Re: Lasten kertomukset
Lähetetty: La Marras 22, 2014 1:36 pm
Lasten kertomusten luotettavuudesta ylipäätään. Ja vielä poliisien johdattelemana.
HENKIRIKOS Ohion osavaltion oikeus tuomitsi Ricky Jacksonin vuonna 1975 murhasta yhden 12-vuotiaan pojan todistuksen perusteella.
Amerikkalaismies ehti viettää 39 vuotta vankilassa ja pääsi lähes hengestään, ennen kuin joku vihdoin uskoi hänen olevan syytön. Vuonna 1975 taposta tuomitun Ricky Jacksonin, 59, pitäisi päästä vapaalle jalalle tänä perjantaina.
Jackson ja kaksi veljestä tuomittiin aikanaan Clevelandissa yhden 12-vuotiaan silminnäkijän todistuksen perusteella. Lähes 40 vuoden jälkeen Eddy Vernon, nykyään 51 vuotta, astui esiin ja tunnusti, ettei koskaan nähnyt rikosta.
Vernonin mukaan hän oli keksinyt todistuksensa yksityiskohdat poliisin johdattelemana. Miehen mukaan hänen vanhempansa olivat tienneet väärästä tunnustuksesta jo pitkään, mutta he olivat uhanneet, että Vernon joutuisi itse vankilaan, jos hän kertoisi totuuden eli muuttaisi oleellisesti todistustaan.
- Kaikki oli valhetta. Ihan kaikki, Vernon kertoi tuomari Richard McMonaglelle.
Vernon oli ollut koulubussissa, kun oletettu rikos tapahtui. Muiden tapauksesta todistaneiden mukaan hän ei olisi voinut sieltä nähdä henkirikosta, mutta lähes 40 vuotta sitten oikeus päätti uskoa 12-vuotiasta ja tuomitsi yksin hänen kertomansa perusteella.
- En voi uskoa, että tämä on ohi, kommentoi syyttömäksi viimein todettu Jackson.