Näistä eivät Suomi-mediat IKINÄ kirjoita. Vähän kusee heidän black fucks matter -narratiiviaan kintuille, kun valtaosa mustien kuolemista kuitenkin sivuutetaan, ne kaikista törkeimmät ja yleisimmät mustien kuolemat... Samoin sivuutetaan AINA ne hirveydet, mitä neekerimurhaajat tekevät
valkoisille lapsille (pikkupoika ammuttiin lähilaukauksella päähän, murhaaja neekeri, mediat olivat hysshyss).
Nyt oli uhrivuorossa mustan rodun pikkupoika, tosin tuplasti em. Valkoista vanhempi jo eli oli jo aikakin osallistua mustan kulttuurin pelihetkeen? Se itseäni surettaa kuitenkin, että tästä lapsesta ei välttämättä olisi edes kasvanut väkivaltaneekeriä, sillä hänellä oli poikkeuksellisesti isä kotona, mikä on nykyään ihme mustassa kivakulttuurissa! Yh-äippä se kuuluu olla, jos mustaa kulttuuria analysoi.

- Justin Wallace, 10v, tapettiin ampumalla New Yorkissa.jpg (72.71 KiB) Katsottu 1545 kertaa
Pikkupoika ammuttiin ja isä epäilee motiivina olleen riita jaetusta ajotiestä naapuritalojen välillä. Samassa pelihetkessä haavoittui pikkupojan aikuinen sukulaismies, jonka kerrotaan selviävän.
Alkuasetelmaa ja motiivi pohdintaa murhatun pojan isältä (myös video):
https://nypost.com/2021/06/06/dad-of-10 ... le-motive/
Pojan murhasta epäilty otettiin kiinni nopeasti ja tämän takia neekeri-blm haluaa #ABOLISHTHEPOLICE.

- Neekeri, josta et meidän kivamediasta lue:
- Murhaaja Jovan Young, 29v, ampui pikkupoikaa mahaan, koska hänellä oli riitoja pojan perheen kanssa.jpg (77.18 KiB) Katsottu 1545 kertaa
https://nypost.com/2021/06/08/suspect-i ... ueens-boy/
Näitä mustien nuorten ihmisten kuolemia voisi tuoda tänne ihan joka päivä, joiden elämällä ei ole mitään merkitystä rahanahneelle politisoituneelle paskaa medialle, saati sitten poliisin lakkauttamista vaativalle black lives matter -jengille. Tapahtuvat yleensä juuri näissä blm-aktivistikaupungeissa NYC, Chicago, Cincinnati, yms.
Miksikähän he muuten haluavat poliisin pois tieltänsä, kun poliisi tappaa vain alle olemattoman määrän mustia rikollisia, kun kokonaistapettujen määrään verrataan? Ja ovat siis käytännössä aina sitä porukkaa, jotka voisivat itse murhata mustan kehon vaikkapa jo samana päivänä.
Voisiko mitenkään olla, että kun poliisi pois tieltä, niin he ottaisivat kaiken väkivallalla, minkä katsoisivat heille kuuluvan? Näinhän he pyrkivät nytkin tekemään, mutta poliisipaskiainen on esteenä. Ja rasistejakin ovat, eikä neekerimurhaaja taas edes voi sellainen olla, jos kriittisen teorian sekoja kuuntelee.
Media, blm –#DOBLACKLIVESREALLYMATTERTOYOU?
Vai onko kyse vain vallasta, rahasta ja politiikasta?