Lueskelen tässä tuota sivua 183 ja alkaa syömään miestä lukea näitä viestejä, joissa ei ole faktat kovin hyvin hallussa. On spekuloitu liittyen Raisan poikaystäviin. Kaiken aikaahan on kerrottu mediassa, että Raisan oli tarkoitus mennä Pirkkalaan bileisiin ja, että Raisan toinen poikaystävä oli juuri tuolla bileissä. Raisa oli puhunut tämän Pirkkalassa bileissä olleen pojan kanssa kännykällä silloin kello 22 jälkeen. He nimenomaan olivat puhuneet puhelimessa ja Raisa oli siinä puhelussa sanonut tälle poikaystävälleen, että yrittää saada kyydin Pirkkalaan tyttökaverinsa poikaystävältä.
Sen sijaan tätä Kangasalla ollutta poikaystävää Raisa ei ollut tuolloin tavoittanut. Raisa oli soittanut miehen vanhempien kotiin lankapuhelimeen ja puhelu oli mennyt vastaajaan. Tämä poikaystävä oli soittanut Raisalle takaisin puolenyön jälkeen.
Pirkkalassa olleen poikaystävän ikä vuonna 99 oli 16-vuotta ja Kangasalla olleen poikaystävän ikä oli 19-vuotta.
Itse en usko, että kumpikaan Raisan poikaystävistä olisi ollut tekijä. Tilastollisesti 19-vuotias, 16-vuotiaasta puhumattakaan ei hävitä ruumista missään olosuhteissa.
Raisan on tappanut selvästi aikuinen mieshenkilö ja siihenkin vaaditaan melkein se, että henkirikos on tapahtunut miehen asunnolla, jolloin hänen on ollut pakko hävittää ruumis, koska sitä ei ole voinut jättää sinne olohuoneen sisusteeksikaan.
Keskustelussa on herättänyt ihmetystä se, että kukaan Raisan kavereista, tai poikaystävistä ei ole tullut keskustelupalstoille kommentoimaan tapausta. Tästä on aiemmin, joskus 2004 aikoihin tullut sellaista tietoa, että poliisi on käskenyt kaikkia Raisan läheisesti tunteneita, että he eivät saa puhua tapaukseen liittyvistä asioista kenellekään...
Poikkeuksena on ollut kaksi Raisan lyhyesti tuntemaa miestä, jotka ovat kirjoittaneet keskustelupalstoille suhteestaan Raisaan. Nämä molemmat miehet ovat kertoneet, että poliisi ei ole missään vaiheessa ollut heihin yhteydessä tapauksen tiimoilta. Oma epäilykseni on, että Raisan tappanut henkilö on samaa sarjaa, eli entinen miestuttavuus, jota poliisi ei ole ehkä koskaan edes saanut tietoonsa.
Raisan tarkoitus oli mennä Pirkkalaan, mutta koska hän ei saanutkaan kyytiä, niin jos hän olisi sattumalta tavannut tällaisen entisen miestuttavuuden, olisi illan suunnitelmat voineet muuttua...
smith kirjoitti: To Loka 17, 2019 4:50 pmMinkätakia casablancassa oltiin vain puolituntia todennäköisesti ollut treffit jonku "tutun" kanssa. Ehkä ajatus oli myöhemmin mennä viimeisellä bussilla kotiin tai tuttava luvannut heittää kotiin. Itse uskon että tämän voisi vielä ratkaista teletiedoista. Tilastollisesti tekijä joku tuttu ja todennäköisesti tämäkin tekijä löytyy teletiedoista.
Casablancassa oltiin minun laskujeni mukaan ehkä tunnin verran, vaikka nyt mediassa puhuttiin taas jostain puolesta tunnista... Syy nopeaan Casablancasta lähtemiseen oli se, mikä on miljoona kertaa kerrottu mediassa, eli Raisan tyttökaverin poikaystävä tuli autolla Sokoksen eteen hakemaan tätä Raisan tyttökaveria. Raisan suunnitelmissa oli saada tältä samalta tyypiltä kyyti Pirkkalaan kotibileisiin, mutta Peugeot 205:ssa oli viisi henkeä sisällä, eikä Raisa mahtunut sisään.
smith kirjoitti: To Loka 17, 2019 4:50 pmOn myös mahdollista hypännyt jonkun poikaporukan kyytiin kun vähän aikaa jututettu Sokoksen edessä auto ikkunasta. Yleensä nämä kyllä ei alkaisi mihinkään raiskaus/tappopuuhiin vaan heittäsivät jonnekin vaikka sinne pirkkalaan. Tämmöiselle sexual predator saalistaja tyypille Sokos edusta liian näkyvä paikka. Paikalla kuitenkin paljon ihmisiä ja olemassa olevista kameroistakaan ei tiedä. Tämmöinen saalistaja ottaa kyytiin paikasta, jossa ei paljon silminnäkijöitä, esim Pia liftari murhat ja Pia ristikankare jne. Jotenkin itse en usko tohon aikaan ja paikkaan iskisi joku saalistaja joka etti uhria vaan on joku tuttava. Mikä myös kertoo että tekijä ollut yksin, koska aikaa kulunut 20v ja tieto ei levinnyt jos tietäjiä useampia todnäk joku ois jo laulanut.
Aikaa kulunut liikaa jotta tämä case enään ratkeaisi. Vaikka krp löytäisi tekijän esim teletietojen avulla on 20v jälkeen enään vaikea todistaa että katoaminen olisi tapahtunut tekijän toimesta. Myöskään murhan kriteerien todistaminen 20v jälkeen mahdotonta.
Erittäin hyvää pohdintaa tässä. Olen samaa mieltä, että Tampereen keskustassa ei ole mikään sarjamurhaaja ajanut katselemassa sopivia uhreja itselleen. Liftaritappajat ottavat uhreja kyytiin sillä tavalla ja sellaisissa paikoissa ja sellaisina aikoina, että ketään silminnäkijöitä ei ole paikalla. Eivät ne mistään kaupunkien keskustoista uhreja pyydystä. Selvää on mielestäni se, että tekijöitä on ollut tasan yksi kappale. Uskon myös, että hän on aikuinen mies, jolla on oma asunto, jossa teko on tehty ja oma auto, jota on käytetty ruumiin hävittämisessä. Raisa on tavannut tekijän todennäköisimmin baarissa, tai jos ei, niin sitten kadulla.