ketsku kirjoitti:Tuo tutkimus ja teksti on jo käyty läpi.
Niin, etkä silti ymmärrä, mitä siinä sanotaan. Usko jo, en minä voi sinun tyhmyydellesi mitään.
Naiset eivät ole merkittävästi väkivaltaisempia lapsia kohtaan
Paskaa taas jälleen kerran. Onko sun debiilin pellen koko ajan pakko joko vaieta tai valehdella tai solvata? Et osaa ainuttakaan asiaa tuoda esille. Mikä pakko sulla on jatkuvasti valehdella? Valehteletko lapsellesikin jatkuvasti?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapsen_kaltoinkohtelu
Väkivallasta:
"Lastensuojelun keskusliiton uusimman tutkimuksen mukaan[28] naiset ja äidit käyttävät ruumiillista väkivaltaa lasten kasvatuksessa miehiä useammin. Naisten yleisempiä lapsiin kohdistuvia väkivaltaisia tekoja ovat tukistaminen ja näpsäyttäminen esimerkiksi kasvoihin tai sormille. Naiset näyttävät asennetasolla vastustavan lapseen kohdistuvaa väkivaltaa ja kuritusväkivaltaa miehiä yleisemmin (naiset 19 %, miehet 32%), mutta tekojen tasolla he kuitenkin sortuvat lapsiin kohdistuvan väkivallan käyttöön useammin kuin miehet. Esimerkiksi lähes 60 prosenttia naisista tukisti lastaan, miesvastaajista puolet. Naiset myös esimerkiksi näpäyttävät lastaan sormille miehiä useammin (naiset 33%, miehet 27%). On huomattava, että erot miesten ja naisten käyttäytymisen välillä ovat tilastollisesti merkitseviä."
Lapsen tappamisesta:
"Lapsiin kohdistuvien henkirikosten osalta, joissa piilorikollisuus on pientä, lapsiin kohdistuva perheväkivalta on merkittävin, mutta vaiettu lasten kuolinsyy [32][33]. Vuosina 1990–1999 väkivallan seurauksena kuoli 4,4 alle 15-vuotiasta lasta 100 000:ta henkeä kohti (2). Suurin riski kuolla väkivallan seurauksena on alle yksivuotiailla; 2,6/100 000[34]. Vuosina 1970–94 sai Suomessa henkirikoksen uhrina surmansa 292 alle 15-vuotiasta lasta. Äiti todettiin tekijäksi 41 prosentissa ja isä 26 prosentissa tapauksista. Tuija Vanamon, Anne Kaupin, Kari Karkolan, Juhani Merikannon ja Eila Räsäsen tutkimuksen mukaan[35] lapsella on suurin riski tulla surmatuksi alle vuoden ikäisenä: uhreja oli kaikkiaan 113. Äiti todettiin tekijäksi 73 prosentissa ja isä 23 prosentissa näistä tapauksista. Äiti oli tekijä 63 prosentissa ja isä 29 prosentissa tapauksista, joissa lapsi oli 1–4-vuotias. Isä todettiin tekijäksi 53 prosentissa ja äiti 41 prosentissa tapauksista, joissa lapsi oli 5–15-vuotias. Kun koko tutkimusaineistosta on
suljettu pois vastasyntyneiden tapot ja laajennetut itsemurhat, jäljelle jäi 70 lapsen kuolemaa,
joista 61 prosenttia oli äidin ja 37 prosenttia isän aiheuttamia. Sekä 1990 tehdyn Lastensuojelun keskusliiton että UNICEF:n julkaisemat tulokset ovat pääosin samansuuntaisia[27][33][36][37][38]. Tämän artikkelin kirjoitushetkellä uusimman julkaistun Tilastokeskuksen henkirikoskatsauksen mukaan kesäkuusta 2002 joulukuuhun 2004 Suomessa surmattiin 18 alle 14-vuotiasta lasta. Lapsista 17 joutui oman vanhempansa uhriksi ja heistä 12 surmasi oma äiti. Tuoreimmasta Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen henkirikskatsauksesta käy ilmi, että 1.6.2002−31.12.2005 surmattiin kaksikymmentäviisi alle 15-vuotiasta lasta, neljätoista poikaa ja yksitoista tyttöä. Heistä viisitoista (60 %) oli joutunut äitinsä ja yhdeksän (36 %) isänsä surmaamaksi, yksi (4 %) sai surmansa Myyrmannin pommi-iskussa [39]."
Jos pikkuvauvojen surmat laskettaisiin mukaan, luvut olisivat vieläkin pahemmat naisten osalta. Naiset aiheuttavat suurimman osan lasten surmista.
naiset ovat pienten lasten kanssa kotona huomattavasti useammin kuin miehet
Miksi ovat? Oma valinta 100%.
lapset jotka näkevät perheväkivaltaa näkevät sitä myös äidiltään koska VÄKIVALTA KASAUTUU tiettyihin perheisiin.
Yhyhyhy, eli se, että äiti on väkivaltainen, on ok juttu, koska perheessä on muutenkin väkivaltaa. Naisen väkivaltaa pitää taas kunnon feministipaskanjauhannan mukaan ymmärtää, koska se kuitenkin johtuu pohjimmiltaan miehestä, niin kuten kaikki paha mikä naisessa on. Jos nainen lyö, se johtuu siitä, että mies on lyönyt. Jos nainen käyttää seksuaalisesti hyväkseen, se johtuu siitä, että mies on käyttänyt. Ovatko naiset kykenemättömiä ottamaan vastuuta omista teoistaan, vaan miksi syy pitää aina koettaa vierittää miesten niskaan? Onko nainen, joka pakoilee vastuuta, on tahdoton ja kykenemätön omaan päätöksentekoon sellainen ihannenainen, jota feminismi ajaa?
Se on aika oleellinen pointti eikä mitenkään poista sitä tosiasiaa, että perheväkivallan uhrina on useimmiten nainen ja tekijänä mies.
Perheväkivallan uhrina on useimmiten lapsi ja sen väkivallan tekijänä nainen.
Tässä taas kerran tämä stakesin tilasto jolle sinä et voi mitään:
On se vaan hassua kun äkkiä unohdit, että miehiä hoidettiin sairaloissa vakavan perheväkivallan vuoksi useammin kuin naisia...
Lisäksi ei tule unohtaa naisten huonoa asemaa kaikkialla maailmassa.
Ei kuulu paskan vertaa keskusteluun tasa-arvosta Suomessa. Ei paskaakaan. Joten lopeta itkeminen, ämmä.
Suomessa naiset ovat suhteellisen lähiaikoina saaneet äänioikeuden
Voi vittu sua saatanan valehteleva lehmä! Siitä on jo yli 90 vuotta aikaa!!! Nytkin suuriosa europarlamenttiin valituista oli naisia!
Voitko muuten selittää, miksi sinusta asevelvollisuus on ok, siitä päätetään demokraattisesti, mutta naisten syrjintä Suomessa ei ole ok, koska siitä päätetään demokraattisesti? Eli, kun naiset saavat kerran äänestää ja meillä muka yhä on naisten syrjintää (mukamas), niin kertooko tuo siitä, että naiset noin keskimäärin ovat hieman tyhmiä, kun eivät kerran muuta asioita, vaikka heillä on valta? Sinustahan se, että miehet eivät muuta asevelvollisuutta on miesten oma asia, joten eikö sitten ole naisten oma asia, että muuttavat tai eivät muuta naisten (kuviteltua) syrjintää? Vai onko taas niin, että vika on aina miesten jollakin tapaa vai miten se menee?
En mä mitään tuomiota ole pyytänyt uskoakseni noita mainitsemiasi asioita. Ihan vaikka iltalehden sivuilla oleva juttu kelpaisi. Tai ihan mikä vaan uutisointi. Mutta eikö löydy? Kummallista...
Sinusta se, ettei ole olemassa ainuttakaan oikeusjuttua siitä, että nainen raiskaa miehen ja pakottaa tämän maksamaan elatusmaksuja, todistaa, etteivät naiset raiskaa miehiä ja pakota näitä maksamaan elatusmaksuja. Sinusta se, ettei ole olemassa oikeusjuttuja siitä, että naiset saavat sukupuolta syrjivästä palkkaa, todistaa, että naiset saavat sukupuolta syrjivästi palkkaa. Tämä siis siitäkin huolimatta, että miehellä ei olisi edes mahdollista moista oikeusjuttua voittaa ja nuo tapauksetkin lienevät harvassa, kun taas tuossa palkka-asiassa naisen takana olisi Suomen laki ja ties mitkä naisjärjestöt sun muut ja teko olisi selvästi Suomen lain vastainen sukupuolisyrjintänä...puhumattakaan, että noita tekoja sinun mukaasi tapahtuu jatkuvasti valtavasti ympäri Suomen.
Olet umpihullu, valehteleva ja epälooginen kusipää.
Palkkasyrjintäasiasta on runsaasti tietoa ja tutkimuksia, jopa presidentti on ottanut siihen kantaa ja asiaa käsitellään EU:ssa.
Sinä auktoriteettiuskoinen idiootti kuvittelet yhä, että se, että presidentti, Amnesty, tai EU sanoo tai ei sano todistaa jotain siitä, miten asiat ovat tai eivät ole. Eivät ne todista. Todisteet osoittavat. Todisteet, jotka, jos niitä olisi, kelpaisiavat oikein erinomaisesti tuhansissa syrjintäoikeudenkäynneissä, joita suomalaiset naiset voisivat nostaa ja voittaa, jos syrjintää palkoissa oikeasti olisi Suomessa. Mutta kun ei ole, niin eipä ole oikeusjuttujakaan, koska ei ole todisteitakaan. Puhe on halpaa, todisteet vaikeampia löytää, jos puhutaan paskaa.
Jälleen on huvittavaa huomata, miten vastauksesi vain supistuu ja supistuu, kun jatkuvasti sinut ajetaan nurkkaan ja väitteiltäsi vedetään matto alta ja ne nuijitaan maanrakoon. Niin siinä vaan käy. Vituttaako, kun olen ilkeä kaltaistasi aivotonta kanaa kohtaan? Vituttaako, kun en anna sinun vapaasti puhua paskaa ja leimata miehiä täällä, kuten kanssasisaresi tuppaavat tekemään vähän kaikkialla nykyään? Et edes nimimerkin suojista uskalla kuin puhua paskaa ja koettaa haudata epämiellyttäviä toteamuksiani. Pelkuri.
PS. Kuinka kauan aiot jatkaa paskasi suoltamista blogini kommenttiosastoihin? Kirjoitusasusi paljastaa sinut hyvinkin helposti ja kirjoituksesi ilmestyvät aina sopivaan aikaan tänne kirjoitteluasi ennen tai juuri sen jälkeen. Ei siinä mitään, katsos ne kirjoituksesi eivät päädy koskaan julkaistavaksi blogiini ja minä deletoin ne yhdellä nopealla napinpainalluksella kommenttieni moderoinnin yhteydessä, joten eipä siitä suurempaa harmia ole. Itselläsi menee varmaan sata kertaa kauemmin aikaa kirjoittaa kommenttisi kuin mitä minulta menee niiden moderointiin, mutta...