Sivu 138/145

Re: Juha Joutsenlahti

Lähetetty: Ti Touko 12, 2015 2:14 am
Kirjoittaja Sirpa
Pieni liekki kirjoitti:
Sirpa kirjoitti:Onko Santaoja hän, joka valaistusrekossa heiluu puukon kanssa?
Santaojahan siellä heiluu. Löytyi muuten mielenkiintoinen linkki Porin Ju-jutsu-seuraan http://www.pjjs.info/about-us/graduoinnit. Joutsenlahden lisäksi Ulvilan surmatutkijoista ovat seuraan näemmä kuuluneet ainakin Santaoja ja Ritala, joista kaksi viimeksi mainittua ovat pitäneet AA:a syyllisenä Jukka S. Lahden surmaan.
Ai jaa, minä muistan lukeneeni, että Santaoja on/oli nuorten tai lasten jalkapallovalmentaja, mutta eihän tietenkään yksi urheilulaji toista mitenkään pois sulje. Mikähän tämä lupasioiden päällikkövakanssi on ja missä?
SK: Ulvilan surman ex-tutkinnanjohtaja palasi töihin

Maanantai 11.5.2015 klo 11.30

Ulvilan surman entisen tutkinnanjohtajan Juha Joutsenlahden virasta pidättäminen on päättynyt, kertoo Satakunnan Kansa.

Lehden tietojen mukaan Joutsenlahti aloitti maanantaina uudessa tehtävässä lupahallinnon päällystössä.

Vaasan hovioikeus hylkäsi viime tiistaina hänen virkarikossyytteensä. Oikeuden mukaan Joutsenlahti oli lähetyttänyt Anneli Auerille kuvan hänen miehensä murhasta epäillystä ennen tunnistustilaisuutta.

Lue lisää aiheesta Satakunnan Kansasta

STT
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015051 ... 4_uu.shtml

Re: Juha Joutsenlahti

Lähetetty: Ti Touko 12, 2015 2:23 pm
Kirjoittaja sisotalo
Väärine syytteiden aika taitaa olla ohi. Tässä sotkussa ovat viranomaiset toimineet periaatteessa oikein, mutta tämä Joutsenlahden syyttely on sinällään virkavirhe.

Lehdissä siitä taas kerrotaan aivan väärin. Joutsenlahti yksinkertaisti murhaajan tunnistamista lähettämällä erinäisiä kuvia s-postina ja jalkapatikassa. Ei niissä ollut mitään vikaa. Koko tunnistaminen oli sivuraide kun väärä DNA pyyhki pois kaikki syylliset ja syyttömät. Anneli itseään epäiltiin koko ajan eikä hänen tunnistamiselleen tämönkään takia voitu antaa painoa. Kuvien lähettely riitti hyvin.

https://www.dropbox.com/s/rbj18wcj9pnbd ... 1.pdf?dl=0

Mutta sitten Joutsenlahti teki vahingossa virheen kun hän oli katsellut liikaa amerikkalaisia elokuvia. rivitunnistusia ei hän ollut aikaisemmin käyttänyt, eikä siis tiennyt, että rivitunnustusta ei saa tehdä jos jo on kuvatunnustukset tehty. Virhe, mutta ei virkavirhe, ei hän siitä mitään hyötynyt.

Re: Juha Joutsenlahti

Lähetetty: Ti Touko 12, 2015 11:55 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Olen ollut todella iloinen siitä, että Juha Joutsenlahti on saanut viimein palata hoitamaan poliisin virkaa.

Uskoisin, että toinen virkarikossyyte raukeaa siihen, että käsitetään JJ:n vaan murjaisseen huonon vitsin työtoverilleen, joka sitten tulkitsi sanomisen uhkailuksi. Olisin varmasti itsekin JJ:n tilanteessa saattanut todeta eri mieltä olevalle työkaverille, että ole nyt jo hiljaa tai suksi muualle häiritsemästä meneillään olevaa murhatutkimusta. Jotenkin sitä luulisi, että poliisit voisivat heittää liivijengeistä aika ronskia läppää ainakin tauoilla ollessaan. Osaisiko joku kertoa esimerkin vuoksi jonkin huumoripitoisen vitsin liittyen poliiseihin ja liivijengeihin?

Olen miettinyt, että olisiko tämän naispuolinen poliisi, joka seurusteli JJ:n kanssa, ollut hieman mustasukkainen siitä huomiosta, mitä JJ osoitti AA:lle, vaikka nämä toimivatkin puhtaasti työasioissa yrittäessään selvittää Jukka S. Lahden murhaajaa.

Re: Juha Joutsenlahti

Lähetetty: Ke Touko 13, 2015 12:11 pm
Kirjoittaja Panu
Liivijengillä uhkailusta on kertonut Anne Mansén niminen nainen.

Eiköhän syyte kaadu, jos tuomarit vain ovat normijärjellä varustettuja. Liivijengijuttu on sana sanaa vastaan, eikä muutenkaan kovin uskottava. Se, että rikoskomisariolla on kotonaan vanhojen juttujen materiaalia on ihan normaalia. Nainen on Joutsenlahden katkera ex-hoito, jonka jutut nyt vain näyttävät sopivan poliisihallinnon ja syyttäjän suunnitelmiin.

Oikeusmurhat tartutti virkarikollisuuden massaepidemiaksi

Lähetetty: Ke Touko 13, 2015 2:52 pm
Kirjoittaja Päämiäs
sisotalo kirjoitti:Tässä sotkussa ovat viranomaiset toimineet periaatteessa oikein, mutta tämä Joutsenlahden syyttely on sinällään virkavirhe.
Näissä Ulvilan oikeusmurhissa KAIKKI viranomaiset ovat jatkettuine laittomuuksineen törkeitä RIKOLLISIA,
paitsi komisario Joutsenlahden alkuperäinen tiimi ja Vaasan Hovi.
Toivottavasti oikeiden syytteiden aika on vasta alkamassa.
Suljettava Huittisten maatalousvankila pidettävä avoimena, kun kaikki 50 virkahenkilöä viraltapantuine tuomareineen vangitaan pariksi vuodeksi pakkotyöhön lapioimaan paskaa (mitä jo ahkerasti harjoittaneet), siksi aikaa kun kovapalkkaisten viranomaisten talot myydään tahallisilla rikoksillaan aiheuttamiensa 10.000.000,oo euron vahinkojen korvaamiseksi.

Re: Juha Joutsenlahti

Lähetetty: To Touko 21, 2015 2:03 am
Kirjoittaja hannas
Yle Satakunta 20.05.2015:

"Vaasan hovioikeus vapautti Juha Joutsenlahden viime kuun lopulla virka-aseman väärinkäyttösyytteistä. Tämän jälkeen Joutsenlahden virasta pidättäminen päättyi ja hän palasi takaisin töihin Porin poliisilaitokselle viime viikolla."

Nyt kuitenkin lupahallinnon päällystötehtäviä hoitavaa Joutsenlahtea epäillään uudesta rikoksesta.

"Ulvilan surman entistä tutkinnanjohtajaa, komisario Juha Joutsenlahtea epäillään uudesta rikoksesta. Syyteharkinnan päänimikkeenä on oikeudenkäynnissä kuultavan uhkaaminen.

Joutsenlahden epäillään uhkailleen vuonna 2012 oikeudenkäynnissä mukana olleita kuultavia. Oikeudenkäynti liittyi Joutsenlahden syyteoikeuden vanhenemiseen.

– Viime viikolla aloitettuun syyteharkintaan liittyy myös pari muutakin uhkausrikosnimikettä, sanoo kihlakunnansyyttäjä Juha Leiritie Länsi-Suomen syyttäjänvirastosta.

Leiritien arvion mukaan tutkinta kestää useita kuukausia." (Yle Satakunta 20.05.2015)

http://yle.fi/uutiset/ulvilan_surman_ex ... ta/8002848

Vaikuttaa siltä, että komisarion epäillään syyllistyneen virkasalaisuuden rikkomiseen ja todistajien uhkailuun. Tapauksia on tutkinnanjohtajan mukaan useita.

Mielestäni on hyvä asia, että nämä Ulvila -keissin yhteydessä tapahtuneet, mm. Joutsenlahden tutkinnanjohtajana ym. toimijoiden tekemät tökeröt ja törkeät virheet (joista ns. sittemmin syyttömäksi osoittautuneen paikallisen näyttelijän kohdalla Joutsenlahti sai tuomionkin, joskin yleisten arvioiden mukaan varsin mitättömän, mukaan lukien syyttömän saamat korvaukset) ja suoranaiset mädännäisyydet tutkitaan perusteellisesti, syytetään ja tuomitaan asiallisesti.

Joutsenlahti itse on toivonut, että Ulvilan surman esitutkinnasta tehtäisiin selvitys, joten tuskinpa hänellä itselläänkään on mitään sitä vastaan, että hänenkin epäilty laiton toimintansa asiassa selvitetään perin juurin.

Re: Juha Joutsenlahti

Lähetetty: To Touko 21, 2015 2:13 pm
Kirjoittaja Panu
http://yle.fi/uutiset/ulvilan_surman_ex ... ta/8002848
Juha Joutsenlahdesta on tehty samaan aikaan myös toista esitutkintaa, joka liittyi epäilyihin virkasalaisuuden rikkomisesta.

Esitutkinta liittyi asiassa kuultavana olleen henkilön kertomukseen, jonka mukaan Joutsenlahdella olisi ollut makuuhuoneessa Ulvilan surmaan liittyvää tutkintamateriaalia 2010 - 2012.

Tutkinnanjohtaja Kari Frilander kuitenkin päätti toukokuun alkupuolella, että esitutkinta asiassa lopetetaan.
Taisi useampi poliisi olla yhteydessä, että onko hän nyt rikollinen kun hän jatkaa rikoksen tutkimista kotonaan. Melkoista pelleilyä tämä Joutsenlahden ajojahti. 8)

Re: Juha Joutsenlahti

Lähetetty: To Touko 21, 2015 4:44 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
hannas kirjoitti:Mielestäni on hyvä asia, että nämä Ulvila -keissin yhteydessä tapahtuneet, mm. Joutsenlahden tutkinnanjohtajana ym. toimijoiden tekemät tökeröt ja törkeät virheet (joista ns. sittemmin syyttömäksi osoittautuneen paikallisen näyttelijän kohdalla Joutsenlahti sai tuomionkin, joskin yleisten arvioiden mukaan varsin mitättömän, mukaan lukien syyttömän saamat korvaukset) ja suoranaiset mädännäisyydet tutkitaan perusteellisesti, syytetään ja tuomitaan asiallisesti.
Joutsenlahden tuomio ja Tannerin korvaukset kumottiin juuri hovioikeudessa (linkkaamasi tekstin ensimmäinen lause). Tanner joutuu maksamaan oikeudenkäyntikuluja, eikä saa penninhyrrää.

http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... 40#p678441

Re: Juha Joutsenlahti

Lähetetty: To Touko 21, 2015 5:46 pm
Kirjoittaja Mikisu
Kuolemannaakka kirjoitti:Joutsenlahden tuomio ja Tannerin korvaukset kumottiin juuri hovioikeudessa (linkkaamasi tekstin ensimmäinen lause). Tanner joutuu maksamaan oikeudenkäyntikuluja, eikä saa penninhyrrää.

http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... 40#p678441
Ja hyvä niin. Tanner on jo koppikorvauksensa saanut ja nekin yläkanttiin, oli nyt vaan hakemassa lisää kärsimyskorvauksina.

Re: Juha Joutsenlahti

Lähetetty: To Touko 21, 2015 9:33 pm
Kirjoittaja Satinique
Hyvä että JJ pääsi takaisin työelämään, mutta mitä nokkela ja älykäs poliisi tekee jossain lupapäällystössä ?? Huumepoliisi on kai kuitenkin ollut, ja sisäisen turvallisuuden ammattilainen??
No, nyt on ilmassa aivan samoja syytöksiä kuin poliisimies Aarnion tapauksessa. Eikö mitään muuta keksitty, sillä keksityltä tuo vaikuttaa.Liivijengi, uhuu ja pöö !!
Ja se että entinen tyttöystävä näin väittäisi, kuulostaa perin oudolta.
Veikkaan tuota ex naista edelleen soluttautujaksi, ja suunnitelmallisesti toimivaksi henkilöksi. Uima-allas kuvassa ilmeestään paistaa teatteri.
Ei mitään kiintymystä, vain juonikas ilme. Luulisin tätä enemmän tri Santaojan morsmaikuksi, molemmat osoittavat syyttävästi samaan kohteeseen.
Mutta , miksi JJ halutaan juonimalla joku tuomio päälle??
Veikkaan nyt että myös JJ on perillä Annelin lailla tekijästä.

Re: Juha Joutsenlahti

Lähetetty: To Touko 21, 2015 10:00 pm
Kirjoittaja peltirumpu
Satinique kirjoitti:Mutta , miksi JJ halutaan juonimalla joku tuomio päälle??
Veikkaan nyt että myös JJ on perillä Annelin lailla tekijästä.
Katsos kun suomen poliisilla on sellainen tapa, että johdon näkemyksiä vastaan ei asetuta missään tilanteessa. Jos todistat poliisia vastaan, olet entinen poliisi. Jos arvostelet poliisijohtoa, olet entinen poliisi. Ja varsinkin silloin olet entinen poliisi, jos uskallat arvostella krp:n touhuja 8)

Kuinkahan moni poliisi olisi Ulvilan surmasta eriä mieltä kuin se virallinen poliisitotuus, jos siitä ei joutuisi heti kärsimään? Ei taitaisi Santaojalla olla montaakaan komppaajaa.

Suomessa poliisi uskaltaa avata suunsa vain silloin, kun on jäänyt eläkkeelle tai erotettu tehtävistään jostakin syystä. Muut ovat paskat housuissa hiljaa ja aina samaa mieltä johdon ja virallisen kannan kanssa. Eihän sitä muuten ylikomissaarioksi pääsisikään 8)

Hauskaa, että poliisin uskottavuuden rappeutumisesta ovat eniten huolissaan ne, jotka ovat sen itse aiheuttaneet. Ilmeisesti ymmärrys ei riitä näkemään omaa napaa pitemmälle?

Re: Juha Joutsenlahti

Lähetetty: To Tammi 07, 2016 10:37 pm
Kirjoittaja Marsii
Mainittakoon tässä, että Vaasan hovioikeuden tuomio 28.4.2015 nro 15/118473 virka-aseman väärinkäyttämistä koskevassa asiassa ei ole lainvoimainen, koska valtionsyyttäjä Marko Äijälä on hakenut määräaikaan mennessä (joka oli 29.6.2015) valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Milloin syyttäjiltä aletaan periä oikeudenkäyntikuluja, kun prosesseja aina pitkitetään tarpeettomasti?

Sanotulla tuomiolla hovioikeus hylkäsi Juha Joutsenlahtea vastaan nostetun syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä tai vaihtoehtoisen syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyte koski heinäkuun 2007 tapahtumia, kun nyttemmin syyttömäksi todettu näyttelijä Kai Tanner vangittiin epäiltynä Ulvilan surmasta. Vangitseminen tapahtui sen jälkeen, kun Anneli Auer oli ryhmätunnistuksessa todennut, että Tanner voisi olla hänen miehensä murhaaja. Ennen ryhmätunnistusta Joutsenlahti oli lähettänyt kuvan Tannerista Auerille, ja näin Joutsenlahti oli rikkonut (syyttäjän mukaan) tahallaan ryhmätunnistusta koskevia säännöksiä ja virkavelvollisuuttaan.

En halua kehua itseäni, mutta olen tiennyt oikein, kun olen sanonut aiemmin että valituslupia ei myönnetä seksuaalirikosasiassa tai murhaa koskevassa asiassa. Valitusluvan saamiseksi kun ei riitä, että todetaan hovioikeuden arvioineen näyttöä väärin. En ole nähnyt valtionsyyttäjän valituslupahakemusta, mutta Joutsenlahden tapauksessa voisi ehkä hakea ennakkopäätöstä KKO:sta. Nimittäin, mikä riittää tahallisuudeksi virkarikos-asiassa? Toisaalta olen lukenut hovioikeuden päätöksen ja hovioikeus perustelee hyvin, miksi Joutsenlahden toiminta ei ollut tahallista.

Re: Juha Joutsenlahti

Lähetetty: Pe Tammi 08, 2016 7:40 pm
Kirjoittaja luxetveritas
Marsii kirjoitti:Mainittakoon tässä, että Vaasan hovioikeuden tuomio 28.4.2015 nro 15/118473 virka-aseman väärinkäyttämistä koskevassa asiassa ei ole lainvoimainen, koska valtionsyyttäjä Marko Äijälä on hakenut määräaikaan mennessä (joka oli 29.6.2015) valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Milloin syyttäjiltä aletaan periä oikeudenkäyntikuluja, kun prosesseja aina pitkitetään tarpeettomasti?

Sanotulla tuomiolla hovioikeus hylkäsi Juha Joutsenlahtea vastaan nostetun syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä tai vaihtoehtoisen syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyte koski heinäkuun 2007 tapahtumia, kun nyttemmin syyttömäksi todettu näyttelijä Kai Tanner vangittiin epäiltynä Ulvilan surmasta. Vangitseminen tapahtui sen jälkeen, kun Anneli Auer oli ryhmätunnistuksessa todennut, että Tanner voisi olla hänen miehensä murhaaja. Ennen ryhmätunnistusta Joutsenlahti oli lähettänyt kuvan Tannerista Auerille, ja näin Joutsenlahti oli rikkonut (syyttäjän mukaan) tahallaan ryhmätunnistusta koskevia säännöksiä ja virkavelvollisuuttaan.

En halua kehua itseäni, mutta olen tiennyt oikein, kun olen sanonut aiemmin että valituslupia ei myönnetä seksuaalirikosasiassa tai murhaa koskevassa asiassa. Valitusluvan saamiseksi kun ei riitä, että todetaan hovioikeuden arvioineen näyttöä väärin. En ole nähnyt valtionsyyttäjän valituslupahakemusta, mutta Joutsenlahden tapauksessa voisi ehkä hakea ennakkopäätöstä KKO:sta. Nimittäin, mikä riittää tahallisuudeksi virkarikos-asiassa? Toisaalta olen lukenut hovioikeuden päätöksen ja hovioikeus perustelee hyvin, miksi Joutsenlahden toiminta ei ollut tahallista.


Minua ihmetyttää tämä Joutsenlahden virkarikosjutun paisuminen. Vai onko kyseessä paisuttaminen?

Muistaakseni Satakunnan kansan toimittaja totesi Lehdon dokumentissa jotain sellaista, että hänen poliiseilta saamiensa tietojen mukaan virkarikossyyte on menettelytavasta, joka on niin toisarvoinen, että samoilla perusteilla puolet poliisikunnasta pitäisi asettaa syytteeseen.

Re: Juha Joutsenlahti

Lähetetty: Pe Tammi 08, 2016 11:27 pm
Kirjoittaja Caldera
luxetveritas kirjoitti: Muistaakseni Satakunnan kansan toimittaja totesi Lehdon dokumentissa jotain sellaista, että hänen poliiseilta saamiensa tietojen mukaan virkarikossyyte on menettelytavasta, joka on niin toisarvoinen, että samoilla perusteilla puolet poliisikunnasta pitäisi asettaa syytteeseen.
Ei ehkä poliisikunnasta puolet mutta tutkinnanjohtajista lähemmäs kaikki :D. Tsekkasin huvikseni:

(Dokkarissa noin kohdassa 1:14)
Olen törmännyt aika moneen Joutsenlahden kolleegaan, yleinen kommentti on että jos täl perusteel kaikkii meit tutkinnanjohtajii syytettäis ni me oltais kaikki epäiltyjä.

Re: Juha Joutsenlahti

Lähetetty: Ke Tammi 20, 2016 3:14 am
Kirjoittaja Marsii
luxetveritas kirjoitti:Muistaakseni Satakunnan kansan toimittaja totesi Lehdon dokumentissa jotain sellaista, että hänen poliiseilta saamiensa tietojen mukaan virkarikossyyte on menettelytavasta, joka on niin toisarvoinen, että samoilla perusteilla puolet poliisikunnasta pitäisi asettaa syytteeseen.
Kyse on juurikin menettelytavasta.

Kyse on siitä, että Juha Joutsenlahti on ennen ryhmätunnistusta lähettänyt Kai Tannerin kasvoista huputetun kuvan Anneli Auerille. Myöhemmin Kai Tanner oli yhtenä henkilönä ryhmätunnistuksessa, jossa Auer tunnisti Tannerin miehensä mahdolliseksi murhaajaksi.

Saman tunnistajan ja epäillyn välille saisi järjestää vain yhden tunnistustilanteen (tässä kohtaa syyttäjä katsoi Joutsenlahden rikkoneen lakia, koska Auer päätyi tunnistamaan Tannerin kaksi kertaa (valokuva + ryhmätunnistus) = menettelyvirhe Joutsenlahden taholta). Hovioikeus kuitenkin toteaa päätöksessään, että vastaava menettely on tavanomaista poliisissa (epäillyn valokuvan vapaamuotoinen näyttäminen), joten Joutsenlahden ei voida katsoa tietävän peräkkäisten tunnistusten toimittamisen lainvastaisuudesta. Syyte hylättiin, koska Joutsenlahti ei tietoisesti heikentänyt tunnistuksen luotettavuutta. Joutsenlahti ei toiminut tahallisesti (jota virkarikossyyte edellyttää), joten syyte hylättiin. Niin toimitaan poliisissa jatkuvasti - menettelytapoja täytyy muuttaa, jos ne ovat lain hengen vastaisia.

Uskon että laajemmin kyse oli siitä, että haluttiin viestiä median kautta kansalaisille, että Ulvilan surman alkututkinta on mennyt reisille, koska alkuperäinen tutkinnanjohtaja Joutsenlahti on ollut vakuuttunut Auerin syyttömyydestä ja näin jopa rikkonut lakia esitutkintaprosessin aikana luodakseen kuvaa Auerin syyttömyydestä. Jopa vanginnut syyttömän henkilön. Siitähän ei ollut lainkaan kyse edes tässä syytteessä. Tanner olisi voitu vangita, mutta Joutsenlahden syyte koskee sitä, että hän lähetti kuvan Tannerista Auerille ennen ryhmätunnistustilaisuutta. Jos Auer olisi tunnistanut Auerin ryhmätilaisuudessa ilman, että Joutsenlahti olisi lähettänyt kuvaa ennen tilaisuutta, ei Joutsenlahtea olisi syytetty ollenkaan.