Pieni liekki kirjoitti: Su Syys 28, 2014 1:09 pm
luxetveritas kirjoitti:Olisin kiinnostunut siitä, ovatko em. kengänjälkitiedot poliisitutkinnassa selvitettyjä vai yksityisen tutkinnan eli salapoliisityön tuloksia?
Käräjätuomari Mikael Illman, joka äänesti syytteen hylkäämisen puolesta, on todennut Satakunnan käräjäoikeuden tuomiossa Ulvilan surma-asiassa vuonna 2010 kenkiin liittyen seuraavaa:
Jukka Lahden talvikengät
Poliisit ovat käyneet tapahtuman jälkeen asunnossa etsimässä kaikkea
sellaista, millä voisi olla vaikutusta asian selvittämisen kannalta. Tämä
ilmenee todistajien vanhempi konstaapeli Taru Välimäen, vanhempi
rikoskonstaapeli Jyrki Tuomen, ylikonstaapeli Ari Mäkisalon, vanhempi
rikosylikonstaapeli Jouni Kostensalon ja vanhempi rikosylikonstaapeli
Esa Koivuniemen kertomuksista.
Todistaja Välimäki on kertonut, että hän oli käynyt asunnossa kaksi
kertaa. Toisella kerralla asunnossa oli etsitty jälkiin sopivia
paksupohjaisia miesten talvikenkiä. Todistaja ei muistanut oliko
asunnosta löytynyt jotain talvikenkiä.
Todistaja Tuomi ei ole kertonut kenkien etsimisestä.
Todistaja Mäkisalo on kertonut käyneensä asunnossa kolme kertaa. Hän
ei ollut etsinyt erityisesti kenkiä, vaan kaikkea tekoon liittyvää.
Todistaja Kostensalo on kertonut, että eteisen kaapista oli löytynyt
paketissa olleet miesten turvakengät, jotka eivät olleet sopineet paikalla
olleisiin kengänjälkiin. Tiettyä kenkää ei etsitty, mutta kuitenkin vähän
karkeakuvioisempaa.
Todistaja Koivuniemi on kertonut, ettei jälkiin sopivia kenkiä löytynyt.
Auer on kertonut, että Lahdella oli ollut yhdet talvikengät. Kengät olivat
yksinkertaiset mustat nilkkurimalliset ja niissä oli vetoketjut sivussa.
Kengät olivat tulleet perheen muuttokuorman mukana Turkuun ja Auer
oli myöhemmin hävittänyt ne tarpeettomina.
Totean, että siltä osin kuin poliisien suorittama etsintä on kohdistunut
kenkiin, asunnosta on haettu sellaisia kenkiä, jotka olisivat sopineet
asunnossa ja terassilla olleisiin verisiin kengänjälkiin. Poliisit eivät ole
löytäneet asunnosta jälkiin sopivia kenkiä. Poliisien etsinnän tavoitteet ja
heidän antamansa kertomukset huomioon ottaen, asiassa ei voi tehdä
sellaista johtopäätöstä, että asunnossa ei ole ollut yhtään paria miesten
talvikenkiä. Poliisit ovat etsineet karkeakuvioisia jalkineita. Näissä
olosuhteissa on mahdollista, että asunnossa on ollut Lahden
talvijalkineet, jotka kuitenkaan eivät ole sopineet jälkiin. On oletettavaa,
että asunnossa on ollut myös muita Lahden jalkineita, vaikka todistajat
eivät ole, todistaja Kostensalon löytämiä turvakenkiä lukuun ottamatta,
maininneet niistäkään mitään.
Se seikka, ettei asunnosta ole löytynyt jälkiin sopivia kenkiä ei osoita,
että Lahdella olisi ollut jälkiin sopivat kengät, jotka Auer olisi hävittänyt.
Se seikka, ettei asunnosta ole löytynyt jälkiin sopivia kenkiä ei viittaa
siihen, että Auer olisi tekijä.