Se mitä Ruotsissa on matujen aiheuttamaa väkivaltaisuutta, jakaa ihmisiä myös Suomessa.
Sen huomaa oikke hyväst mm. Helsingin Sanomain uutisista, joissa voidaan kommentoida uutisia.
Esimerkiksi tämä uutinen:
Kurdikettuna tunnetun jengijohtajan läheisiä on ammuttu, väkivalta ryöpsähtänyt Uppsalassa
...
Viikon sisällä Uppsalan kaupungissa on sattunut useita ampumistapauksia ja yksi räjähdeisku.
...
NYT Uppsalassa tehdyt väkivallanteot on puolestaan suunnattu Kurdiketun sukulaisia ja läheisiä kohtaan. Ruotsissa on verrattain harvinaista, että jengirikollisten sukulaiset tai läheiset joutuvat näin tiiviisti väkivallan kohteeksi.
Uppsalassa poliisi varautuu siihen, että iskuja ja ampumisia tulee vielä lisää.
Poliisiylijohtaja Anders Thornberg on kertonut, että poliisi pyrkii suojaamaan jengirikollisen sukulaisia, mutta tehtävä on vaikea, koska jengien jäseniä on niin paljon.
”Suojelemme läheisiä parhaamme mukaan, mutta Ruotsissa on 30 000 rikollisverkostojen jäsentä ja Uppsalassakin heitä on satoja. Joten emme voi olla joka paikassa yhtä aikaa”, Thornberg sanoi ruotsalaislehti Dagens Nyheterin haastattelussa.
Ruotsin yleisradion SVT:n tietojen mukaan nyt Uppsalassa käynnissä oleva väkivallan aalto sai alkunsa Turkista.
SVT:n tietojen mukaan väkivalta liittyisi Kurdiketun johtaman jengin sisäisiin välienselvittelyihin.
Ensin Turkissa siepattiin ja pahoinpideltiin eräs jengiin kytkeytynyt henkilö. Sen jälkeen Istanbulissa joku tai jotkut ampuivat kostoksi Istanbulissa olleita Ruotsin kansalaisia, joilla on myös kytkös samaan jengiin.
Tämän jälkeen Uppsalassa ammuttiin 60-vuotias nainen, jonka pojalla on läheinen kytkös Kurdikettuun.
Tiistaina ammuttu 25-vuotias mies oli ilmeisesti sivullinen, mutta hänen naapurissaan asuu 50-vuotias mies, jolla on jengiyhteyksiä.
KOSTON ja väkivallan kierre on saanut poliisin lähestymään rikollisjengiläisiä kirjeellä.
Yhdessä Uppsalan sosiaalitoimen kanssa laaditussa kirjeessä poliisi vetoaa jengiläisiin: ”Emme halua, että kuolet”, kirje puhuttelee vastaanottajaa.
”Sinun lisäksesi perheesi ja läheisesi ovat potentiaalisesti vaarassa”, teksti jatkuu.
Uppsalassa sosiaalitoimi on kuvannut kirjeiden tavoitteen olevan informoida jengiläisiä ja osoittaa, että he voivat hakea apua.
Samaa kirjemetodia Ruotsin viranomaiset ovat käyttäneet myös Göteborgissa ja Örebrossa.
Uppsalassa kirjeitä on lähetetty seitsemälle jengiläiselle, mutta toistaiseksi kukaan ei ole vastannut, uutisoi Dagens Nyheter torstaina.
...
Jengirikollisuuden ja väkivallan pysäyttäminen on ollut pitkään Ruotsin politiikan ykkösaiheita, ja nykyinen hallitus pyrkii puuttumaan kehitykseen muun muassa poliisien määrää lisäämällä.
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson kommentoi Dagens Nyheterille 13-vuotiaan ammutun pojan tapausta.
”Minulla ei ole sanoja, uusia rajoja ylitetään koko ajan. Nämä jengit eivät tule lopettamaan ennen kuin me pysäytämme heidät, se on nyt ymmärrettävä. Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta he joutuvat lukkojen taakse, jos he ovat Ruotsin kansalaisia ja jos eivät ole, heidät tulee karkottaa”, Kristersson sanoi.
Enemmän täällä:
Helsingin Sanomat
14.9.2023 13:00
Sen jälkeen Istanbulissa joku tai jotkut ampuivat kostoksi Istanbulissa olleita Ruotsin kansalaisia,
Olivatko he ruotsalaisia turisteja? Vai "ruotsalaisia".
Yhdessä Uppsalan sosiaalitoimen kanssa laaditussa kirjeessä poliisi vetoaa jengiläisiin: ”Emme halua, että kuolet”
Mikseivät halua? Sehän tietäisi kunnon ihmisille parempia aikoja, rauhallisempia lähiöitä.
Uppsalassa kirjeitä on lähetetty seitsemälle jengiläiselle, mutta toistaiseksi kukaan ei ole vastannut, uutisoi Dagens Nyheter torstaina.
Miten yllättävää! Söpöä, että ihan niiku kirje; arvoisa jengiläinen, olisitteko kiltti ja lopettaisitte... älkää kuolko, vi älskar...
Jengirikollisuuden ja väkivallan pysäyttäminen on ollut pitkään Ruotsin politiikan ykkösaiheita, ja nykyinen hallitus pyrkii puuttumaan kehitykseen muun muassa poliisien määrää lisäämällä.
Mutta juurisyyhyn ei puututa koska kansainväliset sopimukset ja ihmisoikeudet. Jossain vaiheessa poliisien määrän lisääminen tulee mahdottomaksi, mutta haittamaahaanmuutajien määrä lisääntyy koko ajan. Mitäs sen jälkeen tehdään? Kirjoitellaan lisää kirjeitä?
Mut hei, niiku tosa alussa mainitsin, niin HS:n lukijat kommentoivat hyvin polarisoituneesti Ruotsin tilannetta:
Ruotsin asumisessa on tällä hetkellä käytännössä segregaatio, joka luo näitä "slummi" alueita, jotka taas synnyttävät rikollisuutta ympäri ruotsia. Toivon, että ruotsin päättäjät tunnistavat ongelman olevan selkeästi osa sosioekonomista eriarvoisuutta.
Slummialue synnyttää rikollisuutta. Päättäjien pitäisi tunnistaa ongelma. Eriarvoisuus.
Tässä taannoin MOT:ssa oli jakso Ruotsin Borlängesta. Siinä toimittajat tutustuivat somalialaisen maahanmuuttokoordinaattorin johdolla meneillään olevaan kotouttamiskurssiin. Koordinaattori kuvasi kaunein sanakääntein, kuinka kurssilla kannustetaan integraatioon, Ruotsin yhteiskunnan pelisääntöjen noudattamiseen, työllistymiseen ja kielen opiskeluun. Yksi toimittajista pääsi livahtamaan pois esittelystä haastattelemaan koulutuksessa olleita nuoria somalialaisia tyttöjä. Hän kysyi kysyi kurssin opetuksesta. Tytöt vastasivat, että joka kokoontumisessa kerrataan kolme asiaa; ”älä opettele ruotsin kieltä, älä mene töihin, älä ilmoita rikoksista”. Sen jälkeen he tanssahtelivat annetusta visiosta; ”tämä on Ruotsi, mutta teemme tästä uuden Somalian”. Annettu visio tuntuu Ruotsissa toteutuvan ällistyttävän hyvin. Ruotsin valtio tuki ao. koulutusta 400.000 eurolla.
Maahanmuuttajien ylimielisyys ja välinpitämättömyys. Mitä tälläiset somalitytöt ovat oikeasti paossa? Oikein, eivät yhtään mitään. Selkeästi tulleet loisimaan, lisääntymään ollen mukana ruotsalaisuuden tuhoamisessa. Ohjeet ylempää? Keneltä? allahilta?
- Kuten
Muammar Gaddafi aikoinaan sanoi; paras tapa viedä islamia eteenpäin on naisen kohtu.
Liikun päivittäin pääkaupunkimme alueella. En ole tällä vuosituhannella kokenut sen enempää jengi- kuin muuta väkivaltaa tai sellaisen uhkaa. En myöskään ole huomannut muihin ihmisiin kohdistunutta väkivaltaa tai sellaisen uhkaa.
- Viime vuosituhannen puolella tunsin. Tekijöitä olivat puheenparresta ja ilmiasuista päätellen kantasuomalaisia.
Ei ole olemassa jengi - kuin muuta väkivaltaa tai sellaisen uhkaa. Media ja poliisi (pl. Taponen) siis valehtelevat kertoessaan väkivallan lisääntyneen. Ja jos joskus jotain väkivaltaa oli, niin kantasuomalaiset asialla. Tietysti.
- Tää hemmo asuu pumpulissa ja omaa punavihreät lasit.
Kristerssonin kommentista "Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta he joutuvat lukkojen taakse, jos he ovat Ruotsin kansalaisia ja jos eivät ole, heidät tulee karkottaa” voi johtaa yhteyden ilmeisiin juurisyihin.
- Suomalaisen varovaisuuden kirjoittelussa ymmärtää, koska puhummehan tässä Suomen tulevaisuuden työntekijäresursseista ja veronmaksajista, joita emme halua rasistisilla kirjoituksilla karkoittaa.
Kristersson vihjailee puhuessaan karkotuksista, mutta Suomi tulee kieltämään (sanktioimaan) vihjailutkin, koska pitää polvistua.
Ei Ruotsi luo mitään slummeja, kyllä asukkaat luo oman asuinympäristönsä. Ollaan jo hakoteilla jos tarvitaan "sekoittavaa asumispolitiikkaa". Se tarkoittaa, että on yhteisöjä joilla on halu segrekoitua, elää oman kulttuurinsa mukaisesti. On toiveajattelua, että asuttamalla kantaväestöä vaikeasti integroituvien sekaan, tilanne paranisi. Todellisuudessa käy niin, että kantaväestö muuttaa pois täysin erilaisen elämäntavan omaavien alueilta. Kyllä Ruotsin ongelmien syy on liian suuri maahanmuuttajien määrä täysin erilaisista kulttuureista. Meillä ongelmat ovat myös olemassa, mutta pienempinä vähäisemmän maahanmuuton takia. Ei pitäisi seurata Ruotsin avoimien ovien politiikkaa. Toki sielläkin ovia on jo alettu sulkemaan.
Tämä on hyvä. Vaan kuka kumma olisi sellainen poliitikko, joka ymmärtäisi sen, että se ei vaan toimi.
Myös Suomessa on ammuttu ihmisiä kadulle, metsiin ja pitserioihin huumekauppoihin liittyvien riitojen vuoksi. Silti, kyse on ennen kaikkea järjestäytyneestä huumekaupasta ja vähenemässä määrin ihonväristä.
Jaahas, jos Suomessakin, niin eihän siinä sitten mitään. Ihonvärillä ei väliä sanoi hän, mutta ei ottanut esiin uskontoa eikä kulttuuria. Miksi?
Ruotsi on todella rasistinen maa. Asun Ruotsissa ja nämä ovat virkamiesten ja poliitikkojen aikaansaamaa hedelmää, joka jatkuu kunnes sosiaaliturva maahanmuuttajille laitetaan samalle tasolle kuin kantaruotsalaisille.
Rasismi mainittu. Jostain syystä sinne kuitenkin menee kauhia määrä turvapaikanhakijoita. Onko heillä halu kokea rasismia? Tällä kirjoittajalla vahva usko siihen, että kun huumekauppias ja islamisti saisi samat hillot sossusta kuin perussvenssoni, niin kukaan ei ammuskelisi, ei polttaisi autoja, ei raiskaisi, ei ahdistelisi. Se pieni ero sosiaaliturvan määrässä aiheuttaa siis vuosittain myös kymmeniä räjäytyksiä?
-Onkohan siellä tp-hakijoiden lähtömaissa siis samat ongelmat (eriarvoistava sosiaaliturva), kun näyttävät siirtyvän saapujien mukana Ruotsiin?
"Kyllähän suomalaisetkin silloin aikoinaan". Se on hassuhko vetoomus josta unohtuu sellainen asia kuin, että mitä opimme siitä ja nyt tekisimme toisin, jotta enää ei kävisi niin.
- Vaan jostain syystä todetaan, että kyllä se siitä ja että pehmeät keinot. Mitään ei siis opittu ja jokaisen maahanmuuttolajikkeen kohdalla vaan todetaan, että noooo... se vie aikansa...