Sivu 15/25

Re: Muistatteko vielä lapsimissi JonBenet Ramseyn tapauksen?

Lähetetty: Ti Tammi 29, 2013 3:00 am
Kirjoittaja jarmo.janis
Mä olen nyt käynyt koko ketjun kaikki sivut läpi ja tässä vähän otantaa komentteineen

* Aika 8 tuntia vaikka talossa, millainen etsintä ?
* Vaatimuskirjeen jättötapa varmisti sen ettei sormenjälkiä jää jättötapa outo.
* Kirjeen kirjoittaja tiesi liikaa henkilökohtaisia asioita perheestä voidakseen
olla ulkopuolinen.
* Lapsen toistuvat emätintulehdukset normaaleja, no way ei ikinä
* Joku naapuri oli yöllä kuullut lapsen kirkuvan hädissään, mutta kukaan talossa olijoista ei ollut herännyt siihen, se on aika kummallista.

* Ensinnäkin mietin, kun ainakin dokumentteja katsoessa tuli vaikutelma, että talo on todella sokkeloinen. Kykenisikö ulkopuolinen kävelemään pitkin poikin taloa, niin kuin käveli kaapatessaan JonBenetin? Erittäin hyvä huomio sitä taustaa vasten ajateltuna, että tekijän sanotaan olevan ulkopuolinen. Eli kyseessä on siis perheen sisäisen jutun teoriaa tukeva aihetodiste.

* Näin myös kuitutodisteet menivät täysin sekaisin kun isä kantoi ruumiin ylös. Hyvä huomio. Poliisin läsnäolessa näin toimien hän varmisti sen, että hänen kuiduileen on muu selitysvaihtoehto kuin syyllisyys. Jos kuituja olisi löytynyt ilman että poliisi näki isän kantavan, oltaisiin isän syyllisyys tutkittu huolellisemmin.

* Siis voisiko 10-vuotias kyetä jo käyttämään seksuaalisesti hyväksi/raiskaamaan? Tai poikkeaisiko tuo DNA niin paljon esim. isästä? Jos ny ei siittimen sisääntyöntämisellä niin kyllä esineellä. Asiaa muistan pohditun myös eräässä ruotsissa sattuneessa jutussa (jossain PPK kirjassa).

* Siitä vieraasta DNA näytteestä. Niin kauan kun emme tiedä miten paljon ja mistä kohdista sitä löytyi, emme voi sulkea pois sitäkään, että se on tullut viattomasta kontaktista jonkun muun ja uhrin välillä jo ennen kuolemaa.

Re: Muistatteko vielä lapsimissi JonBenet Ramseyn tapauksen?

Lähetetty: Ti Tammi 29, 2013 12:31 pm
Kirjoittaja NtiFortuna
Crime Wire-radio-ohjelmassa vieraana Peter Hyatt. Viiltävää analyysiä Hyattilta, harmi että ohjelma-aika on rajoitettu tuntiin. Ohjelmassa puhutaan ohjelmasarjasta jossa Peter Hyatt tulee analysoimaan muitakin tapauksia, mutta harmikseni eivät kerro tarkempia tietoja. Mielenkiinnolla odotan jatkoa, Hyattia on aina ilo kuunnella.

Käsittelevät pääosin JonBenetin tapausta, puhuvat myös hieman Hailey Dunnista sekä muista samankaltaisissa olosuhteissa kadonneista lapsista.

http://www.blogtalkradio.com/insidelenz ... crime-wire

Re: Muistatteko vielä lapsimissi JonBenet Ramseyn tapauksen?

Lähetetty: Ti Tammi 29, 2013 1:55 pm
Kirjoittaja NtiFortuna
Crime Wire ja Peter Hyatt olivatkin jo tehneet toisen jakson koskien JonBenetiä.
http://www.blogtalkradio.com/insidelenz ... crime-wire

Ohjelman ensimmäinen puolituntinen kuluu keskustellessa lapsista jotka ovat kokeneet seksuaalista hyväksikäyttöä, miten tunnistaa tällainen lapsen käytöksestä sekä puheesta.

38 minuutin kohdalla soitetaan Patsyn 911-puhelu, joka käydään hyvin seikkaperäisesti läpi. Itse en ollut tuota puhelua ennen kuullut ja Peterin havainnot siitä pistivät kyllä taas selkäpiin karmimaan. Oli jälleen kerran ilo kuunnella kun ammattilainen selittää rauhallisesti ja hyvin käytännönläheisesti tutkimustuloksistaan.

Mainitsivat myös, että on tehty tutkimus 911-puheluista koskien lasten katoamisia ja sitä, ovatko vanhemmat mahdollisesti osallisia tapahtumiin. Olisi mielenkiintoista lukea tai kuulla tuosta tutkimuksesta lisää.

Re: Muistatteko vielä lapsimissi JonBenet Ramseyn tapauksen?

Lähetetty: Ti Tammi 29, 2013 2:43 pm
Kirjoittaja Atlanta
Täysi Purenta kirjoitti:Äiti on kaiken perusteella ollut paitsi tietoinen, myös raivoisan mustasukkainen tyttärelleen. Ilmeisesti juurikin puolisonsa huomiosta. Sitähän pidettiin yhtenä todennäköisistä motiiveista käydä tytön kimppuun tavalla joka johti kuolemaan.
Täysin samaa mieltä. Näitä ikäviä tapauksia on ollut sekä Suomessa että muualla. Äidit ovat tietoisia, mutta he kokevat tyttärensä kilpailijaksi niinkuin kenet tahansa naisen, jonka kanssa mies on ehkä pettänyt. He ovat vihaisia ja mustasukkaisia tyttärelleen tai tyttärilleen ja syyllistävät heitä sen sijaan, että ajattelisivat tyttären olevan rikoksen(insetsin) uhri. Näin on, valitettavasti. Tapaukset pysyvät vain usein piilossa. Jos perheessä on muita lapsia heidät osataan manipuloida olemaan hiljaa. Vain uhri syyllistetään. Onhan näitä nyt tullut ilmi. Joskus tytär on teljetty mielisairaalaan hullujen puheiden takia, kun on yrittänyt saada itselleen apua. Äidit eivät suojele. Ei tarvitse olla lapsimissi tai mikään muukaan sen kummempi, pedoliifi on silti pedofiili. Kaikki kelpaa. Näin on saattanut tässäkin olla.

Re: Muistatteko vielä lapsimissi JonBenet Ramseyn tapauksen?

Lähetetty: Ti Tammi 29, 2013 4:31 pm
Kirjoittaja Helinä79
Karmiva tapaus. Silloin tällöin lueskellut tapaukseen liittyviä juttuja. Luin ruuminavausraporttia läpi ja kyllä minö ymmärtäisin sen perusteella, että seksuaalista hyväksikäyttöä on epäilty. "The smallest piece of tissue, from the 7:00 position of the vaginal wall/hymen, contains epithelial erosion with unerlying capillary congestion."

Kun katselen noita ruuminavauskuvia, niin tuntuu kyllä niin pahalta. Kaiken meikin ja kammottavien vaatteiden alta löytyy pieni lapsi, jok aon kokenut järkyttävän kuoleman. Voi pientä ressukkaa :´(.

Re: Muistatteko vielä lapsimissi JonBenet Ramseyn tapauksen?

Lähetetty: La Helmi 02, 2013 5:25 am
Kirjoittaja cyklon
www.spreecast.com/channels/levi-pages-channel

Linkissä Levi Pagen radio-ohjelma, jossa tapausta käsitellään. Nauhoitettu 30.1.2013.


Jarmo.Janiksen fakta listaan pari lisäystä:
- lunnaskirjeen hahmotelmia löytyi keittiön roskiksesta, eli tekijällä oli aikaa kirjoitella useampi lunnaskirje.
-kellarin ikkuna, josta "tappaja" tuli taloon oli hämähäkin verkon peitossa. Verkko oli ehjä. Siis Ramseyt sanovat, että "tappaja tuli kyseisestä ikkunasta.

Re: Muistatteko vielä lapsimissi JonBenet Ramseyn tapauksen?

Lähetetty: La Helmi 02, 2013 6:45 pm
Kirjoittaja jarmo.janis
cyklon kirjoitti:http://www.spreecast.com/channels/levi-pages-channel

Linkissä Levi Pagen radio-ohjelma, jossa tapausta käsitellään. Nauhoitettu 30.1.2013.


Jarmo.Janiksen fakta listaan pari lisäystä:
- lunnaskirjeen hahmotelmia löytyi keittiön roskiksesta, eli tekijällä oli aikaa kirjoitella useampi lunnaskirje.
-kellarin ikkuna, josta "tappaja" tuli taloon oli hämähäkin verkon peitossa. Verkko oli ehjä. Siis Ramseyt sanovat, että "tappaja tuli kyseisestä ikkunasta.
Kysessähän on ensiarvoisen tärkeä ja raskauttava todiste siitä, että isä ja äiti valehtelee. Miksi heitä ei olla totuudessapysymisvelvollisuuden alaisena pantu selittämään omia tekemisiään ja sanomisiaan asioissa jotka on vastoin heidän kertomuksien sisältöä.

Re: Muistatteko vielä lapsimissi JonBenet Ramseyn tapauksen?

Lähetetty: Su Helmi 03, 2013 6:35 am
Kirjoittaja cyklon
JonBenetin vatsasta löytyi sulamatonta ananasta, Patsy kielsi antaneensa tytölle ananasta, en tiedä, että onko Johnilta saatu lausuntoa tuohon.
Patsy sanoi myös, että keittiöstä löytynyt kulho, jossa sitä ananasta oli, ja lusikka eivät olleet heidän, eikä hän ollut koskaan aiemmin edes nähnyt koko kulhoa, saatika käsitellyt kulhoa. Vaan että kulhosta löytyi kuitenski Patsyn sormenjäljet.

Viranomaiset, jotka olivat mukana tutkimassa tapausta, joutuivat allekirjoittamaan vaitiolosopimuksen, syyttäjävirasto painosti.
Muutama poliisi on puhunut tutkimuksista ja omista teorioistaan, sekä jatkuvasta painostuksesta ja tutkimusten vesittämisestä. Kirjojakin ovat kirjoittaneet, mutta juuri niitä tärkeitä juttuloita he eivät ole voinneet paljastaa.

Perhe Ramsey - heidän käyttämänsä asianajotoimisto - syyttäjävirasto, noilla oli joku yhteys, mutta en muista mikä. Hämärästi muistan...avioliitto, poliitikka...tarttee lukasta Websleuhts ja Scared Monkeys Forumia.

P.S.
Aika erikoisia ja mielenkiintoisia nuo "tappajat" olivat: hengailivat talossa useita tunteja ja toivat mukanaan omat astiat ja aterimet.

Re: Muistatteko vielä lapsimissi JonBenet Ramseyn tapauksen?

Lähetetty: Ke Helmi 06, 2013 5:19 am
Kirjoittaja cyklon
www.blogtalkradio.com/insidelenz/2013/01/09/crime-wire

http://www.blogtalkradio.com/websleuths ... ey-special

Linkeissä viimeisimmät blogtalkradio ohjelmat, joissa tapausta käsitellään.

Re: Muistatteko vielä lapsimissi JonBenet Ramseyn tapauksen?

Lähetetty: Ke Helmi 06, 2013 11:57 pm
Kirjoittaja saasara
Minä ainakin uskon äidin syylisyyteen.
Joko näin: Äidillä on mennyt hermot JB:n kanssa, vaikkapa sen yökastelun takia. Lyönyt sitten jollain päähän. Tyttö on joko kuollut tai äiti on luullut hänen kuolleen. Paniikissa kantanut hänet kellariin ja alkanut sitten vasta miettiä, mitä tehdä. Siihen uskon, että lunnaskirje on Patsyn vasemmalla kädellä kirjoittama. Ehkä on ajatellut olevansa fiksu, kun sen summan on kirjoittanut. Ajatellen, että se summa johdattaa ihmiset ajattelemaan ulkopuolista tahoa. Sitten hakenut narua ja kuristanut vielä JB:n. Nähnyt vaikka jossain ohjelmassa tuollaisen kuristusvälineen. Ja sitten soittamaan poliisille.
DNA on saattanut tulla "jostakin". Narun ja teipin piilottanut johonkin. Taloahan ei kovin tarkasti taidettu missään välissä tutkia.
TAI.
Burke myös syyllinen. Syöttänyt kiusallaan ananaksen allergiselle siskolle. Sitten tapahtuu joko murha tai onnettomuus. Patty löytää elottoman tyttärensä (ja Burken). On siis menettänyt toisen lapsensa, eikä halua menettää kumpaakin. Käskee pojan nukkumaan, vannottaa, ettei asiasta saa ikinä puhua. Ja lavastaa tilanteen kidnappausyritykseksi.

Re: Muistatteko vielä lapsimissi JonBenet Ramseyn tapauksen?

Lähetetty: To Helmi 07, 2013 2:39 am
Kirjoittaja cyklon
Saasara, juuri noin, itsekin olen ajatellut, että noinhan se on mennyt. Jompi kumpi, Patsy tahi Burke.
Olen yrittänyt saada selville, että onko se kuristusväline, Garrotte, tutkittu tarkemmin. Nimittäin garrotten solmujen sisällä saattaa olla garrotten tekijän DNA:ta. Joitakin vuosia sitten yhdysvalloissa selvisi yli kymmenen vuoden takainen murha, kun garrotte tutkittiin tarkemmin.
Lähetin asiasta sähköpostia Websleuthin Tricialle.

Re: Muistatteko vielä lapsimissi JonBenet Ramseyn tapauksen?

Lähetetty: To Helmi 07, 2013 1:49 pm
Kirjoittaja kanelia
Mietin, kuinka pahasti JonBenet on ollut allerginen ananakselle. Jotkin allergiathan ovat niin voimakkaita, että voivat pahimmassa tapauksessa johtaa kuolemaan. Mitä jos Patsy (tai joku muu perheenjäsen) antoi JonBenetille tahallaan ananasta nimenomaan siinä toivossa, että allerginen reaktio veisi hengen ja koko juttu oltaisiin voitu laittaa vahingon piikkiin. Sitten, kun suunnitelma ei toiminutkaan niin turvauduttiin kömpelöön kidnappauslavastukseen. Itsestäänselvää minustakin tässä on se, että syyllinen on perheen sisältä. Niin kaukaa haettuja ovat äidin väittämät. Surullista, että varmasti viranomaisetkin tämän tajuavat, mutta ilmeisesti todisteet ovat kuitenkin sen verran hatarat, että niillä ei upporikkaan perheen jäsentä vankilaan saada.

Re: Muistatteko vielä lapsimissi JonBenet Ramseyn tapauksen?

Lähetetty: Ke Helmi 13, 2013 6:54 pm
Kirjoittaja saasara
kanelia kirjoitti:Mietin, kuinka pahasti JonBenet on ollut allerginen ananakselle. Jotkin allergiathan ovat niin voimakkaita, että voivat pahimmassa tapauksessa johtaa kuolemaan. Mitä jos Patsy (tai joku muu perheenjäsen) antoi JonBenetille tahallaan ananasta nimenomaan siinä toivossa, että allerginen reaktio veisi hengen ja koko juttu oltaisiin voitu laittaa vahingon piikkiin. Sitten, kun suunnitelma ei toiminutkaan niin turvauduttiin kömpelöön kidnappauslavastukseen. Itsestäänselvää minustakin tässä on se, että syyllinen on perheen sisältä. Niin kaukaa haettuja ovat äidin väittämät. Surullista, että varmasti viranomaisetkin tämän tajuavat, mutta ilmeisesti todisteet ovat kuitenkin sen verran hatarat, että niillä ei upporikkaan perheen jäsentä vankilaan saada.
Tuota ananas-allergiaa minäkin olen miettinyt. Jos siihen menehtynyt.. Ainakin Burken sormenjäljet oli kulhossa. Jospa päätti tehdä pikkusiskolle pienen jekun ja kävikin huonosti. Ja sitten äiti lavastamaan kidnappaukseksi tuon kuoleman.
Jotain outoa tässä tapauksessa on, mutta enpä usko, että ikinä tulee selviämään. Varsinkin kun äiti on jo kuollut

Re: Muistatteko vielä lapsimissi JonBenet Ramseyn tapauksen?

Lähetetty: Ke Helmi 13, 2013 7:25 pm
Kirjoittaja Helinä79
saasara kirjoitti: Tuota ananas-allergiaa minäkin olen miettinyt. Jos siihen menehtynyt.. Ainakin Burken sormenjäljet oli kulhossa. Jospa päätti tehdä pikkusiskolle pienen jekun ja kävikin huonosti. Ja sitten äiti lavastamaan kidnappaukseksi tuon kuoleman.
Jotain outoa tässä tapauksessa on, mutta enpä usko, että ikinä tulee selviämään. Varsinkin kun äiti on jo kuollut
Luulisin, että tuollainen allerginen reaktio olisi näkynyt ruumiinavauksessa.

Re: Muistatteko vielä lapsimissi JonBenet Ramseyn tapauksen?

Lähetetty: Ke Helmi 13, 2013 10:35 pm
Kirjoittaja jarmo.janis
Helinä79 kirjoitti:
saasara kirjoitti: Tuota ananas-allergiaa minäkin olen miettinyt. Jos siihen menehtynyt.. Ainakin Burken sormenjäljet oli kulhossa. Jospa päätti tehdä pikkusiskolle pienen jekun ja kävikin huonosti. Ja sitten äiti lavastamaan kidnappaukseksi tuon kuoleman.
Jotain outoa tässä tapauksessa on, mutta enpä usko, että ikinä tulee selviämään. Varsinkin kun äiti on jo kuollut
Luulisin, että tuollainen allerginen reaktio olisi näkynyt ruumiinavauksessa.
Sen perusteella, mitä tuntemani pähkinä ja kala allergia ihmiset on kertoneet, olen taipuvainen ajattelemaan samoin siitä, että mahdollinen allerginen reaktio olisi paljastunut ainakin hengityselinten sekä maksan ja munuaisten tutkinnan tulosten kautta. Jos vaikutusmekanismi on sama kuin kala allergia tapauksisa ei merkkejä, tai osaa niistä, välttämä olisi tarvinnut selvittää edes oikeuskemiallisilla kokeilla.