DirtySouth kirjoitti:Amerikkalaisella salaliittoteoreetikolla Alex Jonesilla on mielenkiintoisia kannanottoja tapahtuneeseen kuten moneen muuhunkin yhdysvaltalaiseen tradegiaan. youtubesta löytyy hänen oma dokkarinsa Sandy Hookista, hänellä on omat nettisivut ja nettiradio josta paukkuu jatkuvasti hirvityksiä mitä yhdysvaltain hallitus kansalaisilleen tekee. Sandy Hook tapahtui koska government haluaa kiristää aselakeja, riisua kansalaiset aseista , jotteivat he nousisi kapinaan kun hallitus ottaa vallan?!? Kaikki amerikkalaiset vaikuttavat tuntevansa perustuslakinsa oikein hyvin ja suhtautuvat sen "muokkaamiseen" todella agressiivisesti.(2nd amendment)
Alex Jones on myös tehnyt miljoonia dollareita kyseenalaistamalla kaikki surulliset tapahtumat aina syyskuusta 2001 lähtien. Jenkit ei halua uskoa että maailmassa on ihmisiä jolla vähän kiikastaa ja saattaa tehdä vaikka tällasta. Jenkit on kiinnostuneita(maksamaan rahaa) kun joku tekaisee HEILLE ymmärrettävämmän selityksen ja pistää hallituksen pahan rooliin. Jonesin argumentointi tyyli on kuin jenkkikonservatiivisen pastorin. Ei anna muille vuoroa ja kaikki mitkä täsmäävät tässäkin jutussa on helposti selitettävissä pois sillä verukkeella että usko vaan, mutta katsotaan ketä oli oikeessa kun hallitus ottaa vallan kokonaan.
salaliitto my ass. näin nyt vaan kävi
Laitoin punakynällä pari juttua, joista voisin pyytää lisää mielipidettäsi. Eli alusta kun lähetään niin : Salaliittoteoreetikko Jones voi hyvinkin olla, muten myöhemmin itsekkin kirjoitat, niin hän paljastaa jatkuvasti hirvityksiä mitä yhdysvaltain hallitus kansalaisilleen tekee. Missä kohtaa mielestäsi teoria voisi muuttua faktaksi?
"kyseenalaistamalla kaikki surulliset tapahtumat aina syyskuusta 2001 lähtien." Menemättä siihen kuka on tienannut mitäkin, niin tuo lause häiritsee. KAIKKI pitää kyseenalaistaa. On pelottavaa, että ihmiset eivät perehdy historiaan vaan kirkkain silmin hokee mantraa "Totta se on koska johtaja niin kertoi" samalla kirkkaat silmät sulkien kaikelta mikä ei sovi viralliseen tarinaan. Ei ole väliä rikotaanko fysiikan rajoja, ei vaikka laitettais kuinka paljon todisteita eteen, jos ne ei sovi viralliseen tarinaan, ne ovat salaliittolaisten juonia. Koska lampaat alkavat käyttämään omia aivojaan kyseenalaistamaan kaiken mikä tulee maan johtajilta??? Historia on aina voittajan kirjoittama, mutta silti voidaan perehtyä siihen, mitä kaikkia pahaa kansalaiset ovat joutuneet kärsimään, kun valtaa pitävät ajavat etujaan. Voisin epäillä, että Saksan juutalaisetkin uskoivat ainakin alussa sinun tavallasi. Eihän meille voi hallitus mitään pahaa tehdä, meidät vaan siirretään junalla muualle.
"tekaisee HEILLE ymmärrettävämmän selityksen " Miksi todistettavasti oikea todiste on pakko olla tekaistu, vain ja ainoastaan siitä syystä, ettei se sovi viralliseen selitykseen? Eikö jopa lähihistoriasta löydy satoja esimerkkejä siitä, kuinka vallan kahvassa kiinni olevat tekaisevat todisteita oman etunsa takia? Joka puolella maapalloa ja kaikissa maissa sitä on aina tehty ja tullaan aina tekemään.
" kaikki mitkä täsmäävät tässäkin jutussa on helposti selitettävissä pois " tai oikeastaan koko lause loppuun herättää kysymyksen miksi ja kuka selittää pois täsmäävät jutut?
" näin nyt vaan kävi" En muista nyt kuka kuuluisuus lausui aikoinaan "Mitään ei vaan tapahdu, kaikki on suunniteltu". Olisko ollu joku jenkki kenraali tai jotain.
Mutta älkää hyvät ihmiset nielkö suoraan mitään, vaan kyseenalaistakaa, tutkikaa ja käyttäkää omia aivojanne muuhunkin kun mantrojen hokemiseen.
Tästä ampumisesta iltapäivälehdet "tietävät" kertoa, että "CBS kertoo saaneensa tiedot sisäpiirilähteeltä, joka on mukana tutkinnassa." Eli silloinhan sen on PAKKO olla totta. Ei ole mahdollista, ettei nimetön lähde olisi edes olemassa tai että nimettömän lähteen tieto olisikin vain oma mielipide eikä varmistettu fakta.
Totuus tuskin tästäkään keissistä tulee koskaan täysin selvitettyä. Faktoja on vain se, että kansalta tahdotaan aseet pois ja se, että on hirveästi kysymyksiä ilman vastauksia ja epäselviä virallisia selityksiä joissa on järkyttävä määrä virheitä ja epäselvyyksiä.
Yhteensattumia?
William "Bill" Cooper oli perehtynyt hyvin asioihin ennen kuolemaansa. Suosittelen perehtymään mielummin hänen esille tuomiin asioihin. Se, että Alex Jones raivoaa ja luo yleistä härdelliä on totta. Ehkä hän yrittää herättää lampaita ennenkun on myöhäistä? Tiedä häntä.