Sivu 139/142
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen
Lähetetty: Ma Marras 14, 2011 11:22 am
Kirjoittaja Kuolemannaakka
ulkosuomalainen kirjoitti:Ja ulkosuomalaisen viimeinen oljenkorsi: Annelin juonena onkin tappaa Jukka vasta puhelun jälkeen! Siis tappaa astalolla päähän lyömällä verta roiskien, kun poliisi on paikalla parin minuutin päästä! Ei kerta kaikkiaan. Missä vaiheessa hän sitten astaloinnin jälkeen pesi itsensä ja piilotti astalon, ja varmaan verijäljetkin vielä luuttusi lattialta? Tämmöisenkö juonen hän olisi vapaaehtoisesti kehitellyt, kun tuli sadistisesti surmanneeksi miehensä, tai melkein surmanneeksi, mutta jätti hänet tunniksi kitumaan hengiltä? Lapsen pyöriessä ympärillä.
Blaah. Sita ei tassa vaiheessa enaa kukaan jaksa toisen teksteja millaan lailla ajatuksella lukea niin miksikohan viela viitsin yrittaa. Ei tarvinnut tukkaa pesta. Ei tarvinnut lattiaa luututa. Ei valttamatta ollut suunniteltu. Astalon piilotus ei ollut valttamatta iso juttu. Lapsi kertoi olleensa yksin rappusilla jossain vaiheessa. Poliisin tuloon oli todennakoisesti pari minuuttia enemman aikaa kuin etp:sta kay ilmi.
Ammattialaistenkin on ilmeisen vaikea tietaa onko joku todella kuollut. Hukkuneita todella elvytetaan viela tunninkin paasta kuten Toripoliisi sanoi. Ruumishuoneellakin on ihmisia viela herannyt henkiin --ihan viime aikoinakin.
Juuri yritin pariinkin kertaan jo selittaa, miksi se ei olekaan niin itsestaanselvaa kauanko joku on ollut kuollut.
Itsekin voisit vahan kayttaa niita alynnystyroitasi ja/tai ottaa selvaa asioista sen sijaan etta huudat kurkku suorana kerta toisensa jalkeen miettikaa! ja naurettavaa! Kaikkiin noihin sun pointteihin on kuukaudesta toiseen esitetty vasta-argumentit.
Eikä ole=) Perusasiat säilyvät=) Kaikki on aina MAHDOLLISTA, mutta hyvin epätodennäköistä, ja tällaisia asioita on kauhea määrä; niin paljon, että yksi satunnainen huppis on jo paljon todennäköisempi.
Anteeksi noita huutomerkkejä. Ne ei varsinaisesti ole tarkoitettu huudoiksi, vaan painottamaan/alleviivaamaan sanomaa, ja kertovat lähinnä innostuksestani ja ihmetyksestä siitä, ettei muut näköjään näytä näitä asioita tunnustavan/huomaavan, eikä niiden sävy ole käskevä tai uhkaava=)
Tulevat automaattisesti, niinkuin nuo mun hymiöt, kun hymyilen=)
Eikä näillä meidän pohdiskeluilla ole mitään vaikutusta siihen, miten asiat tapahtuivat tai miten oikeus ne käsittää, joten sinänsä ei kannata ottaa liian vakavasti.
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen
Lähetetty: Ma Marras 14, 2011 12:02 pm
Kirjoittaja ulkosuomalainen
Mun mielesta ne epatodennakoisyydet ovat vahvasti talla huppupuolella.
Taalla pitkaan vangatessa nakee selvasti miten ihan fiksut ihmiset voivat vetaa ihan samoista perustiedoista ja olettamuksista hyvin erilaisia johtopaatoksia. Itse kukin meista tekee ratkaisujaan omien sisaisten kannattavuuslaskelmiensa perusteella. Ja laskee todennakoisyyksia omien kokemustensa perusteella.
Sitten kun on mista tahansa asiasta kerran kantansa paattanyt ja sisaistanyt, vasta-argumentteja ei kerta kaikkiaan enaa kuulla. Ihan selvia valheitakin on kaytannossa mahdotonta oikaista, jos ne sopivat omaan maailmankuvaan. Tutkittu juttu. Kunnon propagandistit ja amerikkalaiset pressakampanjoiden paallikot ovat taman aina tienneet. Kognitiivinen dissonanssi jyllaa.
Turhauttavaahan se on silti aina valilla.
Ma en ole siihen nauhankayttomahdollisuuteen viitsinyt paljon puuttua kun tietoa on toistaiseksi vahan.
Lahinna akteemisesta mielenkiinnosta rupesin nyt tarkistamaan omia olettamuksiani. Mulle eka kysymys oli siis olisiko nauhan kaytto yleensa mahdollista. Ja miten se toimisi jos. Eli ihan tasta kaytannon puolesta. Todennakoisyydet on sitten toinen juttu.
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen
Lähetetty: Ma Marras 14, 2011 12:32 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Minusta nauhan käyttö on PERIAATTEESSA mahdollista, joskin se sisältää vielä voimakkaampana kummallisuutena joko Jukan hengissä olon, tai sitten vielä kauemmin kuolleena makaamisen. Jälkimmäinen siis, mikäli Jukka olisi ihan oikeasti ollut kuollut puhelun aikana ja kaikki huudot tulisivat nauhalta.
Lisäksi nauhan koostaminen on kyllä aika lailla epäuskottava yritys, ja käytännön toteutus tytön kanssa vielä lisää vaikeusastetta toiseen potenssiin. JOS nauha olisi huutanut kaiken aikaa kuolleen Jukan vieressä, ja tyttö jotenkin suggeroitunut näkemään huppiksen, niin homma olisi voinut toimia. Mutta siltikin jää sitten Annelin älytön käytös: miksi lähteä just h-hetkellä puhelimesta pois ja pilata varma alibi? Tytön houkuttelu puhelimeen mankkaa näkemästä on ok idea, mutta miten kaikki tapahtui niin tavattoman sopivasti nauhaan nähden, joka huuteli omiaan, ilman että siihen pystyi vaikuttamaan? Entäs ne juoksut sitten? Ne voisivat olla hämäystä, samoin Annelin huudot.
En kuitenkaan ihan varmaksi ole keksinyt mitään, mikä nauhan käytön estäisi (mikäli sitä muka ei tutkimuksissa pystyttäisi aidosta erottamaan). Kyse on vain niin "elokuvamaisesta" juonesta, ettei arkimieli tahdo siihen taipua. Ja tämä "eri etäisyyksiltä" äänittely on ihan mysteeri. Jos Anneli puuhaili Jukan kimpussa murhaa nauhoittaen, niin tyttökö sitä mankkaa ympäriinsä kanteli, että etäisyys muuttui? On olemassa paljon todennäköisempiä tapahtumakulkuja murhalle. Minusta syyttäjä on ajautunut ihan mielikuvituksellisiin teorioihin jo.
En usko AA:n saavan syytettä, tai ainakaan tuomiota murhasta/taposta, enkä oikeastan usko näihin lsh-juttuihinkaan. Vuoden sisällä sen kai nähnee.
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen
Lähetetty: Ma Marras 14, 2011 6:21 pm
Kirjoittaja Änkkä-Kake
Mikä ihme siinä nauhassa ihmisissä niin tökkii? Maailmassa on tapahtunut ja kokoajan tapahtuu paljon ihmeellisempiä asioita. Ihmiset niitä kirjoja ja leffojakin tekevät, monesti ottavat vielä tapahtumia tosielämästä. Ja toisinpäin, niistä murhaa suunniteleva tuleva leski voi hyvin saada hyviä ideoita. Taustanauha itseasiassa on yksinkertaisin ja helpoin tapa rakentaa itselleen alibi tälläisessä tilanteessa. Ihme ennakkoasenne vaan otetaan heti kun nauhoitteesta ruvetaan puhumaan, eikä mietitä asiaa avoimin mielin. Esim. äänen voimakkuuden vaihtelu väännetään heti muotoon: "lapsi käveli mankka kädessä, ei uskottavaa eli nauhoitusidea naurettava". Miksei se voi johtua siitä, että Jukka liikkui nauhoitetta tehdessä?
Ei se syyttäjä noita teorioita ihan hatusta vetele. Mutta täällä osa kuvittelee olevansa niin asiantuntijaa ja mestarietsivää, että voivat tyrmätä nauhan ihan vaan aavistuksen ja perstuntuman perusteella. Varsinaisia Columboja koko sakki

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen
Lähetetty: La Marras 26, 2011 8:40 pm
Kirjoittaja Konsta Apeli
.

[/quote]
Ulkosuomalainen postasi tämän kuvaparin muutama viikko sitten kun keskusteltiin rikotusta ovi-ikkunasta ja sen läpikulkemisesta.Tuolloin keskustelu tyrehtyi Turren lakoniseen todisteluun, että Huppari sen ulkoapäin teki ja Huppari siitä tuli ja meni.
Tein Turren antaman kotiläksyn, ja katsoin kaikki ikkunan rikkomisrekot ja kaikki kuvat joita sain esiin aiheesta.
Kolmen viikon pähkäilyn jälkeen rohkenen väittää, että ikkunaa on rikottu myös sisältä päin. Eikä Huppari olisi selviytynyt tuosta lasiviidakosta vahingoittumatta.
Kuvaparia vertailemalla löytyy väitteelle perusteet.
Oviverhon mutkassa on niin paljon ja isoja lasipalasia yhdessä korkeassa kasassa, ettei ikkunaa ole mäiskitty hetkessä rikki, kuten poliisi rekossa tekee, vaan varovaisesti naputellen. Oviverho on repaistu alas jo varhaisessa vaiheessa.
Eikä ikkunalta laskeutuva olisi voinut välttää lasikasaa, joka on verhon mutkassa. Eikä ainakaan poistuessaan tytön todistuksen kuvaamalla tavalla; astuen lattiatasosta aukon läpi harpaten. Rekoa tekevät poliisit taas päättelevät että tuntuu mahdottomalta astua arkulta oviaukolle ja siitä ulos vahingoittumatta . Teoria tuntui epätodennäköiseltä.
Kynnysmatto on oudosti kynnyspuun päällä, ikäänkuin asetettuna vaimentamaan lasinpalojen putoamista. Toinen vaihtoehto maton paikalle ja asennolle on, että se siirtyi ovea vasten sen kuulun pystypainin aikana. Kynnysmaton paikka ei sen nimestä huolimatta ole kynnyksen päällä, vaan sen etupuolella, alla.
Kuvien ottamisen välillä ei ole varmaan kovinkaan pitkä aika, onhan Jukkakin vielä läsnä. Hutkijat ovat jo ehtineet levitellä verhon päällä olleet lasinpalat seinän vierelle ja avanneet oven rynnätessään Hupun perään. Farkut on siirretty sängynpäädystä arkulle ja vaatemytty lattialla pantu uuteen järjestykseen. Huoneesta on varmasti parempiakin kuvia, mutta näiden heikkojenkin paperitulosteista skannattujen kuvien perusteella päädyin edellä mainittuun.
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen
Lähetetty: Su Marras 27, 2011 12:40 am
Kirjoittaja skoone
Konsta Apeli kirjoitti:
.

Ulkosuomalainen postasi tämän kuvaparin muutama viikko sitten kun keskusteltiin rikotusta ovi-ikkunasta ja sen läpikulkemisesta.[/quote]
Kiinnittyi huomioni alimmassa kuvassa pulpetin päällä lehtikasassa olevaan sorkkaraudannäköiseen esineeseen...
Ja tiedoksi, ETPssä ei ole tästä ollut mainintaa
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen
Lähetetty: Su Marras 27, 2011 12:51 am
Kirjoittaja Instigator
skoone kirjoitti:Kiinnittyi huomioni alimmassa kuvassa pulpetin päällä lehtikasassa olevaan sorkkaraudannäköiseen esineeseen...
Itse taas olen hetken aikaa ihmetellyt ylemmässä kuvassa näkyvää Jukan verellään seinään kirjoittamaa viestiä: "Annu, miksi?"
Toisaalta meidän molempien voisi olla hyvä mennä nukkumaan ja katsella kuvia huomenna ihan uusin silmin.
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen
Lähetetty: Su Marras 27, 2011 1:14 am
Kirjoittaja pikasso
Jos jotain voisi sanoa ennen nukkumatin tuloa, niin ihmeellisen hyvin pulpetin päällinen on kaiken kaikkiaan koossa. Kuvakirjat huipun ylimmäisenä nätisti.
Kyllä nuo kertovat omaa tarinaa ja kukin ne tulkitsee omin tavoin.
Kynnysmatosta ikkunoihin. Kuvissa takkahuoneen ikkunoiden sälekaihtimet ovat auki. Onko tästä puhuttu aiemmin, uskoakseni on.
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen
Lähetetty: Su Marras 27, 2011 1:15 am
Kirjoittaja skoone
Instigator kirjoitti:skoone kirjoitti:Kiinnittyi huomioni alimmassa kuvassa pulpetin päällä lehtikasassa olevaan sorkkaraudannäköiseen esineeseen...
Itse taas olen hetken aikaa ihmetellyt ylemmässä kuvassa näkyvää Jukan verellään seinään kirjoittamaa viestiä: "Annu, miksi?"
Toisaalta meidän molempien voisi olla hyvä mennä nukkumaan ja katsella kuvia huomenna ihan uusin silmin.
Ei täällä ole vielä nukkuma-aika

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen
Lähetetty: Ke Joulu 07, 2011 9:13 pm
Kirjoittaja Severin A
Tätä ketjua lukiessani, pisti silmään yhden vaihtoehdon puuttuminen. Polisiin lavastamien ovilasien rikkomisten perusteella tultiin siihen päätelmään, että lasia on voitu rikkoa molemmilta puolin. Jos lasin rikkominen olisi aloitettu ulkopuolelta, olisi siis kaikki lasimuju terasilla ja ovesta pystyisi tuonkin jälkeen kulkemaan ilman, että lasimurskaa jäisi oven ja kynnyksen väliin. Onko kukaan tullut huomioineeksi tätä seikkaa??
Toinen seikka mihin kiinnitin huomiota, oli se, että takkahuoneen sälekaihtimet omaan silmääni näyttäisi olevan ensimäisissä otetuissa kuvissa olevan auki, mutta ikkunoissa ei näyttäisi olevan lainkaan verhoja. Tuntuu itselleni vieraalta ajatukselta nukkua lähes kiinni ikkunassa, jossa ei ole näkösuojaa. Toki makuasia. Monista ikkunoista tosin tapaa vetää enemmän tai vähemmän, joten verhojen puuttuminen siitäkin syystä askarruttaa mieltäni.
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen
Lähetetty: To Joulu 08, 2011 9:21 am
Kirjoittaja ekman
Kirjoitampa taas tänne ihmetelläkseni tuota pesuhuoneen ovea amputätikuvassa.Missä vaiheessa tuo ovi on aukaistu? Tuossa kuvassa ovi on selvästi kuitenkin auki,raatoa olisi pitänyt nostaa istualleen että saisi oven auki.Onko toisten mielestä ?
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen
Lähetetty: To Joulu 08, 2011 10:09 am
Kirjoittaja Instigator
Ekman: Pesuhuoneen ovi ei ole kuvassa auki. Siinä näkyvä valkoinen on vaatekaapin sivuseinä.
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen
Lähetetty: To Joulu 08, 2011 11:36 am
Kirjoittaja ekman
Ok,kummasti näyttää nuo saranatkin kuin ovi olisi auki.
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen
Lähetetty: To Joulu 22, 2011 5:34 pm
Kirjoittaja Chili
Jospa nuo lasinpalaset on kolalla nostettu ulkoa sisälle? Oliko paikalla lumikola?
Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen
Lähetetty: To Joulu 22, 2011 9:13 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Chili kirjoitti:Jospa nuo lasinpalaset on kolalla nostettu ulkoa sisälle? Oliko paikalla lumikola?
Olihan paikalla lasten pieni lumikola, terassilla. Miksi lasinpalat olisi pitänyt nostaa ulkoa sisälle?
Kolmikerroksista lasia rikottaessa palat päätyvät noin 50/50 sisälle ja ulos, koska aluksi uloimmat kerrokset putoavat sille puolelle, mistä rikotaan. Vasta kun lasi on puhki, sitä pääsee toiselle puolellekin. Astalosta ja rikkomistyylistä sitten riippuu, kuinka nopeasti on reikä tullut.
Oikeasti Annelista tehdään vähän turhan nerokas lavastelija...