Sivu 15/61
Re: Joka neljäs raiskausrikoksen tekijöistä on ulkomaalainen
Lähetetty: To Marras 26, 2015 4:31 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
dazu kirjoitti:
Nyt tässä sekoitetaan tuomiot ja tehdyt raiskaukset toisiinsa. On arvioitu, että Suomessa tapahtuu 40 000 raiskausta ja raiskauksen yritystä vuosittain. Näistä noin 10%, eli 4000 tapauksessa vuosittain tekijä olisi maahanmuuttajataustainen.
Tuomioissa maahanmuuttajien osuus on suurempi, koska ns. puskaraiskauksista jopa 90% on maahanmuuttajataustaisten tekemiä ja puskaraiskauksista annetaan tuomioita isommalla prosentilla, kuin vaikkapa treffiraiskauksista.
MV-lehti esitti Ruotsissa saadun kyselytutkimusraiskausten lukumäärän samalla tapaa kuin suomalaismediat, niin se olikin olevinaan "virheellistä tietoa"

(tuo yli 40.000 viittaa tähän "kyselytutkimukseen"). Kyselytutkimusten tuloksia esitellään Suomen raiskaustilastoista sen takia, koska viitataan siihen kuinka "valtaosa suomalaisraiskauksista jäisi pimentoon".
On toisaalta melko absurdia vetää esiin joka kerta sellainen tilasto, jonka paikkansa pitävyyttä ei voi mitenkään todistaa. Yhtä hyvin voitaisiin puhua minkä tahansa muunkin rikoksen kohdalla, että "Tapahtuuhan niitä rikoksia valtavasti, mutta kun kukaan ei ilmoita poliisille!".
dazu kirjoitti:
Työttömyyshän ei vielä tee kenestäkään raiskaajaa. Raiskaajat ovat persoonallisuushäiriöisiä, päihdeongelmaisia ja he saattavat kärsiä arvomaailmaan liittyvistä ongelmista.
Utriainen sekoittaa tässä työttömyyden ja päihdeongelmat keskenään(äärioikeistolaismaisen tahallisesti). Utriainen on sikäli itse syrjäytynyt yhteiskunnasta, että hän on henkisellä tasolla vieraantunut todellisuudesta, sekä sekoittaessaan tuomiot ja raiskaukset toisiinsa, että esittäessään esim. työttömyyden johtavan raiskaamiseen.
Viittaus saattoi olla pikemminkin siihen, että muitakin ongelmia voi aiheutua. Mutta ulkomaalaiset raiskaajat eroavat paljolti näistä kotisuomalaisista, koska se on ihan kulttuurinen tosiasia, että naisia kohdellaan eri tavalla. Pelkästään silmiin katsominen voi merkitä suostumusta, kuten on useampaan kertaan näissä jutuissa tullut ilmi. Päihdeongelmaa en sotkisi tähän asiaan millään tavalla.
dazu kirjoitti:
Utriainen via Yle kirjoitti:Suomessa ylipäätään seksuaalirikoksissa rangaistustaso on äärimmäisen lievä, Utriainen kritisoi. Raiskausten tuomioista kaksi kolmasosaa on ehdollisia ja lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstäkin lähes puolet, Utriainen sanoo. Lainsäädäntöä pitäisi kehittää niin, että törkeät rikokset erottuvat myös rangaistuskäytännössä selvästi, Utriainen vaatii.
Ongelma on käsittääkseni ensisijaisesti siinä, että tuomitsijat antavat seksuaalirikoksista tuomioita lähes aina lievimmän mukaan. Miksi näin on, niin se on epäselvää. Vika on tässä asiassa ensisijaisesti tuomareiden korvien välissä.
Utriainen on kritisoinut useampaan otteeseen Suomen lievää rangaistusasteikkoa ja sen käytäntöä. Siinä missä muut oikeusasiantuntijat ovat levitelleet käsiään ja todenneet, että nykymalli on hyvä. Siitä huolimatta törkeistä rikoksista pääsee Suomessa ilman mitään tuomiota.
Re: Joka neljäs raiskausrikoksen tekijöistä on ulkomaalainen
Lähetetty: To Marras 26, 2015 4:56 pm
Kirjoittaja TuskaistaTietoa
dazu kirjoitti: Tuomioissa maahanmuuttajien osuus on suurempi, koska ns. puskaraiskauksista jopa 90% on maahanmuuttajataustaisten tekemiä ja puskaraiskauksista annetaan tuomioita isommalla prosentilla, kuin vaikkapa treffiraiskauksista.
Puskaraiskauksissa tuomion pitäisi aina olla äärimmäisen kova.
Treffi- ja biletysraiskauksilta voi itseään ainakin periaatteessa suojella, tai vähentää riskiä tuollaiseen. Sitävastoin puskaraiskaus on teko, joka aiheuttaa uhrissaan aivan erilaista turvattomuuden tunnetta. Turvattomuuden tunnetta kaikessa olemisessa, eikä pelkästään esimerkiksi turvattomuudentunnetta juoda itsensä kaatokänniin. Ja yhtälailla puskaraiskari kylvää kauhua myös muihin ihmisiin.
Puskaraiskauksista perustuomiona 10-12 vuotta kakkua ei olisi ollenkaan väärä tuomio. Ja nimi sekä naamavärkki tietenkin ikuiseksi ajoiksi kaikkien tietoon.
Re: Joka neljäs raiskausrikoksen tekijöistä on ulkomaalainen
Lähetetty: To Marras 26, 2015 6:15 pm
Kirjoittaja chadspill
dazu kirjoitti:Nyt tässä sekoitetaan tuomiot ja tehdyt raiskaukset toisiinsa. On arvioitu, että Suomessa tapahtuu 40 000 raiskausta ja raiskauksen yritystä vuosittain. Näistä noin 10%, eli 4000 tapauksessa vuosittain tekijä olisi maahanmuuttajataustainen.
Tuomioissa maahanmuuttajien osuus on suurempi, koska ns. puskaraiskauksista jopa 90% on maahanmuuttajataustaisten tekemiä ja puskaraiskauksista annetaan tuomioita isommalla prosentilla, kuin vaikkapa treffiraiskauksista.
Ei sekoiteta mitään, vaan nimenomaan otetaan kantaa ulkomaalaisten osuuteen raiskausrikoksissa perustuen faktatietoon. Mitä tulee sinun esittämääsi arvioon todellisesta raiskausten määrästä, 40 000 vuosittain. Joka neljäs tai viides olisi tästä luvusta 10000 tai 8000 raiskausta ulkomaalaisten toimesta. Ei kuulosta yhtään mahdottomalta ottaen huomioon suhteutettuna faktatietoon perustuvaan määrään. Nämä miehet tulevat kulttuureista, joissa nainen on suurinpiirtein eläimen asemassa. Tällaisille miehille raiskaus on vallankäytön väline. Suomessa ollaan perinteisesti opetettu miehille että naisia tulee kunnioittaa.
Re: Joka neljäs raiskausrikoksen tekijöistä on ulkomaalainen
Lähetetty: To Marras 26, 2015 6:25 pm
Kirjoittaja fbiagentti
Mihin tämä Yle:n uutisoima, joka neljäs perustuu? Oikeusministeriön vuonna 2012 julkaistussa tutkimuksessa tavallisissa raiskauksissa 34% oli tekijänä ulkomaalainen ja törkeässä tekomuodossa 41%. Yle käyttänyt jotain suvaitsevaisuus kerrointa laimentamaan ulkomaalaisten osuutta?
Re: Raiskaukset Suomessa – ”Ulkomaalaisten osuus pistää silm
Lähetetty: To Marras 26, 2015 8:38 pm
Kirjoittaja Tapsa K
Mitenkäs suvaitsijat koetatte poisselittää sen faktan, että 2012 ja 2013 Suomessa käräjäoikeuksissa raiskausrikoksista tuomittujen yleisin etunimi oli Muhammad (eri versioineen)?
Lähde: käräjäoikeuksien tuomiolauselmat 2012 ja 2013
Näistä vaan ilmoitetaan herkemmin...ei perskeles toimi, tuskin raiskari nimeään ilmoitti...
Syrjäytynyt...äh, ei kai ihminen nimen takia syrjäydy...
Mikäs nyt selitykseksi???
Re: Raiskaukset Suomessa – ”Ulkomaalaisten osuus pistää silm
Lähetetty: To Marras 26, 2015 9:34 pm
Kirjoittaja chadspill
Ei syrjäytyminen, työttömyys tai joutenolo tee raiskaajaa normaalista ihmisestä. Ihan täyttä puppua koko väite. Jos näin olisi, poliisin kannattaisi mennä TE-toimistoon ratsaamaan työttömiä raiskaajia.
Re: Raiskaukset Suomessa – ”Ulkomaalaisten osuus pistää silm
Lähetetty: Pe Marras 27, 2015 8:28 am
Kirjoittaja PaxCow
Jännä, että tämä ulkomaalaisten osuus tuomituista tuotiin nyt ikään kuin uutena juttuna esiin. Tämä ketju on aloitettu vuonna 2012 ihan samoilla tiedoilla. Ja sama keskustelu jatkuu...
Laitoin aiemmin maahanmuuttoketjuun
viestin siitä, miten nuo suhdeluvut ovat kehnohko tapa esittää tietoja sellaista rikosten kohdalla, joissa tuomioita on hyvin vähän. Tässä kertauksen vuoksi:
Jos siis oletamme vaikka, että 5.000.000:sta suomalaisesta 300 syyllistyy raiskaamiseen, vastaavaan suhdelukuun pääsee jokin erikseen määrittelemätön 15.000:nnen ihmisryhmä sillä, että yksi (1kpl) kyseisestä ryhmästä raiskaa. Alle 15.000:nnen populaatiot ovat siis jo pelkän yhden mahdollisen raiskaajan vuoksi 'yliedustettuina'
Jotta suhdelukujen käytön ytimeen päästään, niin helposti laskemalla vaikka 13- kertaiseen ns. ’yliedustukseen’ ei tarvita kuin 13 dorkailevaa ihmistä tuosta 15.000:nnen populaatiosta.
Teksti oli Jori Eskolinin
blogista.
Ja kerrataan vielä tämäkin:
Otetaan esimerkiksi "pahamaineiset" somalit; tässä kaaviota seksuaalirikoksista epäillyistä vuosina 2009–2013, somalit punaisella ja kantasuomalaiset sinisellä.
Seksuaalirikoksista tuomittuja somaleja oli samoina vuosina yhteensä 13.
Se, että puhutaan moninkertaisesta "yliedustuksesta" ei tietenkään ole valheellista, mutta kun kyse on hyvin pienistä määristä tuomioita/tekijöitä, suhdelukujen lisäksi myös tuomittujen määrä on oleellinen tieto.
Re: Raiskaukset Suomessa – ”Ulkomaalaisten osuus pistää silm
Lähetetty: Pe Marras 27, 2015 10:54 am
Kirjoittaja Gladys
PaxCow kirjoitti:Se, että puhutaan moninkertaisesta "yliedustuksesta" ei tietenkään ole valheellista, mutta kun kyse on hyvin pienistä määristä tuomioita/tekijöitä, suhdelukujen lisäksi myös tuomittujen määrä on oleellinen tieto.
No katsotaanpa sitten suhdelukuja ja tuomittujen määriä:
Raiskaus/törkeä raiskaus, Suomessa tuomitut:
2014 105 suomalaista, 43 ulkomaan kansalaista (joista Afrikka, Afganistan ja Irak 20)
2013 117 suomalaista, 43 ulkomaan kansalaista (joista Afrikka, Afganistan ja Irak 19)
2012 133 suomalaista, 58 ulkomaan kansalaista (joista Afrikka, Afganistan ja Irak 29)
Lähde: Tilastokeskus
http://pxweb2.stat.fi/Database/StatFin/ ... ttr_fi.asp
Noin kolmasosa kaikista tuomituista on ulkomaalaisia, ja näistä noin puolet afrikkalaisia, afgaaneja ja irakilaisia, eli heitä joille meillä juuri nyt on avoimet ovet. Lukemat tulevat valitettavasti moninkertaistumaan seuraavien vuosien aikana.
Muoks typo
Re: Raiskaukset Suomessa – ”Ulkomaalaisten osuus pistää silm
Lähetetty: Pe Marras 27, 2015 12:20 pm
Kirjoittaja PaxCow
Gladys kirjoitti:
Raiskaus/törkeä raiskaus, Suomessa tuomitut:
2014 105 suomalaista, 43 ulkomaan kansalaista (joista Afrikka, Afganistan ja Irak 20)
2013 117 suomalaista, 43 ulkomaan kansalaista (joista Afrikka, Afganistan ja Irak 19)
2012 133 suomalaista, 58 ulkomaan kansalaista (joista Afrikka, Afganistan ja Irak 29
Tuossa on käsittääkseni rangaistusten lukumäärä, eli yhdellä henkilöllä voi olla monta rangaistusta.
Joka tapauksessa, tuosta nähdään että vuosina 2012-2014 mainitsemiesi alueiden kansalaisilla oli 68 tuomiota. Se on ehdottomasti liikaa, mutta itse en tekisi näiden lukujen perusteella mitään yhteenvetoja tiettyjen kulttuurien edustajien käytöksestä.
Re: Raiskaukset Suomessa – ”Ulkomaalaisten osuus pistää silm
Lähetetty: Pe Marras 27, 2015 12:49 pm
Kirjoittaja Alice
Oikeusministeri Jari Lindström on ottanut kantaa turvapaikanhakijoiden tekemiksi epäiltyihin raiskauksiin.
Oikeusministeri Jari Lindströmin (ps) mukaan kyseessä on turvallisuusriski. Hän on huolissaan yhteiskuntarauhasta.
Hän pitää raiskauksia ovat pöyristyttävinä, käsittämättöminä ja surullisina. Lindström sanoo, etteivät ne kuulu Suomen yhteiskuntaan kenenkään tekeminä.
– Joudumme miettimään aivan uusia ratkaisuja, koska kotouttaminen ei ole ollut hallussa tähänkään asti. Nyt kotoutettavia on moninkertainen määrä aiempaan verrattuna, Lindström sanoi.
Lindströmin käsityksen mukaan tuomio raiskauksesta ei ole nykyisellään riittävän painava syy keskeyttää turvapaikkaprosessia.
– Kansalaisten on mahdotonta ymmärtää tällaista ja keinoja on nyt löydyttävä.
Suomessa on tällä viikolla tullut ilmi kaksi erillistä raiskausepäilyä, joissa uhrina on 14-vuotias tyttö. Ainakin toisesta raiskauksesta epäilty on turvapaikanhakija. Myös toisessa tapauksessa epäilty on ulkomaalaistaustainen. Poliisi ei ole kuitenkaan vahvistanut median tietoja, joiden mukaan hänkin olisi turvapaikanhakija.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 49628.html
Ja siis eikös tällä viikolla ole jo kolme tapausta, vielä ehtii tulla lisää

. Boldaukset mun tekemiä.
Re: Raiskaukset Suomessa – ”Ulkomaalaisten osuus pistää silm
Lähetetty: Pe Marras 27, 2015 1:03 pm
Kirjoittaja PaxCow
Tämän päivän Hesarista:
Suomessa poliisin tietoon tulee noin tuhat raiskausta vuodessa. Uhreista peräti 70–100 on 10–14-vuotiaita.
Joka vuosi siis lähes sata 13–14-vuotiasta tyttöä tai jopa nuorempaa lasta tulee Suomessa raiskatuksi. Tässä ovat vain poliisin tietoon tulleet tapaukset.
Suomessa siis raiskataan
keskimäärin noin 3-5 päivän välein yksi alle 15-vuotias tyttö. Ja tietysti raiskattuja on enemmänkin, sillä kaikki eivät tule poliisin tietoon.
Turvapaikanhakijoiden tekemät raiskaukset ovat tietysti lähtökohtaisesti yhtä törkeitä kuin kantasuomalaistenkin, mutta mua ihmetyttää, miksi raiskausasia nousee niin näkyvästi esille vain ulkomaalaisten ollessa syyllisiä? Minfossa
sitä, että mies käytti lasta hyväkseen yli kymmenen kertaa, ei ole kommentoitu kertaakaan, mutta kun seksuaalirikokseen syyllistyy maahanmuuttaja, ketjuihin tulvii viestejä. Keksin ainakin yhden seikan, mistä tämä voisi johtua.
Re: Raiskaukset Suomessa – ”Ulkomaalaisten osuus pistää silm
Lähetetty: Pe Marras 27, 2015 2:28 pm
Kirjoittaja Gladys
PaxCow kirjoitti:
Turvapaikanhakijoiden tekemät raiskaukset ovat tietysti lähtökohtaisesti yhtä törkeitä kuin kantasuomalaistenkin mutta mua ihmetyttää, miksi raiskausasia nousee niin näkyvästi esille vain ulkomaalaisten ollessa syyllisiä?
Ei, vaan turvapaikanhakijoiden tekemät raiskaukset ovat lähtökohtaisesti törkeämpiä kuin kantasuomalaisten, koska he ovat täällä vieraana hakemassa apua ja nauttimassa täyden ylläpidon palveluista. Se, että kehtaavat turvapaikkaa hakiessaan valittaa ja rötöstellä ja raiskata, sotii todella pahasti sekä moraalikäsityksiä että yleistä oikeudentajua vastaan.
Ja ei, raiskausasia ei nouse näkyvästi esille
vain ulkomaalaisten ollessa syyllisiä, vaan
etenkin ulkomaalaisten ollessa syyllisiä. Tuossa yllä kerroin juuri muutaman syyn siihen miksi.
Re: Raiskaukset Suomessa – ”Ulkomaalaisten osuus pistää silm
Lähetetty: Pe Marras 27, 2015 2:36 pm
Kirjoittaja PaxCow
Gladys kirjoitti:Ei, vaan turvapaikanhakijoiden tekemät raiskaukset ovat lähtökohtaisesti törkeämpiä kuin kantasuomalaisten, koska he ovat täällä vieraana hakemassa apua ja nauttimassa täyden ylläpidon palveluista. Se, että kehtaavat turvapaikkaa hakiessaan valittaa ja rötöstellä ja raiskata, sotii todella pahasti sekä moraalikäsityksiä että yleistä oikeudentajua vastaan.
Tämä on sinun mielipiteesi ja ihan ymmärrettävä. Itse ajattelen asiaa uhrin kannalta: hänen kärsimyksensä eivät kasva tai vähene sen perusteella, kuka rikoksen on tehnyt.
Gladys kirjoitti:Ja ei, raiskausasia ei nouse näkyvästi esille vain ulkomaalaisten ollessa syyllisiä, vaan etenkin ulkomaalaisten ollessa syyllisiä.
Kysyinkin, että miksi se nousee
niin näkyvästi esille. En väittänyt, että se nousee esille
vain ulkomaalaisten ollessa syyllisiä.
Re: Raiskaukset Suomessa – ”Ulkomaalaisten osuus pistää silm
Lähetetty: Pe Marras 27, 2015 2:40 pm
Kirjoittaja Alice
PaxCow kirjoitti:Gladys kirjoitti:Ei, vaan turvapaikanhakijoiden tekemät raiskaukset ovat lähtökohtaisesti törkeämpiä kuin kantasuomalaisten, koska he ovat täällä vieraana hakemassa apua ja nauttimassa täyden ylläpidon palveluista. Se, että kehtaavat turvapaikkaa hakiessaan valittaa ja rötöstellä ja raiskata, sotii todella pahasti sekä moraalikäsityksiä että yleistä oikeudentajua vastaan.
Tämä on sinun mielipiteesi ja ihan ymmärrettävä. Itse ajattelen asiaa uhrin kannalta: hänen kärsimyksensä eivät kasva tai vähene sen perusteella, kuka rikoksen on tehnyt.
Olen erimieltä kanssasi, uskon, että jos somali raiskaa, se tuntuu vielä pahemmalta kuin jos raiskaaja olisi ollut kantasuomalainen 19v.
Re: Raiskaukset Suomessa – ”Ulkomaalaisten osuus pistää silm
Lähetetty: Pe Marras 27, 2015 3:00 pm
Kirjoittaja Gladys
PaxCow kirjoitti:
Tämä on sinun mielipiteesi ja ihan ymmärrettävä. Itse ajattelen asiaa uhrin kannalta: hänen kärsimyksensä eivät kasva tai vähene sen perusteella, kuka rikoksen on tehnyt.
Oho. Uskallan naisena väittää, että ei se nyt ihan noinkaan mene. Onhan sillä nyt varmasti uhrille suuri merkitys, kuka hänet on raiskannut ja minkälaisessa tilanteessa.
Itselleni tilanne, jossa raiskaaja olisi joku tuntematon puskasta ilmestynyt ulkomaalainen tai joukko heitä, lisäisi taatusti traumaa verrattuna siihen, että raiskaaja olisi suomalainen. Enkä usko, että olen ainoa nainen, joka näin ajattelee.