koettelemus kirjoitti:Jossakin luki, etä Runarilla ei ole ollut mopoa edes vielä murhien aikaan. Mopedeja oli siihen aikaan hyvin paljon, joka talossa, saattoi olla useitakin. Juttu lentää, mutkistuu. Olen asunut itse pienessä maalaiskylässä tulilahden murhien aikaan. Miksi näitä maalaispoikia lähitalosta ei otettu tarkempaan syyniin. Olikohan heillä niinkään puhtaat jauhot pussissaan, mitä luultiin. Runar H: ei voi mitenkään olla syyllinen, pieni, pelokas, arka ja vain tirkistelijä.
Osui silmiini tälläinen juttu Vaasa-lehdestä, kun tutkin aineistoa Kyllikki Saaren surmasta. Tämä Aronen oli tutkimassa Kyllikin surmaa Vaasan yksiköstä Skogmanin alaisena. Josta Skogman määräsi hänet Tulilahden tutkimuksiin.
Ainakin pidätettäessä on Ruunarilla ollut mopo. Olikohan menossa kilikali keikalle?
Ruunarhan oli tälläinen pikkurikollinen lähinnä varkauksia ja virkamiesten vastustamista kontallaan. Tämä poliisivastaisuus tulee kyllä tässä jutussa esiin, enkä sitä oikeastaan ihmettele. Ei se poliisienkaan kohtelu siihen aikaan, niin helläkätistä ollut. En kyllä murhamiehenä häntä pidä, eikä oikein mitään näyttöäkään häntä vastaan ollut. Itse uskon kyllä kahteen tekijään.
Pidätys:
Eläkkeellä oleva vaasalaiskomisario Ahti Aronen ,76, kuului niihin kymmeniin rikostutkijoihin, jotka viisikymmentä vuotta sitten selvittelivät Heinävedellä Tulilahden veritekoa. Aronen on varma siitä, että jos tuolloin olisivat olleet käytettävissä poliisin nykyiset tutkimusmenetelmät, Runar Holmströmin osuus surmiin olisi pystytty osoittamaan kiistattomasti.
- Holmströmin syyllisyydestä en halua sanoa sen enempää kuin, että ellei hän olisi tappanut itseään, hänet olisi varmasti tuomittu ainakin alioikeudessa, Aronen sanoo.
Viisikymmentä vuotta siten Aronen toimi nuorena rikosylikonstaapelina silloisessa Vaasan läänin rikospoliisikeskuksessa esimiehenään komisario Axel Skogman. Läänin rikospoliisikeskuksen tutkijoita siirrettiin Tulilahden juttuun marraskuussa 1959, jolloin Heinävedellä liikkuneeksi mopomieheksi alettiin epäillä munsalalaista Holmströmiä.
- Ruotsinkielisenä Skogmanilla oli hyvät yhteydet ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Skogman oli saanut vihiä, että Holmström olisi liikkunut Heinävedellä surmien aikaan. Siitä alkoi meidän työmme Holmströmin kiinni saamiseksi, Aronen muistelee.
Etsivien korviin tuli marraskuun ensimmäisellä viikolla, että varkauksista etsintäkuulutettu ja poliisia useita vuosia pakoillut Holmström olisi kotonaan Munsalan Kantlaxissa. Häntä lähtivät pidättämään Aronen ja konstaapeli Väinö Hauta-aho. Aronen muistaa ottaneensa Holmströmin kiinni henkensä kaupalla ja hyvällä onnella. Se tapahtui Oravaisten pohjoispuolella, Munsalantien ja Kantlaxintien risteyksessä marraskuun 6. päivänä yöpimeällä.
- Läheltä alkoi kuulua mopon ääntä. Juoksin ääntä kohti ja tartuin mopoon. Ajaja kaatui mopon kanssa ojaan. En siinä pimeässä nähnyt, kuka mopoa ajoi. Se olisi voinut olla vaikka viaton postinjakaja. Mutta siinä tilanteessa piti vain ottaa se riski ja pysäyttää ajaja, Aronen sanoo.
Holmström tavoitteli asetta
Aronen muistaa tuolloin urheilleensa ja olleensa fyysisesti hyvässä kunnossa. Aroselle kävi heti selväksi, että niin oli Holmströmkin. Mies pisti lujasti vastaan. Onni suosi Arosta, kun Holmström kaatui ojaan vatsalleen. Jos Holmström olisi ollut ojassa selällään, Aronen arvelee, että hänelle olisi käynyt huonosti.
Toisen kerran Arosta onnisti, kun Holmström päätti turvautua taskussaan olleeseen pistooliin, eikä puukkoon.
- Hän teki virheen siinä, kun alkoi tavoitella asetta. Siihen tarvitaan molemmat kädet, kun vetää panoksen piippuun. Hän sanoikin jälkeenpäin, että miksen ottanut puukkoa. Se oli tupessa ja tuppi oli neulottu kiinni Holmströmin yllä olleeseen puseroon.
Aronen sai pideltyä Holmströmiä kiinni ojassa ja huusi apuun Hauta-ahoa. Yhdessä pidätetty saatiin raudoitettua.
- Holmström sanoi minulle suoraan, etten olisi kauan häntä kiinni pitänyt, jos hän olisi saanut puukon käteen.
Nykytekniikalla rikos olisi selvitetty
- Johtui kait siitä, että kun olin Holmströmiä pidättämässä, Skogman piti minua tiiviisti mukana Tulilahden jutun tutkimuksissa, Aronen arvelee.
Aronen siirtyi Heinävedelle selvittelemään Holmströmin liikkumisia paikkakunnalla ja osuutta surmiin. Suurin osa työstä oli heinäveteläisten kuulusteluja. Poliisin silloiset tutkimusmenetelmät olivat vähäiset verrattuna nykytekniikkaan kuitu- ja dna- tutkimuksineen.
- Jos silloin olisi ollut käytössä nykyiset menetelmät ja mahdollisuudet, Holmströmin osuus tapahtumiin olisi saatu selvitettyä täysin ja syyllisyys näytettyä toteen täysin varmasti, Aronen sanoi.
Eipä enää kenenkään tarvitse vaivautua selittämään neljänteen kertaan samoja seikkoja.