Suomi lainaa Virolle 130 000 annosta koronarokotetta
Viro esitti EU-maille rokotteiden saamista koskevan avunpyynnön maan vaikean koronatilanteen vuoksi marraskuun alussa.
Suomi tarjoaa Virolle apua koronaviruksen hoitamisessa, tiedottaa sosiaali- ja terveysministeriö.
Suomi lainaa Virolle Pfizer-Biontechin rokotteita noin 130 000 annosta vielä marraskuun aikana. Viro on luvannut antaa Suomelle takaisin saman määrän rokotteita helmikuussa 2022.
OMG!!!! Mikä tämä luku 44 oikein on!?! Jotain salamyhkäistä ja pahaa pakko olla tässä takana tuota lukuahan löytyy loppumattomasti!!!!
Ettei vaan kävisi niin, että jos tietyllä numerolla on teidän mielestänne jokin merkitys, niin siihen kiinnittää enemmän huomiota. Ei toki voi olla niin, vaan pakko olla vapaamuurareiden kieroja juonia tämäkin!
Vielä vuosi sitten puhuttiin salaliittoteoriasta, mutta nyt äänessä on rokottamisen isä, televisiolääkäri Anthony Fauci. Tämä kertoo, ettei rokotteista ole hyötyä, ja niiden tuomista terveyshaitoista, jopa kuolemista. Vahva varoitus, jonka olisi voinut antaa hieman aiemmin. Suomen media vaikenee.
As it becomes increasingly apparent that the injections are not stopping the spread – and are, in fact, fueling it – Fauci says that people can expect so-called “breakthrough” infections to accelerate.
“They are seeing a waning of immunity not only against infection but against hospitalization and to some extent death, which is starting to now involve all age groups,” Fauci rambled, referencing data out of Israel showing that the jabs simply are not working.
“It isn’t just the elderly. It’s waning to the point that you’re seeing more and more people getting breakthrough infections, and more and more of those people who are getting breakthrough infections are winding up in the hospital.”
One would think that based on this new information, Fauci would be urging an immediate halt to his jab push in the interest of public safety. Instead, Fauci wants people to line up to get more injections, which he claims will flatten the curve.
Tuohon 44 esiintymiseen, eikö löydy enempää? Kolme kolmosia on tuhansia, ellei enemmänkin. Et tainnut tietää, että corona on kruunu, ja kruunupäällä on takana 33 astetta. Se on väitetysti korkein saavutus vapaamuurareiden hierarkiassa. Takaisin opiskelemaan, hus hus!
EricBlair kirjoitti: To Marras 18, 2021 8:12 pm
Tämä kertoo, ettei rokotteista ole hyötyä, ja niiden tuomista terveyshaitoista, jopa kuolemista. Vahva varoitus, jonka olisi voinut antaa hieman aiemmin. Suomen media vaikenee.
As it becomes increasingly apparent that the injections are not stopping the spread – and are, in fact, fueling it – Fauci says that people can expect so-called “breakthrough” infections to accelerate.
“They are seeing a waning of immunity not only against infection but against hospitalization and to some extent death, which is starting to now involve all age groups,” Fauci rambled, referencing data out of Israel showing that the jabs simply are not working.
“It isn’t just the elderly. It’s waning to the point that you’re seeing more and more people getting breakthrough infections, and more and more of those people who are getting breakthrough infections are winding up in the hospital.”
One would think that based on this new information, Fauci would be urging an immediate halt to his jab push in the interest of public safety. Instead, Fauci wants people to line up to get more injections, which he claims will flatten the curve.
Tuohon 44 esiintymiseen, eikö löydy enempää? Kolme kolmosia on tuhansia, ellei enemmänkin. Et tainnut tietää, että corona on kruunu, ja kruunupäällä on takana 33 astetta. Se on väitetysti korkein saavutus vapaamuurareiden hierarkiassa. Takaisin opiskelemaan, hus hus!
Hyvin väännetty taas. Harashoo toveriz!!
Jopa omassa linkkaamastasi uutisessa lukee kylläkin aivan päinvastaista..
The need for boosters doesn't mean that the vaccines don't work, however. On the contrary, Fauci stressed that he does not think that "we've given the full rein to prove what it is that you need to make them work," like additional doses. According to the virus expert, researchers did not "have to time" to do extensive studies to determine whether two doses would be better than three, as there was a pressing need to get vaccines out to people sooner rather than later, which was "life-saving for millions of people," he noted.
Muutenkin Israelissa näyttää 3. piikin jälkeen varsin hyvältä. Vähän aikaa sitten todettiin että haittavaikutuksien määrä 3. piikin jälkeen ovat minimaalisia, ja kuolemat ja sairaalahoidon tarve ovat taas alhaalla.
Israel_deaths.png (36.34 KiB) Katsottu 929 kertaa
Israel_hospitalisations.png (28.75 KiB) Katsottu 929 kertaa
EricBlair kirjoitti: To Marras 18, 2021 8:12 pm
Tuohon 44 esiintymiseen, eikö löydy enempää? Kolme kolmosia on tuhansia, ellei enemmänkin. Et tainnut tietää, että corona on kruunu, ja kruunupäällä on takana 33 astetta. Se on väitetysti korkein saavutus vapaamuurareiden hierarkiassa. Takaisin opiskelemaan, hus hus!
Miten niin eikö enempää löydy? Löytyyhän niitä loputon määrä hakutuloksista. Haloo..

EricBlair kirjoitti: To Marras 18, 2021 8:34 pm
Et sitten tajunnut koko juttua? Se kertoo siitä, jos kaksi ei toimi, mitä vitun järkeä on vetää kolmonen, ja vaikka kutonen!
2 toimii, 3 toimii..
No se järki mikä aiemminkin, eli sairaanhoidoin kuormitus ja kuolemat pysyvät kurissa.
Kun en ole ottanut ensimmäistäkään enkä ota niin toimii vielä paremmin kuin 6.tehoste rokotusta
Taas tuli käytyä parit leviämisalueet työreissulla ja kenelläkään ei ollut maskia esim.hotellissa, huoltoasemilla vain myyjillä jne.
Helvetin hyvin menee kun ei ole vieläkään korona tarttunut, tuskin tarttuukaan muihin kuin rokotettuihin ja mamuihin.
OMG!!!! Mikä tämä luku 44 oikein on!?! Jotain salamyhkäistä ja pahaa pakko olla tässä takana tuota lukuahan löytyy loppumattomasti!!!!
Ettei vaan kävisi niin, että jos tietyllä numerolla on teidän mielestänne jokin merkitys, niin siihen kiinnittää enemmän huomiota. Ei toki voi olla niin, vaan pakko olla vapaamuurareiden kieroja juonia tämäkin!
EricBlair kirjoitti: Ke Marras 17, 2021 10:52 pmSaatko yhtään isommalla fontilla laitettua, en oikein saa tosta selvää. Sen verran näin, ja ymmärsin, että en usko perversiosi toteutuvan koskaan. Kyseessä sekä esteenä on itsemääräämisoikeus. Oletko kuullut koskaan?
Ei se osaa, nauranut samaa fontti spämmiä jo pitkään