Nämä 8 merkkiä kertovat Putinin ja Venäjän tämän hetken ahdingosta
Venäjällä on tällä hetkellä paljon isompi hätä ja sekaannus kuin se voi ulospäin myöntää, sanoo Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smith.
VENÄJÄ ON Ukrainan sotarintamalla sekä lännen pakotteiden puristuksessa tällä hetkellä isossa ahdingossa.
Näin sanoo Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smith.
Torstaina ISTV:n Ukrainan sota -studiossa vierailleen Smithin puheista nousi esiin kahdeksan seikkaa, jotka kertovat Venäjän ja presidentti Vladimir Putinin pahasta hädästä tällä hetkellä.
1. Yltiöpäinen uhkuminen ja puhkuminen
Smithin mukaan Putinin puheissa on aiemmin ollut vivahteita, että kovia aikoja tulee ja pitää kestää vaikeuksia. Nämä vivahteet ovat viime aikoina karisseet pois, ja tilalle on tullut se, että kaikki on pelkästään hyvin eikä mitään ongelmia ole.
– Tällä hetkellä sisältö on uhkumista ja puhkumista, jonka mukaan Venäjällä ei ole mikään pielessä ja kaikki menee hyvin ja lännellä taas ei. Se kertoo, että Venäjän johdon huolestuminen on aika vahva siitä, mikä se todellisuus oikeasti on.
Smith näkee, että Putin pelkää kertoa todellista tilannetta. Ja nyt Kremlissä on maalattu itsensä niin tiukasti nurkkaan, että valitulla linjalla on pysyttävä.
– Tätä teatteria on vain pakko jatkaa tällä tyylillä, koska muutoin asiat näyttäisivät aika heikoilta. Niin kauan kuin Putin on Venäjän presidenttinä, tämä linja oletettavasti jatkuu, Smith sanoo.
2. Putinin oma terveys
Keskiviikkona nähtiin tuoreita videoita ja kuvia, kun Putin oli tarkastamassa Vostok-sotaharjoitusta. Putin oli videolla seitsemänkymppiseksi hyvin kevyellä jalalla liikkeellä.
Videoissa ei näkynyt silmiinpistäviä merkkejä vakavista sairauksista, joita Putinin on huhuttu sairastavan.
Videot ja kuvat eivät kuitenkaan vakuuttaneet Smithiä, etteivätkö Putinin huhutut terveyshuolet voisi olla totta.
– Jos huhu lähtee liikkeelle, jostainhan se lähtee. Joko se on vuodettu tahallaan tai päässyt lipsahtamaan tai jotakin. Jotain todenperää silloin on, Smith sanoo.
Smith lisää, että edelleen velloo vahvoja epäilyjä, että ihan kaikki ei ole Putinilla täysin kunnossa.
– Aina on hyvä muistaa, että vaikka olisi vakavasti sairas, niin on myös hyviä hetkiä. Yhden kuvamateriaalin perusteella ei voi vetää johtopäätöksiä, missä kunnossa Putin on ja mikä hänen terveydentilansa on. Sitä ei voi sanoa, että Putin on täydellisissä voimissa, Smith mietti.
3. Pakotteet
Lännen järeät pakotteet vaikuttavat Smithin mukaan Venäjään joka päivä. Venäjän talous menee koko ajan vähä vähältä huonommaksi ja huonommaksi, hitaasti mutta varmasti.
– Kaikilla aloilla on tapahtunut muutoksia negatiivisesti! Pakotteet ovat sen verran rajut, että vaikka ne poistettaisiin nyt, kestäisi aika kauan, että päästäisiin mihinkään positiiviseen kehitykseen.
Smith sanoo, että ihmiset huomaavat vääjäämättä pienetkin muutokset arjessaan.
– Toiset sanovat, että se näkyy siinä, miltä juusto maistuu. Toisille se on sitä, että enää ei löydy töitä tai samasta työstä saa vähemmän palkkaa. Nämä pienet asiat arkipäivissä kyllä aukeavat ihmisille.
4. Hiljainen oppositio
Pakotteista huolimatta kansa on ollut vielä toistaiseksi hiljaa. Smith kuitenkin tähdentää, että tätä hiljaista oppositiota ei kannata aliarvioida. Pinnan alla voi muhia isokin muutosvoima.
– Venäjällä on opittu, että on parempi olla ihan hiljaa tai jopa valehdella, mitä oikeasti ajattelee. Siten selviää. Se kuitenkin syö Venäjää sisältä, eli sitä ei pidä aliarvioida.
Smith sanoo, että pakotteet iskevät erityisesti kaupungeissa asuvien oloihin.
– Jos kaupungeissa aletaan miettiä, että tämä ei mene oikein, tulevaisuuden toivo katoaa ja tässä ei ole enää mitään järkeä, niin nämä asiat voivat muuttaa tilanteen.
5. Energiauhkaus pöytään
Smith pohtii, miksi Venäjä on pannut kaasuhanan kiinni länteen juuri nyt.
Hän arvelee, että kaasuhanan sulkemisessa mentiin huomattavasti nopeammassa aikataulussa kuin ensin oli ajateltu. Jos Kreml halusi näin tehdä, se oli tehtävä nyt.
– Kremlissä varmaan laskettiin, että nyt pitää pelata kovilla. Moskovassa on huomattu, että lännessä löydetään vaihtoehtoja. Siellä ehkä nähtiin, että juuri nyt länsi on isoimmissa vaikeuksissa ennen kuin löydetään korvaavia keinoja.
– Mitä kauemmin menee, sitä paremmin länsi pystyy löytämään vaihtoehtoisia toimintatapoja. Nyt tässä oli se kohta, jossa pystytään panemaan lännelle isoin paine, hajottamaan lännen rivejä ja aiheuttamaan kaikista eniten harmia ja haittaa, Smith sanoo.
Kyse oli kuitenkin lähinnä hädässä olevan epätoivoisesta kiusaamisyrityksestä.
– Siellä ajatellaan, että lännen heikkous tulee kestävyydestä. Että lännessä aletaan jossakin vaiheessa kuitenkin neuvotella ja Venäjän kaasu tulee uudelleen Euroopan markkinoille.
6. Talous yhä pahemmin kuralle
Kaasuhanan sulkeminen on saanut myös Venäjän oman talouden yhä pahemmin kuralle.
Vielä sodan alussa EU:n tuontikaasusta 40 prosenttia tuli Venäjältä, nyt enää 9 prosenttia.
Puhuvat venäläiset mitä tahansa, maan talous on ottanut kipeitä iskuja lännen asettamista pakotteista.
– Juuri nyt Venäjän talous on todella huonossa jamassa, ja tilanne heikkenee päivä päivältä. Tuonti on vähentynyt, samoin vienti. Kaikessa on tapahtunut valtava muutos.
7. Yhteiskuvat Gerasimovin ja Shoigun kanssa
Vostok-sotaharjoituksesta levisi myös valokuvia, joissa Putin poseerasi asevoimien komentajan Valeri Gerasimovin ja puolustusministeri Sergei Shoigun kanssa.
Gerasimovia ei ole nähty mediassa aikoihin, ja Shoigua on huhuttu jopa erotetuksi. Putin on ollut silmin nähden ärtynyt kaksikkoon sodan aikana, ja Smith tulkitsee valokuvat niin, että ne on otettu ”teatteriesitysmäisesti”.
– Tässä on varmasti paljon teatteria. Jotkut kuvat kertovat, että Shoigu ja Gerasimov tuntevat olonsa vaivautuneiksi yhteiskuvissa Putinin kanssa.
– Molemmat ovat kuitenkin suosittuja erityisesti armeijan keskuudessa. Se, että Putin erottaisi ja nöyryyttäisi heidät, voisi tässä tilanteessa aiheuttaa enemmän hallaa kuin hyötyä. Voi olla, että tässä tilanteessa on kyse aika isosta teatteriesityksestä. Ei saisi näyttää, että olisi mitään erimielisyyksiä, Smith sanoo.
Smith veikkaa, että kolmikon kesken on aika paljon erimielisyyksiä, eivätkä henkilökemiat ole samalla tolalla kuin aikaisemmin.
– Mutta nyt Venäjä on sen verran vaikeassa tilanteessa, että siellä on itsekin ymmärretty, ettei ole hyvä, jos erimielisyyksistä pääsee liikaa uutisia ulos, Smith näkee.
8. Huhutut aseostot Pohjois-Koreasta
Yhdysvaltain tiedustelulähteiden mukaan Venäjä aikoo ostaa miljoonia kappaleita tykistön kranaatteja Pohjois-Koreasta.
Jos lähteet pitävät paikkansa, se ei kerro Smithin mukaan Venäjästä hyvää.
Yllä on tallenne Hanna Smithin vierailusta ISTV:n Ukrainan sota -studiossa kokonaisuudessaan.
– Se alkaa kertoa, että Venäjällä joudutaan miettimään, että sota jopa siellä armeija- ja kalustopuolella on tehnyt aika paljon hallaa. Se kertoo myös taloudesta, ettei pystytä itse tuottamaan ammuksia, kun ei ole osia tai jotain määrättyjä aineita. Kertoo jälleen siitä, että Venäjällä kaikki asiat eivät ole kohdillaan, jos pitää omien rajojen ulkopuolelta etsiä ratkaisuja.
– Eihän se näytä hyvältä Venäjän suurvaltastatuksen ja imagon kannalta, jos pitää lähteä Pohjois-Koreasta ostamaan aseita, Smith lisää.