diamant Salihu muutti vuonna 1990 perheensä mukana Kosovosta Ruotsiin, hän oli seitsemän vanha. Borlängen Tjärna Ängar -lähiössä asui tuolloin sekoitus yksinhuoltajia, ”ruotsalaisia sosiaalitapauksia” sekä maahanmuuttajia.
Rikollisuutta oli sen verran, että poikien korkeintaan onnistui varastaa ”tai lainata” polkupyörä.
-Nyt suuri joukko samasta maasta lähtöisin olevia ihmisiä kerääntyy yhteen ja eristäytyy muusta yhteiskunnasta, toteaa rikostoimittaja Salihu Dagens Nyheterin haastattelussa.
Maahanmuuton ongelmista vaiettiin
Ruotsalaistoimittajaksi Salihu on aina ollut suorapuheinen. Jo vuonna 2018 hän toi julki ongelmat, jotka koskivat tiettyjä etnisiä ryhmiä Rinkebyn ongelmalähiössä. Kosto, kunnia ja miesvalta olivat käsitteitä, jotka piti ymmärtää pysyäkseen kärryillä alueen tapahtumista.
Salihun mielestä asioilla oli yhteys ja muut toimittajat olivat samaa mieltä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut eikä asioista puhuttu mediassa niiden oikeilla nimillä. ”Mitä muka voisimme tehdä?”
-Journalismi jäi vain pintaraapaisuksi. Maahanmuuton ongelmista puhuneet leimattiin rasisteiksi, Salihu muistelee.
”Uskallan seistä sanojeni takana”
Salihu on kirjoittanut useita palkittuja teoksia rikollisten salatusta elämästä. Uusin teos on nimeltään ”När ingen lyssnar” (suom: Kun kukaan ei kuuntele). Kirjailija on saanut käyttöönsä chattikeskusteluja, jotka valottavat rikollisten arkea ja ajatusmaailmaa poikkeuksellisella tavalla.
Kaiken huumekaupan, väkivallan ja ammuskelun keskelläkin Salihu kiistää pelkäävänsä, vaikka hän kertoo asioista vailla holhousyhteiskunnan hopeista pilvenreunaa. Moni haluaisi hänen vaikenevan.
-Yritykset vaientaa minut johtavat päinvastaiseen tulokseen. Kaikkein pahinta olisi yrittää saada minut pitämään turpani kiinni. Olen valinnut ammatin, joka edellyttää sitä, että uskallan seisoa sanojeni takana.
https://www.suomenuutiset.fi/ruotsin-tu ... sisteiksi/
Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit
Lähetetty: Ma Kesä 26, 2023 6:05 pm
Kirjoittaja RL11/6
Ruotsi muuttui parissa vuosikymmenessä neekerimaaksi. Tämmöisissä maissa valkoisen kunnollisen väestönosan ainoa toivo on erittäin edullinen ja helposti saatava 3-metyylifentanyyli.
Valmistusprosessi onnistuu kemianteollisuuden menetelmillä Itäeuroopan raaka-aineista.
Ruotsissa tulisikin raharikkaiden valkoihoisten panostaa huumausainetuotantoon ja varmistaa, että sitä ilmestyy edullisesti koko Etelä-Ruotsin alueelle etenkin lähiöihin.
Suomeenkin toivon tämän aineen tulevan toppuuttelemaan ylisuuren torakkapopulaation kasvua.
Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit
Lähetetty: Ke Heinä 12, 2023 1:08 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
SVT: Ruotsin poliisin päätös perua mielenosoitus Koraanin polttamisen perusteella korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Poliisi perui viime vuonna Norrköpingiin huhtikuun 14. päivälle suunnitellun mielenosoituksen, jossa äärioikeistolainen tanskalais-ruotsalainen poliitikko Rasmus Paludan aikoi polttaa Koraanin.
Suunniteltu Koraanin poltto laukaisi pääsiäisen yli jatkuneet väkivaltaiset mielenosoitukset useissa kaupungeissa.
Aiemmin tänä vuonna Ruotsin hovioikeus päätti, että poliisin päätös perua mielenosoitus oli virheellinen.
Päätöksessä katsottiin, että järjestyslaki ei salli poliisin perua kokoontumisia, sillä perusteella, että häiriöitä on tapahtunut aiemmin tai sellaisia pelätään tapahtuvan.
Kesällä Ruotsin poliisi on taas sallinut Koraanin polttamisen. Kesäkuun lopussa irakilaistaustainen mies poltti Koraanin sivuja Tukholmassa moskeijan edessä.
Erityisesti muslimimaat reagoivat tekoon vahvasti, ja Ruotsin hallitus päätyi tuomitsemaan teon jyrkästi.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/svt ... #gs.31vu0r
Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit
Lähetetty: Pe Heinä 14, 2023 12:59 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Itselleni jäi mieleen miten Ruotsissa jokin 19v nainen ei halunnut olla rasisti ja kutsui vähemmän yllättäen monikulttuurin luokseen. No seurauksena oli tietysti äärimmäinen joukkoraiskaus, jonka takia tapauksesta ylipäätään tiedetään mitään.
Viesti siirretty Katujengit Suomessa-ketjusta. Miksi se sinne oli alunperinkin postattu, jäi arvoitukseksi.
-NILS-
Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit
Lähetetty: Ma Heinä 17, 2023 9:46 am
Kirjoittaja Villeri
Tämä ei ole Ruotsista, mutta sama kehityskulku on ainoa looginen vaihtoehto aivan kaikkialla, missä muslimit nousevat valtaan. On kyllä synkkää meininkiä, kun lgbtq-yhteisö kutsuu omat pyövelinsä kylään.

- Kunpa joku olisi aavistanut!
- betrayal.JPG (77.13 KiB) Katsottu 1441 kertaa
Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2023 10:43 am
Kirjoittaja URSA
Oman elämänsä ruotsalais-Liam Neeson pisti tuulemaan.
Kuusikymppinen mies ajoi jengiläisten huumelastin suoraan tukholmalaiselle poliisiasemalle – syy oli synkkä
Kuusikymppinen mies soluttautui ruotsalaiseen rikollisjengiin, motiivinaan kosto.
20.7. 22:22
TUKHOLMALAISELLE poliisiasemalle saapui heinäkuun alussa erikoinen ilmestys: kuusissakymmenissä oleva mies, kulkuneuvonaan auto täynnä huumeita.
Autosta löytyi muun muassa 15-kiloinen kasa marihuanaa, Aftonbladet kirjoittaa.
Huumelasti ei kuitenkaan kuulunut sundbybergiläiselle miehelle, vaan rikollisjengille, johon hän oli soluttautunut. Mies oli toiminut jengin lähettinä ja antoi poliisille pitkän listan sen jäsenten nimiä ja osoitteita.
Miehen motiivina oli kosto jengille, joka oli riistänyt tämän 13-vuotiasta huostaanotettua poikaa.
Suurin osa nimistä liittyy kahteen veljekseen, joilla on yhteyksiä NBA-nimiseen rikollisverkostoon. Mieheltä saamiensa tietojen pohjalta poliisi valvoo nyt seitsemää osoitetta Tukholmassa ja toisessa ruotsalaisessa kaupungissa, jota Aftonbladet kutsuu ”keskikokoiseksi”.
SAAGA ei kuitenkaan päättynyt poliisiasemalle, sillä rikollisjengi halusi kompensaation menettämistään huumeista ja rahoista.
Poliisiasemalla käyntiä seuranneena päivänä yksi jengiläisistä pakotti miehen vanhimman pojan mukanaan asuntoon Tukholman eteläosaan, jossa hän yritti pakottaa pojan alkamaan etsiä korvaavia huumeita ja rahaa.
Poika kuitenkin onnistui hälyttämään poliisit ja jengiläinen pidätettiin. Kyseessä oli parikymppinen mies, jonka mies oli myös nimennyt poliisiasemalla vieraillessaan.
Aftonbladetin lähteiden mukaan myös miehen tyttäret saivat jengiläisiltä uhkauksia.
Kuusikymppinen mies ajoi jengiläisten huumelastin suoraan tukholmalaiselle poliisiasemalle – syy oli synkkä
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009733078.html
Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit
Lähetetty: Pe Heinä 21, 2023 3:37 pm
Kirjoittaja Anoteus
Kyllä siinä on mahtanut Börjeä ja Håkania vituttaa. Viikon päästä saadaankin kuulla Ullen kostopommi-iskusta.
Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit
Lähetetty: To Heinä 27, 2023 7:08 am
Kirjoittaja Jazzermasser
Ruotsissa Norrköpingissä on tapahtunut voimakas räjähdys.
Poliisi sai hälytyksen pienkerrostalossa sattuneesta räjähdyksestä Norrköpingin keskustassa puoli neljältä aamulla. Asiasta kertoo muun muassa Aftonbladet.
– Tällä hetkellä meillä ei ole tietoa henkilövahingoista, mutta kiinteistö on kärsinyt suuria vaurioita, Torbjörn Lindqvist kertoo Ruotsin itäisen alueen poliisista.
Poliisin tiedottajan Marcus Anefurin mukaan myös pienkerrostalon läheisyydessä sijaitsevien talojen rakenteet, ikkunat ja kadulle pysäköidyt autot ovat vahingoittuneet räjähdyksessä.
Anefurin mukaan talossa asuvaan naiseen ja lapsiin olisi osunut lasinsirpaleita.
Poliisi on eristänyt alueen. Paikalle on pelastuspalvelun lisäksi hälytetty pommiyksikkö.
Uutinen päivittyy.
https://yle.fi/a/74-20042666?utm_source ... yleuutiset
Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit
Lähetetty: Su Heinä 30, 2023 12:36 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
Ulkoministeriö matkustustiedote:
Ruotsia voidaan yleisesti pitää turvallisena matkakohteena, jossa on noudatettava tavanomaista varovaisuutta. Kansainväliset terrori-iskut ja ääriryhmien toiminta ovat uhkatason mukaan mahdollisia. Jengirikollisuudesta ja -väkivallasta johtuvat yhteenotot ja ampumiset saattavat pahimmillaan aiheuttaa vaaratilanteita myös matkailijoille erityisesti Tukholman, Göteborgin ja Malmön alueilla.
https://um.fi/matkustustiedote/-/c/SE
Samaan aikaan myös Ruotsi:
Sadat protestoijat hyökkäsivät Ruotsin Irakin-lähetystöön ja sytyttivät sen tuleen
MLKP:n Ruotsin kirjeenvaihtaja ilmoittaa että eteläisessä Ruotsissa on mm. julkisessa liikenteessä myöhästelyitä tarkastusten vuoksi.
Tukholmassa poliiseilla on MP5 konepistoolit kannossa.
Epäilen kyllä että niitä ei naispoliiseille ole annettu.
Re: Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit
Lähetetty: Su Heinä 30, 2023 1:24 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
PaxCow kirjoitti: Ma Loka 05, 2015 12:49 pm
Pakolaiskriisi polarisoi Ruotsia
Pääkirjoitus 5.10.2015 2:00
Tavalliset kansalaiset juoksivat sankoin joukoin auttamaan pakolaisia.
He taputtavat tulijoille asemilla. He majoittavat näitä hätämajoituksissa ja sohvillansa. He järjestävät kuljetuksia, lääkärinapua ja illallisia. Poliisi julkaisi tervetulovideon. Siinä sanotaan: "Sinä ja minä olemme samanlaisia."
Reaktio on ollut hyvin voimakas, ja se näkyy myös tilastoissa.
Dagens Nyheterin mielipidemittauksessa 44 prosenttia kansalaisista kannatti nyt sitä, että Ruotsiin tulee nykyistä enemmän turvapaikanhakijoita ja pakolaisia. Luku on 18 prosenttiyksikköä suurempi kuin vielä helmikuussa. Kolmannes ruotsalaisista kertoo voivansa ottaa pakolaisen kotiinsa.
Kiinnostavaa on, onko kyse ohimenevästä huumasta, vai onko käänteellä poliittisia seurauksia. Mielipidemittaukset ovat jo antaneet viitteitä siitä, että ruotsidemokraattien kasvu olisi pysähtymässä.
Niin ei silti tarvitse olla. Pakolaiskriisi saattaa pikemminkin polarisoida entisestään Ruotsia.
DN:n mittaus kertoo näet myös, että 30 prosenttia haluaa yhä, että Ruotsi ottaisi vastaan nykyistä vähemmän tulijoita. Ryhmä on pienentynyt, mutta se on yhä suurempi kuin ruotsidemokraatit mittauksissa. Tälle joukolle ruotsidemokraatit on myös edelleen lähes ainoa vaihtoehto äänestyskopissa.
Voimakas käänne keskustelussa kun asettaa nyt muille puolueille paineita pysyä aiemmalla liberaalilla linjalla.
Elina Kervinen
[email protected]
Kirjoittaja on HS:n
Skandinavian-kirjeenvaihtaja.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1443927349252
Blast from the past

Vuodelta 2015.
Monikohan nyt ottaisi karvapalleroisen pakoloisen kotiinsa?
Myös Ruotsi:

- ruotsi.jpeg (76.38 KiB) Katsottu 1575 kertaa